Miltä naisista tuntuu kun panettaa

  • Viestiketjun aloittaja simpauttaja
  • Ensimmäinen viesti
Hei.
Tuosta panettamisen halusta varmaan yleensä tulee tarve ja halu myös tutustua oman kehonsa toimintoihin ja miltä paikat näyttää. Aika nuorena jo katseltiin peilillä pimppiä ja hieman vanhempana seurasin karvoituksen kasvua, availin häpyhuulia, löysin klitan, tutkin sormella pimpin koloa ja ihmettelin miten sinne kukaan mahtuisi...

Kun olin menettänyt neitsyyteni ihanalle kokeneelle vanhemmalle miehelle hän halusi näyttää miltä pimppini näyttää sen jälkeen. Kovin oli punainen ja turvonnut mutta kaunis!

Mielestäni sitä paikkaa pitää vaalia ja seurata sen hyvinvointia yhtä hyvin kuin hampaiden kuntoa tai omia rintojaan; se on yleistä itsestään huolehtimista. (Huh, kuulostan ihan opettajalta!)

Mutta jos sukupuolinen halu on laimea niin ehkä itsensä tunnustelu ei edes tule mieleen...
Vaikea sanoa, mutta silti on aika yllättävää, ettei tiedä mikä on klitoris.

Voisikohan sitä jotenkin hienovaraisesti selittää toiselle osapuolelle mikä nautinnon nipukka se voi olla?
Jotenkin viehättäviä nämä kertomukset omakohtaisista kokemuksista.
Ja ihan oppimismielessäkin näitä voi lukea.

Mistä tiesitte, että mies on sinne pyrkimässä?

Tiesittekö mitä hän on sinne luovuttamassa?

En ole keksinyt riittävän hienovaraista ilmaisua siitä nautinnon nipukasta.
Eli mitä siitä kertoisin.

Ainakaan kysymys tuntuuko hyvälle tai miltä tuntuu ei käy.
 
Viimeksi muokattu:
tunnustelija

Nyt taidat ihan jekuttaa että saisit vastauksen! :)

Okei!
18-ikävuoteen mennessä mulla oli ollut useita poikaystäviä, mutta kenenkään läheisyydessä ei panettanut; päinvaistoin, kun käsi alkoi liukua vyötärön alapuolelle niin seurustelu loppui siihen. Luulin että minussa oli jotain vikaa... omat sormet vain saivat kosketella jalkoväliäni.
Olin kuitenkin hyvin ihastunut isäni tuttavaan, mua 15-20 vuotta vanhempaan hyvännäköiseen ruskeasilmäiseen mieheen. Häiritsi kyllä hieman kun huomasin äitinikin olevan häneen ihastunut - totta puhuen kaikki naiset heidän tuttavapiirissään olivat.
Mies alkoi yllättäen hivellä rintojani ollessamme porukalla heidän kesämökillään - en mennyt uimaan muiden kanssa ja hän jäi pitämään mulle seuraa... meillä kuitenkin oli taka-ajatus kahden kesken jäämisestä...
Mutta emme voineet jatkaa siellä muiden takia. Kiihkoissani odotin mitä tapahtuisi ja hän soittikin heti viikonlopun jälkeen. Tapasimme hotellissa; olin jo kertonut etten ollut koskaan ennen ollut miehen kanssa. Kun lukee epäonnistuneista ensi kokemuksista niin toivon, että useammat saisivat nauttia ensimmäisellä kerralla kokeneen miehen rakastelusta. Eka kerta saattaa olla kivulias kokemus jos jännittää ja immenkalvo voi tamponien käytöstä huolimatta olla tiukka.
Rauhalliset mutta kiihottavat hyväilyt; hän pyysi kertomaan heti jos ei tunnu hyvälle. Koska olin aika tietämätön niin pimpin suutelu ja nuoleminen olivat mulle ihan uutta ja saivat kiiman vain lisääntymään. Vaikka siitä on jo aikaa niin muistan hyvin sen pakahduttavan panettamisen tunteen jonka hän sai laukeamaan, en tuntenut kipua missään vaiheessa ja orgasmi oli "tajunnan räjäyttävä" koska se oli ensimmäinen miehen kanssa kokemani!
 
Viimeksi muokattu:
Hei.
Pitäähän minun jotakuta jekuttaa, kun vaimoa en pysty jekuttamaan.

Seuraava kokemus, oliko se vielä mahtavampi?

Mistä kokeneenmiehen tunnistaa, muusta kuin iästä?

Onko se juju hitaissa hyväilyissä?

Kivoja vastauksia odottaen.
 
selevänäkijä
Nyt taidat ihan jekuttaa että saisit vastauksen! :)

Okei!
18-ikävuoteen mennessä mulla oli ollut useita poikaystäviä, mutta kenenkään läheisyydessä ei panettanut; päinvaistoin, kun käsi alkoi liukua vyötärön alapuolelle niin seurustelu loppui siihen. Luulin että minussa oli jotain vikaa... omat sormet vain saivat kosketella jalkoväliäni.
Olin kuitenkin hyvin ihastunut isäni tuttavaan, mua 15-20 vuotta vanhempaan hyvännäköiseen ruskeasilmäiseen mieheen. Häiritsi kyllä hieman kun huomasin äitinikin olevan häneen ihastunut - totta puhuen kaikki naiset heidän tuttavapiirissään olivat.
Mies alkoi yllättäen hivellä rintojani ollessamme porukalla heidän kesämökillään - en mennyt uimaan muiden kanssa ja hän jäi pitämään mulle seuraa... meillä kuitenkin oli taka-ajatus kahden kesken jäämisestä...
Mutta emme voineet jatkaa siellä muiden takia. Kiihkoissani odotin mitä tapahtuisi ja hän soittikin heti viikonlopun jälkeen. Tapasimme hotellissa; olin jo kertonut etten ollut koskaan ennen ollut miehen kanssa. Kun lukee epäonnistuneista ensi kokemuksista niin toivon, että useammat saisivat nauttia ensimmäisellä kerralla kokeneen miehen rakastelusta. Eka kerta saattaa olla kivulias kokemus jos jännittää ja immenkalvo voi tamponien käytöstä huolimatta olla tiukka.
Rauhalliset mutta kiihottavat hyväilyt; hän pyysi kertomaan heti jos ei tunnu hyvälle. Koska olin aika tietämätön niin pimpin suutelu ja nuoleminen olivat mulle ihan uutta ja saivat kiiman vain lisääntymään. Vaikka siitä on jo aikaa niin muistan hyvin sen pakahduttavan panettamisen tunteen jonka hän sai laukeamaan, en tuntenut kipua missään vaiheessa ja orgasmi oli "tajunnan räjäyttävä" koska se oli ensimmäinen miehen kanssa kokemani!

