Hae Anna.fi-sivustolta

Miksi valehtelet

Viestiketju osiossa 'Joulu' , käynnistäjänä lapsellesi, 23.12.2005.

  1. Joulu tulee ilman pukkiakin, ei lapset sitä osaa kaivata, ellei heille siitä legendaa syötetä. Lahjat tulevat aikuisilta, ei se niin paha asia ole lapsenkaan tietää.
     
  2. ope Vierailija

    Väännetäänpä nyt sitten ihan rautalangasta.

    Jatkuvasti tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että ongelma esiintyy joka syyslukukausi joulun alla ja koskettaa useampaa oppilasta. Ala-asteella olen näitä selvitellyt kolmena syksynä, ja joka kerta kyseessä ovat olleet eri oppilaat - muutama joka vuosi eli kymmenkunta lasta yhteensä.

    Joulujuhlaharjoitukset liittyvät asiaan siten, että sattuneesta syystä joulujuhlaa vietetään koulussa juuri ennen joulua, ja kas kummaa, joulupukkikin on ajankohtainen ilmiö juuri joulun alla. Toisin sanoen, kun koulussa harjoitellaan joulujuhlaa varten, lapset innostuvat keskenään juttelemaan joulupukista, mistä sitten seuraa aiemmin mainitsemiani kiistoja.

    Jos olisit lukenut aiemmat viestit huolellisesti, ymmärtäisit, etten aseta joulupukkia samalle viivalle Jumalan kanssa, mutta minusta TUNTUU siltä, kuin tekisin niin. Koska kun lapsille selitetään, että jotkut uskovat joulupukkiin ja toiset eivät, joku keksii kysyä että ""mites sitten sen Jeesuksen kanssa, onks se varmasti olemassa"". Ja tähän vastaan, että sekin on uskon asia.

    Minulla on paljon yhteyksiä opettajiin eri puolilla Suomea. Kaikki ovat törmänneet samaan ilmiöön, tosin lievempänä kuin minun edellisessä koulussani, joten uskallan väittää, että joulupukkikiusaaminen on ollut arkipäivää monessa koulussa joulun alla.

    Se oppilas, jota yläasteella kiusattiin asiasta, on kärsinyt kiusaamisesta käsittääkseni useammasta syystä ala-asteella. En väitä, että joulupukkiin uskominen on ainoa kiusaamisen syy.

    En ole täällä esittämässä mitään ratkaisua asiaan. Totesin jo aiemmin, että halusin vain herättää ajatuksia, kun kerran joku tällaisen keskustelun palstalla aloitti.

    Olen iloinen lastesi puolesta, että saavat käydä pientä ja rauhallista koulua. Kaikilla ei valitettavasti ole mahdollisuutta sellaiseen.
     
  3. Paska, kun Vierailija

    olet ihan paska, ymmärrätkö sinä tahallasi väärin kaikkien kirjoitukset?
    Suutun "":):n"" puolesta.
    Ei tässä kukaan ole väittänytkään sinun sanoneen mitään traumoista, joku toinen niistä kirjoitti.

    Edellinen kirjoitti aivan hienosti ja asiaa ja sinä käännät kaiken niskoilleen.
    Ei se ole valehtelua, jos kertoo satuja lapsilleen ja ruokkii heidän mielikuvitustaan.

    Väkisen tässä herää ajatus , että sinä aloittajana olet saanut niitä traumoja, kun peräät ihan älytöntä asiaa.

    Tuo "":)"":n maailman pahuus pointti sattui myös naulankantaan.

    Siis ööööööööööö,
    lapsella täytyy olla lapsen maailma ja usko kaikkeen hyvään ja satuihin ja hammaskeijuihin-peikkoihin ja tonttuihin, haltiattariin, niin pitkään kuin mahdollista.

    Voin kuvitella, että sinä itse kerrot lapsillesi tv- uutisia katsoessasi (ainoa lastenohjelma, perheessänne, oletan), että toi setä saddam on tappanut pirusti porukkaa ja nyt siltä itseltään nirhataan henki pois.
    EEEII, pahus ollukkaan hyvä esimerkki, kun siinä käy kuin sadussa, paha saa palkkansa.
    Mutta onhan se TOTTA ja sehän on tietystikin sinulle se pääasia.
     
