Millaisia ensioireet on

(Kirjotin tän saman tonne Gallupiin mutta aattelin että jos sitä ei sieltä löydä)

Hei, mitä on ensioireet? Oon ""vasta"" 39v.
Minä oon puolisen vuotta heräillyt aamuyöstä enkä saa sitten enää nukutuksi. Tuo tulee kylläkin kausittain eli välillä nukun hyvinkin. Minä oon pistänyt tuon heräilyn lasten piikkiin kun mun lapset pieniä, pienin vasta 3v. Oon siis pitänyt tuota imetyksestä jääneenä heikkoutena.

Kuulin kylläkin että nuo unijutut voi olla ensimmäinen oire vaihdevuosista ja siksipä kysynkin teiltä jotka ootte näitä oireita kokeneet. Voisiko mullakin olla jo siitä kyse.

Ja kuumista aalloista.. onko ne ensin semmosia että yhtäkkiä vaan korvia kuumottaa ja sit menee ohi? Kestää ihan pari sekuntia. Mutta varsinaisesti en mitään hikoiluja ole kokenut.

Olen urheilullinen ja juoksen pitkähköjäkin lenkkejä, mutta nyt viikon verran mulla on ollut tosi saamaton olo. Ja pariinkymmeneen vuoteen mitä liikuntaa olen harrastanut ei kertaakaan ole liikunta tökkinyt näin. Ei vaan huvita.

Toinen selitys noille oireille tietysti voi olla joku lievä stressioire. Töissä on erään tyypin kanssa ollut pientä painetta kun yrittää ""talloa varpaille"" eikä se oikein mulle sovi. Ja kuukautisetkin päällä. Ne on kyllä vielä olleet säännölliset, toisaalta syön kyllä e-pillereitä.

Mitäs sanotte, oisko nämä vaihdevuosien ensioireita ja jos, niin kauankohan ne oireet pysyy lievinä? Tarviskohan mennä lääkäriin...

 

Kyllä minulla aika-ajoin on juuri samanlaista heräilyä öisin, ollut aina. Se tulee silloin kun on jotain stressiä. Tuskin se vaihdevuosiin liittyy

 

Ensimmäisinä oireina oli kuukautisten aikainen yöhikoilu. Sitten poskien kuumotus kierron puolivälissä. Vaikka olen tasainen ja rauhallinen ihminen suutuin ja tulistuin uudelle poikakaverilleni (mielessäni usein) ja kerran naamat vastakkain. Ennen en antanut tunteille valtaa. Samalla kun koin että minua on kohdeltu suhteessa jotenkin huonosta kuumotti poskia ja korvia. Kun kerroin näistä ongelmista ystävälle kuumotti poskia. Uskalsin antaa myös negatiivista palautettu jos minua esim. palveltiin huonosti.

FSH arvo oli 44 mutta limakalvomuutoksia ei ollut. Gynekologi ei meinannut uskoa vaihdevuosien alkaneen ennen kuin otatti tuon testin. Olin tuolloin 43-vuotias.

Syynä aikaiseen alkamiseen oli varmaankin se, että toisesta munasarjasta poistettiin aikanaan endometrioosia. Sitä alkoi kasvamaan uudestaan ja molempien munasarjojen toiminta heikkeni. Nyt on molemmat poistettu ja hormonikorvaushoito jatkuu ties mihinkä saakka.

Myöhemmin oli sitten aamuyöstä heräämistä ja kuumotusta öisin. Aamulla tuntui kun lähdin kohti uutta työpaikkaa, että voi kun ei tarvitsisi mennä ollenkaan.En jaksanut luomuilla vaikka olen vielä nuorehko hormoninsyöjä kun töissä pitää käydä, joten aloin napsimaan nappeja.

Enää ei ole semmosta vipinän tunnetta niinkuin esim 5 vuotta sitten vielä oli. Jaksoi vilkuilla komeita miehiä ja oli fiiliksiä kun lähti ravintolaan. Enää ei huvittaisi akkaporukalla edes lähteä. Jos ero tulisi nykyisen kanssa ei jaksaisi vaivautua uutta etsimään.

 

samaa ikäluokkaa olen ja olen huomannut että hikoilen hirveästi ainakin yöllä. nykyään myös lenkkeillessä tulee hirveä hiki joka paikasta kropasta, ei ennen ole näin ollut. puhiun tästä äidilleni, ja hän sanoi että ei kai vielä sellaisia oireita voi tulla, kun kuukautisenikin ovat alkaneet vasta 16-vuotiaana. ei kai kuukautisten ikä tällaiseen voi vaikuttaa. sitten olen myös huomannut että olen nykyään kärttyisämpi, tietysti pieni stressikin voi vaikuttaa.

