Millon sanotaan rakastan??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Minnu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Minnu

Vieras
Kinkkinen kysymys, mutta kertokaapa kantanne!

Olen tapaillut miestä pari vuotta, seurusteltu ollaan 'virallisesti' vuosi. Tiedän että hän on elämäni mies, ja uskoisin että hän pitää myös minua tulevaisuuden vaimonaan. Olen jostain saanut käsityksen, että 'rakastan sinua' täytyy lähteä miehen suusta, sitten vasta nainen voi sanoa niin.
Meillä hellyyden osoitukset ovat sellaista tyyliä kuin 'taidat vähän tykätä musta' ja sitä luokkaa...
Tiedän että mies on polttanut näppinsä edellisen kihlatun kanssa, ja tiedän että kihloja ei ole ihan helposti tulossa. Kuinka kauan odotan maagisia sanoja 'rakastan sinua' ennenkuin möläytän ne itse ja mies karkaa taas maailman tuuliin?

vai rassaanko nyt päätäni ihan turhasta? Sanat tulee sitten kun tulee??
 
silloin, kun siltä tuntuu. mitä hiton väliä sillä on, kumpi sen sanoo ekana? ja jos sen sanoo, se ei tarkoita sitä, että toisen on vastattava, niin minäkin sinua.
 
Tarvitseeko niitä sanoja edes sanoa ääneen? Paljon on pillupalkalla höpöttäjiä, jotka 'rakastavat' melkein ensitreffeistä alkaen, mutta puheet ovat vain puheita...
 
Olen sitä mieltä että sen voi todellakin sanoa ensin kumpi vain.
Mutta ainoastaan silloin kun on varma siitä että rakastaa.
Mielestäni sitä lausetta ei tule käyttää kepein tuntein?!

Herää tietenkin kysymys että milloin voi olla varma että rakastaa..eiköhän sen tiedä sydämessään...
 
Niinkuin muutkin jo totesivat, se on aivan sama kumpi ensin sen sanoo. Mitä turhaa pantata tärkeitä sanoja??

Meillä sanottiin ensin ""rakkaus"". Silleen että vaikka kun halattiin tai katsottiin hellästi silmiin ja todettiin ""rakkaus"", vaikutus oli ihan sama ja se oli sellainen välimuoto. Siitä oli helppo siirtyä muotoon ""rakastan sinua"".

Rakastamme tosi paljon, onneksi vieläkin, ja usein on käytössä.
 
Nykyinen kumppanini kysyi kerran:
""Rakastatko sinä minua?""
Sanoin, että ""Joo""
""No miksi sinä et koskaan sano sitä?""
""Miksi pitäisi? Ilmoitan kyllä, jos asiassa tapahtuu muutoksia!""

Ja sillä siisti. Tosimies ei turhia lätise rakkaudesta. Piäisi riittä kun kerran sanoo.
 
Mielestäni on aivan sama kumpi sen sanoo ensimmäisenä, eikä sitä edes tarvitse loppupeleissä murehtia. Sanoo kun siltä tuntuu, ei sen vuoksi että se pitäisi sanoa.

Ja miksi murehtia miehen juoksua karkuun, jos hän jo näin pitkän ajan jälkeen juoksi karkuun, etkä sen jo haluaisi tässä vaiheessa tietää?

Mielestäni rakkaudentunnustuksia ei tarvitse ladella minkään kaavan mukaan. Mutta kyllä rakkauden näyttämisen lisäksi haluaisin sen joskus ihan sanoilla kuulla.
 
Me ollaan seurusteltu muutama kuukausi.

Mies on käyttänyt sanoja ""tykkään susta"", ""en haluaisi muuttaa sinussa mitään"", "" olet parasta mitä mulle on tapahtunut"", ""sulla on paikka mun sydämessä""

Ja minä olen sanonut, että olen rakastunut ja olen lätkässä.

Kumpikaan ei ole sanonut rakastavansa ja se tuntuisikin liian aikaselta. Olen myös sitä mieltä, että se on aika vahva sanonta ja sanotaan vasta kun oikeasti siltä tuntuu. Mutta heti kun siltä tuntuu, en pihtaile sanoja ;-)


 
Tuo kiusoittelemalla kerrottu välittäminen kuuluu mun tapaan... En lähde julistamaan mitään rakastamisia. Ne on suuria sanoja,mutta vain sanoja. Teot merkitsee enemmän. Huoli pois!
 
