Minkälainen mies ei saa seksiä?

  • Viestiketjun aloittaja Helppoa
  • Ensimmäinen viesti
Ollaanko säyseitä ?
Kun nyt on taas tutkittu tätä suomalaisten miesten ja naisten seksielämää, joka on onneksi muuttunut siitä: Kerran viikossa, lauantai-iltaisin saunan jälkeen peiton alla pimeässä - ajoista.
Jäin miettimään, että eroaako suomalaisten pariskuntien seksi-elämä esim. ruotsalaisista, muista eurooppalaisista, amerikkalisista, afrikkalaisista ja aasialaisista ihmisistä ? Mitä te muut
ihmiset luulette, ollaanko me suomalaiset ihmiset säyseitä vai aktiivisia ja jopa intohimoisia ja kiihkeitä rakastajia ja rakastajattaria vai löytyisikö vielä parantamisen varaa ?
 
Tyytyväisiä ollaan
Minulle tuli ensin mieleen jotkut nuoret ujonpuoleiset miehet, jotka eivät saa seksiä. Olisikohan se viime vuonna telkkarissa, kun jossain ohjelmassa joku nuori mies tunnusti, ettei hän ollut saanut seksiä moneen vuoteen ja hän oli jo kirjoittanut aiheesta kirjankin. No, tämä samainen nuori mies kertoi tästä arasta aiheesta hyvin rohkeasti telkkarissa ja niin hän alkoi saamaan yhteydenottoja naisilta, jotka olivat halukkaita antamaan hänelle ja harrastamaan seksiä hänen
kanssaan. Tästä opimme, että mies voi olla vaikka kuinka resukka, säälittävä ja näin hän saa sitten sääli tai lohtuseksiä naisilta.
Viime viikonlopun Iltasanomisissa oli taas suomalainen seksitutkimus, millaista seksiä suomalaiset yleensä haluavat ja kuinka usein he saavat ja ovatko he tyytyväisiä seksielämäänsä. No, nämä kyselyyn osallistuneet suomalaiset ihmiset tuntuivat pitävän eniten hellästä ja huomaavaisesta seksistä ja vakituisessa parisuhteessa olevat saivat seksiä
keskimäärin 1 - 3 kertaa viikossa ja 70 % suomalaisista sanoi olevansa tyytyväinen omaan seksielämäänsä.
Tässäkin haastattelussa vain yksi nuori mies uskalsi sanoa, että hyvä jos saa kerran vuodessa.
Hän työskentelee vartiointialalla ja asiakkailta tulee vain haukkuja kokoajan ja se vetää mielen
niin matalaksi, että masennuttaa ja seksikään ei jaksa kiinnostaa tai sujua. Tästäkin huomaa, miten suuri vaikutus omalla työllä voi olla omaan yksityiselämään ja jopa seksielämään. Kaikki psykologiset jutut ja varsinkin negatiiviset asiat työpaikalta seuraavat mukana kotiin asti, jopa sine makuukammarin puolelle.
 
aabb
Alkuperäinen kirjoittaja Tyytyväisiä ollaan;11493208:
Minulle tuli ensin mieleen jotkut nuoret ujonpuoleiset miehet, jotka eivät saa seksiä. Olisikohan se viime vuonna telkkarissa, kun jossain ohjelmassa joku nuori mies tunnusti, ettei hän ollut saanut seksiä moneen vuoteen ja hän oli jo kirjoittanut aiheesta kirjankin. No, tämä samainen nuori mies kertoi tästä arasta aiheesta hyvin rohkeasti telkkarissa ja niin hän alkoi saamaan yhteydenottoja naisilta, jotka olivat halukkaita antamaan hänelle ja harrastamaan seksiä hänenkanssaan. Tästä opimme, että mies voi olla vaikka kuinka resukka, säälittävä ja näin hän saa sitten sääli tai lohtuseksiä naisilta.
Ei se nyt ihan näin ole. Vaikka Timo Hännikäinen olisi kuinka ressukka ja nössön näköinenkin, on hän kuitenkin useita kirjoja julkaissut älykkökirjailija, jonka kanssa naiminen nostaa statusta; tässä tapauksessa vielä erityisesti, veikkaan että moni näistä seksintarjoajista on halunnut päästä kerskumaan kavereille että hän oli se joka päätti Hännikäisen selibaatin. Eli kyllä se niin useimmiten menee, että ulkoisesti ja "sisäisesti" nössöltä vaikuttava kaveri on se joka epätodennäköisimmin saa. Varsinkaan ravintolamaailmassa ei tarvita kuin pieni hämmentymisen hetki ja merkki epävarmuudesta ja nainen siirtyy seuraavaan pöytään. Jos sen sijaan suu käy tauotta, ja pokeri pitää, on periaatteessa ihan sama mitä puhuu, tai millainen muuten on, nainen lähtee sellaisen miehen matkaan joka fyysisesti ja henkisesti varman ja turvallisen oloinen. Kukaan ei kaipaa ongelmia ja kiusallisia tilanteita.