... ja näen selvästi, että "tunnustelija" on itse nelikymppinen mies, jolla on likaisia fantasioita nuorista tytöistä...
 
Viimeksi muokattu:
tunnustelija
Kun olin menettänyt neitsyyteni ihanalle kokeneelle vanhemmalle miehelle hän halusi näyttää miltä pimppini näyttää sen jälkeen. Kovin oli punainen ja turvonnut mutta kaunis!
Viime syksynä TV1:llä alkoi sarja Komisario Lynley. Jäin heti siihen koukkuun siksi, että pääosan esittäja on niin saman näköinen kuin se mies jolle neitsyyteni menetin. Joka viikko sarjaa on tullut katsottua ja huokailtua telkun ääressä. Viime sunnuntain jaksossa hänellä oli repliikki "En saa nykyään pidettyä kieltäni kurissa". Lauseella ei ollut mitään tekemistä seksin kanssa mutta se oli kiihottava koska toi mielleyhtymän menneisiin aikoihin ja sormet etsiytyivät vaistomaisesti jalkoväliin.
Kiihotun näillä sivuilla lukemistani viesteistä helposti koska panettamisen tunne on jokapäiväistä. Ja tunnen siitä syyllisyyttä. Alle 50v. nainen jonka mies kuoli yllättäen vajaa vuosi sitten - onko näillä sivuilla vierailu ja kirjoitteleminen niin pian puolison menetyksen jälkeen tragikoomista, terapoivaa, luonnollista, luonnotonta? Entä itsetyydytys? Onko joku aikaraja sen aloittamiseen puolison menetyksen jälkeen?
 
Sanoisin luonnollista ja terapoivaa.
Ei kai sinne surunkeskelle voi jäädä ikuisiksiajoiksi.
On hyvä kun olette löytänyt kirjoittamisesta apua ja helpotusta seksuaalisuuteen.
Itse myös parhaiten tiedätte milloin olette valmis uusiin kuvioihin puolison menetyksen jälkeen.
Itsetyydytystähän voi tehdä aina, kun siltä tuntuu.
Ainakin kun ne seksihalut ovat teille tulleet takaisin.
Tai enhän minä tiedä olivatko ne suruaikana pois.

Joten eikun iloisia kirjoituksia kirjoittelemaan.
 
Viimeksi muokattu:
vuokko
olen ravi tallilla töis mua panettaa aina kun oreja ruunataan se on mahtavaa ku isot pallit putoo lattialle ja miehiä hävettää
Jotenkin viehättäviä nämä kertomukset omakohtaisista kokemuksista.
Ja ihan oppimismielessäkin näitä voi lukea.

Mistä tiesitte, että mies on sinne pyrkimässä?

Tiesittekö mitä hän on sinne luovuttamassa?

En ole keksinyt riittävän hienovaraista ilmaisua siitä nautinnon nipukasta.
Eli mitä siitä kertoisin.

Ainakaan kysymys tuntuuko hyvälle tai miltä tuntuu ei käy.
 
Viimeksi muokattu:
Filosofi
Viime syksynä TV1:llä alkoi sarja Komisario Lynley. Jäin heti siihen koukkuun siksi, että pääosan esittäja on niin saman näköinen kuin se mies jolle neitsyyteni menetin. Joka viikko sarjaa on tullut katsottua ja huokailtua telkun ääressä. Viime sunnuntain jaksossa hänellä oli repliikki "En saa nykyään pidettyä kieltäni kurissa". Lauseella ei ollut mitään tekemistä seksin kanssa mutta se oli kiihottava koska toi mielleyhtymän menneisiin aikoihin ja sormet etsiytyivät vaistomaisesti jalkoväliin.
Kiihotun näillä sivuilla lukemistani viesteistä helposti koska panettamisen tunne on jokapäiväistä. Ja tunnen siitä syyllisyyttä. Alle 50v. nainen jonka mies kuoli yllättäen vajaa vuosi sitten - onko näillä sivuilla vierailu ja kirjoitteleminen niin pian puolison menetyksen jälkeen tragikoomista, terapoivaa, luonnollista, luonnotonta? Entä itsetyydytys? Onko joku aikaraja sen aloittamiseen puolison menetyksen jälkeen?

Puolison menettäneenä voin sanoa sulle, että kaikenlainen terapia mikä on saatavilla, on vain hyväksi itselleen surutyössä mitä joutuu tekemääm. Jos nää sivut ovat hyväksi, niin sittenhän kaikki on hyvin.
Tuskinpa sille runkkaamisen aloittamiselle mitää aikarajaa on, tarpeen mukaan.
Minä aloitin noin puol vuotta vaimon kuoleman jälkeen. Jäämistössä oli senverran seksikkäitä hepeneitä joihin saattoi mätinsä laskea.
Näillä sivuilla joskus hyvinki kiihoittavia juttuja joista seisokki seurauksena.
Anna vaan sormesi liikkua jalkovälissäs!
Nautinnollisia hetkiä!
 
