Miksi vähätellään, jos toinen ilmoittaa tulevansa töihin heti vanhempainvapaan jälkeenn

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ensikertalainen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

ensikertalainen

Vieras
Odotan ensimmäistä lasta ja laskettu aika on ihan jo hollilla, mutta olen kuitenkin kaikille sanonut, että tulen menemään töihin heti kun vanhempainvapaa loppuu ensi toukokuussa, niin vastaukseksi saan aina, että katsotaan nyt, älä vielä sano ja muuta samanlaista löpinää.
Tottahan se on, että en minä töihin menisi jos mahdollisuus olisi, mutta hoitovapaalle vaan ei ole varaa jäädä, sen tiedän jo nyt.

Ideaali olisi, jos saataisiin miehen kanssa sumplittua asiat niin, että lasta ei tarvitsisi heti hoitoon laittaa, jos ensi vuoden loppuun asti mies pystyisi hoitamaan mun töissäolo ajan. Mies onneksi pystyy omia työaikojaan muokkaamaan aikalailla oman päänsä mukaan, joten luultavasti onnistuisi ja onneksi meillä on turvaverkosto ympärillä, että hätätilanteissa hoitajiakin löytyisi.
 
No monesti saattaa äidin mieli muuttua matkan varrella, ja tekeekin ehkä vain osa-aikaduunia eikä kokopäiväistä. Jotkut haluaa jäädä kotiin ja tulla toimeen vähemmällä. Sen tietää vasta sitten kun se lapsi on siinä. Voi käydä niinkin ettei lapsi synny terveenä vaan joutuu omaishoitajaksi. Kaikkea kun ei voi etukäteen tietää.
 
Ehkä siksi, että niin moni muuttaa mieltään tässä asiassa, kun lapsi on syntynyt. En itsekään ollut ajatellut esikoista odottaessani, että haluankin jäädä monen moneksi vuodeksi kotiin lasten kanssa. Näin kuitenkin sittemmin halusin tehdä :)
 
minulle sanottiin ihan samaa sillij kun jäin äitiyslomalle viime elokuussa. nhyt olen pitänyt kesäloman vanhempainvapaan perään ja kahden viikon päästä menossa töihin. eikä kyllä edes tekisi mieli jäädä kotiin pidemmäksi aikaa.
 
Mä kuvitetlin etten "raaski" olla poissa töistä vuotta kauempaa, mutta hyvinhän tässä on aika mennyt.. :laugh:

Välillä tulee haikee olo ku näkee mainoksia ja uutta mallistoa eikä ite tiedä mistään mitään.. :(
 

Yhteistyössä