Lohduttavaa huomata, että meitä on muitakin. Myös minä olin toinen nainen neljä vuotta. Miksi? Niinpä niin. Koska rakastin ja rakastan sitä miestä yhä edelleen. Koska mies puhui minulle huonosta parisuhteesta ja miten ainoa yhdistävä tekijä ovat lapset ja ero tulee, kun vaimo on hyväksynyt ajatuksen. (ei kuulemma uskaltanut rikkoa kuviota itse, ettei tule riitaa lapsista) Niinhän ne kaikki ukkomiehet kai sanoo. Minä valitsin uskomisen hänen puheisiinsa koska rakastan häntä. Halusin uskoa, ettei ihminen, joka on minulle niin äärettömän tärkeä, rakas ja läheinen, voi valehdella minulle. Itse olin pitkässä parisuhteessa, purin kihlauksen ja olin valmis muuttamaan pois. Toinen keksikin kaikenlaisia tekosyitä, miksei ero juuri nyt onnistukaan. Yhä edelleen halusin uskoa puheisiin ja toivoa ja suhde jatkui. Loppui vasta, kun mieheni sai tietää suhteesta. Tässä vaiheessa tuo toinen kauhuissaan pyysi, etten kerro vaimolle. Vasta se avasi silmäni. Nyt on kuukausia taisteltu pettymyksen ja masennuksen kanssa. Miten joku on voinut olla noin julma ja välinpitämätön. Kaikki olikin siis hänen puoleltaan valhetta. Ilmeisesti on kotona puhunut vaimolle yhtä ja minulle toista. Sehän siinä on: kun ei voi tietää, mitä toisen ihmisen parisuhteessa tapahtuu siellä neljän seinän sisällä. Pitäisi luottaa tekoihin eikä puheisiin.
No, itse olen ainakin läksyni oppinut, enkä ikinä koskaan enää laittaisi itseäni samanlaiseen tilanteeseen. Totta on, että rakkaus on sokea, eikä tunteilleen ehkä voi mitään. Teoilleen kuitenkin voi. Aina on mahdollista kertoa toiselle, mikä on tilanne ja lähteä kokeilemaan onneaan sen toisen kanssa. Jos siihen ei ole valmis niin sittenhän kyseessä tuskin onkaan kovin suuri rakkaus vaan pelkkää "huumaa". Rakastamansa ihmisen kanssa haluaa jakaa elämänsä.
Sinulle vaimo sanoisin, että voi olla, että sinulla on nyt koti ja mies. Mutta kuinka kunnioitettu ja rakastettu oikeastaan olet, kun miehesi voi kohdella sinua noin? Hänhän ei ole suhdettaan kuitenkaan lopettanut vai kuinka? Miksi sinä haluat olla ihmisen rinnalla, jolle et ole maailman tärkein? Näitä kysymyksiä olen itseltäni kysynyt ja tullut siihen tulokseen, että näissä asetelmissa vaikuttavat eniten: kostonhimo, pelko tulevaisuudesta ja voitonhalu. "Minulla on mies, sinulla ei ole. Minä voitan tämän lopulta." Onko voitto sellainen kuin haluat? Rakastamasi ihminen on valehdellut sinulle vuosia. Tekeekö rakastamalleen ihmiselle niin? Ei tee. Jos mies tosiaan RAKASTAISI sinua, hän sanoisi tuolle toiselle naiselle suorat sanat, lähtisi kanssasi parisuhdeterapiaan ja yrittäisi kaikin mahdollisin tavoin hyvittää tekonsa sinulle. Nyt hän on kanssasi tottumuksesta ja mukavuudenhalusta.
Minä olen ollut välillä niin täynnä vihaa, että olen halunnut paljastaa kaiken rakkaani vaimolle. Olen halunnut, että heillä on yhtä paha olla kuin minulla. En ole sitä kuitenkaan tehnyt. Itse valitsin osani neljäksi vuodeksi. Kosto parantaa oloani ehkä hetkeksi, mutta mitä sillä lopulta saavuttaa. Rakastan miestä edelleen niin paljon, että en tuhoa hänen elämäänsä. Minä saan rauhani siitä, että tiedän olleeni rehellisin aikein liikkeellä (vaikka toimintani olikin arvostukyvytöntä.. rakkaus ja järki eivät mahdu samaan päähän) ja vuosien jälkeen voin ainakin todeta, että minä olisin uskaltanut. Ei tarvitse jossitella. Ihmettelen edelleen, mille mies tulevaisuudessa rakentaa parisuhteensa. Minun mieheni on ottanu osansa vastuusta siihen, miksi parisuhteeseemme mahtui kolmas. Olemme yrittäneet rakentaa suhdetta uudelleen, vaikka se on vaikeaa. Minä olen katkaissut kaiken yhteydenpidon tähän toiseen mieheen. Ei enää valheita. Mies yrittää edelleen ottaa yhteyttä minuun. En ymmärrä miksi, varsinkin kun on käynyt täysin selväksi, että kaikki puheet olivat valhetta. Kerron kaikista viesteistä miehelleni.
En ole enää varma, mitä haluan tällä vastauksella oikeastaan sanoa. Ehkä sitä, että eivät ne "toiset naiset" aina ole niitä pahoja. Elämä ei ole aina mustavalkoista. Mutta loppupeleissä sanoisin, että parisuhteessa tärkeintä on rehellisyys. Niin itselle kuin toiselle. Eikä valheelle voi rakentaa mitään.
(Suosittelen muuten luettavaksi Revitty sydän -voiko uskottomuudesta toipua)
