V
vieras
Vieras
Minä, joka olen aina jaksanut kuunnella ystävieni ja läheisteni murheet..aina olen sanonut heille, että puhu vaan se helpottaa ja kuunnellut heidän murheensa, myötäelänyt elämän suuret ja pienet murheet.
Nyt olen yksin oman tuskani kanssa. Työuupumus on vaivannut aika pahana jo vuoden verran. Ystäville ja läheisilleni olen asiasta puhunut, mutta lopetin kun huomasin reaktiot...ketään ei oikeasti kiinnosta, pitävät turhan valituksena, kaikillahan on töissä kiire ja kaikilla on omat murheensa... En enää viitsi puhua tuntemuksistani läheisilleni, yritän vain jaksaa päivän kerrallaan.
Haen kyllä koko ajan uutta työpaikkaa. Tällä hetkellä mietin, että pitäiskö ottaa itseään niskasta kiinni ja hakea saikkua...Mikään ei tunnu enää herättävän iloa, kaikki on pakkopullaa, ystäviä/sukulaisia en enää jaksaisi katsella. Ainoa onneni on ihana perheeni, jonka takia jaksan. Lasten takia yritän tsempata, yritän olla läsnä vaikka se on vaikeaa. Itken kun olen yksin, usein töihin ajellessa tai kauppareissulla.
Kiitos, helpotti edes vähän sanoa tämä ääneen.
Nyt olen yksin oman tuskani kanssa. Työuupumus on vaivannut aika pahana jo vuoden verran. Ystäville ja läheisilleni olen asiasta puhunut, mutta lopetin kun huomasin reaktiot...ketään ei oikeasti kiinnosta, pitävät turhan valituksena, kaikillahan on töissä kiire ja kaikilla on omat murheensa... En enää viitsi puhua tuntemuksistani läheisilleni, yritän vain jaksaa päivän kerrallaan.
Haen kyllä koko ajan uutta työpaikkaa. Tällä hetkellä mietin, että pitäiskö ottaa itseään niskasta kiinni ja hakea saikkua...Mikään ei tunnu enää herättävän iloa, kaikki on pakkopullaa, ystäviä/sukulaisia en enää jaksaisi katsella. Ainoa onneni on ihana perheeni, jonka takia jaksan. Lasten takia yritän tsempata, yritän olla läsnä vaikka se on vaikeaa. Itken kun olen yksin, usein töihin ajellessa tai kauppareissulla.
Kiitos, helpotti edes vähän sanoa tämä ääneen.
