Miltä naisista tuntuu kun panettaa

  • Viestiketjun aloittaja simpauttaja
  • Ensimmäinen viesti
Oivoi! :-)
Oivoi, kun olis mulla tuollainen nainen!

Alkuperäinen kirjoittaja elämä on epäreilua;11320615:
Panetus on varmaan hulluuteen verrattava tunne. Jälkimmäistä en ole kokenut ja ennen eilistä luulin kokeneeni ensimmäisen, vaan väärässä olin.

Nyt tiedän miltä tuntuu, kun panettaa. Siihen ai auta mikään muu kuin mies ja miehen kalu. Itseapua vaikeuttaa tilannetta, dildo ei tunnu miltään. Ei hel_tti… en olisi ikinä uskonut, että näin voi tuntea.

Kaikki alkoi siitä kun näin tuon miehen. Menin täysin tolaltani. (olimme samassa tilaisuudessa)Tilanne paheni, kun hän tuli viereeni ja hänen tuoksunsa saavutti nenäni. Olin kuolla siihen paikkaan tuosta täydellisestä tuoksusta, joka oli juuri sellainen, miltä olen aina ajatellut, että miehen tulee tuoksua. Hänen käytöksensä sai pääni pyörälle, hän oli sivistynyt. Ulkomaalainen, mikä on huono puoli, koska kaikesta päätellen hän palaa takaisin kotimaahansa. Mutta luoja, kun halusin tuota miestä. Kotimatka oli vaikea, kävely oli yhtä tuskaa, halusin kotiin, mutta tiesin että siellä ei ole ketään auttamassa tilassani. Tilannetta pahensi naapurin mies, joka sattui samaan aikaan ovelle ja kysyi jotain lomastani. Teki mieli vastata, että juuri nyt pitäisi saada kalua pitkään ja hartaasti, että voisitko tulla auttamaan, mutta kun omasta kuormasta ei syödä. Itseapu ei auttanut. Oikeasti tuntui siltä kuin munasarjani olisivat huutaneet hoosiannaa ja irrottaneet kaikki munasolut kerralla. Se oli hullua. Tänään pyörittelin puhelinta kädessäni ja mietin soitanko yhdelle miehelle, joka ehkä saattaisi auttaa tilassani vai lähtisinkö lenkille sinne missä epäilen tuon miehen majailevan suomessa ollessaan, jos vaikka sattuisi onnistamaan. Kävin aamulla kuntosalilla kovemmat harkat, jos auttaisi löytämään tasapainon, mutta ei. Se on ennen auttanut.

Kun tekee mieli, tekee vain mieli. Voisi harkita… se tuntuu hyvältä, se tekee hyvää, se rentouttaa.. kun panettaa, silloin on yksinkertaisesti pakko saada aitoa kalua. Tahtoo kietoutua toisen syliin ja rakastella koko yön, antautua toiselle täysillä ja antaa toiselle kaikkensa. Millään muulla ei ole väliä kuin saada rakastella ja se tuntuu siltä kuin olisi jumalten keskuudessa ja siellä haluaa olla ikuisesti. Pillu sykkii ja kävellessä tilanne vielä pahenee. Tulee kiire kotiin, mutta oma apukaan ei auta. Dildo ei tunnu miltään, tahtoo vain miehen ja kalun sisälleen. En ehkä koskaan halua tuntea enää samaa, jos ei voi saada häntä, joka tuon tunteen aiheuttaa. Ehkäpä huomenna näemme taas samassa tilaisuudessa, se nyt on ainoa toiveeni.
 
Anna
Mulla tuntuu myös siltä, että olisi pakko saada joku sisään. Joskus panetus voi alkaa myös ns. vitutuksen jälkeen eli ärsytyksen. Pystyn elämään ilman miestä. Olen sinkku, mutta rakkautta ilman ei voi elää. Mieli tarvitsee toisen ihmisen ja hyväksyntää.

Mitenhän naisten panetus muuttuu, kun on synnyttänyt? Mulla ei ole lapsia niin en tiedä. Voiko synnyttäneen naisen alapäästä tulla yhtä tiukka kuin lapsettomien sinkkunaisten alapäät. :) haha
 
Christian Pöntinen

Monesti synnyttäneen naisen alapää on tiukempi kuin synnyttämättömällä. Usein torttu on löysin juuri niillä lapsettomilla sinkkunaisilla jotka eivät harrasta liikuntaa ja joilla on muutenkin "plösöt" vartalot. Näin ainakin oma empiirinen kokemukseni on osoittanut.
 