 

""Enää ei ole semmosta vipinän tunnetta niinkuin esim 5 vuotta sitten vielä oli. Jaksoi vilkuilla komeita miehiä ja oli fiiliksiä kun lähti ravintolaan. Enää ei huvittaisi akkaporukalla edes lähteä. Jos ero tulisi nykyisen kanssa ei jaksaisi vaivautua uutta etsimään.""

Tämä kommentti sai minut heräämään. Onko se tosiaan tuollaista? Nimittäin minullakin 47 vuotiaalla rouvalla menojalkaa alkoi vipattamaan oikein kunnolla ja se taisi näkyä päältä kun ei koskaan aikaisemmin ollut niin paljon vientiä. Aina miehet kiinnostivat.
Nyt alkoi seesteisempi vaihe. Enää ei kiinnosta vieraat miehet eikä oma. Teen ihan työtä että jaksaisin olla kiinnostunut puolisostakin.

Nyt on mieleni vallannut apatia. En tunne iloa, en surua, en naurua enkä itkua. On niin tasainen olotila että voisi sanoa että on elävältä kuollut. On kuin tyhjä ihminen.

Kuuluuko tämä kaikki vaihdevuosiin? Masennuspillereitä olen syönyt mutta eivät ne auta. Auttaako hormonihoito?
Tulee mieleen kun avioeroja tapahtuu tässä iässä niin paljon ettei syynä voisi olla vaihdevuodet. Minä myös olen tehnyt miehestäni eroa mutta jokin vain estää. Kun ei ole riitaa niin miksi erota? Mutta sisarellinen suhde kyllä kauhistuttaa, jos ei tämä muuksi muutu.

 

Hei vaan

Kyllä olen vahvasti sitä mieltä, että tämä ns. seesteinen vaihe kuuluu vaihdevuosioireisiin. Olen syönyt reilut puolisen vuotta hormoneja mutta tähän vaivaan ne eivät ole auttaneet. Harvion jaksaa innostua mistään jutusta enää. Ennen oli paljon mukavempaa. Elämäntilanne sinänsä pitäisi tällä hetkellä olla paras mahdollinen, mutta ei sittenkään....

 

Mimmeli kuvaili olotilaa, joka myös minulla on, tyhjä ja tunteeton, ehkä jonkinlainen surumielisyys on päällimmäisenä.
Mikään ei enää tunnu miltään, mikään ei jaksa innostaa. Toimin kuin kone ja teen silti samat asiat kuin ennenkin, esim. harrastan paljon liikuntaa.
Olen miettinyt, onko tämä masennusta vai ei, hassua kun ei tiedä.
Vaihdevuosioireita ei pahemmin vielä ole ollut, jonkun verran unihäriöitä ja äkäisyyttä miestäni kohtaan. Mistäköhän se johtuu, että juuri hän ärsyttää, ei muut ihmiset, onko kenelläkään muulla vastaavaa tilannetta.
Seksikin on pakkopullaa.
Ikää tulee ensi kuussa 50.

 

Mulla oli samanlaisia lieviä oireita varmaan parin vuoden ajan, kunnes sitten aloin hikoilla öisin oikein kunnolla. Heräsin useita kertoja yön aikana. Toisinaan vain nukuin katkonaisesti ja toisinaan taas hikoilin aivan valtavasti. Olin kummissani ja epäilin stressiä syyksi. En voinut kuvitella, että nelikymppisenä alkaisi vaihdevuodet oireilla.

Mielialat vaihteli ja surumielisyys lisääntyi. Ennen kuukautisia olin aivan raivona pienistäkin asioista.

(Voihan tuo sinun oireilu stressistäkin johtua).

Omat vaihdevuosi oireeni lisääntyivät aika lyhyessä ajassa.
Nyt olen 42v ja joudun jo käyttämään Estrena geeliä päivittäin kuumiin aaltoihin ja muihin oireisiin. Minua hoito on auttanut paljon. Harrastan edelleen liikuntaa ja syön terveellisesti mutta en pärjää ilman lääkitystä.

Tsemppiä!

 

ja Ninalle myös tsemppien toivotuksesta. Uniongelma tuntuu pahenevan, mutta en kuitenkaan yölläkään hikoile. Varsinaista stressiä en ainakaan tunnista, enkä osaisi nimetä siihen syytäkään. Työpaikallakin ongelma ratkesi kun otin asian puheeksi ko. työkaverin kanssa.

