Ministeri Arhinmäki (äärivasen) aikoo tahallaan romahduttaa kulttuurirahoituksen.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja surullista:/
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

surullista:/

Vieras
Arhinmäki: Säästöpaineita koko taidealalla

Taidelaitosten tukien leikkaukset tuovat säästöpaineita kaikille taiteenaloille, sanoo kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (vas.).

Jonkinlaiseen leikkuriin joutunevat ainakin Kansallisooppera ja Kansallisteatteri, mutta mahdollisesti myös esimerkiksi elokuva-ala, teatterit ja orkesterit.

Kulttuurin leikkaukset ovat edessä valtion säästötalkoiden vuoksi. Valtion taidemuseo säätiöitetään vuonna 2014, minkä jälkeen museon rahoitus otetaan veikkausvoittovaroista eikä valtion budjetista. Se tuo noin 20 miljoonan euron loven muun taiteen veikkausvoittovaroihin.

Arhinmäki kertoo sähköpostitse STT:lle, että lopulliseen summaan vaikuttaa se, onko veikkausvoittovaroja mahdollista purkaa rahastoista. Veikkausrahastoon on siirretty rahaa, kun Veikkaus on tuottanut enemmän kuin budjettiin on kirjattu.

Kulttuurin osuus veikkausvoittovaroista on tänä vuonna runsaat 220 miljoonaa euroa, vajaat 40 prosenttia kaikista veikkausvoittovaroista.


ma 03:00
 
Arhinmäki leikkaa suomalaisilta, mutta kreikkalaisten piikki on auki ja vain taivas on rajana: tämäkö se on sitä vasemmistoliiton kuuluttamaa vastuullisuutta lähimmäisistä?
 
Miksi tääkin piti taas otsikoida siten, että Arhis ihan kiusallaan ja piruuttain veis kultturilta rahat ja ihan yksin omalla päätöksellään.

Joo, tiedetään, Paavo haluaa mennä vaan fudismatsiin. Sinne ne kulttuurin rahat laitetaan valumaan.:xmas:
 
AP, tähän ei ole saatu vielä kunnollista vastausta sinulta:

http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/2188140-ministeri-arhinmaella-tanaan-erittain-tarkea-yhteiskunnallinen-tyotehtava/sivu3.html#post27159000
 
  • Tykkää
Reactions: MorbidMama
Miksi tääkin piti taas otsikoida siten, että Arhis ihan kiusallaan ja piruuttain veis kultturilta rahat ja ihan yksin omalla päätöksellään.

Joo, tiedetään, Paavo haluaa mennä vaan fudismatsiin. Sinne ne kulttuurin rahat laitetaan valumaan.:xmas:

Se on sitä populismia, ja ap on saanut Hommalta tehtäväkseen levittää "totuutta" tällä palstalla ;)
 
  • Tykkää
Reactions: MorbidMama
[QUOTE="vieras";27163994]Paavo laittaa rahat potkispalloon ja mitkä ovat tulokset? Suomi ei ole koskaan ollut näin alhaalla fudiksessa...[/QUOTE]

Looginen päättelykykysi on vertaansa vailla :D
 
[QUOTE="Ihminen";27164038]Unohdit että Paavo Audinmäki menee audin takapenkillä ja verorahoilla!!! :D :D :D[/QUOTE]

Kateutesi on paisunut huolestuttaviin mittasuhteisiin.
 

Yhteistyössä