Toggle sidebar

Millainen tutista luopuminen on traumaattista?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "heta"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
H

"heta"

Vieras
Olen kuullut vaikka minkälaisia keinoja tutista luopumiseen, mutta kaikki kuulostavat kamalalta. Tutti leikataan rikki, valehdellaan että se on annettu sun serkulles, heitetään roskapussiin ja näytetään sitä lapselle ym. Jos tutti 'annetaan' jollekin tutulle, niin eikö se muka aiheuta ärsytystä tätä pienempää kohtaan? Tai että 'tutti on mennyt rikki', eikö se tunnu todella pahalta että niin tärkeä turvan tunnetta tuova esine on tuhoutunut? Tai että tutti heitetään selkeästi pois ja heilutellaan sitä lapsen nenän edessä, että etpäs enää tätä saakaan.

Itse koin tutista luopumisen kamalana, joten olen suunnitellut, että meillä tutista luovutaan vähitellen.
 
No me ollaan kyllä lasten kanssa yksissätuumin viety tutti roska-autolle tai jätetty pihalle puunjuurelle vauvaoraville. Siitä mitään traumoja ole tullut. Lapsi on ylpeänä kertonut kuinka tutti vietiin pois.
 
Meillä eka lapsi alkoi sylkeä tutin pois, kun tuli kova flunssa. En sitten enää tarjonnut parannuttuaankaan, eikä lapsi sitä kaivannut. Ikää oli 9 kk. Toinen lapsi ei koskaan tuttia huolinutkaan.

Eli minä sanoisin, että pienempönä helpompaa.
 
Vastaus, silloin kun lapsi ei ole siihen valmis.

Oma oli aina tosi huono tutin syöjä. Alussa ei huolinut ollenkaan, varmaan vaikutti se ettei saanut pienenä pulloa. Vuoden iässä tuli kipeeksi ja yritin sitä tuttia silloin öisin huutoihin tarjota. Tästä tuli täys stoppi tutille, enkä kun kahta yötä koittanut tarjota eli aika pienestä oli kii.
Toisille se on tärkeämpi kun toisille, kukin omalla tavallaan!
 
Meillä päälle vuoden ikäisenä tyttö söi tuttia vain unille mennessään.
Eräänä päivänä pph kysyi hoidossa että jätettäskö tutti tuohon viereen pöydälle kun tyttö oli vähän nuhainen ja oli helpompi hengittää ilman tuttia.
Likka suostui, tarkisti muutaman kerran että tutti tosiaan on pöydällä.

Illalla kotona kysyi tuttia, sanottiin että se on siellä hoitopaikan pöydällä ja saa sen huomena jos haluaa.

Kaksi viikkoa tutti oli siinä samalla paikalla, likka välillä tarkisti ja joskus kyseli onko se vielä siellä, ei muuta. Yksi aamu hoitoon viedessä sanoin että hoitotäti siivoaa tänään, joten vien tutin kotiin kaappiin talteen.

Sen jälkeen sitä ei enää kyselty ja samainen tutti on on vieläkin kaapissa tallessa muistona :)

Eipä ollut kai kauhean traumatisoivaa...
 
meillä kaks ekaa ei niin kauheesti tutista piitannu ja se jäi itellään pois.
Kahdelle nuoremmalle taas tutti on ollut tärkeä. Niillä se on mennyt "hukkaan" ja parin päivän kyselyn jälkeen eivät enää oo muistaneet koko asiaa.
 
Mulla esikoinen söi tuttia,kolme nuorinta ei ollenkaan.
Esikoisen kanssa vietiin tutti pois vastasyntyneelle vasikalle annettavaksi (navettaan ns vasikkakoriin,ei suinkaan vasikan eteen)ja sinne se sitten jäi..Olikohan tyttö sillon noin 1,5 vuotias.
 
meillä sanottiin, että se jäi mummulaan ja mummu vei ne hiirenpoikasille. kolme iltaa sitä itkettiin, sitten unohtui.. eli tuskin sai yhtään mitään traumoja, vaikka silloin oli suru puserossa. ja pitkän aikaa se vielä toiveikkaana aina alko lakanoiden seasta sitä etsiä, kun laitettiin sänkyyn, mutta ei sitten enää itkenyt. onneksi oli turvana pupu, joka ollut unileluna syntymästä saakka, eli en voi enempää hehkuttaa tuota turvalelun olemassaoloa!!
 
Meillä yhtenä iltana tuttia ei vaan oikeasti löytynyt mistään. Tyttö itkeskeli n. 10 min ja nukahti, eikä enää kodkaan kysellyt tuttia. Eli tapahtui paljon paremmin ja helpommin kuin kuvittelin.
 