Kysyisin Sulta, hyvä tosimies, että väheneekö sinun miehisyytesi jos sanot vaimoa rakastavasti??

Onko totta, että miehen ""tosimieheys"" on nykyään niin heikoilla kantimilla?

Minä itse pidän miehekkäänä lähinnä sellaista miestä, jolla on varaa olla toisinaan myös minulle mieliksi, ja osoittaa välittämisensä joissakin asioissa. Vaikkapa sanomalla rakastavansa.

Minä lemppaisin tuollaisen pullistelijan alta aikayksikön.
Ei ole nimittäin kovin terveen kuuloisella pohjalla sun miehisyys.
Olisikohan sittenkin niin, että voisi siirtyä jo jauhamasta niistä tosimiehist, ja alkaa puhua tosinaisista. Nimittäin näyttää siltä, että nainen on useimmin se jolla on varaa osoittaa hellyyttä ilman että ""naiseus"" vaurioituu. MIstähän tämä johtuu?

Tosimies: Kikkeli ei tipahda housunlahkeesta lattialle, jos sanot vaimollesi että rakastat.

Sensijaan sanomatta jättäminen voi johtaa kahteen asiaan:

Akkasi lemppaa sinut ja vaihtaa oikeaan tosimieheen, tai sitten akkasi kärsii ja näivettyy vierelläsi koska on uskollinen.

Mutta kyllä se niin on , että jos nainen lakastuu rinnallasi rakkaudettomana, niin ei se ole vain hänen häpeänsä vaan myös miehen.
 
Ei tarvitse rakkautta tunnustaa päivittäin minullekaan (vaikka ei siitä haittaakaan ole). Olemme olleet muutaman vuoden yhdessä ja niistä kaksi naimisissakin ja edelleenkin mieheni kertoo minulle usein rakastavansa minua (jos ei nyt ihan päivittäin, niin lähes kuitenkin).

Jokainen tyylillään.

Mutta, mutta.... jos aikuiset ihmiset ovat tapailleet kaksi vuotta ja ""virallisesti seurustelleet"" (??) vuoden, niin kai sitä nyt voi jo sanoa vähän muutakin kuin ""taidat vähän tykätä musta ?"".

Mitä ihmettä on tuo virallinen seurustelu ? Joko ollaan yhdessä tai ei olla, ei me ainakaan mitään seurustelusopimusta tehty. Kun tavattiin, niin siitä eteenpäin oltiin yhdessä. Se oli niin itsestäänselvää, kummankin mielestä. Mutta olen muutoinkin törmännyt siihen, että taitaa meidän yhdessäolo olla liian helppoa, kun ei olla vielä jaksettu riidelläkään kuin kerran.
 
Se että suhtaudut asiaan tyyliin ""Saa luvan kelvata""
kertoo siitä että et loppupeleissä arvosta naistasi ollenkaan.

Mikä sinä olet päättämään mitä vaimo tahtoo, pitäsko hänenkin lakata antamasta sinulle pillua koska ""kylhän se kerta riittää sen jälkeen asian pitäis olla selvä hamaan vanhuuteen asti""

Tai sitten olet NIIIN tossunalla oleva raukka, että tuomoinen pikkupullistelu on ainoa keinosi tuntea olevasi mies- noin 2 sekunnin ajan.
 
mun miesystäväni sanoi sen mulle vielä ollessaan naimisissa exänsä kanssa näin: ""mun pitäis varmaan olla sen kanssa, jota rakastan. tai siis rakastan enemmän"".

musta se oli niin kauniisti sanottu. eikä toi jälkimmäinen lausahdus (jonka sanoi vasta myöhemmin, ei samalla kertaa) heikentänyt itse asiaa yhtään.

tää siis tapahtui ennen kuin oltiin harrastettu seksiä, ihastuksen myöntämisestä meni 1,5kk.

nykyään sanotaan harvemmin, kun turha sitä on tavan vuoksi toistella (ilmoitan, jos asiassa tapahtuu muutoksia oli hyvin sanottu ;)). mut sanotaan kuitenkin muutaman kerran viikossa kun oikeen siltä tuntuu. mä ainakin oon ihan pakahtua vähintään kerran viikossa. :)
 
Kun rakastaa oikein ja saa vastarakkautta, voi sen ""minä rakastan sinua"" tunnustaa ihan vain hiljaa ja oikealla hetkellä. Ei ole olemassa nyrkkisääntöä, koska toiselle voi sanoa näin, vaan sen tuntee kyllä rinnassaan, eikä sitä enää epäröi tunnustaa toiselle. Ellei toinen ole varma tunnustuksestaan, on parempi jäädä odottamaan kuin vaatia toista tilille hänen tunteistaan.
 
Se on todellakin aivan sama kumpi sen ensin sanoo. Mulla oikeastaan avomieheni kanssa oli se ongelma, että olisin haluunut sanoa sen jo viikon seurustelun jälkeen, kun olin ihan onnesta sekaisin =)

Puolen vuoden jälkeen sen sitten sanoin (juhannusyönä) ja alettiin molemmat itkeä.

Vielä tänäkin päivänä olen niin rakastunut häneen, että saatan hehkuttaa rakkauttani ruokakaupassa tai lenkille lähtiessä (mieheni myös). Sitä ei tosiaankaan kannata säästellä! Minä rakastan sinua -on virke joka ei kulu käytössä, jos sitä todella tarkoittaa!
 
Ja minä lemppaisin tuollaisen pullistelijan nanosekunnissa.
Katos minulla on varaa olla tosimies. Jos ei kelpaa niin se on My Way tai sitten Highway... My Way on kelvannut hyvin vuosia.
 
Pitkän avioliiton ja avioeron jälkeen löysin uuden miehen - tai - hain häntä ravintolassa tanssimaan, kun se oli niitä ainoita joka näytti mieheltä, muut oli poikia.

Siinä sitten aloitettiin tapailemaan toisiamme. Jutustelusta selvisi että tyttökavereita oli ollut ja pisin suhde oli kestänyt jopa 3 vuotta ja sitten nainen oli vaihtanut toiseen. Eli sydän oli särkynyt. Ja aina oli jätetty. Lapsikin oli yhden kanssa tehty, mutta siitä ei ollut tullut sen kummempaa. Itse ihastuin kovin tähän uuteen, se söi karkkiakin ja katsoi piirrettyjä? Viinakaan ei tuntunut maistuvan liikaa, jippijaijei. Ja minä sitten ihastusin.

Tämä uusi mies jaksoi mainostaa sitä miten HÄN ei sitten ikinä mene naimisiin ja HÄN ei sitten ikinä muuta yhteen ja hän ja hän. Sanoi jopa joskus tykkäävänsä minusta.. aah.

Ja minä oli ihastunut. Tämä uusi mies sanoi, ettei ole koskaan rakastanut ketään. Ajattelin että ompa kumma? Mutta mietin siinä että kyllä sinä uusi mies vielä minuun rakastut (oli muuten moni muukin rakastunut ja ihastunut, mutta en minä kaikkien kanssa ehtinyt olla kun olen uskollista tyyppiä). Oottelin siinä monesti koko sunnuntaipäivän että milloin se ihastus vaikka soittaisi, en viitsininyt oikein mihinkään lähteäkään. Minä jopa rohkenin soitella joskus mutta milloin oli peliä ja harkkoja ja kahvilla poikien kanssa jne.

Laitoin kerran yhden kuuman viestinkin kun oli poikien kanssa ulkona niin siihen tämä uusi mies "" miten sinä tommosen viestin laitoit""? No höh.

Aikaa kun kului huomaisin, että tämä mies tykkää olla aika lailla itsekseen tai ainakin tuntui siltä että tavattiin silloin kun hänelle sattui sopimaan. Minä ajattelin että seurustellaan nyt vaan ja minä alan elämään myös omaa elämää enkä enää ikkunan takana odotellut.

Ihastus alkoi laantumaan eikä tullut rakastusta. Meni varmaan kaksi vuotta kun pikkupieruissa tämä uusi mies sanoi että rakastaa ja kysyi että rakastanko minä? Jaa että rakastanko? No en voinut sanoa että rakastan kun en rakastanut. Olisin VOINUT rakastua jos kaasuttelun alkumetrit olisi menneet vähän toiseen tyyliin. Tykkäsin kyllä.


Tämä uusi mies ei oikein osannut PANOSTAA suhteeseen. Minä siinä sitten pidin puhuttelun ja sanoin, että jos vaikka suunnittelee jotain menoa, niin jos vaikka etukäteen soittaisi minulle (kun minulla on se omakin elämä, eikä ikkunan takana odottelu) jotain muitakin korjausehdotuksia esittelin. Mainittavaa parannusta ei tapahtunut.


