Miksi?(mietteitä äitiydestä)

[äiti minäki]

Miksi jotku ajattelee että elämä loppuu äitiyteen? Miksi äitiyden ympärille on luotu paineita äideiltä itseltään? Minä en edes tunne huonoa omaatuntoa että haluan omaa aikaa välillä ja käydä ulkona tai että haluan opiskella itselle paremman ammatin ja käydä töissä,kotiäitiys on hieno asia mutta kaikkien ei ole pakko olla. Jos minä huomaisin 10vuoden päästä vieläki olevani kotona kokisin olevani epäonnistunu mutta niin ei kaikki toki koe vaan se on heille oikea tie.
Miksi äitiydestä on tehty niin pirun iso ego asia, kilpaillaan ja arvostellaan kuka on paras äiti? Onkohan kautta aikojen äitiys ollut asia mistä naiset kilpailee?

 

[ImpiEllenAnna]

Mäkin olen usein törmännyt tuohon olettamukseen, että elämä loppuu äitiyteen. Mulle on ihan vieraatkin ihmiset sanonu, että miksi mä olen pilannut elämäni hankkimalla lapsia nuorena. |O :headwall: En tiedä mistä tuo käsitys johtuu, mutta aivan käsittämätön se on.

 

[vieras]

siksi, että äidit on NAISIA. ja naiset on toisilleen susia.

 

[Rieputarallaa]

Samaa olen joskus ihmetellyt. Lapsi tulee perheen elämään mukaan, ei sen pitäisi ainakaan ihan kaikkea muuta. Moni äiti luopuu koko entisestä elämästään lapsen takia: töistä, harrastuksista, ystävistä, jopa parisuhteesta. Musta se on järjetöntä. Aika iso taakka lapselle tajuta isompana, että äiti on katkera siksi, että huomasi koko oman elämän jääneen hänen takiaan.

 

[veiras]

Kilpailua äitiydestä en ymmärrä ja jos joku haluaa olla kotiäiti niin mun puolesta voi olla Itse olin 6 vuotta kotona ja silti mulla on kaksi ammattia.. Sitä en sen sijaan ymmärrä miksi lapsia tehdään tiuhaan tahtiin, jos äiti on väsynyt jo vaikka kahden pienen lapsen hoitoon. Miksi siihen tehdään sitten kolmas lapsi? Tätä aina välillä ihmettelen.. Mutta jokainen tekee meistä itse omat ratkaisunsa

 

[vieras]

Samaa olen joskus ihmetellyt. Lapsi tulee perheen elämään mukaan, ei sen pitäisi ainakaan ihan kaikkea muuta. Moni äiti luopuu koko entisestä elämästään lapsen takia: töistä, harrastuksista, ystävistä, jopa parisuhteesta. Musta se on järjetöntä. Aika iso taakka lapselle tajuta isompana, että äiti on katkera siksi, että huomasi koko oman elämän jääneen hänen takiaan.

sä itse ruokit tuota arvostelua jo tälläkin kommentillasi. Oletat, että äit ijonka elämä muuttuu lapsen saannin myötä täysin, olisi jälkeenpäin asiasta katkera ja kokisi elämänsä jääneen.
Eihän se niin mene.
Me olemme niin hurjan erilaisia. Joku kokee elämänsä olevan täyttä ja onnellista kotiäitinä, joku taas tarvitsee työn tms että on happy.
Kumpikaan ei sen parempi tai huonompi tai alttiimpi katkeruudelle.

 

[alastulossa mättää]

Ehkä se ajatus juontaa juurensa siitä kun ennen vanhaan lapsia tehtiin monta peräkkäin, töitä oli kotona enemmän kun jaksoi tehdä ja miehet painoi aamusta yöhön hommissa. Ei jäänyt aikaa muulle kuin kodin ja lastenhoidolle.

 

[veiras]

Ehkä se ajatus juontaa juurensa siitä kun ennen vanhaan lapsia tehtiin monta peräkkäin, töitä oli kotona enemmän kun jaksoi tehdä ja miehet painoi aamusta yöhön hommissa. Ei jäänyt aikaa muulle kuin kodin ja lastenhoidolle.

Juu, siis tämän ymmärrän mutta ennen oli ennen ja nyt on nyt! lapsen tekeminen ei ole pakko ja on ehkäisyjä kehitetty jne.. Kotiäitiys on musta nykyisin valinta.Ennen se oli musta yhteiskunnan sanelema naiset kotona jne..

