Miltä tuntuu eka kerta?

  • Viestiketjun aloittaja Annica17v
  • Ensimmäinen viesti
sattui
Tuosta sattumisesta kerrotaan usein.

Mihin kohtaan silloin sattuu?

Mitä mies voisi tehdä toisin ettei sattuisi?

Oletteko puhunut etukäteen tuosta kumppanillenne, ja ymmärsikö hän sanomanne?
Yleensä kai immenkalvon puhkeaminen sattuu. Riippuu tapauksesta kuinka tiukka on, itse olin todella tiukka ja vieläkin on emättimen suu suhteellisen tiukka. Miehelläkin on kyllä normaalia isompi kalu, joten sekin vaikuttaa.

Mieheni tiesi tietysti että olen neitsyt ja oli todella varovainen ja eteni hitaasti. Sattui se kuitenkin, ei siinä paljon ollut tehtävissä.
 
Viimeksi muokattu:
huiiii
Alkuperäinen kirjoittaja Ei s. syntyessään...;9868639:
Hääpäivän iltana, molemmille eka kerta. Minä 23 v., vaimo 21 v.
Vaimo jännitti ja oli niin tiukka ettei onnistunut. Yritettiin useita kertoja seuraavina päivinä, mutta ei vaan reikä auennut. Sitten vaimo kävi gynekologilla joka leikkasi tiukan immenkalvon auki. Jokunen päivä sen paranemista odoteltiin ja sitten vasta onnistui eka kerta, pari viikkoa häiden jälkeen.
Siitä se lähti, on lapsia tullut ja seksi parantunut huimasti. 25 vuotta tulee pian täyteen ja nykyisin on niin kiihkeää seksiä että oksat pois.
Eli harjoitus tekee mestarin...
yäk !!!!!! oot oksettava vaimos kans D::D::Dd
 
Kokemus
Olin kesäduunissa ja vanha nainen kotiisa kaljalle. Pyysi saunaan ja riisu edessäni ja sillä karvat oli ajeltu haaroistaa että rako näky, mulla rupes seisomaan. suihkun lälkeen vei sänkyyn ja vei mun poikuuden, nai monta kertaa illan aikana vaikka olin vasta14v . Välillä teki kädellä niin kauan että laukesin, oli hellänä sen käsittelyn jälkeen.
 
  • Tykkää
Reactions: Tane47
Rane
Oli kyllä ihana ja monipuolinen eka kerta.

Koulussa oli semmonen kuuma tyttö jolla ihanat tissit. Katoin sitä aina sillä lailla ja se katso takas. Joskus kun muut eivät huomanneet hän kosketteli tissejään ja katsoi samalla minua. Minulla seisoi usein kun näin hänet. Kerran hän uskaltautui kysymään halusinko häntä. En voinut vastata kieltävästi ja sovimmekin tapaamisen hänen kanssaan perjantaiksi, kun hänen vanhempansat olivat vielä töissä .

Perillä riisuuduimme heti ja menimme sänkyyn. Tyttö halusi kullin suuhunsa ja annoin hänelle. Seuraavaksi sain nuolla hänen pilluaan. Tytöllä oli vielä ohut toppi ja riisuin sen häneltä. Sitten laitoin kullini hänen rintojensa väliin ja aloin panna. Pian hän oli ihan kiimassa ja halusi minut sisäänsä. Nuolin hänen kovia nännejään. Sitten laitoin sisään. Molemmat huohotimme, kysyin sattuuko häneen ja hän vastasi että vähän, mutta hän halusi jatkaa vielä. Se oli ihanaa. Lopuksi vielä sain häneltä peppua ja kunnolla. Saimme yhteensä kaksi orgasmia. Tytöllä oli ihanan tiukka pillu ja vielä parempi peppu. Lopulta sitten piti lähteä. Meillä oli sen jälkeen vielä monta kertaa varsinkin peppuseksiä josta hän piti eniten.

Tämä kuulostaa / näyttää mielikuvituksen tuotteelta. Ei oikeassa elämässä näin. Muka eka kerta. Salli mun sitä.
 
Viimeksi muokattu:
Panda
tapahtu jokunen päivä sitten.
Oli eka kerta molemmille ja siitä huolimatta ei tullu sählättyä paljoakaan. Pojat ku on poikia, ovat tainneet selvää ottaa asioista enne oikeita tapahtumia :D Sattu aluks aika hervottomasti (verta ei tullu kyllä kun tosi vähäsen) mutta poikaystäväni osasi ottaa rauhassa ja ainaku inahdin ni ote muuttu varovaisemmaks. Ei voi kyllä mahtiseksiksi sanoa, sattui loppuun asti vähäsen ja tuntu että tulee kuset ulos, mihi lie jätkä osukaan :D ja ehkäisykin hoidettiin kortsulla. Ei ollu paikat hellänä kovi pitkää sen jälkee, ei tosin kyllä voi sanoa että seuraavana aamuna olisin nauttinut pyörällä ajamisesta :D Mutta noin niiku periaatteessa ihan mukava kokemus, olis se voinu enemmänki sattua.

