millaisia 1vuotiaanne ovat?

[...]

Millaisia teillä muilla ovat 1 vuotiaat?
Meillä poika on aina ollut vaativa ja kitinää riittää nykyisellään aikalailla. Hän on aika kärsimätön eli esim. jos leikki ei mene mielenmukaan tulee itku tai huuto. Yksin ei viihdy oikein mitenkään ja siksipä jos olen yksin pojan kanssa, en saa mitään tehdyksi. Välillä siis oikeasti tuntuu, että poika on supertyytymätön ja tietysti sitten mietin, että mitä olen tehnyt väärin ja että nyt olemme pilanneet koko lapsen.
Toki poika osaa olla myös ihana ja suloinen, mutta onkohan tässä mitään helpotusta tuohon pojan kärttyisyyteen tulossa (hampaita ei näy olevan tulossa ja tätä on jatkunut jo useamman kuukauden).

 

[Perhonen]

Kuulostaapa tutulta! Poikamme on tänään tasan 1v 1kk. Tämä päivä on ollut ilokseni aika helppo, mutta en edes muista milloin viimeksi olisi näin ollut. Syödessä pitää tehdä kaikki temput tai siitä ei tule mitään. Heti unien jälkeen on n. 1h tyytyväinen, mutta muuten vaatii kaiken äidin huomion ja kärsivällisyyden. Meillä on tällä hetkellä keittiöremontti käynnissä ja elintilaa normaalia vähemmän. Kyllä tulee laskettua minuutteja siihen, milloin isä tulee kotiin. Jokainen päivä on selviytymistaistelu.

En tiedä milloin tämä helpottaa, mutta uskoisin, että kun poika oppii kunnolla puhumaan, on asioiden selittäminen ja epämukavuuksien ilmaiseminen helpompaa.

Satutko olemaan pääkaupunkiseudulta?

 

[ap.]

"Kiva" kuulla, että muillakin on vaativia 1vuotiaita. todellakin päivisin tulee kelloa tiuhaan katsottua välillä, että milloinka se mies kotiutuu ja päikkäreille meno on meilläkin välillä yhtä taistelua, kuten tänään. Tuntuu, että kaikilla muilla on ne helpot ja hymyilevät lapset ja meillä suurin osa ajasta kiukutellaan. Mut toivotaan, että tämä joskus helpottaa, sitä vain haluaisi nauttia tästäkin ajasta...

En ole pääkaupunkiseudulta, vaan itäsuomesta =).

 

[*]

Kuulostaapa tutulta, ikään kuuluvaa Meillä poika 1v7kk, mutta juuri 1v oli tuollaista. Tuolloin ei saanut edes vessaan mennä.Tuossa 1v2kk tilanne tasottui pariksi kuukaudeksi ja sitten n. 1v4kk sama alkoi taas. Tuossa 1½v lähestyessä helpotti taas kuukaudeksi, mutta nyt tuntuu taas, että äidin helmoissa pitää roikkua, eikä silmistä saa hävitä, nyt kuitenkin touhuaa jo itse ja, kun sanoja on enemmän tulee ymmärretyksi jollain tapaa eli jotain saa välillä tehtyä.

Tuosta kiukuttelusta sen verrran, että meillä ainakin ollaan vieraskoreita ja vain äidille kiukutellaan.

 

[999]

Meillä on varmaan sitten se kiltimpi versio, tai sit parhaan palat on vasta tuloillaan! Tyttö on pikkuisen päälle vuoden, ja minä olen nauttinut tästä ajasta. Hän on juuri oppinut kävelemään. Ilveilee ja kujeilee paljon. On alkanut nukkumaan yöt heräämättä miljoonaa kertaa. Leikkii palikoillaan ja laittaa nukkea kärryihin. Syöminen alkaa pikkuhiljaa onnistumaan, että myös oikea ruoka maistuu...
Mutta on myös sellaisia päiviä, kun neiti on pahalla tuulella. Olen huomannut, että jos joku päivä ei olla päästy ulkoilemaan, niin kiukuttelee enemmän. On päiviä, kun ruoka ei mene alas, ei saa pukea, ei voi laittaa vaippaa kunnolla, autossa ei ole koskaan viihtynytkään, roikutaan äitin kintuissa...jne...
Tyttö kokeilee rajoja välillä. Jos ole ollut huomaavinanikaan joitakin kiukku kohtauksia, ovat ne menneet ohi. Ihan selvää äitin kokeilua on havaittavissa välillä!