  4. Päitsy Vierailija

    ""olet ihan paska, ymmärrätkö sinä tahallasi väärin kaikkien kirjoitukset?""

    On todella aikuismaista kielenkäyttöä sinulta... Ja näemmä SINÄ olet ymmärtänyt väärin minun kirjoitukseni.

    Ensiksikin minä en ole tämän ketjun aloittaja, niin kuin näytät luulevan. Puolustin edellisessä kirjoituksessani useaa kirjoittajaa, en ainoastaan selventänyt omia näkemyksiäni.

    En ole väittänyt, että satujen kertominen lapselle on valehtelua. Minä olen todennut, että minulle on pienenä kerrottu paljon satuja, mikä on mielestäni yksinomaan hyvä asia.

    ""Voin kuvitella, että sinä itse kerrot lapsillesi tv- uutisia katsoessasi (ainoa lastenohjelma, perheessänne, oletan), että toi setä saddam on tappanut pirusti porukkaa ja nyt siltä itseltään nirhataan henki pois.""

    Aika kaukaa haettua. Miten ihmeessä tuo liittyy aiheeseen?! En ole missään vaiheessa väittänyt, että lapselle on kerrottava ja selitettävä kaikki maailman asiat. Jos minulla olisi lapsia, he eivät katsoisi uutisia.

    Mutta jos minulla olisi lapsi, joka Mauri Kunnaksen Joulupukki-kirjan hänelle luettuani kysyisi, onko Joulupukkia oikeasti olemassa, vastaisin hänelle, että ei ole.

     
  5. hehee Vierailija

    Aika mielenkiintoista että täällä alkaa lennellä jo kirosanoja... Ja nuo vitut ja paskat esiintyy nimenomaan joulupukkivalehtelun puolustajien teksteissä :) No ymmärtäähän sen, kun vastapuolen perustelut on pitävämpiä ettei sitä ilman kiroilua kestä...
     
  6. tietoisku Vierailija

    1. Lapselle on hyväksi kuulla satuja ja saada muutakin kautta mielikuvituksellisia elämyksiä.

    2. Joulupukkitarina ruokkii lapsen mielikuvitusta myönteisellä tavalla.

    3. Joulupukkiin uskominen on yhdentekevää lapsen kehityksen kannalta. Joku uskoo, joku ei - lopputulos sama.

    4. Moni pieni lapsii uskoo luonnostaan erilaisiin satuhahmoihin, mikä on ihan ok.

    5. Lapsen kysellessä asioiden todenperäisyyttä on joskus tarpeen hieman peitellä ja lieventää (esim. sotauutisointi). Totuus joulupukista ei kuulu tällaisiin asioihin, vaan sen voi kertoa heti, kun lapsi siitä kysyy.

    6. Valehtelu ei ole moraalisesti oikein tiettyjä poikkeustapauksia lukuun ottamatta. Joulupukki ei kuulu näihin poikkeustapauksiin, koska totuus tulee kuitenkin joskus ilmi, eikä sen viivästyttäminen hyödytä ketään.
     
  7. Henna Vierailija

  8. Psyk.hoitsu/lapset Vierailija

    Erittäin asiantuntevaa tekstiä. Taidat olla kollega??
     
  9. pepe Vierailija

    Tulee ja menee se vappukin ilman simaa ja munkkeja.
    Juhannus ilman kokkoa ja rantasaunaa.
    Talvi ilman lunta, kesä vettä sataen....
    Ei kai kukaan TARVITSE joulupukkia, paitsi minä, koska se on mulle niiiiin rakas:)
     
  10. kilinkolin Vierailija

    Ei kolahtanut!!! Et sitten muuta keksinyt? :DDD
     
  11. Murr Vierailija

    Keskittykää te arvoisat opettajat opetustyöhönne ja jättäkää kasvatus ja valehtelu vanhemmille.

    Ei joulupukkijuttu ole valehtelua ollenkaan. Tosin kysymys uskotko joulupukkiin on ihan hölmöä. Jos lapsen luo tulee joulupukki käymään, ei siinä mistään uskosta tarvii puhua.
     