Kiitos filosofi rohkaisevista sanoista! Olen tässä miettinyt tuota surutyötä - menisin kyllä psykologille tai psykiatrille jos varat sallisivat. Kuvittelin surutyön aikana mieleen tulevan edesmenneen mieheni kanssa viettämäni ajan, joka oli kaikin puolin onnellinen, mutta sen sijaan on kuin Pandoran lipas olisi avattu ja mieleen ja uniin on tulvinut tapahtumia "villeiltä vuosiltani" ennen avioliittoa - onkohan se ihan OK olen tuumaillut.
Kuten tänä aamulla heräsin muistoihini villistä kesästä jolloin samanhenkisen porukan kanssa vietimme seksihuuruisia viikonloppuja jonkun kesämökillä. Muistin mm. kun seisoin muutaman muun tytön kanssa vedessä laiturin vieressä jalat harallaan, meitä kaikkia naitiin takaapäin ja pojat kilpailijat siitä kellä tulee ensiksi...
Niiden villien vuosien jälkeen mua ei ole naitu takaapäin ja se on alkanut yhä enemmän kiihoittaa ja kiusata mieltä. Olen melkein unohtanut miltä sen tuntuu mutta panettaa niin kauheasti!
 
Viimeksi muokattu:
filosofi
Kiitos filosofi rohkaisevista sanoista! Olen tässä miettinyt tuota surutyötä - menisin kyllä psykologille tai psykiatrille jos varat sallisivat. Kuvittelin surutyön aikana
mieleen tulevan edesmenneen mieheni kanssa viettämäni ajan, joka oli kaikin puolin onnellinen, mutta sen sijaan on kuin Pandoran lipas olisi avattu ja mieleen ja uniin on tulvinut tapahtumia "villeiltä vuosiltani" ennen avioliittoa - onkohan se ihan OK olen tuumaillut.
Kuten tänä aamulla heräsin muistoihini villistä kesästä jolloin samanhenkisen porukan kanssa vietimme seksihuuruisia viikonloppuja jonkun kesämökillä. Muistin mm. kun seisoin muutaman muun tytön kanssa vedessä laiturin vieressä jalat harallaan, meitä kaikkia naitiin takaapäin ja pojat kilpailijat siitä kellä tulee ensiksi...
Niiden villien vuosien jälkeen mua ei ole naitu takaapäin ja se on alkanut yhä enemmän kiihoittaa ja kiusata mieltä. Olen melkein unohtanut miltä sen tuntuu mutta panettaa niin kauheasti!

Ne muistothan on se joka kantaa ja niitä pitää vaalia. Itelläki monta kuumaa muistoja niiltä ajoilta ku rakasteltiin päivittäin. No kuitenki elämä voittaa ja kohti uusia tuulia. Vielä sinä tulet saamaan takapanoja kunhan vaan rohkeasti elämän poluille astut. Jos ja kun panettaa, pitää lähteä vaikka naapuriin. Muista et surutyökin loppuu aikanaan.
 
Viimeksi muokattu:
Hei.
Kiitos filosofi rohkaisevista sanoista! Olen tässä miettinyt tuota surutyötä - menisin kyllä psykologille tai psykiatrille jos varat sallisivat. Kuvittelin surutyön aikana mieleen tulevan edesmenneen mieheni kanssa viettämäni ajan, joka oli kaikin puolin onnellinen, mutta sen sijaan on kuin Pandoran lipas olisi avattu ja mieleen ja uniin on tulvinut tapahtumia "villeiltä vuosiltani" ennen avioliittoa - onkohan se ihan OK olen tuumaillut.
Kuten tänä aamulla heräsin muistoihini villistä kesästä jolloin samanhenkisen porukan kanssa vietimme seksihuuruisia viikonloppuja jonkun kesämökillä. Muistin mm. kun seisoin muutaman muun tytön kanssa vedessä laiturin vieressä jalat harallaan, meitä kaikkia naitiin takaapäin ja pojat kilpailijat siitä kellä tulee ensiksi...
Niiden villien vuosien jälkeen mua ei ole naitu takaapäin ja se on alkanut yhä enemmän kiihoittaa ja kiusata mieltä. Olen melkein unohtanut miltä sen tuntuu mutta panettaa niin kauheasti!
Olen vähän nautiskellut noilla teidän kesämuistoilla.
Aivan kuin olisi saanut olla vähän tirkistelemässä.

Sitten tuli vielä mieleen.
Eikö itsetyydytystä pysty tekemään takaapäin.
Olisihan se jonkinlainen korvike.

Varmaan teidän pitää hankkia uusi mies, koska tuo seksuaalisuus tuntuu noin voimakkaalle.
 
Kokeiltu on.

Tottakai voi työntää dildon takaapäin itseensä mutta kokonaisuutena takaapäin naimiseen kuuluu miehen vahvat otteet vyötäröstä, lanteista tai reisistä, klitoriksen tai rintojen hyväily... ja se kiihkeä pumppaus...

Pimpin nuoleminen ja hyväilykin tuntuu jollain lailla paremmalta takaa päin...

Olen kai saanut pakkomielteen tuosta takaa päin panemisesta. Tulisi nyt pian kesä ja kärpäset - ehkä sitten osuisi joku sopiva mies kohdalle. Hakemalla sitä ei varmaan löydy; en aio etsiytyä netti/chatti/treffipalstoille.
Siihen asti kärvistelen kiimoissani; ns. "tavallinen" itsetyydytys ei enää tunnu riittävän. Joskus muistelen villejä aikojani avittaakseni saamaan paremman orgasmin - olen itsekin yllättynyt voimakkaasti lisääntyneistä seksuaalisista tunteistani.
 
