miltä orgasmi tuntuu?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Otsoemo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Otsoemo

Aktiivinen jäsen
15.04.2008
2 044
0
36
Nautin todella seksistä mieheni kanssa, mutta en ole koskaan saanut orgasmia (kai?). Kyllä miulla kaikenlaisia lämpimiä aaltoja tulee ja kiihotun välillä ihan mahdottomaksi. Mutta tuntuu kuin se loppuisi juuri ennen huippua.

Mieheni on oikeastaan ensimmäinen jonka kanssa seksiä on enemmän tultu tehtyä. Miulla ei siis ole sitä ennen ollut kunnon parisuhdetta. Tunnen itseni vielä ihan harjoittelijaksi asiassa.

Kertokaa naiset omista kokemuksistanne.
 
Kuulostaa siltä että vähän vajaaksi on jäänyt.Et sitten "omin avuin" ole tuosta jatkanut tarkoitan oletko ikinä itellesi saanut orgasmin?
Siitä se lähtee eli iteksiin kannattaa opetella ensin.Sitten se on ihan nupista kiinni.

Mä oon tosi nopee saamaan,ollaan molemmatkin sillä aikaa vähän ja seksiä pitää saada kuitenkin.Se lapsiperheessa on ainoo se ihan aikuisten juttu ja siitä ei luovuta.

Iso O alkaa noin aaltoiluna ja sitten sellanen hurja "kramppi" joka sykähdyksin etenee ja sitten laantuu.
Alkaa syvältä mahanpohjasta...tosi vaikea selittää sanoin..

Mutta ohjeeni olis että harjoittele iteksiin ensin.
Siitä kunnon parisuhdeseksi alkaa.

En ole saanut omin avuinkaan. Luulen että ujouteni ja kiltteyteni on yhteydessä asiaan, annan mieluummin toiselle kuin saan itse. Tosin työstän kyllä asiaa koko ajan. Kiitos kommentista kuitenkin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja tiia-liina:

No kannattaa sitten hoidella itsesi kokonaan omin avuin ensin jotta tiedät miltä se tuntuu..
Ja ihan tiedoksi että on miehiä joille se ultimate seksikokemus on tuottaa naiselle orgasmi.
 
Niin tiedänhän sen kyllä, että olis miehellekin varmasti ihana kokemus, jos saisin. Kiltteyden kipeydestä ei ihan helpolla kasva pois.

Mutta niin mun mies aina sanoo, että pitää vaan harjotella.
 
Naisen orgasmi on mulle ainakin tosi tärkeä juttu ja nautin itsekin kun näen, että saan naiseni nauttimaan. Kannattaa kokeilla orgasmia itsekseenkin mutta kyllä mä vastuuttaisin miestä asiassa myös. Ei sun kannata tuntea huonoa omaatuntoa liiasta kiltteydestä. Mies voisi yhtä hyvin olla kiltti sulle ja tyydyttää sinut! :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja HraHuu:

kiitos herra huu, kukas muu!

Sinäpäs ihanasti tähän vastasit. Kai se yrittää olla kiltti. Mutta mie kun olen niin malttamaton, että en malta vaan ite jäähä nautiskelemaan. Mutta olen nyt päättänyt ottaa tämän asian kunnolla puheeksi mieheni kanssa. Varmasti se tilanne tästä muuttuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Peppari:
Alkuperäinen kirjoittaja tiia-liina:
En ole saanut omin avuinkaan. Luulen että ujouteni ja kiltteyteni on yhteydessä asiaan, annan mieluummin toiselle kuin saan itse. Tosin työstän kyllä asiaa koko ajan. Kiitos kommentista kuitenkin!

No kannattaa sitten hoidella itsesi kokonaan omin avuin ensin jotta tiedät miltä se tuntuu..
Ja ihan tiedoksi että on miehiä joille se ultimate seksikokemus on tuottaa naiselle orgasmi.

Pakko sanoa näin miehenä että yo. on totta! Kun voin tyydyttää naisen totaalisesti - ei voi parempaa mies kokea! Hyväksytyksi tuleminen ja tunne että pystyy tyydyttämään naisen ei voi enempää hyväillä miehistä itsetuntoa. Se hetki kun nainen saa orgasmin ja puristuu miehen kalun ympärille....