Puhunko omasta kokemuksesta? Kyllä puhun, tunnen asian molemmat puolet. Nuorena olin se joka ei saanut, nyt hiukan vanhempana se joka saa. En tiedä onko itseluottamukseni ja varsinkaan ulkonäköni yhtään sen parempi kuin parikymppisenä, tuskin, olen vain tajunnut että yksinkertaisuus ja tietty hälläväliä-asenne kantavat aika pitkälle. Liian monimutkaiset tyypit eivät saa, se on simppeli perustotuus.
 
mies_vm86_--
Naisten iskennässä kaikista olennaista on itsevarmuus ja pieni sikamaisuus. Itselläni paras suoritus on ollut että Tinderin kautta olen saanut viikon jokaiselle päivälle, paitsi sunnuntaille koska lepopäivähän pitää pyhittää, hehe ;D. Siis kova oli vonkaus jotta ois saanut viikon joka päivälle eri naisen, mutta ei vain onnistunut. Lisäksi söpöt eläinkuvat jossa itse myös näkyy toimii kloroformin tavoin. Eli käyttäydy naisia kohtaan niin kuin herrasmies ei käyttäytyisi, niin saat naista. Herrasmiehelle jää luu käteen jos vertaa vonkaajaan naisten kaadossa.

Tinderissä lisäksi se hyvä juttu että hiljaisempikin mies saa sitä kautta naisseuraa. Häkellyttävän moni nainen lähtee mukaan kysymyksiin kun kysyy että etsiikö hetken helpotusta vai pidempiaikaista jne. Toki sitten tulee niitäkin naisia jotka eivät tätä ymmärrä, mutta pelimies tietää pelin hengen. Pitää ottaa välillä turpaan, jotta voi onnistua. Sitten kun on onnistunut saamaan sen fuckbuddy porukan niin kyllä sieltä aina joku halukas löytyy sextailemaan.

Tosin Tinderin kautta ei heti pääse täyskaatoihin, niinkuin ei missään lajissa ilman kokemusta. Erehdysten ja kömmähdysten kautta pääsee etenemään. Kannattaa pistää moment kuvaksi niitä söpölemmikki+omistaja kuvia ja sitten jotain kuvia itsestään ja ne jotka saavat eniten tykkäyksiä niin lisäilee niitä valokuva-albumiinsa. Tinderissä on äärimmäisen olennaista että itsevarman profiilitekstin lisäksi myös valokuvat ovat äärimmäisen onnistuneita ja oikeista kulmista otettuja. Nytkin mulla on taas alkavalle viikolle varmat treffit kolmen naisen kanssa illalla ja menemme viinilasilliselle baariin. Naiselle alkoholi on hyvä syy harrastaa seksiä "no enhän minä selvinpäin harrasta tuntemattomien kanssa seksiä, mutta nyt olin vähän ottanut ja mitäs minä kohtalolleni voin.
 