Hei!
Tuskinpa kyseessä on mikään pakkomielle, mieluummin vahva seksuaalinen minäkuva. Ts sulla on vahva itsetunto ja se on hyvä asia.
Ja kannattaako sitä kiimoissaan kärvistellä? Ei kai ny sentään!
Siinä olet oikeessa ettei se elämän kumppani varmaankan mistää chattipalstoilta löydy, vaan elävästä elämästä, kuten mullekki sit lopulta kävi monien epätoivoisten vaiheitten jälkeen. Työkomennuksella "käveli" syliin.
Voimakkaasti seksuaalisena persoonana tietysti ollu hiukan laimeampaa ku edesmenneen kanssa, mutta sitäki rajumpaa. En silti ole runkkaamista lopettanu, aamuseisokki kuitenki melkonen, joten vaimon pikkarit saanu kostuketta useinkin.
Muuten seksuaalisuus paranee iän myötä, kuten viinikin.
Ja tykkään nuolla, etenki poslaria.
 
Viimeksi muokattu:
Hei.
Kokeiltu on.

Tottakai voi työntää dildon takaapäin itseensä mutta kokonaisuutena takaapäin naimiseen kuuluu miehen vahvat otteet vyötäröstä, lanteista tai reisistä, klitoriksen tai rintojen hyväily... ja se kiihkeä pumppaus...

Pimpin nuoleminen ja hyväilykin tuntuu jollain lailla paremmalta takaa päin...

Olen kai saanut pakkomielteen tuosta takaa päin panemisesta. Tulisi nyt pian kesä ja kärpäset - ehkä sitten osuisi joku sopiva mies kohdalle. Hakemalla sitä ei varmaan löydy; en aio etsiytyä netti/chatti/treffipalstoille.
Siihen asti kärvistelen kiimoissani; ns. "tavallinen" itsetyydytys ei enää tunnu riittävän. Joskus muistelen villejä aikojani avittaakseni saamaan paremman orgasmin - olen itsekin yllättynyt voimakkaasti lisääntyneistä seksuaalisista tunteistani.
Kirjoitustenne perusteella olette keskimääräistä innosuneempi seksistä.
Joten varmaan se, kun seksi yhtäkkiä loppuu kokonaa, niin varmaan sitä alkaa silloin haluamaan yhä enempi.
Ainakin tuo tuntuisi normaalilta reaktiolta.
Ei kai siinä muukaan auta, kun alkaa elämään villiä vanhuutta.

Laitoin tuohon pienen huumoritestin.

No onko tuo kiima tosiaan kokoajan läsnä?
Johan sitä silloin tulee litratolkulla vuorokaudessa.
 
Ehkä olenkin keskimääräistä innostuneempi seksistä; ainakin nyt kun siitä on puute.
"Filosofi" kertoi aloittaneensa itsetyydytyksen puoli vuotta puolison kuoleman jälkeen, itse aloitin n. kuukauden verran myöhemmin. Heräsin keskellä yötä mahtavaan orgasmiin - se tuntui aivan syntiseltä mutta huomasin olon niin hyväksi että sitä tuli jatkettua, satunnaisista syyllisyyden tunteista huolimatta.
Sillä keinoin aion jatkaa villiä vanhuutta odotellessa... ellei joku mies satu kohdalle sitä ennen jakamaan kokemuksia.

Kiima, halu, himo; panettaa, naitattaa, tekee mieli seksiä... mitenkäs sitä kiiman kosteutta mittaat kun on pakko välillä tyydyttää itsensä jolloin kostuu vielä enemmän? Me mimmit kostumme eri lailla sekä eri nopeudella ja orgasmin jälkeen ollaan vielä märempiä... tuletkos mittaamaan...? Housut kostuvat jo pelkästä ajatuksesta!

Nyt kun kadut ja tiet on niin halvatun liukkaita ettei ulkoilu oikein onnistu niin parasta onkin pysytellä sisätiloissa luistellen omassa liukkaassa vaossa.
 
Näitä teidän kirjoituksia lukiessa tulee sellainen tunne, että teille voisi helposti käydä niin, jotta niistä innostuneista miehistä saattaisi tulla helposti ylitarjontaa.
Mutta eihän sekään ongelma ole, jos tykkää monipuolisesta tarjonnasta.

Itse kuitenkin aion pysyä uskollisena vaimoani kohtaan.
Vaikka näistä kirjoituksistani moni saa erilaisen käsityksen.

Vaikka ajatuksena tuo kosteuden mittaustyö onkin kiehtova.
Ja ihan käytännössä voisinkin sen tehdä, jos sitä ei lasketa uskottomuudeksi.
Kirjoittakaapa naiset nyt mielipiteitä olisiko tuo edellämainittu työ yskottomuutta vai ei?

Vielä vähän lisää noista näkemisistä ja kosketteluista.
Minun mielestä niitä on kahdenlaisia.
Naisen näkeminen ilman vaatteita on aina kaunista katseltavaa.
Tuossa vaiheessa en ajattele seksiä, siis yhdyntää milläänlailla, on kyseessä oma vaimo tai vieras nainen.
Sama koskee pieniä hipaisevia kosketuksia vaatteiden läpikin.
Seksin harjoittamispäätös tulee paljon myöhemmin.
Eikä vieraan naisen alastomuudesta milloinkaan.

Se kun alkaa nähdä naisen seksuaalisesti on ihan erilainen tunne, kun vaan pelkkä naisen näkeminen.
Pystyttekö te muut näkemään alastomuden kahdella eritavalla?

Mutta sitten tuo ajatus liukkauden mittauksesta onkin vähän vaikeampijuttu.
Itse voisin ajatella, että mies voisi tehdä sen mittauksen.
Perustelen tätä sillä, koska sairaanhoitajatkin pystyvät tekemään sukuelinten läheisyydessä erilaisia toimenpiteitä kiihottumatta seksuaalisesti.