Tämä uusi mies panostaa joskus suhteeseen silloin kun ei tarvitse tavata lasta. Ollaan joskus jopa kokonainen ilta ja yö yhdessä. Muuten eletään omaa elämäämme. On muistaakseni muutaman kerran pieruissa kehunut niin rakastavansa ja tykkäävänsä, mutta mitään parannusta ei ole tapahtunut


On nyt mennyt aika monta vuotta ja en ole edelleenkään rakastunut. Täytyy oikein miettiä että mistähän se johtuu? Minusta varmaan, minä olen liian VAATIVA! Ihmettelisköhän tuo uusi mies, että mikähän tuolle naiselle tuli jos nostaisin suhteesta kytkintä ja kaasuttelisin muualle.

Nykyään täytyy oikein ihmetellä että millähän se luulee pitävänsä tätä suhdetta oikein kasassa. Ja mitä helvettiä minä teen tässä suhteessa! Voin sanoa että tämä suhde roikkuu kahden loppuunkuluneen langan varassa ja odottaa vaan että joku tuo sakset.
 
Mä sanoin poikakaverilleni ensin ne sanat kun oltiin oltu reilu puoli vuotta yhdessä. Tuntui vaan siltä, että oli oikea aika sanoa...

Poikakaverini on sanonut minulle rakastavansa, mutta ei sitä sanaa meillä viljellä tarpeettomasti. Kerran kännissä tivasin poikakaveriltani, että missä mennään, rakastetaanko mua vai ei. Se vastasi niin nätisti, että kaikki sanat namut, kukkaset, prinsessat on hänen tapansa ilmentää rakkauttaan. Vaikkei niitä kolmea sanaa koko ajan hoeta tiedän, että minua rakastetaan.

Eikös nämä olet näitä...miehet rakastaa teoilla, naiset sanoilla.
 
Ei pidä ainakaan meillä paikkaansa,olemme seurustelleet mieheni kans jo 2v.siitä reilu vuosi olemme olleet jo kihloissa!päivittäin kerromme toisillemme ne 3 sanaa minä rakastan sinua!ei se ole vaikeaa,mutta se on tärkeää!
 
Taidatkin olla sellaanen tosimies, että pullistelet tällä ellipalstalla, kun vaimon silmä välttää. Muun ajan istut kiltisti akkas tossunalla ja pelkäät milloin tulee luudasta, ja toivot että se edes joskus hellisi ja sanoisi että rakastaa.

Niin siinä käy kun ei ole miestä elävässä elämässä niin ellipalstalla uhotaan.
 
Meillä sanottiin ""rakastan sinua"", jo ennen kuin oltiin nähtykään toisiamme livenä. Tutustuttiin chatissa ja parin kuukauden sähköposteilun ja chattailyn ja parin puhelun jälkeen, mies kirjoitti rakastavansa ja minä vastasin samoin.

Sen jälkeen on rakastettu aina vain ja sanottu se toisillemme päivittäin.
 
I see dead people:

Mieshän elää juuri sellaista suhdetta kuin on aina halunnutkin ja sen hän on silloin myös sinulle jo alussa rehellisesti ja avoimesti kertonut. Eli teillä molemmilla on oma elämänne, välillä tapailette ja vietätte aikaa yhdessä sen kummemmin sitoutumatta ja itseänne kahlitsematta. Ei sinun miehesi taatusti ajattele, että suhteessanne olisi jotain vikaa, päinvastoin. Sehän on hänen kannaltaan erittäin toimiva suhde. Sinun kannaltasi kuitenkaan ei taida olla. Ihmettelen, miksi jo vuosia olet tyytynyt suhteeseen, jossa et saa sitä, mitä itse haluat ja jossa et nähtävästi tunne henkistä yhteenkuuluvuutta. Jos et rakasta, niin ole rohkea ja etsi toinen mies, jota voisit rakastaa ja jolta voisit saada vastarakkautta, mies jonka kanssa haluatte samoja asioita, nykyisesi ei sellainen ole. Muuten lakastut ja katkeroidut. Tai oikeastaan minusta vaikuttaa siltä, että niin on jo tapahtunut.
 

Yhteistyössä