=)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mies66:

Jep, ja kun ensin saa itse ja mies heti perään niin se ikäänkuin jatkaa omaa orgasmia :p
 
Alkuperäinen kirjoittaja miiuska84:
ja mä voin sanoo että saan parhaat orkut ku itekseni leikin, en tiä mistä johtuu, mut ne on paljon parempia ja voimakkaampia kun miehen kanssa saamat :whistle:

Hmmm...En tiedä olenko ihmisenä vain jotenkin kummallinen, mutta mie en saa oikein mitään fiilistä asiaan yksikseni. Miusta siinä ei vain ole mitään. Tunne ei herää eikä nouse. Ja tarvitsen seksissä aina sen tunteen. Toinen ihminen, ihanan ja rakkaan ihmisen läheisyys jos mikä herättää tunteen ja minun alkaa tehdä mieli.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tiia-liina:
Nautin todella seksistä mieheni kanssa, mutta en ole koskaan saanut orgasmia (kai?). Kyllä miulla kaikenlaisia lämpimiä aaltoja tulee ja kiihotun välillä ihan mahdottomaksi. Mutta tuntuu kuin se loppuisi juuri ennen huippua.

Mieheni on oikeastaan ensimmäinen jonka kanssa seksiä on enemmän tultu tehtyä. Miulla ei siis ole sitä ennen ollut kunnon parisuhdetta. Tunnen itseni vielä ihan harjoittelijaksi asiassa.

Kertokaa naiset omista kokemuksistanne.
Sen exän kanssa.Se teki sen sormin.Se tuntui NIIIN hyvältä!! Muutenkin seksi tuntui premmalta.Nykyisellä miesystävällä on lyhyempi,johtuneekohan siitä,etten ole saanut.Hyvältä tuntuu,muttei samalta kuin exän kans.Muuten exä onkin p.stä.Sekakäyttäjä.Mut sellaista seksiä kaipaan.Täytyy vaan tyytyy siihen mitä saa.Kun on kolme lasta,ei voi olla kovin vaativa miesten suhteen.Välillä kyllä tuntuu että haluis kokeilla aidan toiselta puolelta,ihan vaan pelkkää seksiä toisen kans...mutten haluis loukata nykyistä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Levoton tuhkimo:

Höh minusta tuntui heti tämän luettuani että miulla on jotain sanottavaa asiaan mutta se katosi.

Mietin että tuntuiskohan se seksi sitte kuitenkaan sen kummemmalta siellä aidan toisella puolella. Varsinkin jos ihmisten välillä ei olisi rakkautta. Ehkä se olo että tietää loukkaavansa toista on pahempaa kuin se että tyytyy seksiin oman miehensä kanssa.

Tiijän olevani yltiöromantikko, mutta uskon että voit vielä löytää nautinnon omankin miehen kanssa.
 
Mä saan nopeiten ihan itse, ja vain yhden kerran yksi mies on saanut mut tulemaan, se on tuo eksä. Sitä ennen vaan naiset ja minä itse onnistunu siinä! Itse saan helposti, ja ex-tyttöystävältä sai helposti. Miehen kanssa olin vuoden, sain siltä kerran.

Toki seksin aikana usein sain, mutta silloin piti yhdistää voimat ;)

Mulle ei kyllä orgasmi joka kerta ole mikään tärkeä asia; joskus en edes halua saada. Orgasmit aika vahvoja, ja jos väsyttää vähäsen tms. on se joskus lähinnä vaikeata ja ärsyttävää. Sen takia ottaa päähän, että monet seksikumppanit oikein "vaatii" että saan. Antais olla, ei orgasmi kuitenkaan mulle ole se seksin pääpointti. Nopeammin saan omin neuvoin yksikseni. Seksistä haluan muutakin..

Mutta asiaan, eli sulle neuvoks: Harjoittele itsekses, silloin kun on omaa rauhaa ja aikaa. Kokeile mikä tuntuu hyvältä! Suosittelen myös vibraattoreita (tosin klitoriksen hierontaa varten lähinnä) ja suihkun kanssa leikkimistä! :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja ninaTT:

Miekin olen samoilla linjoilla että ei se orgasmi todellakaan tärkein juttu oo. Läheisyys, toisen koskettaminen ja kosketuksen saaminen kaikista tärkeimpiä asioita. Ja ehkäpä se että jos oikein kovasti yrittää saada, voi vaikuttaa siihen juuri niin ettei sitten saakaan. Eli siis rupee jotenkin liikaa jännittämään.

Mutta siis lähellä oltiin viime viikonloppuna =). Seksimme oli jotenkin parempaa kuin koskaan ennen!
 
Niin, miksiköhän se on aina nainen joka sanoo ettei orgasmi ole tärkeää :o harva mies sanoo ettei sen niin väliä että saako orkut vai ei, paitti että on mulla ollut kerran sellainenkin mies joka ei välittäny että saiko se, sille pääasia oli se että minä sain.
 
Similar threads

Yhteistyössä