Millä perusteella päätät(te)/päätit(te) lapsilukunne?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 1-2-3
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
1

1-2-3

Vieras
Minua kiinnostaisi kuulla, mitkä ovat ne seikat, joiden perusteella vanhemmat (useimmiten äidit) päättävät lapsilukunsa? Jos periaatteessa lapsia on saatavissa niin paljon kuin haluaa, eikä taustalla ole esim. lapsettomuutta. Entä millä perusteella olette päättäneet lasten ikäerot vuosissa?

Tällä usein neuvotaan tekemään "vielä yksi", vaikka ajalliset ja taloudelliset resurssit olisivatkin kortilla, koska elämä kantaa. Ja sitten uutisista luetaan erilaisia perhetragedioita. Tuntuu hirvittävän oudolta, että ns. elämän suurin hankinta tehdään usein jonkun omituisen kriteerin perusteella, kuten sen että kolmonen on mukava numero. Tai että pitää saada tasaluku. Tai että haluan olla suurperheen äiti (vaikka resurssit ovat siihen riitä).

Haluaisin kuulla niitä hyviä perusteluja, järkeviä sellaisia. Vai hankitteko kaikki lapsia vain fiilispohjalta? Haluaisin hieman kyseenalaistaa sitä nykykäsitystä että ihmisellä on oikeus saada niin monta lasta kuin haluaa, vaikkei ole resursseja pitää lapsista huolta. Työttömyys tai sairastuminen lapsen saannin jälkeen ei ole aina ennakoitavissa, mutta siihenkin tilanteeseen monet tekevät vielä lisää lapsia.

Eikö näin suuria päätöksiä varten pitäisi olla puitteet kunnossa jo valmiiksi, vaikka mieli tekisi enemmän? Emmehän ostele ylihintaisia asuntojakaan joihin meillä ei ole varaa. Miksi sitten jotkut tekevät lapsia "liikaa", suhteessa perheen resursseihin?
 
- Sen perustella, mitä haluttiin/halutaan.

- Miten paljon jaksamme.

- Mihin koemme taloudellisten rahkeidemme riittävän.

Kaksi ekaa on ne tärkeimmät kriteerit meillä. Kolmonen on järjestettävissä.
 
Data teki meil sen työn, rationaalisesti ja koneavusteisesti:

LCARS10_small.jpg
 
Musta tuntuu että nykyään suunitellaan jopa liikaa, näitäkin asioita.

Puitteet voi olla täydelliset kun lasta suunittelee ja lapsen juuri synnyttyä, mutta kaikki voi muuttua ihan milloin vain, ihan miten vain. Tai päinvastoin, koko elämä saattaa olla ihan sekaisin ja puitteet useammalle lapselle huonot, mutta kun se lapsi on jo saatu tapahtuukin jotain ja kaikki järjestyy..
 
Meillä on tällä hetkellä 2 lasta, ja just nyt se tuntuu meille sopivalta lapsiluvulta. Siksi että ;
-miten paljon me vanhemmat jaksamme
-taloudellinen tilanne ( raha riittää sellaiseen elämään ja kotiin mitä haluamme )
-en halunnut 'vain' yhtä lasta. Koin että tulee yksinäistä esikoiselle, ja itselläni on monta sisarusta ja mun elämääni he rikastuttavat paljon, toivon että omilla lapsillani tulis olemaan yhtä hyvät välit :-)

Saa sitten nähdä tulevaisuudessa, haluammeko kolmannenkin lapsen, mutta näillä näkymin meidän perhe olis nyt kasassa :)
 
Mä haluaisin kolmannen lapsen, ihan vaan siksi että haluan olla raskaana ja synnyttää. Mutta tämä syy ei ole riittävä ja siksi varmaankin jäädään kahteen lapseen. Kaksi tehtiin siksi koska haluttiin lapselle sisarus ja yksi tehtiin siksi kun ajatus tuntui hyvälle. Taloudellisesti tilanne on nyt hyvä ja kolmas lapsi "pilaisi" tämän kaiken.
 
kolmannen lapsen jälkeen olo oli että tämä toisaalta riittäisi, mutta kuitenkin oli olo että yhtä vaille on vielä tämä perhe. Nyt 4 odottelen, jos menee kesken niin emme enää yritä, olisi 5 keskenmeno eikä sitten oikein enää jaksaisi pelätä ja odotella. Mutta jos nyt onnistuu niin perheessämme tulee olemaan 4 lasta, enempää ei tosin tosiaan tule. Mitään sen suurempia päätöksiä ei tähän olla vaadittu, on vain sellainen tunne.
 
Neljä oli ehkä se tavoite, mut viimeset oli tuplat ja viiteen päädyttiin :)
Eihän sitä koskaan tiedä vaikka vielä lisääkin tulisi ;)
Omat voimat on mietittävä tarkkaan ja se mitä elämältä haluaa.
 
Oon kotoisin erään Keski-Pohjalaiskunnan asuinalueelta, jossa kaikilla on suurperhe. Silloin oli kivaa kun ympärillä oli paljon lapsia (itsellä kuusi sisarusta) ja halusin ainakin kuusi itsekin. Nyt mulla on kaksi (+poikapuoli) ja oltiin miehen kanssa jo synnytyssalissa kuopuksen synnyttyä sitä mieltä, että that's it. Vähän fiilispohjalta tuli nämä kaksi ekaa hankittua ja nyt iski sellainen järki käteen -tunne. Meidän lapset on parhaita maailmassa. Ei kaivata enempää ja ollaan onnellisia just näin.
 
Meillä lapsiluku jää kahteen koska oma terveyteni ei kestäisi enää yhtään raskautta. Käytiin lääkäreiden kanssa asia läpi äitipolilla, riskit sille että saattaisi käydä huonosti ovat liian suuret.
 
Sen perusteella mitä fiilispohjalta haluaa ja kun se törmää elämän reaaliteetteihin.

Haluan 6 (osan adoptoituna), nyt on 2 ja ei kyllä pitkään hetkeen tule enempää, koen / koemme että resurssimme riittävät nyt hyvin ja ylikin, mukava hetki rakentaa pohjaa tuleville vuosille ja kasvattaa voimavaroja entisestään. Pidän tästä kun ei aja itseään liian ahtaalle vaan jää liikkumatilaa elää ja olla.
 
Itse haluaisin 12, joista n. puolet olisi adoptoituja. Mies haluaisi kaikenkaikkiaan 5, joista 1 olisi adoptoitu. Emme siis ole samalla sivulla sitten lainkaan. Olen jo käytännössä aikatauluttanutkin lastensaannin, mutta saa nähdä mitä tulen saamaan ja koska jos koskaan enempää biologisia edes saan.
 
Mä olen tehnyt meidän perheen lapsilukupäätöksen sillä perusteella, minkä kokoisen perheen arjen haluan pyörittää. Meillä on kolme lasta ja se on meille maksimimäärä. Kyse on nimenomaan haluamisesta, koska oikeasti jaksaisin isommankin perheen ruokahuollot, siivoamiset ja harrastamiset, mutta en halua tätä arkirumbaa vaikeammaksi. Talouskin kestäisi isomman perheen. Mies on samoilla linjoilla.
 

Yhteistyössä