Milloin tuo 6-vuotiaan "murrosikä" loppuu??

["epätoivoinen"]

Mä olen jo aivan loppu, takki tyhjä.. EN jaksa tätä tappelua heti aamusta, joka asiasta tappelua, syömisessä/pukemisessa haaveilua, vinkumista, jankuttamista, huutamista, murkkukohtauksia(ovet paukkuen juoksee omaan huoneeseen),"kuulemattomuutta". Kävelylle/pyöräilemään yrittää sen kanssa niin ensimmäisen kymmenen metrin jälkeen alkaa märinä "en jaksa, en jaksa, en jaksa" non-stoppina, vaikka kolme kilometriä, olen kokeillut. Itselläkin tulee huudettua, kun tuntuu että pää räjähtää ihan justiin. Sitten on huono omatunto, mutta anteeksi pyytäminenkin tuntuu suurimmaksi osaksi todella vastenmieliseltä, koska lapsi ei muuta asennettaan ollenkaan vaikka tekisin mitä ja välillä alan oikeasti itkemään, kun tuntuu että hakkaan vaan päätä seinään tuon kanssa. Tässä on kyllä mielenterveys koetuksella, kun tuntuu, että osaksi vain siedän tuota lasta silmissäni.

 

[Silja.S]

Mitäs jos hellittäisit vähän. Meillä myös 6-vuotias, mutta ei todellakaan käyttäydy tuolla tavalla ELLEN itse ole äärimmäisen kireä. Jos itse olen kireä, kireys tarttuu lapsiin ja lapset rupeavat meuhkaamaan. Itse olen ottanut ohjenuoraksi sen, että pidän tietyistä talon säännöistä tiukasti kiinni, mutta rauhoitan kaiken muun ajan. Annan lapsellekin vähän löysää, ettei koko ajan tunne suorittavansa jotain. Lapsikin väsyy ja kiukkuaa sitten väsymystään, kun käy 4pv/vkossa eskarissa ja vielä pitäisi äidin mieliksi olla. Kunhan tietyt pääsäännöt pysyvät kontrollissa ja niitä toteutetaan, hellitän nuoraa ja annan lapsen touhuta omiaan niin paljon kuin se on mahdollista.

 

["epätoivoinen"]

Kyllä se saa kaiken muun ajan olla niin kun haluaa, mut nuo aamut nyt on pakko jotenkin kellottaa, että ehtii eskariin. Ja illalla on tietenkin iltajutut, että menee ajoissa nukkumaan. Ei kyllä joudu mitään suorittamaan, on vaan niin "ihanan" luonteen omaava, että oksat pois.

 

["epätoivoinen"]

Kokoajan on tuon lapsen kanssa sellainen oli, että olen epäonnistunut äitinä ja pilannut lapseni tulevaisuuden..

 

["epätoivoinen"]

ja myönnän kyllä, että oma kireys tarttuu lapsiinkin, mutta minkäs teet, kun et ole aamuihminen. En haluaisi heti aamusta alkaa tappelemaan, kun joudun aina heräämään kesken unien laittamaan tuota sinne eskariin. Vapaa-aamut menee hyvin, kun jokainen saa herätä rauhassa ja lapsikin saa hillua vaikka puolillepäivin yövaatteissa. Niinkuin tekeekin vaikka en ymmärrä sitä tapaa niin silti annan niin tehdä, kun en jaksa tapella.

 

[Silja.S]

Tarkoitin suorittamisella juuri noita lenkkeilyjä ym. Itse pyrin saamaan hoitajan lenkkien ajaksi, ettei tarvitse väkisin lapsia mukaan vetää. Kesällä kyllä ajavat pyörällä ihan mielellään.

Ymmärrän kyllä hyvin tuon tilanteen. Osaahan minullakin esikoinen olla todella ärsyttävä, mutta jotenkin sen ärsyttävyyden on oppinut sulkemaan pois tietoisuudesta ja saan itsekin siitä tyydytystä, kun vastaan siihen provosointiin olemalla korostetun tyyni ja 'läpäisemätön'. Joskus toki kärvähtää totaalisesti, mutta pääasiassa stressikynnys ei ylity ellei päällä ole jotain selviytymisstressiä, esim. rahojen loppumista tms., mikä kynnystä alentaa. Voisiko sinulla olla niin, että joku muu asia saa sinut hermostuneeksi, mikä aiheuttaa sen, että lapsen kapinointi katkaisee pinnan herkemmin kuin normaalisti tekisi?

