Milloin kerrotte töissä raskaudesta?

  • Viestiketjun aloittaja Nausu
  • Ensimmäinen viesti
Helpottunut K-P:lta
Olin ajatellut että vasta parin viikon päästä kerron työnantajalle (nyt 12+6)... mutta tuli eilen eteen palaveri ja tilanne, jossa ilmeni että minun pitäisi työni puolesta reissata ympäri maailmaa aktiivisesti ja agressiivisesti kehittää myyntiä, joten totesin esimiehille, että ehkä olisi paras varautua siihen että 4 kk päästä jään kesälomalle & äitiyslomalle. LA 22.8.

Pahoinvointia ja oksentelua on ollut viikoilta 7 eteenpäin eikä ruoka ole joulun jälkeen maistunut, eli melko väsynyt olokin vaikka olen töissä nipin napin kyennyt olemaan, en koe olevani ainakaan vielä maailmanvalloituskunnossa. NP-ultra ja veriseulan tulokset sain viime viikolla ja kaikki näkyi olevan tähän asti ainakin ok, joten sen puolesta uskalsin myös vähän paremmin kertoa. Ekassa ultrassa käytiin jo viikolla 9.

Pelkäsin vähän miten ottavat tiedon vastaan sillä olen ollut tässä työssä vasta vuoden, mutta hyvin meni ja onnitteluja tuli. Tuli jotenkin helpottunut olo, että kerroin, vaikka joidenkin mielestä ehkä aikaisessa vaiheessa, mutta on helpompi olla kun ei tarvitse peitellä huonovointisuutta ja syömättömyyttä sekä pullottavaa masua :)

 
Tulevaäiti
Itse sain n. 2vk sitten vakinaisen paikan pienestä firmasta. Heti alussa kysyttiin leikillään että enhän tule heti raskaaksi. Olimme sopineet mieheni kanssa että kun saan töitä, aletaan kauan haaveissa ollutta lasta yrittämään. Vielä en tiedä tuleeko positiivinen tulos testiin, mutta jännitän jo nyt työnantajalle kertomista mahdollisesta raskaudesta. (Viikko töiden saamisesta aloimme yrittämään lasta).
Kuten mainitsin, firma on pieni ja näen kaikki työntekijät/työnantajan päivittäin ja pelkään että minusta aletaan puhua pahaa. Firmassa olevat miehet puhuvat hyvinkin suoraan (mm.kysyi tulenko heti paksuksi). Olen kuullut muista puhuttavan pahaa kun kyseinen henkilö on ollut pois paikalta.. Toivon että maha ei tule kasvamaan valtavaksi, sillä haluaisin kertoa raskaudesta myöhemmin, jotta jos pahan puhuminen minusta alkaa, minun ei tarvitsisi kestää sitä kauan ennen äitiysloman alkamista.
 
vierailija
Minua vielä arveluttaa vähän kertoa töissä raskaudesta. Kyllähän se nyt näkyykin jo kohta niin selvästi ettei enää voi piilotella edes löysillä vaatteilla. :D

Olen vuokrafirman kautta töissä niin pelottaa ettei ole mitään oikeuksia jos päättävätkin että "tällä viikolla ei olekaan työvuoroja"..

Työni on fyysisesti todella raskasta. Rakennussiivousta siis. Tykkään itse hirmu paljon työstäni ja voi että kun jatkaisin mielelläni!! Mutta kun sattuneesta syystä pitää jäädä loppuvuodesta äitiyslomalle.. :)

Jos kerron niin antavatkohan nuin vaan jatkaa raskaiden kantamusten kuljettamista jne työpaikalla vai meneekö hankalaksi.. Lääkärin mukaan ainakaan mitään ongelmaa ei ole jos vaan omassa kropassa hyvältä tuntuu. Ja liikuntahan tekee vaan hyvää niin kauan kun tosiaan tuntuu hyvältä eikä satu.

Rv 20 ensi viikolla eli puolessa välissä jo ollaan niin ei kyllä kauaa voi enää totuutta jemmata.

Tahtoisin kovasti olla töissä niin pitkään kun pystyn. Toivottavasti se käy päinsä! Kotiäidiksi aion kyllä jäädä sitten niin kauaksi aikaa että pikkuinen on kyllin iso mennäkseen päiväkotiin eli ainakin 2-3 -vuotias pitää minusta olla.

Äh, en olisi arvannut kertomisen olevan näin hankala juttu! No, ennemmin tai myöhemmin.. :D
 

Yhteistyössä