V
"Vieras"
Vieras
Kävin jo tuolla Ehkäisy -osiossa lukemassa aiheesta kirjoitettua ketjua, mutta siihen ei ollut tullut yhtään vastausta, enkä harmaana voi sinne osastolle kirjoittaakaan, joten päädyin sitten tänne esittämään ihmettelyjäni.
Olen siis tänään aamupäivällä ottanut Cerazette -minipillerin ihan normaaliin aikaan, mutta noin kahden tunnin kuluttua pillerin ottamisesta maha meni hetkellisesti ihan sekaisin, ripuloin aika voimakkaasti yhden kerran. Kohtaus ja heikotus meni pian ohi, pystyin syömäänkin.
Tuohan kuitenkin kai heikentää pillerin imeytymistä, eli nyt pitäisi noudattaa unohtuneesta pilleristä käytettäviä ohjeita, näin siis mainitaan pakkausselosteessa.
En ole kovin innoissani lisäehkäisyn käyttämisestä seuraavan viikon ajan, joten mietin, pitäisikö minun ottaa uusi pilleri. Toisaalta liian suuret hormonipitoisuudetkaan eivät houkuttele, joten varmimminhan tästä selviäisin, kun turvautuisin vain siihen lisäehkäisyyn.
Onko kenelläkään siis tietoa tai kokemusta aiheesta? En nyt odotakaan, että kukaan voisi ennustaa raskaaksitulon mahdollisuuksia, mutta lähinnä haluaisin tietää, onko kahden pillerin ottamisesta samana päivänä seurannut ikäviä sivuoireita?