Tokalla kerralla on kuulema kivempaa, sitä odotellessa.... ;)
 
Anne vanhempi
seksin harrastaminen alle 16.v ja alle 16.v on laillista mutta jos vaik 12.v ja 21.v niin pitää kysyy lupaa (eEN OLE MIKÄÄN LAIN VALVOJA MUTTA LUIN JOSTAIN WIKIPEDIASTA TAI SEMMOSESTA
Oli kylässä poika ja meni sen viereen nukkumaan, sillä seiso kokoajan ja vedin alkkarit nilkkoihin siltä.Kyllätuntu hyvälle. Olin ensimmäinen, pääsin ja pääsin viemään poikuuden. En tiedä minkä ikäinen oli, ainakin vähä karvoja oli ja kookas varustus. Tykkäs ainakin kun innostuin kunnolla. Ilmeisesti hyvä kokemus (molemmille).
.
 
Viimeksi muokattu:
Marica34v
Annica17v on ihan saleen joku vanha äijä. Oon ite kolmekymppinen ja silloin kun ite olin teini, käytettiin tommosia Annica-nimimerkkejä. Tuskin nykyteinit sellaista käyttäisi.
 
Emäntä
Kerroitko äidilles? Miltä tuntu nainen ensimmäistä kertaa. olen vanhenpi nainen ajattelin sun tilannetta. Tuntuko hyvälle vai tekikö ihan väkisin ja raiskas sun neitsyyden? Etkö pystynyt estämään että nainen käytti sinua seksuaallisesti hyväkseen. Tuntuko nololta kun vanhempi nainen teki seksuaallisesti mitä et ollut kokenut?Jäikö traumoja. Kerro tänne miltä se tuntu ja oletko jälkeenpäin pystynyt puhumaan asiasta? Ei raiskaus mikään mailmanloppu ole, siiitä päässee puhumalla. Kerro tuntemukset, minä vastaan.
Olen vanhempi eronnut rouva ja eron jälkeen on kiinnostanut nuoremmat miehet. En ole ikää aina kysellyt kun on ollut nuori ensikertalainen pedissä. Kun saa viedä nuorelta poikuuden siinä kiihottuu valtavasti, hitaasti ja opettaen että molemmat tykkää vaikka välillä innostun kunnolla. Ei tarvii raiskata kun pojalla on kovana, Alottaa tunteella, sitten voi jos tykkää saa tehdä kunnolla kun kiihottuu.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Tane47
young woman
Eka kerta meni silleen ku olin pojan kotona käymässä ja mentiin sen huoneeseen. Olin 18-v. ja poika 19-v. - oltiin tavattu baarissa, mutta haluttiin molemmat nähdä toisemme selvinpäin. Juteltiin eka niitä näitä ja kuunneltiin musiikkia. Oltiin ja istuttiin vierekkäin ja vaihdettiin suudelmia ja intohimoisia katseita. Sitten mentiin sängylle vierekkäin makoilemaan ja hyväiltiin toisiamme ja sen jälkeen lähtikin vaatteet.

Alku oli erittäin hankalaa ja olin hänen mukaan supertiukka. Poika oli ihanan hellä ja kuiskutteli korvaani esim. "kulta, sano heti jos haluat lopettaa tai jos sattuu liikaa. En halua satuttaa sinua" ja silitteli samalla hiuksia ja pyrki tekemään oloni mukavaksi ja rennoksi. Kaikesta huolimatta huusin viiltävästä kivusta ja tuntui, että väkisin piti survoa että saatiin kalvo rikki. Sen jälkeen tuntui hyvältä, kun kalvon puhjettua paine helpotti ja kipu lakkasi. Poika sai ja minäkin hieman käsiä käyttäen. Käytimme kondomia ja se oli ainoa ehkäisy.