Muistaisin että äidilläni vaihdevuodet alkoivat 46 vuotiaana ja siksikin epäilen että voisiko minun unettomuuteni olla jo alkusoittoa vaihdevuosista.
Ja kiitos mielellään lisääkin saa kommentoida

 

Heissan,
yritin lueskella kommentteja tähän keskusteluun omia oireitani heijastellen, mutta kaikissa kommenteissa tuotiin esille ensisijaisesti kuumat aallot ja hikoilu. Minulla oli hikoiluoireita hieman yli nelikymppisenä, ne menivät ohi ja ajattelinkin silloin niiden esiintymisen johtuvan stressistä. Itse olen nyt 45-vuotta ja viimeisen vuoden ajan pari viikkoa ennen kuukautisia ovat todella kammottavia. Olen täysin saamaton, ajatus takkuilee ja paras paikka maailmassa on oma kotisohva. Mies valittaa, että olen jotenkin tavoittamattomissa, etäinen ja omissa maailmoissa. Seksi ei kiinnosta tippaakaan. Ja kun sitten kuukautiset alkavat, olo kohenee ja mieli virkistyy. Oireiluni tuottaa minulle suurta kärsimystä ja pelkään hyvän parisuhteeni puolesta. Kysyisinkin, onko kukaan kokeillut luontaistuotteita ja onko niistä löynyt helpotusta?

 

up

 

Voi, miten samoja tuntoja teillä kuin minulla. Olen jo 53 ja kuukautiset olleet pois yli kaksi vuotta. En ole käyttänyt hormoneja, olen selvinnyt jotenkuten kuumista aalloista ja yövalvomisista. Nyt siinä suhteessa jo parempaa. Mutta: nyt viimeisen puolen vuoden aikana olen ollut aivan saamaton ja iloton. Minulla on kaikki perusasiat hyvin, mukava mies, omillaan pärjäävät lapset, kiinnostava työ jne. Ystäviä olisi vaikka kuinka, mutta en jaksa enää heihinkään olla juuri yhteyksissä. Minnekään ei tee mieli mennä, kotona vain hyyrötän. Minua ihan pelottaa tämä tylsistymiseni. Olin ennen todella iloinen, seurallinen ja jaksoin käydä ystävien kanssa ravintoloissakin. Tähänkö tämä elämä päättyi!

 

Aika tutulta kuulostaa. Minulla on ikää 53 vuotta eivätkä varsinaiset vaihdevuodet ole vielä alkaneet - FST on otettu, ja sen tulos oli ihan selkeä: ei mitään tietoa vaihdevuosista vielä.

Aamuöinen herääminen, mielialavaihtelut, rintojen aristus kaiken aikaa, syöpötys, herkempi hikoilu (viime kesänä oli jo vähän alkumakua kuumista aalloistakin - tuli kuuma ihan koska tahansa ja kesken kaiken, mutta ei nyt sentään ihan hikeä valunut), saamattomuus ja haluttomuus voivat kaikki olla alkavien vaihdevuosien oireita. Myöhemmin tulevat kuukautishäiriöt (minulla ne ovat heitelleet hyvin vähän, mutta siihen kului 2-3 vuotta ensimmäisistä muutoksen merkeistä), kunnes ne sitten lopulta jäävät kokonaan pois. Epäsäännöllistä vaihetta saattaa kestää vuosia.

Yksilölliset vaihtelut ovat suuria siinä, milloin ensimmäiset oireet tai varsinaiset vaihdevuodet alkavat. Joillakin alkavat jo alle 40-vuotiailla, toisilla saattaa mennä yli viidenkymmenen.

 

Itselläni on ollut nyt viikko ennen kuukautisia yöhikoilua, jota ennen oli vain 1 yö, nyt rinta on märkänä viikon ennen kuukautisia ja rinnat ovat jatkuvasti arat (ikä 41). Olen myös haluton, joten varmaan jotain ennakko-oireita, mitä tuleman pitää. Joskus voin lehahtaa aivan punaiseksi (mutta yleensä silloin olen väsynyt), mutta on kiusallista. Päivähikoilua ei ole esiintynyt. Unihäiriöitä, lähinnä aamuyöllä heräilyä on tapahtunut ajoittain.

 

Onko kellään ollut sellaisia oireita, että olisi ihan kuin raskaana? Tarkoitan väsymystä, hetkittäistä pahoinvointia ja syömisen suhteen erilaisia mielitekoja?