 

["epätoivoinen"]

Varmaan se on tuo väsymys ja se kun kuopuksella on joku vaihe, että itke koko ajan perässä ja itkee kun ei pääse kaikkien ovien taa. Ja muutenkin on heti herätessä semmonen ärsytys, kun tietää, että esikon kans joutuu tappelemaan. Mulla ei oo aamuisin kärsivällisyyttä juuri ollenkaan, en millään jaksaisi silloin edes puhua kellekään, mieskin sen tietää.

 

[Silja.S]

Muistan tuon vaiheen omalla kuopuksella, ei käy kateeksi Onneksi se on ohimenevää. Ei tuohon muuta apua ole kuin yrittää nollata ajatukset siinä vaiheessa, kun tulee edes pienen hetken täydellinen hiljaisuus. Ja toivotella paljon paljon jaksamista :hug:!

 

["tikku"]

Tuskinpa 6 vuotiaalla vielä murrosikää on, eiköhän se enemminkin ole uhmaikä

 

["epätoivoinen"]

Kiitos, se onkin se henkireikä, että saa lapset ennen ysiä sänkyyn. Silloinon kyllä itsekin valmis kaatumaan sänkyyn

 

["epätoivoinen"]

[QUOTE="tikku";25885381]Tuskinpa 6 vuotiaalla vielä murrosikää on, eiköhän se enemminkin ole uhmaikä [/QUOTE]

Kyllä se on verrattavissa murrosikään, MLL:n sivuillakin siitä kerrottiin. Se on se 6-vuotiaan itsenäistymisvaihe, kun haluaisi olla pieni ja iso yhtä aikaa.

 

["tikku"]

Kokemuksella voin kertoa,että se ei ole mitään verrattuna murrosikään

 

[Big Bang Theory]

Meillä alkaa nyt helpottaa kun poika täytti 7v. Saa kyllä edelleen kotona "raivareita" eskarin jälkeen, mutta tsemppaa eskarissa niin paljon, että kotona sitten kaikki purkautuu.

 

["epätoivoinen"]

Meillä alkaa nyt helpottaa kun poika täytti 7v. Saa kyllä edelleen kotona "raivareita" eskarin jälkeen, mutta tsemppaa eskarissa niin paljon, että kotona sitten kaikki purkautuu.

Meillä kans niin, että eskarista on tulllut vain positiivista palautetta ja aina jossain neuvolassa tai lääkärissä on niin kiltisi, hyvä, että sanaa saa suustaan. Siksi kai moni ei uskokaan mikä pieni terroristi tuossa lapsessa asuu.

 

["epätoivoinen"]

[QUOTE="tikku";25885405]Kokemuksella voin kertoa,että se ei ole mitään verrattuna murrosikään [/QUOTE]

Kyllä tuo käytös mun mielestä on verrattavissa, olen yhden todella vaikea murrosiän seurannut läheltä. Ainoa ero on, että tuo ei vielä seikkaile yksinään kylillä eikä tarvitse pelätä, että milloin on kännissä henkihieverissä tai lintsaa koulusta tms. No joo, ei tässä sitä pelkoa tosiaan ole..

 

[Rohkaisua]

Kyllä se pian menee ohi, vaikka kärsivällisyyttäsi koetellaan. Meillä oli tuollaista muutama kuukausi sitten vielä, lapsi täyttää pian 7 ja nyt ovat pahimmat raivarit ohi, mutta toki napakoita kommentteja tulee edelleen, ja hyvä niin, koska ne kuuluvat siihen itsenäistymiseen, ja sitten eskarissa opitaan muilta lapsilta myös erilaisia ilmaisuja, joita voi sitten testata vanhempiin. Mä kans en aina jaksanut olla kärsivällinen, ja se tietenkin vain pahensi ja pitkitti tilannetta, mutta kun olin, se tiukka ja turvallinen syli sai monesti lapsen rauhoittumaan pikku hiljaa.. Jaksamista! Iloinen lapsesi palaa pian takaisin!