Yhdynnän jälkeen olo oli mukava, rauhallinen ja turvallinen. Se oli ihanaa niiden tunteiden vuoksi, mutta jos kyseessä olisi ollut joku "kännisäätö" olisi asian laita ollut toisin. Luulen myös, että silloin olisin keskeyttänyt puuhat kivun vuoksi. Siksi jatkoin, koska pidimme toisistamme todella paljon. Verta tuli kyllä ja tuli aivan pieniä määriä vielä muutamia päiviä sen jälkeenkin. Olemme nähneet sen jälkeen useasti ja olemme rakastelleet, hyvin usein musiikin tahdissa ;D
 
Muhammed
Siltä kun kaivinkone olisi jumittunut nostovaihteelle kauha sisälläsi samalla kun kymmenen pesukarhua repii klitoristasi irti ja laulaa hoosiannaa. Erittäin ihanalta siis.
 
muistoja muistoja..
14v vanhempieni sängyssä. Olin seurustellut tämän itseäni 4v vanhemman pojan kanssa jo monta kuukautta. Sain 8 orgasmia, poika ei lauennut ollenkaan. Lopetimme noin tunnin kuluttua ja jatkoimme vähän myöhemmin, silloin poikakin laukesi. Tämä oli myös hänen eka kertansa ja häntä jännitti ihan hulluna.

Vein muuten myös hänen kaverinsa poikuuden jossain vaiheessa pettäessäni. Oli aika ällöä kun mies vapisevana sai munan sisään, laukesi kolmessa sekunnissa ja kysyi tulinko minä. YÖK! Etenkin nykyään kun ikää jo 30v, tietää ettei ikinä haluaisi olla miehen kanssa jolla ei ole homma hallussa.
 
En arvannut
Olin saunomassa 16v poikana parin miehen kanssa. En ajatellut että haluavat muutakin kun olin kokematon. Tarjosivat juomaa ja ottivat pyyhkeet pois, molemmilla seiso ja ottivat pyyhkeen päältäni. Tuntu kunnolla aluksi kun pyllyyn työnnettiin kysymättä munaa. Sitten tulin niin juovuksiin että en muista montako kertaa tekivät. Nolo olo aamulla herätä krapulassa naitavana.
 
Tollo 16?
17 v. olin itse, vähän vanhemman tuttavan kanssa. ei suuria tunteita. mies oli kokeneempi joten kaikki meni hyvin, mutta jännitin ja sattui vähän. ehkäisy oli. ei jäänyt huonot muistot. mutta ei sitä hyväksi seksiksi voi sanoa.
Olin kai 16 jotain poika kun tansseissa hain pontikkaa, pari miestä sano että on metsässä pulloja. Juottivat ja meni päähän vaikka oli pahaa. Sit halusivat muutakin kun riisu housut alas ja tulivat vuoron perään peppuun. Kun sitten aikanaan miehet lopettivat jäin sinne makaamaan haarat levällään ja pylly pystyssä märkänä että valu. Jättivät sentään puolikkaan pontikan juotavaksi. En ole pontikkaa juonut sen jälkeen kun sellaisen kokemuksen sain.
 
Viimeksi muokattu:
kiimainen kimma
Perhetuttumme oli n. 15 vuotta vanhempi mutta olin aina ollut häneen hieman ihastunut. Heidän mökillään kun muut olivat uimassa, alkoi hipelöidä rintojani. En vastustellut, mutta muiden takia emme voineet jatkaa. Kaupungissa soitti mulle ja tapasimme hotellissa. Kerroin, että se on eka kerta. Ja vieläkin muistan... hän kokeneena miehenä kiihoitti minut aivan "kypsäksi" - olin pelännyt kipua mutta olin niin halukas ja valmis etten tuntenut muuta kuin rajua halua ja orgasmin joka sai melkein huutamaan. En edes tiedä käyttikö kondomia! - Tapasimme pari kertaa ennen kuin tapasin tulevan mieheni; nyt olen leski ja nimimerkki kertoo jotain...
 
kannabiskuitu
Niin, miltä se tuntui sinulla?

Toivoisin asiallisia vastauksia, niin miehiltä kuin naisiltakin.
Missä se tapahtui? Kaduttiko jälkeenpäin? Oliko ehkäisy mukana?
Oli kyllä karsee kokemus.
1. Pillu oli liian tiukka.
2. Muna ei pysynyt pystyssä kun se lemuava reikä oli niin tiukka.
3. Se tuntui samalta kuin oma rakkoinen käsi. (kiitos kortsun).
4. Ainut joka kyselee tollasta paskaa on henkilö, joka ei ole koskaan saanut.
5. Seksi on toisille elämän tapa, toisille huuhaa paskaa.
6. Ilman mediaa, ilman syviä keskusteluita kaveripiireissä EI OLISI SEKSIRIIPPUVUUTTA! (Ajatelkaapas aikaa ennen meikkiä).