hyihemmetti
Ketjun aloittajalle. Olen monenlaisissa bileissä ollut ja saanut oman osani siitä jostaa sinä kehua retostat kuin murkku ikäinen poika. En olisi koskaan niin järjettömässä mielentilassa, että nauttisin seksistä jos pieni lapsi olisi lukittuna, siis vangittuna, lukkojen taakse.
Jos äidillä ei todellisuus pelaisi, pitäisi sen pelata miehellä joka puheittensa mukaan likimain hukkuu lihaan. Todelliset miehet ei kehuskele vaan ovat hiljaa asioista jotka ovat useimmiten kahden kauppaa. Tietty joskus ryhmiinkin voi eksyä juhlimaan.
Helvetti että kuvottaa ja raivostuttaa tuollainen idiootti.
Sääliksi käy pientä lasta./terveisin mies 44v, 3 lapsen isä.
 
YxVaanHa
Mä en taas ymmärrä miten suurin osa miehistä saa seksiä mutta minä en. Olen aina ollut tosi arka naisten seurassa enkä uskalla lähestyä naisia ollenkaan joten siinä yksi syy miksi en löydä seuraa. En yksinkertaisesti pysty olemaan luontevasti naisten seurassa enkä keksi mitään puheenaiheita. Tuntuu vain entistä vaikeammalta saada mitään aikaan silläkään rintamalla kun ikää tulee lisää.

En voi käsittää miten se joillekkin voi olla niin helppoa saada naisseuraa ja tekeekö naiset muka koskaan aloitteita? Ei ne ainakaan minulle ole aloitteita koskaan tehnyt vaikka olen ulkoisesti ihan normaali mies. Miehessä täytyy silloin olla jotain todella erityistä naisen mielestä jos nainen kiinnostuu niin paljon että tekee aloitteen ja sellainen on tietääkseni todella harvinaista. Aloittaja taitaa olla joku komea, rikas ja supliikki ytm.
No vastataan tähänkin vähän kun flunssa valvottaa.
Olen jo aikuinen 45 ukkeli. Olen kokenut elämässä rumuuden & syvällisyyden ja pinnallisuuden & komeuden. Naisia laidasta laitaan ja katsellut miten kavereilla menee. Jonkinasteisella kokemuksen äänellä been there done that...Tämä vain oma ajatus asioista

Moni kundi ei huomaa että nainen on kiinnostut. Jos metsästää pelkkää seksiä, voit olla väärä tyyppi. Yleensä aremmat kaverit saavat enemmänkin naiset rakastumaan kuin himoamaan. Sam koskee syvällisempiä kavereita. Kiinnostus ilmenee erilaisena. Minuun on ollut jokunen nainen rakastuneena ja olen missannut signaalit. Mieti mitä puhut naiselle ja mikä on oma signaalisi naiselle. Jospa nainen kiinnostuu sinusta eritavalla.
Usein myös jätkä iskee jotain misua niin kiinnostuneena, että ei huomaa tämän kaverin tuijottavan kiinnostuneena. Se toinen kun ei ole niin missi kuin se mitä isketään. Usein kumminkin lopultase söpömpi otus, joka vain ei tee numeroa itsestään. Älä mene meikkihalpaan. Lahjapaperi ei kerro mitään lahjasta..

