Millaista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja unikoulua?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
U

unikoulua?

Vieras
Nyt kaipaisin neuvoja/kokemuksia unikoulusta. Meillä 10kk ikäinen tyttö nukahtaa illalla maitopulloon syliini ja sitten siirrän hänet omaan sänkyynsä nukkumaan. Yleensä hän jatkaa uniaan mutta herää n. puolen tunnin-tunnin kuluttua huutamaan. Tähän asti olemme kanniskelleet tytön uneen uudestaan, ja yön aikana hän herää n. kaksi kertaa, eikä rauhoitu kuin pulloon.
Eilen päätin että nyt on aika neidin oppia nukahtamaan itsekseen. Annoin illalla maidon johon hän nukahti (neuvolassa sanottiin että on ihan ok että nukahtaa maitoon), ja heräsi tuttuun tapaan puolen tunnin kuluttua huutamaan. Emme ottaneet sängystä pois, vaan vuorotellen miehen kanssa menimme hänen luokseen ja silitimme ym. Huuto yltyi ihan kamalaksi, ja muutaman kerran otimme syliinkin, mutta sitten ei enää sekään auttanut vaan huusi kuin hullu. Loppujen lopuksi hän suostui makaamaan hiljaa sängyssään kun olin hänen vieressään, mutta aina kun yritin lähteä pois alkoi huuto (vaikka hän tuntui jo olevan unessa). Tätä kesti 2 tuntia! Välillä itki myös äiti kun teki niin pahaa...
Onko kellään kokemuksia toimiiko tällainen unikoulu?
Voinko jättää yömaidon pois, kun tyttö on tosi huono syömään eikä syö iltapuuroa juuri ollenkaan, vellikään ei kelpaa...?
 

Yhteistyössä