 

[UK]

Meidän poika on nyt 1v. ja 2kk. Ja tismalleen samanlainen, ellei pahempikin, kuin teidän toistenkin lapset =D
Päivähoidossa on kuulemma kiltisti, mutta kotona tekee ihan kaikkea mahdollista kiellettyä, kiukkuaa, kitisee, roikkuu jalassa, ei syö, ei tottele, jne... Olisiko niin, että pojalla käy kotona ollessa aika pitkäksi ja tarvitsisi enempi oman ikäistään seuraa. Meillä kun poika on vain 3pv/vko hoidossa. Käydään kyllä ulkona ja yritän leikkiä yms., mutta kun pitäis äidinkin välillä päästä vessaan ja syömään...

 

[sillai]

oiskohan kasvatuksessa jotain vikaa? Varmasti jatkuu samanlaisena tai vaikeampana jos annatte ipanan määrätä tahdin ja pompotella teitä..

 

[Hmm]

Edelliseen kommentoiden, että taitaa niissä vauvoissakin olla eroja...

 

[poppis]

Sillai:lle. Niin lapsissa todella on eroja. Yksi vuotiasta ei oikein voi kasvattaa vielä kuten 4 vuotiasta. Ensinnäkin 1v ei ymmärrä vielä kaikkea. Siinä on ihan turha selitellä, että äiti nyt tiskaa tai imuroi, kun lapsi haluaa huomiota. Varsinkin jos lapsi on päivät hoidossa niin on ihan luonnollista, että lapsi roikkuu äidissä ja kiukuttelee.Mitenkä muutenkaan pieni lapsi ilmaisisi itseään? Kyllä varmasti helpottaa, kun lapsi kasvaa. Mutta toki pienet lapset ovat vielä vuosia riippuvaisia vanhemmistaan ja hakevat heidän seuraa.

Meillä poika on ollut aina supervaativainen. Nyt vasta 1v 3kk-4kk on alkanut helpottamaan, kun ymmärtää jo vähän puhetta, osaa touhuta hetken omiaan, mutta paljon siis touhuamme yhdessä. Kun siivoan annan rätin käteen ja poikakin pyyhkii paikkoja, alkaa olla kova matkimaan. Ruuan laittoakin haluaisi aina seurata sylissä=)

 

[UK]

Kasvatuksessa vikaa, jos lapsi on vasta reilut 1v.? Kun ei vielä edes ymmärrä kaikkea eikä osaa itse puhua? Siis ei kai tämän ikäinen lapsi vielä osaa totella?
Kyllä me kiellämme ja yritämme neuvoa ja opettaa, mutta ei näy auttavan. Toki kiellämme edelleen ja toivomme, että jonain päivänä alkaisi kiellot ja ohjeet mennä perille. Ei meillä mikään hemmoteltu lapsi ole. Ja toisinaan kyllä tekeekin niinkuin sanotaan, kuten esim. että kerää lelut pois, mutta joskus kiukkuaa ja potkiskelee lattialla vatsallaan maaten, kun vaikkapa nostetaan hänet olohuoneen pöydältä pois. (Muita kiellettyjä juttuja on mm. sohvan nojan päälle nouseminen (seisomaan), television virtanapin painelu, vaatekaappien tyhjentäminen, kenkien imeskely... Riittäähän noita.)
Toivottavasti tämä nyt on vain jotain uhmaa/rajojen hakemista/eroahdistusta tms. ja saamme kasvatettua lapsestamme kelpo ihmisen. Ettei vaan menisi kasvatus pieleen...

 

[Tintti]

Meillä on poika 1v 3kk ja ollut aina "vaativa". Energiaa olisi jakaa vaikka kolmelle lapselle. Kädet takan tuhkaluukussa, vaikka kiellettäisiin 10 kertaa yhtä soittoa. Ja vaikka joka kerran otetaan pois, ei auta. Keittiön tuolit on pinottu päälleekkäin, koska muuten kiipeää korkealle pöydälle, olohuoneen pöydälle kiipeää myös, siitä emme jaksa enää välittää. Television virtanäppäin hajoaa kohta rämpyttämisestä, eikä usko vaikka hyvällä tai kiljuen toruisimme. Olohuoneen kaapit on teipillä kiinni. Isosiskon huone aina kiinni. Kodinhoitohuoneen koneet ovat aarteita ja poika livahtaa aina välillä sinne rämpyttämään. Hän osaa jo aukoa kaikki ovemme. Keittiön alalaatikoiden muovikulhot yms. saavat kyytiä joka päivä. yms., yms.... Ja tätä on jatkunut siitä asti, kun poika oli 5-6kk vanha, nousi tällöin jo seisomaan. Välillä ei jaksaisi millään, välillä vain naurattaa ja joskus on itukukin tullut. Mutta poikamme on silti maailman ihanin (isosiskon lisäksi. Helpottavalta tuntui lukea teidän muidenkin kommentteja, sillä välillä on käynyt mielessä onko kaikki ihan ok. Muskarissakin muut lapst ovat kuin hymyileviä pikku-buddhia, mutta meidän herralla riittää virtaa sielläkin.

