Milloin voi soittaa poliisin auttamaan lasten kotiin hakemisessa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tiina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tiina

Vieras
Eli tilanne näin; vanhemmilla yhteishuoltajuus, eivät ole asuneet yhdessä vaan "seurustelleet" niin että kummallakin oma koti, nyt erotilanne.
Lapset 5v ja vajaa 2v on viikko sitten viety mummolaan (isän puolelta) mummo uhitellut äidille ettei äiti enää saa lapsia takaisin, haistatellut ym. Isä kieltäytyi antamasta lapsia äidille jos äiti ei suostu itsekin jäämään yöksi pariksi "selvittämään asioita".

Nyt äiti itse matkalla noutamaan lapsia, mutta mitä jos eivät avaa ovea tai muuten kietäytyvät antamasta lapsia? Isäkin on siis siellä mummolassa.
Auttaako poliisi asiassa vaikka vanhemmilla yht.huoltajuus? Lapsethan asuvat äidin luona ja ovat olleet jo viikon poissa kotoa, vanhemmalla lapsella eskari ym. eikä pienemmällekkään varmaan hirveän hyvää tee olla äidistä erossa noin kauaa.
 
sä olisit voinut soittaa jo siinä vaiheessa kun lapset olisi pitänyt palauttaa äidille!! ja varsinkin jos mummo uhkailee niin ihmeessä tee rikosilmoitus ja soita välittömästi poliisille!!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja pinkku:
sä olisit voinut soittaa jo siinä vaiheessa kun lapset olisi pitänyt palauttaa äidille!! ja varsinkin jos mummo uhkailee niin ihmeessä tee rikosilmoitus ja soita välittömästi poliisille!!!!

No kun ei ole kysymys minusta.
Tämä äiti on sunnuntaista asti yrittänyt sopia aikaa milloin tehdä treffit puoleen matkaan ja hakea lapset mutta huonolla menestyksellä.
Nyt oli sitten mummo ilmoittanut ettei saa kuulemma ikinä lapsia takaisin, eikä isäkään tunnu tilannetta auttavan omilla uhkauksillaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tiina:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Entäs jos ko. äiti onkin alkkis tai muu vastaavanlainen hunsvotti...?

Äiti on ihan tavallinen äiti, käy joskus ulkona kyllä mutta lapsensa hoitaa ja on hoitanut aina hyvin.

sano sille kaverillesi että soittaa poliisit heti mukaan. jos lapset asuu äidin luona niin asuvat myös siihen asti kunnes oikeus toisin päättää jos ei vanhemmat pääse sopuun
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nellah:

Äiti on nyt matkalla sinne mummon kotiin, poliisit soittaa paikalle kuulemma jos ovea ei avata tai kieltäytyvät lapsia antamasta.
Äiti oli yrittänyt soittaa jo tutulle sossun työntekijälle, muttei ikävä kyllä saanut häntä kiinni.
Huh mikä tilanne.
 
Siinä vaiheessa kun lapset olis pitäny palauttaa,olis myöskin pitäny tehdä välittömästi ilmoitus sosiaaliviranomaisille ja poliisille ettei lapsia ole palautettu.
Nythän isä voi sanoa ettei se huolinut niitä kotiin kun hän olis palauttanu.
Siihen asti kunnes oikeus toisin toteaa lapset asuu siellä missä kirjoilla ovat.
Jotenkin tuntuu ettei äidillä oo kaikki kotona jos ei heti tee ilmoitusta kun lapsia ei palauteta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nellah:
Alkuperäinen kirjoittaja tiina:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Entäs jos ko. äiti onkin alkkis tai muu vastaavanlainen hunsvotti...?

Äiti on ihan tavallinen äiti, käy joskus ulkona kyllä mutta lapsensa hoitaa ja on hoitanut aina hyvin.

sano sille kaverillesi että soittaa poliisit heti mukaan. jos lapset asuu äidin luona niin asuvat myös siihen asti kunnes oikeus toisin päättää jos ei vanhemmat pääse sopuun

Joo,juuri näin!
Eikä sen ex-anopin uhkailut auta sitä isää yhtään tulevaisuudessa!
Nyt vaan puhelin kouraan ja homma rullaamaan, kamalaa noille lapsillekkin olla pitkään erossa äidistään.
 
Ihmisten typerä käyttäytyminen on tässäkin lähtökohtana. Mitä järkeä on tehdä tuollaiseen parisuhteeseen kaksi lasta, kun vanhemmat eivät edes halua olla yhdessä. Mikä ihmeen ero niillä nyt on, jos ollaan asuttu koko ajan erillään. Tiedän, että kaikki eivät ole samaa mieltä ja kaikenlaiset parisuhteet joidenkin mielestä pitäisi hyväksyä. Minun mielestäni ei.

Jos ei pysytyä olemaan lapsille perhe, niin olisi parempi jättää lapset tekemättä. Taustalla on varmaan monia tekijöitä, joita emme täällä saa tietää.
 
Tää on sun mielipide. Et voi tietää miten elämä heillä mennyt joten turha leimata "typeräksi käyttäymiseksi".
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ihmisten typerä käyttäytyminen on tässäkin lähtökohtana. Mitä järkeä on tehdä tuollaiseen parisuhteeseen kaksi lasta, kun vanhemmat eivät edes halua olla yhdessä. Mikä ihmeen ero niillä nyt on, jos ollaan asuttu koko ajan erillään. Tiedän, että kaikki eivät ole samaa mieltä ja kaikenlaiset parisuhteet joidenkin mielestä pitäisi hyväksyä. Minun mielestäni ei.