Mulle sanottiin pienenä, että kun lapsi kasvaa isoksi ja ei tarvitse enää tuttia, on aika heittää tutti järveen haukivauvoille. Muistan vieläkin elävästi sen hetken kun iloisena heitin tutin laiturilta järveen haukivauvoille. Muistan kuinka ylpeä olin silloin itsestäni kun autoin haukivauvoja. Positiiviset muistot siis jäi. :)
 
Meillä oli jäniksen jälkiä lumessa eräänä pääsiäisenä kun lapsi oli 2½, noin suurin piirtein. Niitä jäniksen jälkiä oli kyllä seurattu jo kauan siellä pihalla ja metsässä, muidenkin eläinten jälkiä. Sitten kun tuli pääsisäinen oli pääsiäispupu kerran vienyt tutin ja vikutettiin sille. Ei kertaakaan tullut itku mutta muutama kerta kyllä piti käydä katsomassa ikkunassa että vilahtiko pupu :)
 
Meillä tutit annettiin "yhteisymmärryksessä" oravavauvoille. Vähän se illalla harmitti, mutta seuraavana päivänä oravaäiti oli jättäny kiitokseksi samaan paikkaan ison roska-auton ja siihen loppu harmistus.

Mä oon ite antanu pienenä tutin joulupukille :-)
 
Meillä esikoisen tutti teki kesällä mökkireissulla katoamistempun. Kun ei löytynyt, totesi naapurin lehmien varmaan syöneen sen. Sille reissulle jäi tutti, eikä sen perääb edes itkeskelty vaikka tärkeä kapistus olikin ollut. Kotoa myöhemmin löytyi joku toinen tutti ja poika siihen vaan totesi että kappas, eivät lehmät syöneetkään tuttia sittenkään. :) Löytynyt tutti laitettiin laatikkoon talteen.

Pitkään oli tutti käytössä esikoisella. Oli lähemmäs 3-v kun tämä lehmä-tapaus sattui. Onneks nuorempi ei oo tuttia koskaan huolinut, hän on peukkumiehiä. :) toivottavasti lehmät ei sentään peukkua syö ;)
 
No jos tutti-trauma jää päällimmäiseksi mieleen, niin lapsuus on sujunut aika kivasti, joten sillä voi lohduttautua. Meillä tutti oli lapselle tosi rakas nukkumaanmennessä ja pohjustin asian perusteellisesti- lapsi oli unitutista luopuessaan 2 v.3kk. Luettiin Pupu Tupunan tuttikirjaa, selitin, että isot tytöt ei tartte tuttia ja se on vauvojen hommaa jne parin viikon ajan. Lopulta kaiken aivopesun jälkeen lapsi oli itse sitä mieltä, että viedäänpä nää tutit hiirivauvoille, kun ne enemmän näitä tarttee. Yhden illan itki asiaa, mutta oli jo tarpeeksi vanha ymmärtämän, että ne tutit jätettiin päivällä sinne kannonjuurelle ja hiiret oli ne jo vieneet ja jättäneet lahjan tilalle.
 
Meillä asuntovaunureissulla tuttirotta oli päässyt vaunuun, ja pureskellut tutit täyteen reikiä. Ei poika sitten niitä enää suuhunsa huolinut. Ensimmäisenä yönä heräsi kerran kyselemään tuttia, sen jälkeen ei puhunut tutista enää mitään.
 
Miksei siitä tutista vaan voi luopua silloin kun lapsi on vielä sen ikäinen, ettei osaa sitä itse pyytää? Ei vain enää anna sitä lapselle.

Erään tuttavan vauva on 7kk ja aina lykkää sille tutin suuhun, vaikkei edes itkisi tms. Aina on vauvalla tutti suuussa :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja dkslvld:
Miksei siitä tutista vaan voi luopua silloin kun lapsi on vielä sen ikäinen, ettei osaa sitä itse pyytää? Ei vain enää anna sitä lapselle.

Erään tuttavan vauva on 7kk ja aina lykkää sille tutin suuhun, vaikkei edes itkisi tms. Aina on vauvalla tutti suuussa :(
Click to expand...
Esimerkiksi siksi että mukula siirtyy välittömästi peukalon lussuttamiseen, kun tutti otetaan pois. Mun muksulla tutti on nukkuessa, ja siitä luopuminen tulee olemaan yhtä h*lvettiä.
 
Onpas kivaa lueskella näitä juttuja tuttien poisjättämisestä :) Jotkut kuulostaa ihan hyvältäkin.

Alkuperäinen kirjoittaja dkslvld:
Miksei siitä tutista vaan voi luopua silloin kun lapsi on vielä sen ikäinen, ettei osaa sitä itse pyytää? Ei vain enää anna sitä lapselle.

Erään tuttavan vauva on 7kk ja aina lykkää sille tutin suuhun, vaikkei edes itkisi tms. Aina on vauvalla tutti suuussa :(
Click to expand...

Ei meidänkään lapsi osaa vielä pyytää tuttia, mutta joskus öisin pyörii sängyssä hapuillen kadonnutta tuttia. Sitten se ulisee niin kauan, et joku nousee ettimään tutin sille :D Mä en ole huolissani tutista luopumisen vaikeudesta, ehkä lapsi luopuu siitä itse tai sitten sitä tilannetta valmistellaan vähitellen. Hän käyttää sitä vain nukahtamiseen, eikä imeskele sitä koko yötä. Automatkoilla annan tutin vain, jos uniaika on käsillä. Lapsenhoitaja olisi halunnut tutin mukaan myös leikkikentälle, että voi lohduttaa lasta tutilla. Mä sanoin, ettei se tarvi tuttia sinne ja että riittää kun lohduttaa ottamalla syliin, paijaamalla ja puhelemalla, niin mäkin aina teen ja se auttaa.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa