minttu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vauvan rinnat
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vauvan rinnat

Vieras
Kyselisin tälläistä asiaa, kun 7kk ikäisellä tytölläni tuli n. 3vko sitten sellaiset kovat kyhmyt rintoihin, tai ainakin sellaiset jotka nyt vasta huomaa, kun voihan vauvalla normaalisti olla sellaiset. mutta nyt minun mielestäni ne ovat kasvaneet, ja kaverinikin sanoi eilen että onpa vauvalla isot rinnat.
tyttö on aivan sopusuhtainen, eli ei ole liikakiloja. hänellä on kuin murrosikäisen kasvavat rinnat. tyttö on muuten iloinen eikä melestäni arista rintoja. esimmäisen lapsen kanssa ei ollut mitään tälläistä... Onko jollakin kokemusta tälläisestä, eli tarvitseeko huolestua. en kuitenkaan viitsisi näin lauantaina päivystykseen soittaa, eli odotan maanantaihin, mutta lepyttäkää hermojani!
 
Luulenpa että sinuna soittaisin päivystykseen. Täällä oulussa on ainakin Oysissa lastenpäivystys, josta saa todella ammattitaitoista ja ystävällistä neuvoa. Muutaman kerran olen soittanut, koskaan ei ole tarvinnut sinne lähteä (eli asia ei sittenkään ole ollut kiireellinen), mutta silti olen saanut asiantuntevaa apua. Samalla olen saanut itselle rauhallisen mielen. Soita ihmeessä, ei mene koko viikonloppu pilalle :) Miksi kaikki aina sattuukin iltaisin ja viikonloppuisin?!? =)
 
Sama vika. vauva täytti eilen 8 kk ja olen viime aikoina ihmetellyt kun rinnat ovat kasvaneet. Meidänkin neiti on muuten hoikkaa sorttia, mutta ihan selvät rinnat. Meillä on lääkärineuvola ensi viikolla ja ajattelin kysyä siellä. Tuskin on mitään akuuttia mutta aika omitusiat. Ei tässä vaiheessa enää äidin hormonienkaan pitäisi kai vaikuttaa?
 
todella kyllä. en ole imettänyt enään 3 kk, joten siksi ei pitäisi hormoonit vaikuttaa. tyttö on todella iloinen, että en näe heti soittaa päivystykseen. tiedän kyllä etteivät minua sieltä ulos naura, mutta. hyvä että löytyi kohtalotoveri, etten ole ihan vainoharhaiseksi tullut..
 

Similar threads

Yhteistyössä