Mitenkö tuon mittauksen tekisin.
Jos sitä nestettä oikein norona valuu, niin silloin työ olisi helppo suorittaa.
Mittakannu alle ja kellosta aikaa ottaisin, vaikkapa varttitunnin ajan.
Ja lasemalla sitten selviäisi vaikkapa koko vuorokauden tuotos.
Tietysti niitä tarkistusmittauksia joutuisi aika-ajoin tekemään, jotta tulisi selvyys onko valuma kokoajan samansuuruinen.
Tietysti itsekin joutuisitte muutaman mittauksen tekemään yksiksenne, joista selviäisi se asia onko miehen läsnäololla lisäävä vaikutus liukastusaineiden kertymään.

Alkoiko jo jännittämään mahdollinen mittailu.
No tulisihan tuosta mittailusta lisäkokemuksia, kun homma ei aina olisi sitä pelkkää peniksen mittailua.

Ja kun hommaa vielä oikein kehitetään, niin sitten voidaan ottaa mukaan myös miehen kosteuden mittailu.
Se sitten haasteellista onkin, sillä siihen vaikuttaa suuresti miehen mielentila.
Puhutaanko hänelle eroottisia juttuja, ja näkeekö hän kauniin naisvartalon, tai onko muuten villejä ajatuksia mielessä.

Toivottavasi saitte kokea hiukan seksuaalista jännitteisyyttä ja muuta ihanaa oloa tällä mielikuvitusmatkalla.

Voin minä hyvinkin jatkaa kanssanne tätä ajatusten harhailua, kunnes löydätte sen oikean mittamiehen.

Arvatkaa miltä minusta tuntuu nyt?
 
(EIPÄ VIELÄ OLE NÄKYNYT JONOA OVEN TAKANA... )

Itse kuitenkin aion pysyä uskollisena vaimoani kohtaan.
Vaikka näistä kirjoituksistani moni saa erilaisen käsityksen.

Vaikka ajatuksena tuo kosteuden mittaustyö onkin kiehtova.
Ja ihan käytännössä voisinkin sen tehdä, jos sitä ei lasketa uskottomuudeksi.
Kirjoittakaapa naiset nyt mielipiteitä olisiko tuo edellämainittu työ yskottomuutta vai ei?

(MIELIKUVISSA VOI TEHDÄ MITÄ VAIN KIEHTOVAA - KUTEN VAIHTAA TÄÄLLÄ AJATUKSIA JOISTA VAIMOKIN VOI JOSKUS HYÖTYÄ - VAIKKA EN TÄLLÄ NYT TARKOITA NAISTEN KIIMANESTEEN MÄÄRÄN MITTAUSTA! SE ON AJATUKSENA KYLLÄ NIIN MIEHINEN JUTTU; ONKOHAN KELLEKÄÄN NAISELLE TULLUT SELLAINEN MIELEEN?)

Vielä vähän lisää noista näkemisistä ja kosketteluista.
Minun mielestä niitä on kahdenlaisia.
Naisen näkeminen ilman vaatteita on aina kaunista katseltavaa.
Tuossa vaiheessa en ajattele seksiä, siis yhdyntää milläänlailla, on kyseessä oma vaimo tai vieras nainen.
Sama koskee pieniä hipaisevia kosketuksia vaatteiden läpikin.
Seksin harjoittamispäätös tulee paljon myöhemmin.
Eikä vieraan naisen alastomuudesta milloinkaan.

Se kun alkaa nähdä naisen seksuaalisesti on ihan erilainen tunne, kun vaan pelkkä naisen näkeminen.
Pystyttekö te muut näkemään alastomuden kahdella eritavalla?

(EN NYKYISIN KOSKA JO VÄHÄPUKEISEN MIEHEN NÄKEMINEN TELKUSSA SAATTAA KIIHOTTAA - SAA NÄHDÄ MITEN KÄY KESÄLLÄ KUN OLLAAN PUOLIALASTI RANNALLA...)

Mutta sitten tuo ajatus liukkauden mittauksesta onkin vähän vaikeampijuttu.
Itse voisin ajatella, että mies voisi tehdä sen mittauksen.
Perustelen tätä sillä, koska sairaanhoitajatkin pystyvät tekemään sukuelinten läheisyydessä erilaisia toimenpiteitä kiihottumatta seksuaalisesti.

(VILLIEN NUORUUSVUOSIENI AIKANA KUN KESÄISIN HARRASTETTIIN SEKSIHUURUISIA VIIKONLOPPUJA JOUKOSSAMME OLI TYTTÖ, JOTA POJAT KUTSUIVAT KIIMAPILLUKSI. EI AUTTANUT VAIKKA KIELSIMME; SE TUNTUI NIIN RUMALTA NIMITTELYLTÄ. MUTTA HÄN TOSIAAN VALUI - SIINÄ OLISI OLLUT OIVA TUTKIMUSKOHDE!)

Mitenkö tuon mittauksen tekisin.
Jos sitä nestettä oikein norona valuu, niin silloin työ olisi helppo suorittaa.
Mittakannu alle ja kellosta aikaa ottaisin, vaikkapa varttitunnin ajan.
Ja lasemalla sitten selviäisi vaikkapa koko vuorokauden tuotos.
Tietysti niitä tarkistusmittauksia joutuisi aika-ajoin tekemään, jotta tulisi selvyys onko valuma kokoajan samansuuruinen.
Tietysti itsekin joutuisitte muutaman mittauksen tekemään yksiksenne, joista selviäisi se asia onko miehen läsnäololla lisäävä vaikutus liukastusaineiden kertymään.

(ITSELLE RIITTÄÄ KUN HOUSUT KOSTUVAT JA NAUTIN TUNTEESTA VAIKKA PANETTAMINEN JOSKUS AHDISTAAKIN. MUTTA SIINÄ TILASSA EN TAATUSTI AJATTELISI MITÄÄN MITTAUKSIA!)

Alkoiko jo jännittämään mahdollinen mittailu.
No tulisihan tuosta mittailusta lisäkokemuksia, kun homma ei aina olisi sitä pelkkää peniksen mittailua.

Ja kun hommaa vielä oikein kehitetään, niin sitten voidaan ottaa mukaan myös miehen kosteuden mittailu.
Se sitten haasteellista onkin, sillä siihen vaikuttaa suuresti miehen mielentila.
Puhutaanko hänelle eroottisia juttuja, ja näkeekö hän kauniin naisvartalon, tai onko muuten villejä ajatuksia mielessä.

(HEI - MITÄS TÄMÄ NYT ON?! MITEN NIIN HAASTEELLISTA? VAIKUTTAAHAN NAISENKIN KIIMANESTEILYYN MIELENTILA! MIKSI MIESTÄ VIELÄ "AUTETTAISIIN" KIIHOTTAMALLA EROOTTISILLA JUTUILLA JA NAKUKUVILLA? EPISTÄ SANON MINÄ! MIEHETHÄN ILMANKIN SAAVAT EREKTION NIIN HELPOSTI!
JA MUUTEN - ONKO TUTKIMUKSEN KOHTEENA KIIMATIPPA/NESTE VAI SPERMA?)

Toivottavasi saitte kokea hiukan seksuaalista jännitteisyyttä ja muuta ihanaa oloa tällä mielikuvitusmatkalla.

(ERÄÄNLAISTA TERAPIAA PANETUKSEEN TÄMÄKIN TAITAA OLLA - KIITOS VAIN... :) )

Voin minä hyvinkin jatkaa kanssanne tätä ajatusten harhailua, kunnes löydätte sen oikean mittamiehen.

(AJATUKSET TOSIAAN TUPPAA HARHAILEMAAN KUN LUKEE TÄLLAISTA... )

Arvatkaa miltä minusta tuntuu nyt?

(EN ARVAILE VAAN TIEDÄN! MUTTA EN KERRO ÄÄNEEN KOSKA JOS SEN TEKISIN NIIN MODE HEITTÄISI MUT ULOS HETI!
HYVÄLLE KUITENKIN TUNTUU EIKÖS VAIN... NIIN MINUSTAKIN!)
Tunnustelijan kommentit ovat sulkeissa.
 
Viimeksi muokattu:
Hei.
Tunnustelijan kommentit ovat sulkeissa.
No tietokone laittoi meidät eilisiltana samaan laatikkoon.
Ei ollenkaan hassumpi kokemus.
Nythän voimme ihan kylkikyljessä jutustella, vaikka seksileikeistä.
Ja olenhan jo lapsesta-asi tykännyt leikkiä naapurintyttöjen kanssa.
Tuon leikkiajan jälkeen tuli aika, kun tytöt eivät oikein laskeneet lähelleen.
Kyllä he vähän myöhemmin alkoivat ohimennessään jälleen moikkaamaan, ja uskomattoman hyvän tunteen sai aikaan minussa.
Mieli teki kyllä vähän koskettaakin, mutta en uskaltanut sitä ehdottaa, sillä jostainsyystä olin tullut hyvinaraksi.

Miltä tytöistä tuntuu nuo ensimmäiset poikien kiinnostuken osoitukset?

Onko teillä jossakin ilmoitus jossa kerrotte miehentarpeestanne?
Ja ihmettelen, jos senjälkeen ei jonoa synny.

Tuon olen huomannut, että vaimokin hyötyy siitä, kun minä näillä seksisivuilla vierailen.
Onhan hän sanonutkin, mistä ihmeestä sinä noita kaikenlaisia juttuja keksit, sekä miten sinä nyt vanhana olet muuttunut niin innokkaaksi.
Ehkä kaikkein selkein hyötyminen on tapahtunut siinä, kun aiemmin hän valitti sitä sormeni liikettä, joka menee eestaas samaantahtiin.
Nykyään ei tule noita valituksia, kun täältä sain tietää, että niitä pyörittäviä liikkeitä voi tehdä siinä vaginan suulla.
Pyöritellen ja vähän tökkien sen saa myös helpoiten avautumaan, jotta sinne sisälle pääsee.
Ja tuossavaiheessa hän yleensä vasta kostuu.
Klitoriksen ympäristön pyörittely on myös täältä opittua.
Samoin se tieto, että nainen tuntee vaginansuun laajentumisen miellyttävänä.
Nyt osaankin siellä kahta sormea pyöritellä, jotta se laajentumistunne olisi vielä voimakkaampi, ja tuntuu toimivan.

Ainakin teille se kiiman mittailu tuli mieleen, koska kysyitte minulta, tuletkos mittaamaan.

Sovitaan sitten, että kiiman määrään vaikuttaa mielentila niin naisilla kun miehilläkin.
Ajattelin vaan tuleeko niistä mittauksista vertailukelpoisia, kun nainen ei kiihotu lisää näkemisestä silloin kun mies mittailee.
Silloin kun miestä nainen mittaa, niin mies kiihottuu ainavaan lisää siitä naisen näkemisestä.
No tuo mittailu nyt oli ihan leikkimielinen juttu, joka lähti liikkeelle kysymyksestänne, tuletkos mittailemaan.
Enhän minä siihen voinut vastata, tulen, milloin ja mihin.
Pakko oli keksiä jokin erilaisempi vastaus.