Jos ei pysytyä olemaan lapsille perhe, niin olisi parempi jättää lapset tekemättä. Taustalla on varmaan monia tekijöitä, joita emme täällä saa tietää.

No koko suhteen ja perheen historiaa tuskin tässä nyt rupean sinulle tai muillekaan selvittämään, kiitos kuitenkin vastauksesta ja mielipiteestä vaikkei se alkuperäiseen kysymykseen millään tavalla apua tuonutkaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja clivia:
Siinä vaiheessa kun lapset olis pitäny palauttaa,olis myöskin pitäny tehdä välittömästi ilmoitus sosiaaliviranomaisille ja poliisille ettei lapsia ole palautettu.
Nythän isä voi sanoa ettei se huolinut niitä kotiin kun hän olis palauttanu.
Siihen asti kunnes oikeus toisin toteaa lapset asuu siellä missä kirjoilla ovat.
Jotenkin tuntuu ettei äidillä oo kaikki kotona jos ei heti tee ilmoitusta kun lapsia ei palauteta.

No isä on vedättänyt sunnuntaista lähtien asiaa niin että on tuomassa lapsia "silloin ja silloin", ja nyt kun asia oli äidille valjennut että aikovat pitää lapset määrättömän ajan, lähti hän itse heeitä hakemaan. Välimatkaa siis useita satoja kilometrejä.
Niin just, totta kai ÄIDISSÄ täytyy olla jotain vikaa kun on halunnut uskoa lasten isää ja uskonut että lapset palautetaan, vaikkakin myöhässä.
 
....muistaakseni sanoo asiasta näin, että jos vanhemmilla yhteishuolto, niin ei ole rikos olla palauttamatta lapsia. Sitä en tiedä mitä ne sanoo isovanhemmasta, mutta onhan isä siellä. Suosittelen soittamaan poliisille, sossu nyt ei tee asian suhteen mitään.
 
Kannattaa soittaa sos.toimistoon ja kysyä sieltä, ihan jo tulevaisuuden varalta. Isähän voi tehdä saman tempun joka kerta kun lapset on hänellä, ja koska yhteishuoltajuus niin äidin on annettava lapset isälle. Poliisinkin pitäis puuttua, mutta jos kyseessä yhteishuoltajuus niin eivät välttämättä puutu, tai ei täälläpäin ainakaan.
Mun kaverilla oli exän kanssa yhteishuoltajuus, ja tää ex on alkoholisti. Kaverin lapsi on kovin allerginen, ja tarvitsee lääkkeitä säännöllisesti, flunssaisena jopa öisin täytyy herättää ottamaan lääke. Kerran sitten tää kaverini oli soittanut exälleen kysyäkseen lapsen vointia, koska lapsi oli ollut lähtiessä aika tukkoinen. Ex olikin ollut kauheessa kännissä, mutta ei suostunut antamaan lasta äidille koska oli hänen viikonloppunsa. Tää äiti soitti poliisille, mutta sieltä oli sanoneet että eivät voi tehdä mitään koska teillä on yhteishuoltajuus. Seuraavana päivänä ex suostui viimein tuomaan lapsen (oli edelleen kännissä ja autolla toi) ja lapsi oli niin huonossa kunnossa että äidin täytyi soittaa heti ambulanssi ja suoraan sairaalaan.
 
Tuossa aika outoa etteivät poliisit puuttuneet tilanteeseen vaikka kyseessä juopunut isä ja sairas lapsi? Siis todella outoa, oli yhteishuoltajuutta tai ei.
 
Mulla oli kerran vähän samantapanen juttu mun exän kanssa. Eli ei palauttanu lasta ajallaan eikä vastannut puhelimeen. Soitin päivystävälle sos hoitajalle. Ne sano sieltä, et jos meillä on yhteishuoltajuus, niin kukaan ei voi lasta sieltä isältä pois hakea vaikka virallisesti asu mun luona. Poliisit ei kuulemma mene paikalle, ellei ole vaarana, että isä lapselle jotain tekee.

Toivottavasti kaverisi saa lapsensa takaisin. Mä onneks sain silloin, muutaman päivän viiveellä kylläkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ...:

Juuri sain hänet kiinni, vaikeaa oli ollut mutta äiti sai lapsensa mukaansa. Ei voinut nyt kunnolla puhua kun istui vielä poliisiautossa, myöhemmin kuulen vasta yksityiskohdat.
Kiitos vastanneille, tämä onneksi ratkesi näin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kokemusta omaava:
....muistaakseni sanoo asiasta näin, että jos vanhemmilla yhteishuolto, niin ei ole rikos olla palauttamatta lapsia. Sitä en tiedä mitä ne sanoo isovanhemmasta, mutta onhan isä siellä. Suosittelen soittamaan poliisille, sossu nyt ei tee asian suhteen mitään.

Näin se valitettavasti menee.Mummosta en tiedä.Olisi hyvä,että ihmiset todella tietäisivät yhteishuoltoon ryhtyessään mitä se kaikessa sitten merkitseekään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja toinenkin:

Näinhän se on, mutta kun sitä yksinhuoltajuutta ei saa, jos isällä edes jonkunlaisia haluja tavata lasta. Monta kertaa olen sitä pyytänyt ja aina vaan yhteishuoltajuus jatkuu.
 
Yhteistyössä