Sehän on jokaisen oma näkökulma kysymys, eikö? Itse ymmärrän miesten näkökulman todella hyvin, vaikka naispuoliseksi olennoksi luetellaan; kaveriporukka kun on sen n.80 prosenttia miehiä. Tuntuu, että joskus toisinaan naiset vaativat miehiltään liikaa, mitä tarinoita oon kuullut ja tekevät erot tosi julmastikkin. En tarkota etteikö miehetkin tätä tee, on paskoja juttuja taustalla kivastikkin. Asioita tapahtuu syystä ja toisesta, no can do.
Mutta mikä olisi sitten hyvä mies, näin vastapainona tähän keskusteluun. Mielestäni hyvän miehen ei tarvitse aina kertoa miten hieno on. Kyllä sen huomaa, jos toinen arvostaa. On toki hienoa kuulla toisen puheesta joskus kehuja, muttei aina; ja antaakkin niitä takaisin. Voi käydä läpi syvällisiä keskusteluja hänen kanssa vaikka toinen olisi erimieltä aiheesta ja puhua suhteesta avoimesti. Huumoria, paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita, hyvää monipuolista seksiä ja tottakai ei hellyyttä pidä unohtaa. Yhteinen kaveripiirikin on tärkeä.
Oltaisiin tasavertaisia, mutta silti miula ois tunne siitä, että se jätkä ois miusta vahvempi (ei tarkoita fyysisyyttä). Eikä tää tarkoita, että jätkän pitäisi kantaa miusta vastuu ja kaikki miun murheet, ei todellakaan - vaan se, että osottais olevansa miule joku muu kuin kaveri. Kun kaveripiiri koostuu eniten miehistä, niin vaadin myös että se toinen jollain tasoa vahva omalla persoonanaan.
Turvallisuus, luottamus, ei mustasukkaisuutta - tai jos jompikumpi on niin tunnustaa. Rehellisyys. Itsensä jakamista niin monella eritasolla. Suhde kun on monentasoista jakamista, ettei kaikkea voi listata. Sitähän sen parisuhteen kuuluis olla - ei erityistä vaatimus listaa vaan sellasta, että huomaa toisen sopivan itselleen, mutta myös sen jatkuva päivittäminen ettei se kuolisi.
En ymmärrä, mitä niin hienoa on kynttilä illallisissa tai 5 tähden hotelleissa - on niissäkin oma hohtonsa joo toisaalta mutta toisaalta miksi hapuaa glamouria kun voi arvostaa arkisia juttujakin? Voi kai sitä joskus ravintolassa käydä hifistelemässä, mutta että grilliltä hakea makkaraperunat ja syödä ne jonkun kauhukomedian ääressä kotona, jonka jälkeen voi pelata pleikkaria, kuunnella lempi bändin biisejä tai jotain aivan muuta saman karvapeiton alla - se vasta onkin yhdistävämpää!