 

Vähän vaikea sanoa, kun en ole koskaan ollut raskaana. Mielitekoja on kuitenkin, mutta lähinnä niin, että se syöpötys, joka ennen tuli vain vähän ennen kuukautisia, on nyt melkeinpä jatkuvaa. Väsymystä on osittain, mutta ehkä enemmän henkistä laatua, eli sellaista, ettei oikein jaksa innostua asioista samalla tavalla kuin nuorempana. Pahoinvointia en ole huomannut muuta kuin silloin harvoin, kun olen juonut alkoholia yli ""oman rajani"".

 

Olen nyt 53 vuotias. Hormoniarvoni olivat hyvät vielä pari vuotta sitten. Kuitenkin, niin hullua kun se onkin, gynegoloki sai minut suostumaan kokeilemaan hormoneja jo 48 vuotiaana, noista normaaleista arvoista huolimatta. Seurauksena oli, että pallea turposi ja ääni nousi aivan kimeäksi ja kurkusta nousi suuhun jatkuvasti limaa. Lopetin hormonien syönnin noin 5 viikkoa aloittamisen jälkeen... kesti monta kuukautta palautua tavalliseen kuntoon. Edelleen pari vuotta myöhemmin toinen gynegologi määräsi toista hormonia, koska kuukautiskierto oli n. 21 vrk. Kuukautiset alkoivat loppumaan ja se oli masentavaa..lopetin taas hoidon parin kuukauden jälkeen ja kuukautiset palasivat. Viime vuoden lopulle asti ne olivat säännölliset, sitten väli piteni, viimeksi on oikeat olleet toukokuussa... Elokuussa alkoi kuumat aallot ja hikoilu. Tuntuu kuin sisällä olisi joku sulatusuuni ja hiki tulee koko kropalle - varsinkin otsasta se aivan pisaroi...ja tämä ehkä 15 kertaa päivän mittaan. Taas Gynegolokille ja taas hormooneja: pallea turposi, tuli rytmihäiriöitä, koko ajan oli kuin jokin pakottaisi minua, ajaisi eteenpäin, en saanut levättyä missään välissä. Kun rytmihäiriöt todettiin, lopetin hormonien syönnin, vaikka olisi pitänyt työterveyslääkärin mielestä jatkaa nähtävästi. Kukaan lääkäri ei sanonut, mikä olisi oikea vaihtoehto. Mutta: minusta on parempi olla hikinen (vaikka se on epämiellyttävää) kuin kuollut (sydämen vuoksi). Nyt yritän taas päästä kuntoon, mutta maha oireilee yhä, joudun tutkituttamaan sitä ensi viikolla (ruuansulatuselimistöä siis). Olen aina liikkunut paljon ja nauttinut siitä. Paino-ongelmia ei ole ollut, mutta nyt on tullut 2-3 kg lisää viime kesästä. Olen usein hyvin hermostunut (entinen minäni oli rauhallisuuden perikuva), nyt suorastaan raivostun pikkuasioista. Ja saatan sanoa aika suoraan asioita, joista ennen vaikenin ja mietin vain yksikseni. Kotona en viitsisi juuri tehdä mitään, en siivota, en laittaa ruokaa. Murehdin elämää: tälläistako se on, yksinjäämistä, sukulaiset kuolee toinen toisensa perästä. Minulla on hirvittävän ikävä aina välillä äitiäni, joka hänkin on jo edesmennyt. Mieheni on myös kuollut . Uutta suhdetta en usko enää aloittavani, koska suhteen eteen joutuu mielestäni tekemään töitä. Olen kuitenkin niin ""laiskistunut"", eikä minulla taida enää olla kovin paljon miehelle tarjottavaa. Että tälläista se on ollut minun kohdallani.

 

Hei, halusin sulle kirjoittaa ja toivottaa kovasti jaksamista oireidesi kanssa. Ei kyllä kuulosta kivalta. Toivottavasti pian helpottaa.
Mun pienin lapsi on vasta 3 vuotias, muut 5 ja 7v. Joskus käy mielessä että meillä kaikilla taitaa hormonimysky olla pahimmillaan yhtäaikaa (heillä murkkuikä ja mulla vaihtarit). Toivon siis myös omalla kohdallani että oireet tulisi maltilllisena...

Tuli mieleen että jos sulla on lapsenlapsia niin heihin rakkautta tuhlaamalla oma mielikin voi virkistyä.

Meidän perheessä on semmoinen tilanne että läheisiä aikuisia ei ole saatavilla. Ovat kyllä elossa mutta eivät välitä vaivautua olemaan lasten kanssa että saisi joskus hengähtää ja aikaa toisilleen. Pitäskö heitä sitten hoivata kun he käyvät vanhaksi... noh tää ei nyt kuulunut vaihtareihin... kunhan valitin..