Viimeksi muokattu:
Korkea moraali
Minä näin eräällä työpaikalla kesäkuussa, että siellä töissä olevalla nuorella naisella ei ollut ollenkaan alushousuja päällään ! Tämä nuori nainen oli kumartuneena pyyhkimään pöytää ja hänellä oli erittäin lyhyt hame yllään, ihan sellainen vesirajahame ja minun täytyi katsoa kolme kertaa hänen paljaisiin pakaroihinsa, ennen kuin uskoin, että mitään housuja ei ole päällä, ei edes näkynyt stringin nauhaa siinä pakaroiden välissä !
Minä ihmettelen suuresti, että miten joku nainen voi olla tuolla tavoin pukeutuneena omalla työpaikallaan ! Vai pitääkö naisen olla aina saatavilla, aina valmiina seksiin jopa työpaikallaan?!
Minusta on alkanut tuntumaan, että joiltakin naisilta puuttuu tietynlaista itsekunnioitusta ja itsearvostusta niin ihmisenä kuin naisena. Työpaikalle ei tarvitse pukeutua kuin seksialan ammattilaisen eikä miehiä tarvitse aina miellyttää. En ole itse edes mikään feministi, mutta ajattelen näin. Työpaikoilla ollaan tekemässä työtä ja siitä saadaan palkkaa ja itse työnteko on kaikkein tärkein asia työpaikalla.
Itse en arvosta yhtään ihmisiä, jotka harrastavat seksiä omalla työpaikallaan omalla työajallaan.
Minulle on joskus ehdotettu seksiä työpaikalla, mutten ole suostunut, en ole koskaan harrastanut seksiä työpaikalla, enkä koskaan tule harrastamaan, minun työmoraali pitää aina !
 
hottismama
Joo, just noin mullakin. Kun panettaa, ei viitsi alkaa itse tekemään yleensä mitään, koska se vain pysyy yllä pidempään. Parempi tavata mies kunnolla, niin auttaa. ITse jos touhuaa, apu on hetkellinen ja se pysyy turhaan vaan yllä ja häiritsee päivittäisten asioiden hoitamista. Auttaa jos on vanhojen lihavien mummojen kanssa samoissa paikoissa niin ei paneta niinkään. Joskus jos aamuyöstä alkaa alapäässä "väristä", on pakko veivata kädellä, jotta loppuu ja tulee hyvä olo. Samalla tekis mieli patukkaa ja vaan harmittaa, kun ei ole saatavilla.

Minusta on outoa että sinkkuus on herkistnyt panetuksen....voimakkkaaksi..eli pitkä parisuhde tappoi sen...nyt..vaan...himottaa...miehet enmän..kuin...pitkässä suhteessa.....
 
Viimeksi muokattu:
Liilax
joo, huomattu ettei panetus mene ohi itsestään. Hitto, nyt jo viikon kestänyt. Omaa apua käytetty kotona, kun mies on työmatkalla. Auttaa hetkellisesti ja sitten taas seuraavana päivänä kyrvät mielessä ja se mielikuva miltä tuntuis, kun sellainen iso työntyis sisään.... ääk. Huhheijaa,nyt taas tuli sykkivä olo alapäähän, ei tätä kestä. Tarviis saada kunnon panoa nyt, pitkään kestävää jyystämistä jotta tää olo helpottuis.
Pakko taas kotona helpottaa oloa omin käsin....
 
  • Tykkää
Reactions: Fransiscus
IsoLonDi
Mulla ainakin panetus kun iskee on kauhea olo. Tuntuu, että sydän pysähtyy pelkästä kiimasta uuh.. Sinkkuna kun olen niin katson kunnon pano pornoo ja tyydytän varsinkin sellaisessa kohdassa jossa mies nuolee naisen klittaa pitkään ja hartaasti... Kiihotun siitä sairaan paljon. Tunnen kuin sen miehen kieli olisi omassa alapäässä. Hera vuotaa pillusta ihan järkyttävän paljon. Se tunne on niin eurofoninen. Silloin sellainen tunne että voi kopata kenet vaan hieromaan ja nuolemaan. Onneksi en ole moista tehnyt, mutta se kiima saa hulluksi himosta. Kovat fantasiat luovat kiihotustilaa niin paljon, että autolla ajo ja työnteko on todellakin vaikeaa, menee ajatus ihan sumeeksi. Itselläni iskee sellainen panetus ajanjakso voisin olla kokoajan muna pillun huulilla ja sais vaan orkkuja... sitten kun se menee ohi, niin voi olla vaikka kuinka pitkään ilman. Nytkin mulla on sellainen ''tutustmisvaihe'' erään miehen kanssa, siitä oikein huokuu sellainen erottisuus, että minun himot on herännyt, nytkin pillu sykkii halusta ja menepä kahville sinne..
 
kosteikko
Kostun herkästi ja runsaasti, eli jos vähänkin tulee "ne" asiat mieleen, alkaa kostuminen ja tekee entistä enemmän mieli ja kostuminen lisääntyy. Pahimmillaan valuu pitkin reisiä ja jos on pitkät housut jalassa, haaroista kastuu. Jos voin, laitan karkailuun tarkoitetut vaipat ja sen jälkeen voin kastua ihan rauhassa.
 
Onnistuva mies.

Jos ajatus saa kostumaan nopeasti, niin saako ajattelemattomuus aikaan nopean kuivumisen?
 
Viimeksi muokattu:
Toni
Mulla tuntuu myös siltä, että olisi pakko saada joku sisään. Joskus panetus voi alkaa myös ns. vitutuksen jälkeen eli ärsytyksen. Pystyn elämään ilman miestä. Olen sinkku, mutta rakkautta ilman ei voi elää. Mieli tarvitsee toisen ihmisen ja hyväksyntää.

Mitenhän naisten panetus muuttuu, kun on synnyttänyt? Mulla ei ole lapsia niin en tiedä. Voiko synnyttäneen naisen alapäästä tulla yhtä tiukka kuin lapsettomien sinkkunaisten alapäät. :) haha[/QUOTE
Haluatko kokellaan joku päivä? ;)
 
Viimeksi muokattu:
turvottaa
Herkkä olen, elokuvien sänkyhommatkin saa minut kiihottumaan, tunnen kun pimpsani alkaa "lämpenemään" ja häpyhuulet turpoamaan. Sitten tekee mieli viedä käteni jalkoväliini ja kevyesti hieroa paikkojani. Jos elokuvan panokohtaus jatkuu vähänkin pidempään ja mies näkyy alasti, niin sitten ei auta muu kuin työntää käteni häpyhuulilleni ja liikutella sormia kostuneillä (märillä) pillun huulilla. Siitä haluni vain kohoaa... mut ei ole miestä lähellä joka voisi kullillaan helpottaa vointiani ja työntää sen liukkaaseen pilluuni sisää. Tyydyn omin käsin onneen, klitorista hierovin liikkein ja toisen käden pari sormea sisälle edestakaisin työnnellen - orgasmin saan melko herkästi. Silmät menee kiinni näissä hommissa.
 
  • Tykkää
Reactions: Fransiscus
Seidi
Minua panettaa jatkuvasti ja niin pirusti. Vaimoa ei valitettavasti koskaan. En haluaisi loukata häntä mitenkään. Hieno nainen. Mutta jotakin pitäisi tehdä. Kun vain tietäisi mitä?
Mikä vaimoasi vaivaa kun ei halua kullia ei tommosella vaimolla mitään tee joka ei anna pillua mene hakemaan vierasta kyllä vierasta pillua löytyy minä olen nainen jopa annan mielelläni pillua nautin kun saan kovaa kullia nytkin pillua kihelmöi
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Fransiscus
vierailija
Tuossa muutamissa viesteissä mainittiin jatkuva panetus ja peräkkäiset orkut naisilla ja usein naiset ääntelee myös rakastellessaan. Tähän sain aika mielenkiintoisen vastauksen saunan lauteilla, siellä kun usein tulee puhetta naisista. Eräs kaveri, joka oli historijoitsija, kertoi miksi naiset saavat perättäisiä orkkuja ja ääntelee rakastellessaan? Hän sanoi hiljaa: Naiset kutsuvat toisia uroksia. Tähän oli myös selitys. Ennen naiset oli yhteisön yhteistä omaisuutta ja tämän takia naiset kykenevät saamaaan useita orgasmeja. Tämä ei tietenkään päde tänä päivänä, mutta on jäänne aikaisemmasta kehitysvaiheesta.
 
126
Panetukselle on erilaisia tuntemuksia. Pahimmat ovat niitä, kun on ollut pitkään seksittä, niin keho alkaa ilmaista haluaan. Juuri äsken tässä tietokoneella istuessani tunsin aivan selvästi miten pillun lihakset supistuivat ja rentoutuivat aivan täsmälleen samalla tavalla miten ne liikehtivät, kun penis työntyy sisälle.

Aivoni siis kokivat, että sisälleni työntyy penis ja sain miniorgasmin. Tässä on nyt seurauksena entistä kovempi panetus…
 
Yhteistyössä