  12. ope Vierailija

    ""Keskittykää te arvoisat opettajat opetustyöhönne ja jättäkää kasvatus ja valehtelu vanhemmille.""

    Toisin sanoen vastedes minun tulisi vain opettaa kertotaulua ja antaa lasten tapella...

    Taidanpa kuitenkin puuttua lasten kiistoihin vastedeskin. Ainakin minun oppilaideni vanhempien mielestä opettajan tehtävä on myös kasvattaa.

    P.S. Luokanopettajat ovat kasvatustieteiden maistereita. Eikö kasvatus siis kuulu opettajan työhön?
     
  13. tietoisku Vierailija

    En ihan kollega mutta vähän sinnepäin... Olen opinnoissani perehtynyt tähänkin aihepiiriin. :)
     
  14. *** Vierailija

    Miksi sitten valehdella lapselle myös ""isin limsoista"" ja muista??? Joulupukki on olemassa juuri niin kauan kuin lapsi itse siihen uskoo. Minä en aio koskaan, ikinä, milloinkaan kertoa lapselleni, ettei joulupukkia ole olemassakaan. Luultavasti tulee huomaamaan tämän ennen kuin on täysi-ikäinen... Itse olen uskonut pukkiin n. 10 vuotiaaksi eikö koskaan ole kolussa kiusattu tai aiheesta pahemmin keskusteltu. Eikä koskaan asia käynyt muiden oppilaiden osalta ilmi. Ja koulua olen käynyt 80-luvun loppupuolelta alkaen.
     
  15. ***:lle Vierailija

    No tässä on nyt rinnastettu kaksi ihan selkeästi erilaista asiaa.

    Isin limsoista puhutaan siksi, että pienen lapsen ei välttämättä ole tarpeen tietää alkoholista. TÄSSÄ on siis kyse siitä muutaman kirjoittajan mainitsemasta ""lapsen suojelemisesta"". Varsinaisestihan tässä ei edes valehdella, vaan käytetään kiertoilmausta: puhutaan ""isin limsasta"", jolla tarkoitetaan esim. kaljaa. Lapsikin ymmärtää kuitenkin, että kyseessä on ns. aikuisten juoma - joten periaatteessa on ihan sama, millä nimellä sitä kutsutaan.

    Joulupukki sen sijaan ei ole kiertoilmaus millekään asialle eikä joulupukkimyytti toimi minkäänlaisena suojana. Joulupukki on satuhahmo, ja aikuiset tietoisesti uskottelevat lapsille, että sellainen olisi oikeasti olemassa.

    Toisin sanoen isin limsa on vain käytössä oleva nimitys. Joulupukkimyytti sen sijaan edellyttää suoraa ja pitkäaikaista valehtelua, kun lapselle kerrotaan, että Oikea Joulupukki asuu Korvatunturilla ja että hänelle voi kirjoittaa ja tonttu tulee ja vie kirjeen perille jne. Ja kun lapsi alkaa kyseenalaistaa asioita (pukki näytti naapurin sedältä), jatketaan valehtelua edelleen sanomalla, että Oikea Pukki ei tänä vuonna ehtinyt meille asti, mutta ehkä ensi vuonna sitten tulee Korvatunturin pukki taas, kyllä se siellä on olemassa...

    Kukaan tässä ketjussa ei ole vielä antanut kunnollista vastausta alkuperäisen kysymykseen: miksi tätä joulupukkimyyttiä pidetään yllä?

    Yhtään huonompi vaihtoehto ei ole se, että joulupukki tulee aattona niin kuin aina, mutta lapselle ei väitetä, että se tulee Korvatunturilta. Lasta kiinnostaa ja jännittää punapukuinen ja valkopartainen hahmo, joka kopistelee sisään lahjasäkin kanssa. Yhdentekevää on se, tuleeko se Korvatunturilta, onko isä tilannut sen paikallislehden palstalta vai onko kyseessä naapurin setä - joten miksi valehdella?
     
