V
Voi tytöt tytöt
Vieras
[QUOTE="vieras";24032456]Mulla on vähän samanlainen tilanne. Olisn ystävä yhden naapurin kanssa ja sitten muutti uusi alueelleemme, joka alkoi innokkaasti piirittämään tätä ystävääni. Itse vetäydyin syrjään. Myöhemmin ystävystyin naapurustoon muuttaneeseen uuteen naapuriin ja taas tämä sama naapuri alkoi kaveeraamaan innokkaasti tämän sytävänä kanssa. Olemme tosi erilaisia tämän naapurin kanssa, joka haluaa innokkaasti kaveerata näiden naapurinäitien kanssa ja siksi ajaudun pois porukoista. Kovasti kyllä harmittaa. Ymmärrän siis sinua. Jaksuja![/QUOTE]
Voi kauhistus mitä ala-astelaismeininkiä. Sitten nämä aikuiset akat opettavat saman kaavan tyttärilleen, ja sitten sitä muikistellaan sen suositun tytön äitinä: "semmoisia ne tytöt on, kolmas pyörä on liikaa". Onneksi mulla on itselläni poika, ei tarvitse toivottavasti katsella ja kuunnella tuollaista...
Itse olen jotenkin niin traumatisoitunut lapsuuden selkäänpuukotuksista, että pyrin usein kutsumaan juttuihin isomman porukan, myös ne hiljaisemmat. Olen joskus organisoinut mammaporukoita, järjestänyt yhteiskahveja tms. kokoontumisia. Ihmiset ovat kutsuttaessa tulleet ihan mielellään, mutta sitten alkaneet hiljalleen muodostaa kahden hengen klikkejä, ja unohtaneet kutsua mut rientoihinsa. Tuntuu, että näin toimivat usein juuri ne maan hiljaiset, joiden kuvittelisi tietävän miltä tuntuu joutua syrjään jätetyksi.
En tiedä, ajatellaanko että en ole niin kipeästi kaverien tarpeessa, kun jaksan järjestää tuommoisia juttuja.
Voi kauhistus mitä ala-astelaismeininkiä. Sitten nämä aikuiset akat opettavat saman kaavan tyttärilleen, ja sitten sitä muikistellaan sen suositun tytön äitinä: "semmoisia ne tytöt on, kolmas pyörä on liikaa". Onneksi mulla on itselläni poika, ei tarvitse toivottavasti katsella ja kuunnella tuollaista...
Itse olen jotenkin niin traumatisoitunut lapsuuden selkäänpuukotuksista, että pyrin usein kutsumaan juttuihin isomman porukan, myös ne hiljaisemmat. Olen joskus organisoinut mammaporukoita, järjestänyt yhteiskahveja tms. kokoontumisia. Ihmiset ovat kutsuttaessa tulleet ihan mielellään, mutta sitten alkaneet hiljalleen muodostaa kahden hengen klikkejä, ja unohtaneet kutsua mut rientoihinsa. Tuntuu, että näin toimivat usein juuri ne maan hiljaiset, joiden kuvittelisi tietävän miltä tuntuu joutua syrjään jätetyksi.
En tiedä, ajatellaanko että en ole niin kipeästi kaverien tarpeessa, kun jaksan järjestää tuommoisia juttuja.
On mukava kuulla, että tällaisia on muitakin! Minäkin olen aina se järjestäjä, minua ei koskaan kutsuta mihinkään. Aina sanotaan, että olisi kiva nähdä ja tehdä tuota ja tuota, mutta mitään ei koskaan tapahdu, ellei itse ole aktiivinen. Ja monesti silloinkin peruuntuu koko juttu. Omasta mielestäni olen ihan mukavaa ja pidemmän päälle myös puheliasta seuraa, mutta tarvitsen tosi pitkän tutustumisajan. Ilmeisesti kaikki kyllästyvät jo alkuunsa, eivätkä jaksa odottaa että pääsisin vauhtiin ja ehtisivät nähdä "oikean" minäni. Huooh.