Kiimatipasta oli kyse, mutta minun mielestä tuo tippa sana on harhauttava, sillä tuleehan mieheltäkin enemmän sitä liukkautta, kuin se 1 tippa.
Teidän kertomusten perusteella saan käsityksen, että teidän kostuminen alkaa ajatuksista, mitä ne nyt sitten onkaan.
Samoinhan minullekin käy, joko luen ajattelen erotiikkaa, niin siitä se kostuminen alkaa.
Eikä siihen kostumiseen vaadita edes erektiota.
Kosteutta erittyy myös niin paljon, että housussa tuntuu pieni kostea alue.
Tätä kirjoittaessa on kostuminen tapahtunut.
Näinollen mies ja nainen toimivat pitkälti samallalailla.
Mutta sitä en sitten tiedä onko erilailla toimivia miehiä ja naisia.

En kerro tälläkään kerralla miltä tuntuu, koska tunnutte hyvin tietävänne minun hyvät tunteet.
Jäähän sitten muille lukijoille jotakin arvailtavaa.
 
Viimeksi muokattu:
tunnustelija
No tietokone laittoi meidät eilisiltana samaan laatikkoon.
Ei ollenkaan hassumpi kokemus.
(KYLLÄ SE OLIN MINÄ ITSE JOKA ÄNKESI KOMMENTOIMAAN HETI VIESTISI OIKEALLE KOHDALLE - PAREMPI FIILIS EIKÖ TOTTA?)

Nythän voimme ihan kylkikyljessä jutustella, vaikka seksileikeistä.
(NO NIIN VOIDAAN - MINKÄLAISIA SEKSILEIKKEJÄ ON MIELESSÄSI?)

Ja olenhan jo lapsesta-asi tykännyt leikkiä naapurintyttöjen kanssa.
Tuon leikkiajan jälkeen tuli aika, kun tytöt eivät oikein laskeneet lähelleen.
Kyllä he vähän myöhemmin alkoivat ohimennessään jälleen moikkaamaan, ja uskomattoman hyvän tunteen sai aikaan minussa.
Mieli teki kyllä vähän koskettaakin, mutta en uskaltanut sitä ehdottaa, sillä jostainsyystä olin tullut hyvinaraksi.

Miltä tytöistä tuntuu nuo ensimmäiset poikien kiinnostuken osoitukset?
(EKA SUUKKO POJALTA 6-VUOTIAANA, EKA KOSINTA 7-VUOTIAANA!
SITTEN KUN PÄÄSTIIN TEINI-IKÄÄN JA IHASTUTTIIN YHTENÄÄN NIIN TUNTUI SILTÄ ETTEI NE OMAT IHASTUKSET KOSKAAN KIINNOSTUNEET MINUSTA JA PÄINVASTOIN. MUTTA KOSKA PITI OLLA POIKAYSTÄVÄ KUTEN MUILLAKIN NIIN PITI NÄYTELLÄ; KYLLÄ SITÄ ON OLLUT JOSKUS LAPSELLINEN!
KUTEN JOSSAIN AIEMMIN TAISIN TUNNUSTELLA ETTEI KUKAAN KAVEREISTA KUITENKAAN SAANUT MENNÄ VYÖTÄRÖLINJAN ALAPUOLELLE...)

Onko teillä jossakin ilmoitus jossa kerrotte miehentarpeestanne?
Ja ihmettelen, jos senjälkeen ei jonoa synny.
(EN OLE VIELÄ NIIN EPÄTOIVOINEN... TAI KIIMAINEN... MUTTA SAIN TÄNÄÄN VIESTIN ERÄÄLTÄ EDESMENNEEN MIEHENI TUTTAVALTA, VIESTIN JOKA ON HIEMAN HÄMMENTÄVÄ, EN TIEDÄ MITEN SIIHEN SUHTAUTUISNN, ON NIM. HIEMAN "EHDOTTELEVA"...)

Tuon olen huomannut, että vaimokin hyötyy siitä, kun minä näillä seksisivuilla vierailen.
Onhan hän sanonutkin, mistä ihmeestä sinä noita kaikenlaisia juttuja keksit, sekä miten sinä nyt vanhana olet muuttunut niin innokkaaksi.
(SEKSIELÄMÄNNE TAITAA VAIN PARANTUA NÄILLÄ SIVUILLA VIERAILUJEN JÄLKEEN JA TEIDÄN MOLEMPIEN PUOLESTA OLEN SIITÄ ILOINEN!)

Ehkä kaikkein selkein hyötyminen on tapahtunut siinä, kun aiemmin hän valitti sitä sormeni liikettä, joka menee eestaas samaantahtiin.
Nykyään ei tule noita valituksia, kun täältä sain tietää, että niitä pyörittäviä liikkeitä voi tehdä siinä vaginan suulla.
Pyöritellen ja vähän tökkien sen saa myös helpoiten avautumaan, jotta sinne sisälle pääsee.
Ja tuossavaiheessa hän yleensä vasta kostuu.
(MITÄ KOSTEAMPI NAINEN SITÄ PAREMPI YHDYNTÄ. LIUKASTUSVOITEITA VOI MYÖS HYÖDYNTÄÄ JOS TARVIS TULEE - FIILIS VOI SIITÄ JOSKUS HETKELLISESTI HIEMAN KÄRSIÄ MUTTA LIUKKAUS ON TOSI TÄRKEÄÄ YHDYNNÄN ONNISTUMISELLE - NAISELLE VARSINKIN!)

Klitoriksen ympäristön pyörittely on myös täältä opittua.
Samoin se tieto, että nainen tuntee vaginansuun laajentumisen miellyttävänä.
(VOI KYLLÄ... AAH KYLLÄ...)

Nyt osaankin siellä kahta sormea pyöritellä, jotta se laajentumistunne olisi vielä voimakkaampi, ja tuntuu toimivan.
Ainakin teille se kiiman mittailu tuli mieleen, koska kysyitte minulta, tuletkos mittaamaan.
(TAISIN HIEMAN HÄMMENTÄÄ AJATUSMAAILMAASI VAI MITÄ - JA OMAANIKIN JOS TOTTA PUHUTAAN!!!)