 

heippa.
kysympä ja kerronpa minäkin...
väsymystä, mikään ei kiinnosta, vähiten juuri se mitä aviomies haluaisi.
nukun huonosti heräilen miten sattuu. aamulla olo kun ei olisi nukkunut ollenkaan sitten töissä niin väsy,etä pitää ottaa batteryä.
kuukautiset nyt viimeksi yli kaksi viikkoa myöhässä. sitten kun alkoi kipu aivan järetön(alavatsassa). siksi istun tässä kun koskee, ja paikalla istuminen menettelee.
ennen alkua (kk) heräsin yöllä kun olin hiestä märkä pyyhkeeseen sai kuivata naaman, joka punoittaa jatkuvasti.
yhteen aikaan rinnat olivat tosi kipeät, se on poistunut ja kuumotus tullut tilalle, en tiedä, onko se parempi.
onko kukaan kokeillut homeopatiaa? olen lukenut että se voisi auttaa ja olen ajatellut kokeilla sitä, kun minulle ei ne hormoonit käy.

 

Heippa,
jos minulle vastasit, niin kerronpa vielä, että nyt 2-3 päivää sitten olo yht'äkkiä taas helpotti! Aivan kuin olisin saanut äkkiä lisää energiaa jostakin! Uskon tämän johtuvan siitä, että oma hormonitoiminta alkaa pikkuhiljaa normalisoitua sen syksyllä olleen korvaushoidon jälkeen (sen, jonka lopetin kesken). Tuntuu taas paljon rauhallisemmalta, eikä pikku-asiat raivostuta. Taisin jopa jaksaa nauraa tänään! Kyllä kai oma hormonituotanto pikkuhiljaa hiipuu, mutta se taitaa edelleenkin toimia niinkuin kuukautiskierron aikanakin (silloinkin oli kierron eri vaiheissa erilaisia fiiliksiä). Nyt on vain hormonimäärät sitten pienempiä.

 

Olin minäkin vasta 39 v.Mutta ...mutta selvisin ilman hormonihoitoja gynelogini ansiosta.Nyt ne on onneksi ohi.Tosin kesti kyllä kolme vuotta.Yöhikoilut oli tosin vaikeet mutta kun muutenkin valvon öisin niin ei niin paljon rassanneet.

 

sitten vaihtarit jo 39v ja mitä apuja gynegologiltasi sait?

 

Älkää hyvät ihmiset syökö niitä hormoneja. Tunnen kaksi, jotka söivät ja sairastuivat rintasyöpään.

 

Hormonien edut ja haitat pitää punnita jokaisen omakohtaisesti ja mieluiten yhdessä asiantuntijan eli gynekologin kanssa. On hyvinkin mahdollista, että Kirsimarian tuttavat olisivat sairastuneet rintasyöpään, vaikkeivät olisi hormoneja syöneetkään.

Minulla ei vaivoja vielä niin paljon ole, että pitäisi ruveta hormoneja syömään, mutta koska joudun olemaan työssä vielä lähes kymmenen vuotta, en aio ruveta invalidiksi vaihdevuosien takia. Jos normaalia elämää haittaavia vaivoja tulee, pyydän hormonireseptin ilman muuta.

 

Tuon surumielisyyden olen minäkin huomannut. Periaatteessa moni asia on aivan hyvin, silti tuntuu että kaikki liukuu nyt sormien läpi. Minullakaan ei vielä vaihdevuodet (gynen tutkimusten mukaan) mutta silti yhtäkkiä tänä syksynä olen tullut haluttomaksi. Ja mies ärsyttää. Ja sitten ärsyttää itseä se että ärsyttää...
Kuitenkin olen rakastunut toiseen mieheen, mutta siinä suhteessa intohimo ei näyttelekään suurta osaa. Siksiköhän se on helpompi suhde kun siinä ei ole vaatimuksia - oman miehen kanssa aivan kuin olisi. Mutta kun ei haluta enää yhtään. Ensi vuonna tulee 50 - mielen on vallannut vain haikeus siitä että ihanimmat vuodet ovat takana päin, vaihtarit kauheuksineen edessä (kaiken lisäksi en voi saada hormonihoitoa )....
Täällä on helpottavaa lukea muiden tarinoita - minulla ei ole oikeastaan sellaisia naisystäviä joiden kanssa voisi näistä asioista jutellakaan. Niin että tattis, kanssasisaret