Millaista kakkaa kun vauva pelkällä Tuttelilla?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Äitioppilas
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Äitioppilas

Jäsen
15.03.2008
88
0
6
Hei,

Meillä on 4kk:n ikäsellä pojalla menossa maitoaltistus, sillä hänellä epäillään olevan suolioireinen maitoallergia. Olemme nyt kaksi päivää antaneet pelkkää Tutteli Plus 1:stä, ja kakan koostumus on selkeästi muuttunut (altistusta ennen käytössä oli Neocate) sekä kakkaaminen useutunut.

Kysyisinkin teiltä, joiden vauvat syövät pelkkää Tuttelia, että millaista kakkaa teillä tulee? Meillä kakka on ihan keltaista, semmoista samettistä velliä, jossa saattaa olla pari maitoryyniä seassa.

Entäpä kuinka usein Tutteli-kakkaa noin niinkuin yleensä tulee, mikäli vauva ei ole maitoallerginen?

Kysyn tämmöisiä siksi, koska en tiedä millaista kakkaa tavallisella korvikkeella tulee (ennen Neocatea poikamme oli pääosin rintamaidolla). Kysymykseni varmaan kuulostavat typeriltä ja oudoilta, muuta kun altistuksessa täytyy seurata kaikkea poikkeavaa. Ja jos kyseessä on suolioireinen maitoallergia, haluaisin lopettaa altistuksen ennen kuin yöt menevät ihan repailesiksi pojalla.
 
ihan normaaliahan tuo tuntuu olevan. Meillä jopa vihertävää, eikä lääkäri siitä muuta sanonut, kuin että vauvan masu reagoi kaikkeen herkästi ja kakan väri muuttuu.

Ja kakkaa tuli silloin kerran päivässä ja välillä useamminkin ja olihan panttauspäiviäkin joskus.
 
juu, meillä tuli mm. Nannista kakka keltaisena, eli ns. normaalina mutta yölliset pierut, vaikerointi ja unissaan huutaminen olivat ns. aloitusmerkkejä siitä ettei kaikki ollutkaan kunnossa. Tuosta vaikeroinnista noin viikon kuluttua alkoi kasvojen ihottuma ja kakkakin muuttui vihreäksi. Mutta kakkaamisvälien pienentyminen neocaten jälkeen on ihan normaalia, sillä NC aiheuttaa helposti ummetustakin ja harventaa ainakin kakkavälejä. Mutta voihan ilmavaivat olla ns. totutteluoireitakin. minä seuraisin vielä muutaman päivän, useimmiten oireet kuitenkin selkeästi sitten pahenee, jos tavara on väärää. Tsemppiä!
 
Kiitoksia kommenteista! Jalkojen nostelu yöllä jäi Neocatella, ja on nyt tullut takaisin. Samoin yösyötön jälkeen poika nukahti heti NC:llä uudelleen, mutta Tuttelilla on ähkinut ja nostellut jalkojaan tovin ennen nukahtamista.. Katsotaan tottuuko suoli Tutteliiin..
 
Kannattaa kokeilla muitakin "tavallisia" korvikkeita kuin Tuttelia. Meillä Semperistä tuli kakka ihan vihreeksi, mitä ei tuttelilla tapahtunut, ja muitakin vastaavia on. Jauheenakin on esim Nan hypoallergeenista, Tutteli omneota ym.
 

Yhteistyössä