 

[UK]

Tintti: Siis just tuollainen rasavilli meilläkin on! Ja samalla tavalla yritetään komentaa, kieltää ja kiljua, mutta uskoo jos uskoo, yleensä ei, vaan katsoo vaan ja jatkaa!

 

[Leena]

Kasvatus pitää aloitta heti jo vastasyntyneelle. Eli jos rupeat joka oikkuun paapomaan saat tehdä sitä lopun ikää. Kyllähän tietysti luonnekin ratkaisee, mutta myös se miten lapsi lellitään jo vauvasta esim. pidetään sylissä kaiken aikaa. Ei anneta lapsen yhtään olla yksikseen (en tarkoita mitään huudattamista), vaan terve lapsi viihtyy ihan hyvin pitkiä aikoja ilman syliä ja hössötystä. Lapsesta tulee rauhaton, kun sitä kokoajan höösätään ja lapsi vaistoaa äidin hermostumisen. Eihän kukaan jaksa olla kärsivällinen, jos pitää olla lapseen riippuvussuhteessa kaiken aikaa. Yksivuotiasta voi ihan hyvin kieltää ja antaa sen leikkiä yksin (seuraten sivusta tietenkin) ja äiti voi mennä yksin vessaan. Mutta jos on jo opettanut lapsen saamaan kaiken periksi, niin onkin sitten vaikeaa ruveta kouluttamaan sitä. Suurin virhe kasvatuksessa onkin nykkyään, että vanhemmat uhrautuvat liikaa.

 

[UK]

Leena, meillä on tosiaankin annettu lapsen olla yksinäänkin. Hän on nukkunut omassa huoneessaan yksinään jo alle 10 kk:n ikäisestä. Perhepedissä ei olla nukuttu koskaan. Pieniin kitinöihin ei koskaan olla vastattu. Yösyönti lopetettiin alle 6kk:n iässä. Ihan on vastasyntyneestä asti pyritty siihen, että lapsi ei oppisi saamaan itkemällä kaikkea haluamaansa.
Lapsi saa kiukuta vessan oven takana, kun äiti on siellä, en pidättele pitkin päivää. Lapsen kiukkuaminen ei varsinaisesti estä minua syömästä tai tekemästä mitä tahansa muutakaan, mutta rauhassa sitä ei voi tehdä, koska takiainen kiljuu jalan juuressa vaikka kuinka kieltäisi. Ei tämän ikäistä auta oikein nurkkaankaan viedä seisomaan. Tukkapöllyäkö pitäisi antaa kun ei sana tehoa, vai?

 

[*]

oiskohan kasvatuksessa jotain vikaa? Varmasti jatkuu samanlaisena tai vaikeampana jos annatte ipanan määrätä tahdin ja pompotella teitä..

Sinulla ei taida olla lapsia, tai sitten et osaa itse heitä kasvattaa ellet ymmärrä normaalia lapsen kehitykseen kuuluvaa käyttäytymistä.

Poika on varsinaisesti helppo, aina nukkunut yönsä hyvin vauvasta alkaen. Siitähän meillä varsinaisesti kikutellu johtuu, kun ei saa periksi, uhmaikä nostaa päättään, kaikkea täytyy kokeilla. Tosin äti on välillä turhankin lyhytjänteinen, yhtään ei saisi kiukutella, vaikka eihän se ihme ole, että lasta välillä kiukuttaa, kun sekä puru- että kulmahampaat pukkaavat yht`aikaa.

