Millä mä saisin tuon lapsen syömään tarpeeksi aamupalaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja metsänpeitto
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

metsänpeitto

Vieras
Alkaa mennä jo hermot.

Ei ne päiväkodilla ehkä tarkoita mitään pahaa, mutta mua alkaa jo nyppiä se että mulle melkein jokaisena päivänä tullaan kertomaan, että lapsi söi taas koko astiallisen (allergiaruokavalio, ruoka tulee erikseen) joka on kai noin kolme lautasellista. Tänään kerrottiin, että oli syönyt taas kaiken ja jopa niin, että oli ruokailun jälkeen tullut osa ylös (tosin saattoi johtua kyllä myös astman tuomasta limaisuudesta, ei vain ylensyönnistä).

Mutta millä mä tuon lapsen saan aamulla syömään niin, että jaksaa kunnolla lounaaseen eikä siellä ahmi napaa täyteen? Kun ei maistu, niin ei maistu. Tänään esim aamulla meni alas puolikas gluteeniton näkkäri, keittokinkkusiivu ja lasi riisimaitoa. Eikä iltapalaakaan mitään mahdottomia eilen syönyt.

Kyseessä siis kolmevuotias.
 
Ei meidänkään poika syö hurjasti aamupalaa. Muihin sisaruksiinsa nähden aloittaa päivänsä lähes "pyhällä hengellä". Mutta hyvin jaksaa touhuta :). Eikä iltapalaakaan uppoa yhtään sen enempää - tänäänkin söi vain pari mandariinia.
 
[QUOTE="jojo";22192326]Kuinka pian heräämisen jälkeen joudut tarjoamaan aamupalaa? Meidän killiäinen ei ole syöntituulella alle kolmen vartin heräämisestä.[/QUOTE]

Odotan yleensä tunnin ainakin, koska ei syö mitään jos tarjotaan aikaisemmin :/

Kun oli kotona päivät, niin kaikkein parhaiten maistui aamupala joskus pari tuntia heräämisestä.
 
Menisiko alas paremmin aamuisin esim jogurtti, tuoremehu ja hillopaahtoleipa/ croissantti? (Tai mika nyt allergioiden puolesta passaa) Toiset ei vain syo paljoa aamuisin, kuten mina, aamulla turha yrittaakaan mitaan suolaista, imela menee paremmin. Tukevamman iltapalan syominen voi myoskin auttaa.
 
Minusta aamuapla kuulostaa pieneltä, mutta ihan riittävältä. Harva tuntemani lapsi syö aamupalaa kovin suuria määriä.

Mikä ongelma on siinä, että luonas maistuu? Jos siis oksentaminen johtui liamsta eikä ylensyönnistä. Jos lapsi on saanut syödä luonnollisen rytminsä mukaan ei lapsne pitäisi edes kyetä syömään ylimääräistä.
 
No eihän tossa muuten mitään, antaa lapsen syödä!

MUTTA: pitäisi kai päiväkodinkin sen verran osata rajoittaa lasten syömisiä, etteivät nämä oksenna syötyään itseään liian ähkyyn!
 
Minusta aamuapla kuulostaa pieneltä, mutta ihan riittävältä. Harva tuntemani lapsi syö aamupalaa kovin suuria määriä.

Mikä ongelma on siinä, että luonas maistuu? Jos siis oksentaminen johtui liamsta eikä ylensyönnistä. Jos lapsi on saanut syödä luonnollisen rytminsä mukaan ei lapsne pitäisi edes kyetä syömään ylimääräistä.

Niin no, en mä tiedä onko siinä varsinaisesti ongelmaa, muuta kuin se että mä en jaksaisi kuunnella sitä päivittelyä siitä kuinka paljon se lapsi oikein syökään :ashamed:

Meillä on kaksi nuorimmaista samanlaisia, eli aamupalaa menee huonommin, on aina mennyt, iltapalakin on vähän kiikun kaakun, mutta lounas ja päivällinen uppoaa melkein aina hyvin.

Enkä tosiaan varma ole, että miksi oksensi, epäilen kyllä limaisuutta koska infektion jäljiltä astma on oireillut paljon, ja siihen on liittynyt oksentelua. En tajunnut kysyä, että yskikö lapsi, koska on yskimisen jälkeen nyt oksennellut monena päivänä.

Ei tämä nyt kuitenkaan esimerkiksi lapsen koon kannalta ole mikään ongelma, eli hän on sellainen pitkähkö ja solakka.
 
Ootko kokeillut antaa jotain ruokamaisempaa aamupalaa? Siis ihan niin kuin lämmintä ruokaa. Aasiassahan nuo syö aamupalaksi lähinnä keittoa. Tai esim. paistettua riisiä ja kananmunaa sekä kasviksia...
 
Alkuperäinen kirjoittaja metsänpeitto;22194133:
Kun niitä sopivia ruoka-aineita on alle 20, niin jotenkin aamupalavaihtoehdotkin on aika vähissä :/

kehu vaan että keittiö on onnistunu noinkin vaativassa tehtävässä, tekemään maukasta ruokaa!. ja miks se ei sais syödä? roskiinhan ne menee muuten loput?

sun pitää keksiä joku aamupala herkku tai sit syötte aamupalan ja matkaeväs viel lisäksi, monesti se matkalla kummasta katoaa ruoka..
 
[QUOTE="emäntä";22194169]sun pitää keksiä joku aamupala herkku tai sit syötte aamupalan ja matkaeväs viel lisäksi, monesti se matkalla kummasta katoaa ruoka..[/QUOTE]

On niin lyhyt matka, ettei se oikein onnistu :D Muuten kyllä oikein hauska idea.
 
2vee ei syö aamupalaa juuri ollenkaan,jus pari haukkua leipää + kulaus maitoa päälle,siinä se...hyvin jaksaa n.4h lounaaseen asti touhuta,mutta lounas sit maistuukin tosi hyvin.Itse päiväkodin köksänä olen aina tyytyväinen kun allergisillekkin ruoka maistuu,ei ollenkaan paha asia että syö kipon tyhjäksi,tuskin nuo hoitsutkaan sitä pahalla,ovat vaan iloisia kun ruoka maistuu.
 
Meillä syödään puuroa kera mehukeiton joka aamu :D jos kyllöö niin voi ottaa voisilmällä tai sokerialla tai pakastemarjoilla. Kaikki syö sitä reippaasti kun saa valita mitä puuron sekaan laittaa.
Ja tää ei oo ap:lle tai kellee arvostelua, mut siis miks ei syö? Miten ei syö? Meillä on ruoka pöydässä ja se syödään piste. Et siis miten niin ei syö? Eikä siis oo kettuilua tää :D hyvällä kyselen :D
 
en ole ap,mutta kun ei tuo syö,ei aukee suu,itku tulee,sanoo ettei jaksa syödä...pitäiskö pakottaa? kun kuitenki hyvin jaksaa touhuta sen 4h tuolla vähälläkin,toisille vaan ei maistu aamulla.Puuron jouduin lopettamaan iltapalaltakin kun tuo yökkää sitä,yrittää ihan kiltisti siis syödä,mutta yökkää...ei kestä katsoa,saa muuta syödäkseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Meillä;22195317:
en ole ap,mutta kun ei tuo syö,ei aukee suu,itku tulee,sanoo ettei jaksa syödä...pitäiskö pakottaa? kun kuitenki hyvin jaksaa touhuta sen 4h tuolla vähälläkin,toisille vaan ei maistu aamulla.Puuron jouduin lopettamaan iltapalaltakin kun tuo yökkää sitä,yrittää ihan kiltisti siis syödä,mutta yökkää...ei kestä katsoa,saa muuta syödäkseen.

Valitettavasti en ymmärrä :D
 
[QUOTE="mii";22195264]Ja tää ei oo ap:lle tai kellee arvostelua, mut siis miks ei syö? Miten ei syö? Meillä on ruoka pöydässä ja se syödään piste. Et siis miten niin ei syö? Eikä siis oo kettuilua tää :D hyvällä kyselen :D[/QUOTE]

Ei ole tapana harrastaa pakkosyöttöä. Ei maistu, enkä mä väkisin ala sitä ruokaa syöttämäänkään. Meillä puuroa menee iltapalalla, enkä viitsi sitä aamuisin tarjota yleensä, koska muutenkin koko ajan pelataan niin vähällä ruoka-ainemäärällä, että toistoa tulee liikaa. Eikä se puuro kyllä aamuisin maistukaan.

Kyse ei ole siitä, että nirsoilisi sen aamupalan suhteen tmv, vaan siitä ettei ole ruokahalua. Kyllä mä sen ymmärrän, en mäkään pidä aamupalan syömisestä, ja jos mun tarvii syödä ennen yhdeksää niin se on pelkkää pakkosyömistä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja metsänpeitto;22195353:
Ei ole tapana harrastaa pakkosyöttöä. Ei maistu, enkä mä väkisin ala sitä ruokaa syöttämäänkään. Meillä puuroa menee iltapalalla, enkä viitsi sitä aamuisin tarjota yleensä, koska muutenkin koko ajan pelataan niin vähällä ruoka-ainemäärällä, että toistoa tulee liikaa. Eikä se puuro kyllä aamuisin maistukaan.

Kyse ei ole siitä, että nirsoilisi sen aamupalan suhteen tmv, vaan siitä ettei ole ruokahalua. Kyllä mä sen ymmärrän, en mäkään pidä aamupalan syömisestä, ja jos mun tarvii syödä ennen yhdeksää niin se on pelkkää pakkosyömistä.

Eli lapsi on oppinut siihen, että äitikään ei syö aamupalaa. Siis aamupalan syöminen ei ole ollut perheessä tapana kun on ollut kotona ja nyt kun hoitopäivien vuoksi olisi hyvä syödä sitä aamupalaa se ei suju koska niin ei ole ennnkään tehty, eikä perheessä kukaan muukaan pidä aamupalan syömistä tärkeänä.
Lisäksi ruoka-aineallergiat tai perussairaudet jotka kaventaa syötävän ruuan valikoimaa tekee herkästi ruokailusta "taistelun".
Edelleenkään en arvostele. Enkä pakkosyötä omia lapsiani, meillä vaan kaikki syövät aamupalaa ja näin on ollut aina. Eli asiassa ei ole mitään ihmeellistä, että on ruoka-aika kaikki istuvat pöytään ja syödään sitä mitä on tarjolla.
Hankalaksi teillä ilmeisesti tekee asian se, että lapsi on hoidossa ja siellä on lounas silloin kun se koko ryhmälle sopii jolloin lapsella ehtii tulla liian kova nälkä koska ei ole sitä aamupalaa syönyt. Onko siihen mahdollista saada päiväkodista joku välipala aamulla tms. tai voisiko lapsi syödä aamupalan päiväkodissa? Usein seura auttaa ruokahalua, maistuu sellainekin mikä ei niin kotona maistu kun syö seurassa.
 
[QUOTE="mii";22195335]Valitettavasti en ymmärrä :D[/QUOTE]

No,en mäkään ymmärrä miksi pitäis syödä iso aamupala jos se ei maistu ja hyvin pärjää lounaaseen asti niukallakin? Miksi se puuro on niin tärkeää että se pitää syödä vaikka oksentaen??? en ymmärrä.
 
[QUOTE="mii";22195484]Eli lapsi on oppinut siihen, että äitikään ei syö aamupalaa. Siis aamupalan syöminen ei ole ollut perheessä tapana kun on ollut kotona ja nyt kun hoitopäivien vuoksi olisi hyvä syödä sitä aamupalaa se ei suju koska niin ei ole ennnkään tehty, eikä perheessä kukaan muukaan pidä aamupalan syömistä tärkeänä.
Lisäksi ruoka-aineallergiat tai perussairaudet jotka kaventaa syötävän ruuan valikoimaa tekee herkästi ruokailusta "taistelun".
Edelleenkään en arvostele. Enkä pakkosyötä omia lapsiani, meillä vaan kaikki syövät aamupalaa ja näin on ollut aina. Eli asiassa ei ole mitään ihmeellistä, että on ruoka-aika kaikki istuvat pöytään ja syödään sitä mitä on tarjolla.
Hankalaksi teillä ilmeisesti tekee asian se, että lapsi on hoidossa ja siellä on lounas silloin kun se koko ryhmälle sopii jolloin lapsella ehtii tulla liian kova nälkä koska ei ole sitä aamupalaa syönyt. Onko siihen mahdollista saada päiväkodista joku välipala aamulla tms. tai voisiko lapsi syödä aamupalan päiväkodissa? Usein seura auttaa ruokahalua, maistuu sellainekin mikä ei niin kotona maistu kun syö seurassa.[/QUOTE]

No jopas taas heitettiin olettamuksia. Jos minä en pidä aamupalan syömisestä, se ei tarkoita sitä että perheessä ei syödä aamupalaa ollenkaan tai että "kukaan muukaan perheessä ei pidä sitä tärkeänä".

No ei, lapsi ei ole tottunut siihen että äitikään ei syö aamupalaa, koska lapsi, toinen lapsi, kolmas lapsi ja isä sekä äiti kuitenkin syövät aamupalan. Aamupalan syöminen on aina ollut perheessä tapana, ihan jokaisena päivänä, siitä huolimatta että jos minä saan valita niin en syö aamupalaa. Tämä ei tarkoita sitä, että minä valitsisin samalla että lapset eivät syö, vaan sitä, että jos minä olen yksin kotona niin minä en syö aamupalaa.

Aikataulullisesti päivähoitopäivien ja kotihoitopäivien ateriointirytmi ei eroa toisistaan mitenkään erityisesti, kuin ehkä siinä että aamupala voidaan syödä myöhemmin. Lapsi kuitenkin herää aina suunnilleen samaan aikaan, eli noin klo 7. Ruokailu ei ole allergioista huolimatta taistelua, koska lapsi pitää niistä ruoka-aineista joita saa syödä, ainoa ongelma on se, ettei hänelle maistu ruoka aamulla, eikä kyllä aina iltapalallakaan. Ruokailuajat ovat kotihoidossa jo olleet säännölliset, johtuen toisen lapsen perussairaudesta, joka asettaa tietyt rajat ja raamit ruokaillullekin.

Se, että minä en pidä aamupalan syömisestä ei näy minun lapsilleni. Niin kuin ei sekään, että niinä päivinä kun teen kotona töitä tai opiskelen, en syö lounastakaan.

Toisaalta, en minäkään ymmärrä sitä että miten minun puolisoni pystyy syömään runsaan aamupalan :D
 

Yhteistyössä