 

[Phoebsi]

Olen miettinyt ihan samaa. Mutta tosielämässä en ole törmännyt yhtä pahaan syyllistämiseen kuin täällä. Ehkä irl ihmiset ovat hiljaa oikeista mielipiteistään ja ne täällä tulee sitten ilmi, mene ja tiedä.

Mutta en tosiaan ymmärrä äitejä jotka eivät ole mitään muuta, kuin äitejä. Kaikki muu unohtuu, jopa oma puoliso. Ja sitten valitetaan kun mies ei osaa mitään eikä tee mitään, vaikka ensin itse on kahminut kaikki kotityöt ja lastenhoidon itselleen.

Joskus mietin, tehdäänkö lapsia liian nuorena: ei ole muuta itsearvioinnin perustaa kuin äitiys, ja siitä sitten kilpaillaan. Ja lapsia tehdään väärien miesten kanssa ja ehkä liian piankin, jolloin kaikki taas kasautuu naiselle ja taas ainoa itsearvionnin perusta on se, millainen äiti on.

 

[ap]

Onko se niin että äidit ajattelee"ettei saa"vaikka haluta jotain mikä ei liity lapsiin. Nostetaan itselle se rima niin korkealle ja sitä kautta lähetään syyllistämään myös muita. Oikeasti äiti haluaa kouluun mutta jostain syystä alkaaki kotiäitiksi kun se on hänestä parempi tie ja siitä lähtee myös syyllistäminen muille että"kun minä luovuin niin kaikkien muidenki pitää"kun taas ne jotka tekee miten itsestä tuntuu parhaimmalta ei syyllistä muita ratkaisuista kun ei ole mistään itsellä tarvinnu luopua..

 

[mona]

Siis etkö sä vieläkään ap tajuu että me kaikki ollaan erilaisia ja erilaisessa elämäntilanteessa ja halutaan erilaisia asioita. Mulla on kaksi pientä lasta ja tällä hetkellä mä en halua mennä töihin, mä en halua opiskella (mulla on jo hyvä koulutus ja vakipaikka), mä en halua käydä viikonloppuna missään baarissa tai vastaavassa. Mä olen niin onnellinen että mun elämä on erilaista kuin ennen lapsia. Mä tapaan kavereita mieluiten päivällä lasten kanssa ja vietän illat lasten ja miesten kanssa. Lomareissut tehdään lasten kanssa lasten ehdoilla. Lähes ainut mitä teen yksin on aerobictunnit, mies tai mummo on silloin lasten kanssa. Mun elämä omasta mielestäni ei tosiaankaan loppunut äitiyteen, enkä tosiaan koe että olen joutunut luopumaan mistään, vaan olen halunnut luopua monesta asiasta mitä tein ennen. Näin olen onnellinen.

 

[vieras]

Samaa olen joskus ihmetellyt. Lapsi tulee perheen elämään mukaan, ei sen pitäisi ainakaan ihan kaikkea muuta. Moni äiti luopuu koko entisestä elämästään lapsen takia: töistä, harrastuksista, ystävistä, jopa parisuhteesta. Musta se on järjetöntä. Aika iso taakka lapselle tajuta isompana, että äiti on katkera siksi, että huomasi koko oman elämän jääneen hänen takiaan.

sä itse ruokit tuota arvostelua jo tälläkin kommentillasi. Oletat, että äit ijonka elämä muuttuu lapsen saannin myötä täysin, olisi jälkeenpäin asiasta katkera ja kokisi elämänsä jääneen.
Eihän se niin mene.
Me olemme niin hurjan erilaisia. Joku kokee elämänsä olevan täyttä ja onnellista kotiäitinä, joku taas tarvitsee työn tms että on happy.
Kumpikaan ei sen parempi tai huonompi tai alttiimpi katkeruudelle.

Mä kans nostin vähän kulmiani juttusi kohdalla. Minä ihan omasta halusta tässä mietin että millä saisin pomon antamaan mulle potkut vapaaehtoisesti ettei tarvi itteensä irtisanoa, jään lasten kanssa kotiin ja aion jatkaa opikelua seuraavaan pisteeseen myöhemmin ja olla lasten kanssa kotona. Enkä lapsia tule syyttämään, vaikkei sitten töitä löytyisi kun niitä tarvitsen, toki lisäkoulutus tuo mahdollisuuksia lähempää kotoa.

 

[vieras]

Siis etkö sä vieläkään ap tajuu että me kaikki ollaan erilaisia ja erilaisessa elämäntilanteessa ja halutaan erilaisia asioita. Mulla on kaksi pientä lasta ja tällä hetkellä mä en halua mennä töihin, mä en halua opiskella (mulla on jo hyvä koulutus ja vakipaikka), mä en halua käydä viikonloppuna missään baarissa tai vastaavassa. Mä olen niin onnellinen että mun elämä on erilaista kuin ennen lapsia. Mä tapaan kavereita mieluiten päivällä lasten kanssa ja vietän illat lasten ja miesten kanssa. Lomareissut tehdään lasten kanssa lasten ehdoilla. Lähes ainut mitä teen yksin on aerobictunnit, mies tai mummo on silloin lasten kanssa. Mun elämä omasta mielestäni ei tosiaankaan loppunut äitiyteen, enkä tosiaan koe että olen joutunut luopumaan mistään, vaan olen halunnut luopua monesta asiasta mitä tein ennen. Näin olen onnellinen.

Peesi muuten mutten käy airopikeissä!

 

[No]

Sama se on kun odotetaan, ettei mikään muutu ja äitiys on ihanaa. Lastaan rakastaa ehdottomasti etc. Sitten jos äitiys ei olekkaan sitä mitä haluaa niin saa osakseen vihaa ja haukkumisia "mitäs teit lapsen" äitiyteen liitetään ihan liikaa mielikuvia

 

[mona]

Miksi äitiydestä on tehty niin pirun iso ego asia, kilpaillaan ja arvostellaan kuka on paras äiti? Onkohan kautta aikojen äitiys ollut asia mistä naiset kilpailee?

Tottakai kaikki ajattelee että se oma tapa on paras tapa. mutta eio se koske vaan äitiyttä vaan kaikkea mitä me teemme. Omat tavat niin kotona kuin työelämässä, jokainen ajattelee että se oma tapa on oikea..Eipä siinä sen ihmeellisemmästä ole kyse..

 

[ap]

Siis etkö sä vieläkään ap tajuu että me kaikki ollaan erilaisia ja erilaisessa elämäntilanteessa ja halutaan erilaisia asioita. Mulla on kaksi pientä lasta ja tällä hetkellä mä en halua mennä töihin, mä en halua opiskella (mulla on jo hyvä koulutus ja vakipaikka), mä en halua käydä viikonloppuna missään baarissa tai vastaavassa. Mä olen niin onnellinen että mun elämä on erilaista kuin ennen lapsia. Mä tapaan kavereita mieluiten päivällä lasten kanssa ja vietän illat lasten ja miesten kanssa. Lomareissut tehdään lasten kanssa lasten ehdoilla. Lähes ainut mitä teen yksin on aerobictunnit, mies tai mummo on silloin lasten kanssa. Mun elämä omasta mielestäni ei tosiaankaan loppunut äitiyteen, enkä tosiaan koe että olen joutunut luopumaan mistään, vaan olen halunnut luopua monesta asiasta mitä tein ennen. Näin olen onnellinen.

Nimenomaan kyse on omasta valinnasta! Sehän se pointti oli! Mutta ihmettelen että mikä ajaa äidit arvostelemaan muiden valintoja, käytin omia ratkaisuja vaan esimerkkinä. Jos haluaa olla kotiäiti niin se täysin oikea ratkaisu mutta lähteekö syyllistäminen siitä että itse on"pakotettu"elämään muuten kuin haluais ja näin vaatis muiltaki samaa"uhrautumista".Oli vaikka niin päin että haluais olla kotiäiti mutta jostain syystä ei voi.

 

[ap]

Sama se on kun odotetaan, ettei mikään muutu ja äitiys on ihanaa. Lastaan rakastaa ehdottomasti etc. Sitten jos äitiys ei olekkaan sitä mitä haluaa niin saa osakseen vihaa ja haukkumisia "mitäs teit lapsen" äitiyteen liitetään ihan liikaa mielikuvia

Aivan ja niitä mielikuvia ei sais rikkoa. "mitäs teit lapsen"on maailman typerin lause. On tietysti ihmisiä joista ei ikinä ois vanhempia pitäny tullakkaan, mutta luulen että osa masennuksistaki johtuu juuri siitä kun se äitiyden mieilikuvat rikkoontuu, odotetaan että taivas aukeaa kun nyytti on maailmassa. Syyllistetään itseään siitä kun ei heti rakasta lastaan vaikka lapsihan on ihan vieras ihminen vielä. Ulkopuolelta tulevat paineet äitiyttä kohtaan ovat hirvittävät, tiedän masentuneen äidin jolle ihmiset vaan puhuu että"äitiys on ihanaa ja kaiken kantavaa"joka ahdistaa tätä äitiä vielä entisestään kun hänestä ei vielä siltä tunnu.

 

[mona]

Siis etkö sä vieläkään ap tajuu että me kaikki ollaan erilaisia ja erilaisessa elämäntilanteessa ja halutaan erilaisia asioita. Mulla on kaksi pientä lasta ja tällä hetkellä mä en halua mennä töihin, mä en halua opiskella (mulla on jo hyvä koulutus ja vakipaikka), mä en halua käydä viikonloppuna missään baarissa tai vastaavassa. Mä olen niin onnellinen että mun elämä on erilaista kuin ennen lapsia. Mä tapaan kavereita mieluiten päivällä lasten kanssa ja vietän illat lasten ja miesten kanssa. Lomareissut tehdään lasten kanssa lasten ehdoilla. Lähes ainut mitä teen yksin on aerobictunnit, mies tai mummo on silloin lasten kanssa. Mun elämä omasta mielestäni ei tosiaankaan loppunut äitiyteen, enkä tosiaan koe että olen joutunut luopumaan mistään, vaan olen halunnut luopua monesta asiasta mitä tein ennen. Näin olen onnellinen.

Nimenomaan kyse on omasta valinnasta! Sehän se pointti oli! Mutta ihmettelen että mikä ajaa äidit arvostelemaan muiden valintoja, käytin omia ratkaisuja vaan esimerkkinä. Jos haluaa olla kotiäiti niin se täysin oikea ratkaisu mutta lähteekö syyllistäminen siitä että itse on"pakotettu"elämään muuten kuin haluais ja näin vaatis muiltaki samaa"uhrautumista".Oli vaikka niin päin että haluais olla kotiäiti mutta jostain syystä ei voi.

No osalla syyllistäminen voi toki lähteä siitäkin että on itse joutunut syystä tai toisesta tekemään erilailla kuin olisi halunnut, mutta eiköhän suurin osa syyllistä sen takia että kokee sen oman tavan olebvan paras tapa etenkin kun ei muusta tiedä.

 

[Madicken04]

Samaa olen joskus ihmetellyt. Lapsi tulee perheen elämään mukaan, ei sen pitäisi ainakaan ihan kaikkea muuta. Moni äiti luopuu koko entisestä elämästään lapsen takia: töistä, harrastuksista, ystävistä, jopa parisuhteesta. Musta se on järjetöntä. Aika iso taakka lapselle tajuta isompana, että äiti on katkera siksi, että huomasi koko oman elämän jääneen hänen takiaan.

Itsekin tu8nnen erään näin toimineen äidin eikä se ole hyvä juttu. Mutta varmaan tuolainen äärimmäisyyksiin meneminen on aika harvinaista. Eiköhän äiti yleensä kerkeä käydä töissä, harrastaa ja hoitaa parisuhdetta vaikka olisikin lapsen kanssa muutaman vuoden kotona ja olisi muutenkin koti-keskeinen sen pikkulapsiajan. Ja siis jos tekee tuon kaiken ihan omasta halustaan, siitä että haluaa nauttia lapsesta ja tämän ensimmäisistä vuosista ihan rauhassa eikä koe edes mielenkiintoa työhönpaluuseen, isompiin harrastuksiin tai yöjuoksuihin niin eihän silloin ole edes mitään syytä tulla katkeraksi.

Mutta toki jos tekee äitiydestä suorittamisen, asettaa itselleen sen täydellisen äidin mallin ja nostaa ylös ne asiat mitä kunnon äiti ei saa tehdä vaikka kuinka haluaisi niin se on omiaan tappamaan jo omankin iloa siitä kotiäitiydestä. Ja ehkä silloin on herkästi arvostelemassa muita jotka poikkeavat tuosta täydellisen äidin roolista...?

Mutta aika kaikaansa kutakin, ne lapset kuitenkin kasvavat ja suurin osa näistä suorittaja-äideistäkin palaa työelämään tai opiskeluihin lasten täytettyä 3v ja kun lapset luontevasti alkavat itsekin viihtyä kodin ulkopuolella niin harva äiti pystyy käsi sydämellä väittämään että lasten takia hän on joutunut uhraamaan työt, harrastukset ja oman elämän. Paitsi tietty jos niitä lapsia tulee se 10 kpl tai enemmän, aina parin vuoden välein niin siinä kieltämättä menee aika lailla aikaa.