 

[*]

Kasvatus pitää aloitta heti jo vastasyntyneelle. Eli jos rupeat joka oikkuun paapomaan saat tehdä sitä lopun ikää. Kyllähän tietysti luonnekin ratkaisee, mutta myös se miten lapsi lellitään jo vauvasta esim. pidetään sylissä kaiken aikaa. Ei anneta lapsen yhtään olla yksikseen (en tarkoita mitään huudattamista), vaan terve lapsi viihtyy ihan hyvin pitkiä aikoja ilman syliä ja hössötystä. Lapsesta tulee rauhaton, kun sitä kokoajan höösätään ja lapsi vaistoaa äidin hermostumisen. Eihän kukaan jaksa olla kärsivällinen, jos pitää olla lapseen riippuvussuhteessa kaiken aikaa. Yksivuotiasta voi ihan hyvin kieltää ja antaa sen leikkiä yksin (seuraten sivusta tietenkin) ja äiti voi mennä yksin vessaan. Mutta jos on jo opettanut lapsen saamaan kaiken periksi, niin onkin sitten vaikeaa ruveta kouluttamaan sitä. Suurin virhe kasvatuksessa onkin nykkyään, että vanhemmat uhrautuvat liikaa.

Kavatusalan ammtilaisena tiedän, ettei alle 1v vielä varsinaisesti kasvateta, toki ohjataan ja jutellaan asioista

Meillä kyllä on kielletty ihan siitä asti, kun lapsi alkoi tekemään ns. kiellettyä, eikä joka itkuun todellakaan paapota. Tuo vessaan yksin pääseminen on nyt ihan normaalisti harvinaista herkkua jossain vaiheessa pienten taaperoiden äideillä, taaperot, kun juoksevat perässä Kun yksin olet lapsen kanssa kotona, et voi todellakaan sulkea lasta oven taakse! Miten voit lasta sivusta seurata, kun hän leikkii yksin, kun menet vessaan?

Toki lapset viihtyvät yksinäänkin, mutta kyllä se vaihe, että äiti on tärkeä ja hänessä roikutaan, on jokaisella joskus, ainakin normaalilapsella, jolle on muodostunut normaali äitisuhde, ns. eroahditus.

 

[:)]

Leena taitaa olla noita juuri sota-ajan jälkeen syntyneitä

 

[UK]

Se pitää vielä lisätä, että ei minun mielestäni vauvan sylissä pitäminen ole lellimistä! Leena kirjoitti, että ..."miten lapsi lellitään jo vauvasta esim. pidetään sylissä kaiken aikaa". Herranen aika, vauvan kuuluu saada läheisyyttä!
Kun meidän napero oli ihan vauva, niin minä aina rallattelinkin omalla sävelelläni, että "vauvan paikka on sylissä, _ _ _ _ ei sitä ymmärrä". Yhden sukulaisen nimi tuohon viivalle, hänen mielestään kun vauvasta ei saanut opettaa sylivauvaa turhalla sylissäpitämisellä =D

 

[sametti]

Samaa minäkin olen ihmetellyt kuin UK, että kuinka sylissä pitäminen on lellimistä?

Meidän tyttö, 1v 4 kk, oli myös aika takertuvainen muhun tuossa lähempänä yhden vuoden rajapyykkiä. Kitinää oikeastaan ilmeni (ja ilmenee) vain silloin kun isänsäkin on kotona, eli silloin kun äidin on _mahdollista_ käydä viemässä roskat itsekseen, käydä vessassa yksin jne. Kun ollaan kahdestaan tytön kanssa, ei sitten niin paljoa kiukutakaan. Mistä lie johtuu. Tavallaan imartelevaa olla (ainakin toistaiseksi) "ykkönen", mutta siinä vaiheessa alkaa yleensä kismittää, kun yrität tiskata ja napero roikkuu lahkeessa, eikä suostu olemaan isänsä kanssa leikkimässä vaan ainoastaan sinun jaloissasi.

Että tämä äiti ei ainakaan pääse sinne vessaan yksin, jos on kaksin taaperon kanssa kotona. Ei tuota kiipeilijää uskalla jättää yksin leikkimään ilman valvovaa silmäparia.

Ja Ap.lle vielä, eiköhän tuo vaihe mene ohi, tai ainakin "laimene" iän myötä. Meidän tyttökin oli ennen paljon huomionkipeämpi ja ns. vaativampi. Nykyään voi leikkiä rauhassa (kasata palikoita, "lukea" kirjaa, purkaa turvallista tavaraa sisältävää kaappia jne) vähintään vartin putkeen, ja tulee sitten tsekkaamaan että vieläkös se äiti tykkää musta, eli pyytää päästä syliin, ja tyttöhän pääsee. Tosin silloin jos ei pysty ottamaan syliin meinaa känkkäränkkä hypätä esiin :/ Varmaan tuota kasvatuksen puutetta Tjoop. Sekavasti selostin, mutta eiköhän tuo tosiaan ole vain vaihe muiden joukossa.
Iloista talven odotusta!