Kaikki mahdolliset retrotrollit ja muut hunsvotit voivatkin kommentoida suoraan iltalehteen, koska en tule lukemaan teidän kommentteja, KIITOS!
 
Viimeksi muokattu:
tyttönen.
Ensimmäinen kerta oli sanoisinko, hirveää.
Olimme seurustelleet jo yli vuoden poikaystäväni kanssa ja aateltiin, että kai sitä voisi jo, kun molempia haluttaa, ja sovittiin sitten joku viikonloppu kun mun kotona ei ollut vanhempia paikalla. Oli meidän molempien eka kerta ja molempia jännitti, mutta ei siitä sähläystä tullut. Oli rakkautta ja intohimoa. Se eteni oikein hyvin eikä sinänsä pelottanut, kunnes sitten hän alkoi tulla sisääni. Olin hyvin, hyvin tiukka ja se kipu oli aivan raastavaa! Melkein kiljaisin kivusta aina jos hän vähänkin liikahti ennen kuin annoin luvan.
Hän oli niin kiltti ja kärsivällinen, ja kyseli jatkuvasti halusinko lopettaa, mutta minä halusin jatkaa kun näin pitkälle oltiin päästy. Annoin hänen sitten loppujenlopuksi tulla kokonaan sisääni, mutta kipu ei mennyt yhtään minnekkään. Hän pääsi loppuun asti, mutta minä en lähellekkään, tunsin vain kipua. Sen jälkeen minulla oli kamalan hapan mieli, koska itse olin niin hankala ja tiukka, olisin halunnut nauttia siitä jo ensimmäisellä kerralla.
No, kävimme yhdessä suihkussa ja muutenkin vietimme hellän ihanan illan.
En tosin pystynyt muutamaan tuntiin istumaan ja kävelykin oli hirveää. Verta ei tosin tullut yhtään, että en tiedä mikä vika minussa oikein oli.

Kipu oli sama vielä viidennenkin kerran, mutta helpottui sitten vasta. Hieman harmittaa kun minä en sillälailla "toiminut" alkukertojen aikana. Kärsivällisyyttä siinä tarvittiin, ja olen tavattoman iloinen että hänellä on sitä enemmänkin kuin tarpeeksi, sillä nyt myöhemmin seksi on aivan ihanaa :D
 
aaa
Eka kerta...olin peräti jo 18 v iteki. silloisen poikaystävän kanssa, jota kohtaan en tosin hirveesti ees mitään tuntenut. Olin kauheessa humalassa (poikaystävä selvinpäin) ja sitten se vaan jotenki kävi. Sattu jonkun verran, varmaa selvinpäin ois sattunu enemmän :D vertakin tuli. se ällötti mutta mies tosin ainaki oli niin huumassa ettei se tajunnu sitä. pari seuraavaaki kertaa sattu vähän.

eka sinä humalassa ja mies selvä,,,lopussa mies kännissä
siis mitä??????????
 
Viimeksi muokattu:
minusta
Minä kyllä myönnän ekan kerran olleen ihana. Siis niin ihana kun sen voi olettaa olevan. Tietysti se ei vedä vertoja tällepäivälle, mutta ei se sattunut tai tullu verta.

Olin 16 ja tapaillut yhtä 21v miehen alkua. Ei vielä tällöin seurusteltu, mutta liikuttiin paljon yhessä. Tapahtui tämän miehen luona, selvinpäin. Vasta jälkeenpäin kerroin että se oli ensimmäinen kerta. Ekan kerran jälkeen seksi tuntui vähän pakkopullalta, mutta johan harjoittelun ja yhteisen sävelen löytämisen jälkeen meno parantui huomattavasti :)
 
yx nainen waan...
Niin, miltä se tuntui sinulla?

Toivoisin asiallisia vastauksia, niin miehiltä kuin naisiltakin.
Missä se tapahtui? Kaduttiko jälkeenpäin? Oliko ehkäisy mukana?

Mun eka kerta oli ihan kamala. olin tavannut yhden jätkän ja tuntenu sen noin 3kk, menin käymään hänen luo turkuun ja siinä vähän otettiin alkomaholia.. illan mittaan se jätkä kävi vähän turhan läheiseks ja alko lääppimään mua... ja yks kaks oltii sängyssä, mä en sitä olis halunnu mutta olin nii kännissä etten pystyny tekemään mitään. mulla oli niin kauhee olo vielä pari päivää sen jälkeen että oli pakko käydä lääkärissä samalla tein rikosilmotuksen siitä jätkästä. olin sillon 16v ja se mies 25v. trauma jäi enkä pystynyt pitkään aikaan luottamaan miehiin.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä