Miksi näin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Ihastuin ja rakastuinkin aikanaan vieraaseen mieheen. Mies oli naimisissa kuten minäkin. Olimme paljon yhdessä harrastksen kautta ja huomasin hänenkin ihastuneen minuun. Kunnes hän sitten tekstiviesteillä sen ilmoittikin.

Yhtäkkiä mies erosi, muutti toiselle paikkakunnalle ja hänellä oli toinen nainen siellä. Aikaa on kulunut nyt noin kolme vuotta. Itse en ole häntä saanut mielestäni. Kaksi kertaa hänen lähtönsä jälkeen juttelimme mutta paikalla oli muitakin joten kaikkea ei voinut puhua.

Tänä kesänä olen nähnyt hänet kahdesti kesätapahtumissa. Toisella kertaa hän oli nykyisen vaimosa kanssa ja toisella kertaa ei näkynyt vaimoa.

Nyt sitten ihmettelen että miksi hän ei enää edes moikkaa? Mikä ihme siinä voi olla? Muutaman kerran hän on autolla tullut vastaan ja silloin kyllä moikkaa mutta jos kasvotusten niin hän katsoo ohi kuin ei olisi huomannutkaan????

Aivan varma olen että hän huomaa minut mutta miksi ihmeessä jonkun pitää tehdä noin? Kyse on sentään aikuisista ihmisistä. Aina vain mietin tätä ja ajattelen miestä. Olisko jollain joku aavistus että mitä hän tuolla viestittää?
 
Jos hän vain haluaa unohtaa sinut... koittaa siis olla ettei tuntisikaan, ettei vanhat tuntemukset enää palaa, koska varmaan haluaa olla uskollinen tälle uudelle vaimolleen.
Tai tämä ainakin tuli minulla mieleen!
 
Olet mennyttä elämää. Hän ei selkeesti ollu suhun niin ihastunu että ois sen kummemmi jäänny sun perään miettii kun eron jälken muutti toisaalle missä oli toinen nainen eli sie taisit sitte olla jopa hänen kolmas vaihtoehto?

Ja nyt hän elää nykyisessä elämässä ilman menneitä haamuja..
 
On itsellänikin tällaisia ajatuksia tullut mieleen vuosien varrella. Itse en vain pysty häntä unohtamaan koskaan! En ole koskaan rakastanut ketään samalla tavalla kuin häntä. Paras se olisikin kun pystyisi unohtamaan!

Tuntuu että oma elämäni junnaa paikoillaan. Joka aamu kun herään ja joka ilta kun menen nukkumaan niin tämä mies on mielessäni. Ollut jo varmaan kymmenen vuotta. Vielä kun joku kertois miten tunteensa sais tukahdutettua!
 
Älä elä menneissä,,?? elä ota siihe yhteyttä tai odota että hän ottaa yhteyttä..

koita nyt nauttia elämästä mitä sulla on ja mitä tulevaisuus tuo :) Parempaa se on ku jummata paikalla ja haikailla olematonta.:whistle:
 
[QUOTE="vieras";24503342]On itsellänikin tällaisia ajatuksia tullut mieleen vuosien varrella. Itse en vain pysty häntä unohtamaan koskaan! En ole koskaan rakastanut ketään samalla tavalla kuin häntä. Paras se olisikin kun pystyisi unohtamaan!

Tuntuu että oma elämäni junnaa paikoillaan. Joka aamu kun herään ja joka ilta kun menen nukkumaan niin tämä mies on mielessäni. Ollut jo varmaan kymmenen vuotta. Vielä kun joku kertois miten tunteensa sais tukahdutettua![/QUOTE]

Sinä olet nyt vain jäänyt elämään jonnekin haavemaailmaan, se ei ole ollenkaan todellista. Koita jollain konstilla moinen unohtaa, sillä eihän tuo ole ollenkaan normaalia!!!
 

Yhteistyössä