  16. Selväksi tuli Vierailija

    ""Et sinä ainakaan"", sitä ja tätä, etkä varsinkaan tuota.
    Ok.Ok.
    Olet oikeassa, todella luulin ,että olet aloittaja, sorry siitä.

    Lukekoon sitten se ap. juttuni, jospa se kolahtaisi.

    Se ""kaukaa haettu"" ei ollut niinkään kaukaa, onhan se silkkaa TOTTA.
     
  17. ## Vierailija

    niinpä tunnut olevan ""tosi tasapainoinen""
     
  18. hammaskeiju Vierailija

    Vastaus kysymykseesi, on. Mielestäni.

    Ymmärrän toki tämän keskustelun pointin, että jos lapsi tulee kysymään suoraan että onko sitä joulupukkia nyt sitten kuitenkaan olemassa, ottaen huomioon lapsen iän ja myös tilanteen, voi sen suuren totuuden haluta kertoa. Eikä se ole mielestäni mitenkään väärin, tilannetta pitää vain lukea oikein. Edelleen kysyn, missä vaiheessa totuus tulisi julkistaa? Jos lapsi kysyy viisivuotiaana onko hammaskeijua tai menninkäisiä tai tonttuja tai jotakin keijukaisia olemassa, sanotko siis heti että ei ole? (tiedätkö sen? ;P) Miksi et voi vaikka sanoa että en tiedä?

    Minusta lapsuuteen kuuluu kaikki salaperäinen. Se ei aina ole mahdollista mutta sitä pitäisi mielestäni ruokkia. Ne kaikenmaailman satuolennot ovat kyllä ihan kytköksissä rikkaaseen lapsuuteen. Onko tässä nyt sitten kyse siitä, että ennen kouluunmenoa lapselle pitää sanoa, että hei, joulupukkia tai mörköjä tai muita olentoja ei ole olemassa, ihan vaan ettei lasta koulussa kiusata? Onko se oikea aika?

    Edelleen suurin ongelma tässä ovat ne lapset jotka kiusaavat koulussa niitä jotka uskovat joulupukkiin (puhutaan kuitenkin ihan eka ja tokaluokkalaisista!). Lasten täytyy nykyään kasvaa niin kauhean nopeasti suorittajiksi ja aikuisiksi. Pientä naljailua on aina, eikä se liity tähän, se kasvattaa. Mutta jos on kyse oikeasta koulukiusaamisesta, on se aika hälyyttävää!

    Saatoin mennä sivuraiteille, mutta olen muutenkin hieman kummastellut sitä, kuinka vähän monet vanhemmat (ja koulu eritoten) ruokkivat lapsensa mielikuvitusta ja nimenomaan pyrkivät tekemään siitä rajatonta. Koska aikuisetkaan eivät tiedä kaikkea, eivät sitä tiedä lapsetkaan. Enkä nyt tosiaankaan tarkoita mitään uutisia tms, se on ihan eri asia. Mielestäni lapsen mieli kehittyy ihan yhtä hyvin ja nopeasti jos hän saa elää hieman kauemmin satumaailmassa. Silloin hänelle vain kehittyy muita avuja kuin jos kaikki ""totuus"" paukutetaan jo viisivuotiaana.

    Olen myös sitä mieltä että eräänlainen lapsenmielisyys ja mielikuvitus, sekä jonkinlainen salaperäisyys kuuluu myös aikuisten maailmaan. Avoin mieli ja älykkyys siinä kehittyvät, kun tietää, ettei tiedä kaikkea. Tulkoon vaan vihaiset ryöpyt niskaani, en ehkä osannut kertoa pointtiani tarpeeksi hyvin kun kiireessä hösellän ;) Sovitaan sitten niin että tehdään kaikki niinkuin itse parhaaksi näemme.
     
  19. ph Vierailija

    Totisia lapsia tässä maassa kasvatetaan, kun ei saa edes pukkiin uskoa. Missäs ohjelmassa siitä taas puhuttiinkaan, lasten mielenterveysongelmien yhteydestä liian varhaiseen aikuistumiseen..

    Eräs pukin 'apulainen' sanoi: ei ole väliä kuka siellä kaavun alla on, Joulupukki on aina Joulupukki. Puku voidaan riisua mutta Joulupukki pysyy. Eikä joulun jälkeen koskaan voi tietää kuka kadulla vastaan tulevista on Joulupukki..!