Keskustelu.. Pinnallisella hyvä aloittaa, mutta syvällisellä jatkaa, jos aikoo saada seksiä loppu elämänsä. Muuten voi keskustella niitä näitä. Katso miten saat naisen hymyilemään. Ole mieluummin hienan tyhmä ja aito kuin yli-innokas.
Sinä vai minä? Siinäpä kysymys. Jotkut naiset haluavat puhua sinusta, jotkut että kýselet heiltä. Joillekin kelpaa kertomus yötaivaan väreistä ja ajatuksesi. Neitoja on yhtä moneen junaan kuin miehiäkin, sillä SUURELLA erotuksella, että naisilla on hormonaalinen toiminta hieman oikuttelevaa ja heillä on surullisia päiviä (hellyys), riettaita päiviä (seksi) ja vihaisia päiviä (Stay away for a god sake) Ja kaikkea sieltä väliltä. Samaan naiseen ei siten eripäivinä toimi sama lähestymistapa, ei edes pitkän yhdessäolon jälkeen. Tämän lukeminen on tvaistonsa sinänsä. VÄlttyy niiltä 'Painu sinä'kin v**tuun ' kommenteilta, jotka joskus vievät ujommalta mieheltä itsetunnon, syyttä. Muista että nainen ei aina tarvitse järjellistä selitystä käytökselleen
.
Minulla on ollut kauteni ja ujona kauteni tulkitsin naisten signaalit väärin. Janosin seksiä, mutta tarjolla olisi ollut rakkautta. Nämä missasin kuin suurinkin urvelo. Jopa naisen kohdalla johon olin rakastunut, mutta en rohjennut kertoa. Hänkin oli rakastunutminuun. voi minua... En ollut pintaliitäjä vaan syvällinen sielu ja jostain ne naiset sen aistivat, mistä lie? Usein naisetkin olivat ujoja. Vakka kantensa löytää ,mutta kaksi ujoa samssa huoneessa - Silence. Sillin on parempi käyttä katsetta kuin sanoja. Itse tuli joskus istuskeltua kädestä pidellen hiljaa pimeässä ja se tuntuii isommalta jutulta kuin koskaan kuvittelin seksin olevan.

Pintaliitokautena puhuin naisille niitä näitä, olin hauska veikko ja huomion keskipiste, silti hieman arvoituksellinen. Alla oli kumminkin syvällinen kaveri, jonka vastaukset saattoivat yllättää naisen. Se tuntui jotenkin tuottavat kiinnostusta naisilta enemmän kuin ihan pelkkä pintapuhe. aavistus sielun raottamista tekee sinusta jännittävän ja salaperäisen. Ohikiitävä sekunti.
En murehtisi seksin saamista, vaan enemmänkin sitä, että löytää rakkautta. Seksi on vain hetki rakkaus ikuista, romantisoidusti sanoen. Miksi ostaa maitoa kun voi osta lehmän, vähemmän romanttisesti sanoen. Toki hieman kokemusta hyvä hankkia molemmilla saroilla, mutta älä ikinä tapa omaa lehmää, vaikka naapuri antaisi maitoa.
Ole oma itsesi. Ei aina tarvitse puhua. Minäkin sanoin naiselle joskus vain että tule katsomaan auringonlaskua. Vein rannalle ja siellä istuimme hiljaa, vain katsellen. Se olin vain minä, mutta silläkin tavalla joillekin naisille trpeeksi. Älä väheksy itseäsi. Olet enemmän kuin ymmärrät, jo se että pohdit asioita kertoo sen.

En ikinä ole ollut pelimies, oli vain erilaisia vaiheita elämässä, mutta jälkeenpäin muistellen. Ja paljon olisi muutakin. Tosin tästä on 102 vuotta aikaa ja naisetkin muuttuneet. Nyt en enää osaisi kaiketi naista lähestyä, paitti kaupan kassalla maksaakseni ostokset. Ehkä pitäisi opetella, mutta olen hieman junttiutunut...

Tiedä häntä oliko tästä mitään apua, mutta tulipa aikaa kulutettua.
 
Viimeksi muokattu:
senkinkokenut
Ketjun aloittajalle. Olen monenlaisissa bileissä ollut ja saanut oman osani siitä jostaa sinä kehua retostat kuin murkku ikäinen poika. En olisi koskaan niin järjettömässä mielentilassa, että nauttisin seksistä jos pieni lapsi olisi lukittuna, siis vangittuna, lukkojen taakse.
Jos äidillä ei todellisuus pelaisi, pitäisi sen pelata miehellä joka puheittensa mukaan likimain hukkuu lihaan. Todelliset miehet ei kehuskele vaan ovat hiljaa asioista jotka ovat useimmiten kahden kauppaa. Tietty joskus ryhmiinkin voi eksyä juhlimaan.
Helvetti että kuvottaa ja raivostuttaa tuollainen idiootti.
Sääliksi käy pientä lasta./terveisin mies 44v, 3 lapsen isä.
Sun tekstistä paista katkeruus selvästi läpi ja pahasti. Kerran pidät moraalittomana seksin harrastamista lukittujen ovien takana jos lapsia on yhtä aikaa talossa niin mahtaa sulla saannit olla harvassa kun on 3 lasta ja olisi sulle aivan liian perverssiä touhua nussia siellä kotona vaikka iltaisin kun lapset nukkuu. No menee ne 7 vuotiaina jo kouluun niin laitat kesälomalla ne mummolaan niin on edes kerran vuodessa pillun saanti / runkkutuokio todennäköisimmin sun viehätysvoimalla turvattu.
 
Viimeksi muokattu:
kaljut etoo
Turha täällä on kerskua.

Itselleni seuraavanlaiset tyypit eivät kelpaisi: väkivaltaiset, kaatokänniset, itseäni paljon nuoremmat tai vanhemmat, hirveät juntit joilla ei käytöstapoja (kiroillaan ja solvataan kaikkea). Lihavat tai todella laihat kuikelot.

Riippuu varmasti, keneltä kysytään.

Ei vaan nappaa kaljut. oli sitte teko tai oikea kalju, muttei nappaa. Kerran sanoinklin yhelle miehelle, oli lihaksikas ja kalju, että kasvata tukka, oli sillä sänki päässä, niin se oli tekokalju.
 
Viimeksi muokattu:
ilkka
Itse olen jäänyt täysin vaille seksiä, ilmeisesti kiltteyttäni. Nyt kolmekymppisenä olen alkanut käyttämään maksullisia palveluja. Se on mukavan yksinkertaista, eikä tarvitse välittää, vaikka on hieman kömpelö petipuuhissa - seuralainen kun tekee sitä rahan
tähden. Hän siis saa korvauksen jokatapauksessa.
 
masokisti

Minä en saa seksiä ollenkaan kun haluan vaan naisia joka annaa piiskaa ja ei suomessa on sellaisia joka tekee se ilmaiseksi ja ei minulla on niin paljo rahaa että olen valmis maksaamaan saada piiskaa,siis piiskaan minua itse ja runkaan ja fantasioidaan että joku nainen lyö!
 
Viimeksi muokattu:
jumittunutko
Itse olen jäänyt täysin vaille seksiä, ilmeisesti kiltteyttäni. Nyt kolmekymppisenä olen alkanut käyttämään maksullisia palveluja. Se on mukavan yksinkertaista, eikä tarvitse välittää, vaikka on hieman kömpelö petipuuhissa - seuralainen kun tekee sitä rahan
tähden. Hän siis saa korvauksen jokatapauksessa.
Seitkyt luvulla oli sellaisia "kylänaisia" jotka antoivat miehille pimpsaa ruokakassia tai rahaa vastaan. Ottivat myös viinaa maksuna jota sitten möivät eteenpäin, näin saivat markkoja. Minäkin eksyin kaverin välityksellä menettämään poikuuteni "sellaiselle" naiselle. Olin kevari-ikäinen muna pystyssä vonkaaja. Ammattilaiselle varmaan helppo saalis. Tämä runsaamman puoleinen nainen oli minusta varmaan 30 vuotta vanhempi mutta ei haitannut kun tiesin mistä oli kysymys. Maksusta en muista mitään paljonko se otti, ainostaan muistan kun eka kerran siemenet pimpan sisälle ruikin. Varmaan tämä kokemus on myös myöhemmin siivittänyt minua etsimään maksullisten naisten haarojen väliä. Halvimmillaan olen naista saanut kun olen tarjonnut trinksun ja kalleinta on ollut koko viikonlopun kestävä pimpsan käyttöoikeus.
 
Viimeksi muokattu:
kaataja
Minkälainen mies ei saa seksiä? No vaikkapa sellainen, joka ei tiedä mistä sitä parhaiten löytää. Tässä olisi vihje. ;) Toki supliikit naistenmiehet saavatkin varmaan ihan mistä tahansa, mutta tavisten täytyy tietää mistä kannattaa etsiä.
 
Naimisissa
Kun nyt on taas tutkittu tätä suomalaisten miesten ja naisten seksielämää, joka on onneksi muuttunut siitä: Kerran viikossa, lauantai-iltaisin saunan jälkeen peiton alla pimeässä - ajoista.
Jäin miettimään, että eroaako suomalaisten pariskuntien seksi-elämä esim. ruotsalaisista, muista eurooppalaisista, amerikkalisista, afrikkalaisista ja aasialaisista ihmisistä ? Mitä te muut
ihmiset luulette, ollaanko me suomalaiset ihmiset säyseitä vai aktiivisia ja jopa intohimoisia ja kiihkeitä rakastajia ja rakastajattaria vai löytyisikö vielä parantamisen varaa ?
Puolisoni on latino ja ainakin meidän seksielämämme eroaa keskiverron suomalaisen pariskunnan seksielämästämitä suomalaisten seksielämätutkimukseen on uskominen. Seksiä on päivittäin, joskus useamminkin. Seksi on kokonaisuudessaan hyvin aistillista (itse asiassa koko nykyinen elämäni on hyvin aistillista), en ole koskaan katunut seksiä hänen kanssaan. Molemmille on omat roolit, mutta en tarkoita sitä, että nainen tekee ruoan, pyykkää ja tiskaa, vaan sitä, että nainen on nainen ja mies on mies ja siitä on syytä nauttia millaiseksi Jumala meidät loi. Olen tullut mieheni ansiosta ulos kuorestani, opittavaa on todellakin ollut, en ole koskaan ennen miestäni kokenut itseäni aistilliseksi; uskon silti , että olemme kaikki suomalaiset sisimmässämme hyvin aistillisia ja intohimoisia, jotain kuitenkin tapahtuu kasvuprosessimme aikana ja me muutumme aika harmaiksi...

Ajatellaanpa vaikka suomalaisten lempitanssiksi mainostettua tangoa... voiko intohimoton kansa tykästyä niin täysillä johonkin latinokulttuurista tuotuun sensuaaliin tanssiin? Toki suomalainen tango on aika... hmm... jäykkää, mutta ymmärrän sen puolen oikein hyvin....

Mieheni rakastaa tanssimista latinotansseja, yritti aina saada vedettyä minut kotimaassaan tanssilattialle, mutten vain kehdannut. Olin todella itserjoittunut. Lopulta hän kyllästyi ja ilmoitti meidät bachata kurssille ja sanoi ettei hyväksy tekosyytä kieltäytä kurssista, että on edes yritettävä, sinä tulet pitämään siitä, lupaan sen. Ja näinhän se meni. Tykästyin siihen heti, vaikka olikin vaikea oppia liikuttamaan lantiota ihan kunnolla. Kyllä se sytyttää suomalaisenkin naisen kun viedään oikealla tavalla. katsokaapa joskus youtubesta Bachata viedoita...

Summa summarum: uskon vakaasti, että me kaikki suomalaiset olemme hyvinkin aistillisia, mutta jostain syystä sysäämme sen jonnekin piiloon, mistä se johtuu? ajtelkaa miten ihanaa olisi suomalaisessa kulttuurissa, kun kaikki uskaltaisivat suhtautua elämään iloisesti, avoimesti ja rakastaen... Onhan suomalaisten yksi suosikkitansseista tango, joten meissä on ihan pakko olla sisällä jotain intohimoista ja sensuaalista.
 
Viimeksi muokattu:
kk vi

Aaa,kuulostaa aika hyvältä....josko itekin latinon vaikka joskus saisi :) :) ...rakastan tanssimista,latinotansseja,bachataa...aikas kivalle kuulostais jossain lämpimässä maassa tanssiminen. Oma ukko ei tanssi,vaikka ei suomalainen.
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Ei saa vaimolta seksiä. Jos on hyvä kuukausi niin kerran kuukaudessa voi saada. Vuodessa ei montaa kertaa. Taitaa virallisesti olla luokiteltu seksitön avioliitto kun niin harvoin saa.
 
Yhteistyössä