Sovitaan sitten, että kiiman määrään vaikuttaa mielentila niin naisilla kun miehilläkin.
Ajattelin vaan tuleeko niistä mittauksista vertailukelpoisia, kun nainen ei kiihotu lisää näkemisestä silloin kun mies mittailee.
(SIIS EIKÖ NAINEN MUKA KIIHOTU MIEHEN NÄKEMISESTÄ...? PUHUMATTAKAAN ITSE MITTAUSTOIMITUKSESTA...? VOI VELJET - VAIKKA ONKIN VAIN HUPIAJATUS NIIN TOIMII...!)

Silloin kun miestä nainen mittaa, niin mies kiihottuu ainavaan lisää siitä naisen näkemisestä.
No tuo mittailu nyt oli ihan leikkimielinen juttu, joka lähti liikkeelle kysymyksestänne, tuletkos mittailemaan.
Enhän minä siihen voinut vastata, tulen, milloin ja mihin.
(TUON LAUSEEN JÄLKEEN ALKOI NIIN KUUMOTTAA ETTÄ OLI PAKKO PITÄÄ TAUKO - TYYNNYTELLÄ JA TYYDYTTÄÄ NIIN MIELI KUIN KEHOKIN.)

Pakko oli keksiä jokin erilaisempi vastaus.

Kiimatipasta oli kyse, mutta minun mielestä tuo tippa sana on harhauttava, sillä tuleehan mieheltäkin enemmän sitä liukkautta, kuin se 1 tippa.
Teidän kertomusten perusteella saan käsityksen, että teidän kostuminen alkaa ajatuksista, mitä ne nyt sitten onkaan.
(AJATUKSISTA SE TOSIAAN ALKAA - NYKYISIN HERKEMMIN KUIN AVIOSSA OLLESSA - NYT KUN TUO PUUTE JA PANETUS ON JATKUVAA - EI TARVITSE OLLA KUMMOINENKAAN ELOKUVA TAI TEKSTI KUN JO HOUSUT KOSTUU JA NÄNNIT KOVETTUU.)

Samoinhan minullekin käy, joko luen ajattelen erotiikkaa, niin siitä se kostuminen alkaa.
Eikä siihen kostumiseen vaadita edes erektiota.
Kosteutta erittyy myös niin paljon, että housussa tuntuu pieni kostea alue.
Tätä kirjoittaessa on kostuminen tapahtunut.
Näinollen mies ja nainen toimivat pitkälti samallalailla.
(USKON SEN OLEVAN HYVIN SAMANLAISTA...)

Mutta sitä en sitten tiedä onko erilailla toimivia miehiä ja naisia.

En kerro tälläkään kerralla miltä tuntuu, koska tunnutte hyvin tietävänne minun hyvät tunteet.
(AINAKIN OMAT PAIKAT ON LIUKKAAT - MITEN SITTEN TOISILLA... JOS JOKU LUKIJA SAA HOUSUNSA KOSTEIKSI NÄISTÄ KIRJOITUKSISTA NIIN MIELESTÄNI SE ON VAIN MYÖNTEISTÄ JA TERAPOIVAA KOSKA USKON SIVUJEN LUKIJOIDEN JOUKOSSA OLEVAN PALJON KALTAISIANI PUUTTEESSA ELÄVIÄ NAISIHMISIÄ!)

Jäähän sitten muille lukijoille jotakin arvailtavaa.
TOIVOISIN MUIDEN LUKIJOIDEN OTTAVAN KANTAA PANETUS-TUNTEESEEN - ELI ONKO LUKIJOIDEN JOUKOSSA KETÄÄN KANSSAKÄRSIJÄÄ - HEI SISKOT- MITÄ TEETTE KUN OIKEIN PANETTAA - RIITTÄÄKÖ DILDO JA OMAT SORMET?
JA MITÄHÄN NEUVOISITTE TEKEMÄÄN TUON "EHDOTELEVAN" VIESTIN KANSSA...?
 
Viimeksi muokattu:
filosofi
Edellisessä viestissä isolla kirjoitetut kommentit ovat minun - "tunnustelijan" - mielipiteitä, fiiliksiä, ajatuksia...
No minä ainakin tajusin, et sun kirjoituksia olivat ja varmaan kaikki muutki lukijat!
Tuohon ehdotusasiaan sanoisin sen verran et jos kohde kiinnostaa, niin mikäs sinua estää! Ittelleni ei kyllä mitään ehdotuksia tullu miltään taholta, hain ainoastaan seuraa jostain hemmetin chatti sivuilta ja pielen meni eiku heilahti. Kapakkakierroksen tarjoojaks oisin kelvannu, mut muute ei.
Mulle seksi on niin tunnesyvä asia et jos en rakasta toista en kyllä tee sit muutakaan!
Onnea ja menestystä elämääs ja muista et kyllä se kumppani löytyy ennemmin tai myöhemmin!
Nyt poistun pariks viikoks kaukoidän maille rantarölliks kera kesällä vihityn vaimoni!
 
Kiitos kommentista - "ehdotus" on tässä elämäni vaiheessa hyvin kiihottava joten sitä pitää miettiä rauhallisesti ja järjellä...
Sulle hauskaa ja nautittavaa ja lämpöistä lomaa etelässä!
 
Viimeksi muokattu:
tunnustelija
Iltarin tämänpäiväinen horoskooppini:

"Saat itsesi kiinni ajattelemasta yhtä tulevaisuuden asiaa. Vaikkei se ole vielä konkreettinen, haluat tehdä jo pieniä siirtoja. Silloin se tuntuu läheisemmältä."

Hmmmm....
 
Yhteistyössä