    Ei tekisi aikuisillekaan pahaa hellittää välillä sitä pantaa..
     
  20. tietoisku Vierailija

    Tuskinpa joulupukkiin uskomattomuus tekee lapsesta totisempaa ja aikuisempaa kuin niistä ikätovereistaan, jotka pukkiin uskovat. Yksikään lapsi ei ole mielenterveyspotilas sen takia, että ei ole uskonut joulupukkiin.

    Sitä paitsi ei tässä ketjussa ole kyse siitä, etteikö lapsi saisi uskoa joulupukkiin. Tottakai saa. Keskustelun aihe on se, onko moraalisesti oikein, että aikuiset valehtelevat lapselle asiasta.

    Jos lapsi uskoo joulupukkiin, niin uskokoon, ei se häntä vahingoita. Mutta itse pidän arveluttavana sitä, että sellaisellekin lapselle, joka luonnostaan ei usko joulupukin olemassaoloon, yritetään kaikin mahdollisin keinoin sitä uskotella ja että väkisin pidetään joulupukkimyyttiä yllä.
     
  21. ph Vierailija

    Mutta sinähän et ymmärtänyt ollenkaan pukin olemusta!
    Etkä liioin esimerkkiä mielenterveysongelmista..
     
  22. Tosikko lapsena Vierailija

    No johan se keskustelu taas meni taas riitelyksi.
    Kun itselleni selvisi,että joulupukkia ei ole, olin kovasti loukkaantunut vanhemmilleni siksi, että olivat mokomat VALEHDELLEET minulle.
    Lapsuuden jälkeen elämä on kouluttanut minua enemmän kuin tarpeeksi, joten en enää ole tosikko.
     
  23. vituttaa Vierailija

    Onhanse mukavaa kunnes lasta aletaan kiusata koulussa, koska hän uskoo
     
  24. Pekka_ 31v Vierailija

    Kyllä se on niin, että joulupukki on olemassa ja tuo ne lahjat. Aivan, kuten haikara on olemassa ja tuo lapset. Vai väittääkö joku, ettei haikaroita ole olemassa?

    Pekka, 31v.
     
  25. muori Vierailija

    meillä on aina sanottu lapsille, että me ostamme tai teemme itse joululahjat, nimenomaan painotimme miehen kanssa, että niitä ei ole tehnyt joulupukki vaan ne on ostettu kaupasta.
    Ei käynyt kertaakaan punanuttuisia eikä peloteltu tontuilla kiltiksi.

    Olemme kertoneet, että joulupukki on samanlainen satuolento, legenda, niin kuin enkelit, keijut, joulu- ja kotitontut yms. Jumala, piru ja Jeesuskin kuuluvat samaan kategoriaan. Satuja joita on kerrottu siihen aikaan kun ei ollut vielä televisiota, kännykkää eikä nettiä eikä tietsikkapelejä ihmisten viidykkeinä.

    Siitä huolimatta lapsemme ovat uskoneet täysin joulupukkiin. 62-6 vuotiaiden ikähaarukassa niillä ei ole ollut pienintäkään epäilystä etteikö joulupukki olisi olemassa.
    Siis huolimatta siitä, että olemme sanoneet että Joulupukki on tarinoiden sankari.

    Samalla tapaa ne uskoi, että Petteri Punakuono osaa lentää, Teräsmies, Batman ja sen sata muuta sarjakuva/leffatyyppiä ovat oikeasti olemassa. Kuten myös vinttikomerossa majaileva mörkö, jota me aikuiset emme tosin koskaan nähneet.
    Kesämökin ulkohuussissakin oli kaamea aave :D.
    Onneksi lopulta aave paljastui lepakoksi :LOL: :LOL: oli ottanut huussin asumuksekseen. Hetken oli jo meillä aikuisillakin epäilys, että jospa siellä oikeasti on joku kummitus kun muksut tulivat muutaman kerran hysteerisenä kirkuen kaameeta vauhtia ulkohuussireissultaan takaisin.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti