Minua pyydettiin kummiksi, en halua siihen.

[olen kamala]

Kyseessä kuitenkin pisinaikaisin ystäväni jonka kanssa aikoinaan olimme kuin paita ja peppu. Silloin jo oli teinipuhetta että toistemme lasten kummeiksi ryhdytään. Nyt sain tietää että hän odottaa lasta ja että kummipyyntö on tulossa. Mutta minä en halua. Kuinka kieltäytyä ilman että loukkaa toista? Tiedän että hän on herkempää sorttia ja tulee ottamaan tämän itseensä mutta mutta... Eikai kummius ole mikään velvollisuus joka on otettava vastaan vaikka olisi kuinka hyvää ystävää?

 

[hfieo]

miks et halua?

 

["lilli"]

Sano että olet eronnut kirkosta.

 

[olen kamala]

miks et halua?

en halua alkaa eritellä tässä mutta oma elämäni ei ole helpoimmasta päästä. Kummilapsen "velvoitteet" olisivat minulle liikaa nyt. Minulla on jo yksi kummilapsi (joka jo teini-ikäinen) enkä ole osannut hällekään olla kunnollinen kummi.

 

["kummi"]

Ei sitä pakko ole ottaa vastaan, mutta onhan se kunniatehtävä jos joku haluaa juuri sinut hänen rakkaimpansa kummiksi. en oikein näe mitään syytä kieltäytyä, jos siis kirkkoon kuulut.

 

[.mirri]

Sanot jottet koe olevasi mitään kummiainesta jotta siirrät tämän suuren kunnian toiselle jolla on enemmän resursseja tälläiseen. Tai sanot jotta olet eronnut kirkosta etkä siksi kelpaa kummiksi Asia jota käsittääkseni vieras ihminen ei voi kirkolta tarkistaakkaan kuka kuuluu ja kuka ei.

 

[ei-kummi]

EI pidä silti valehdella. Sitäpaitsi jossain pikkupaikoissa kirkosta eroamista saatettais pitää erikoisena. Lisäksi kai sitä sitten pitäis selitellä kaverille vähän enemmänkin. Kerrot juuri oikeat syyt. Ja voi olla, että kaveris haluaa silti sut ja sitten sun pitää punnita asiaa uudestaan.

Itse olen kieltäytynyt kerran kummiudesta. Olen veljeni lapsen kummi ja sitten yksi parhaista kavereista pyysi mua. Kieltäydyin kohteliaasti ja perustelin sitä sillä, että olen eroamassa kirkosta. Niinkuin sitten teinkin, joskaan en tuon asian takia. Silti olen toiminut kummina (joskaan en uskonnollisen kasvatuksen suhteen) veljeni lapselle.

 

[ssss]

Minua on pyydetty kolmesti kummiksi, joka kerta olen kieltäytynyt. Ajattelin että sisarusten lapsille voisin olla kummi, mutta heidän elämässä tulisin muutenkin olemaan paljon läsnä joten tuskin suostuisin. Kukaan ei ole loukkaantunut

 

[silmän palvoja]

niin voisi ajatella, että kun kerrot ne aidot syyt, niin ystävä arvostaa sinua entistäkin enemmän. olethan ottanut hänen lapsensa kummiuden niin vakavasti, ettet halua suostua siihen näennäisesti vain.

 

[Lentokala]

Kummius on täysin vapaaehtoista.
Kerrot todelliset syyt ystävällesi niin ei hän loukkaannu.

 

["vieras"]

Kummius on vapaaehtoista ja vaikka kummius on kunnia-asia, siitä voi myös kieltäytyä.
Omakohtaista kokemusta on siinä, että pyysimme yhtä henkilöä kummiksi, mutta ajan kanssa hän unohti kummiuden. Lapselle surku, sillä aina kun kummi lupasi tulla, hän perui paria tuntia ennen sovittua tapaamista. Lisäksi korviimme alkoi kantautua hänen arvotelemia puheita meistä ja meidän elämästä, vaikka mitään syytä ei ollut. Pienelle lapselle, joka jo ymmärsi ja odotti kummia tulevaksi, tilanne oli paha, kun kummi perui toistuvasti. Lopulta kysyimme neuvoa kastepapilta, joka neuvoi tekemään tälle kummille kirjeen, jossa vapautamme hänet kummiudesta. Näin teimme, mutta kirkonkirjoissa hän pysyy kummina. Meille hän ei ole enää mitään. Emme edes pyytäneet/vaatineet rahaa vaan jo kummiksi pyytäessä toivoimme, että kummilla olisi aikaa lapselle.
Joten mieluummin kieltäytyminen kuin ajan saatossa unohtaminen.

 

[höpönhöpön]

EI pidä silti valehdella. Sitäpaitsi jossain pikkupaikoissa kirkosta eroamista saatettais pitää erikoisena. Lisäksi kai sitä sitten pitäis selitellä kaverille vähän enemmänkin. Kerrot juuri oikeat syyt. Ja voi olla, että kaveris haluaa silti sut ja sitten sun pitää punnita asiaa uudestaan.

Itse olen kieltäytynyt kerran kummiudesta. Olen veljeni lapsen kummi ja sitten yksi parhaista kavereista pyysi mua. Kieltäydyin kohteliaasti ja perustelin sitä sillä, että olen eroamassa kirkosta. Niinkuin sitten teinkin, joskaan en tuon asian takia. Silti olen toiminut kummina (joskaan en uskonnollisen kasvatuksen suhteen) veljeni lapselle.

No mitä erikoista siinä nyt on, mitään tarvitse selitellä. Itse erosin kirkosta ja jos tuli puheeksi niin sanoin, etten kuulu kirkkoon, koska en usko jumalaan. Simple as that.

Minäkään en kummiksi alkaisi, vaikka kuuluisinkin kirkkoon. Tukena voin olla ja auttaa tarvittaessa mutta en ala kenenkään lapsen henkiseksi mentoriksi, paitsi omani.

 

[Katuva]

Kannattaa miettiä todellakin tarkkaan kummiutta. Itseäni kaduttaa, kun suostuin lapsuudenystäväni lapsen kummiksi (en kyllä olisi kehdannut kieltäytyäkään). Nyt harvat tapaamiset, joita on ehkä pari kertaa enintään vuodessa, liittyvät aina tähän kummilapseen, jota minun "täytyy" ehtiä nähdä. Emme siis enää vietä aikaa vain ystävinä, aikuisten kesken. Tavallaan menetin siis ystävyyssuhteen ja tilalle tuli kummius.

 

[Häh?]

Sitäpaitsi jossain pikkupaikoissa kirkosta eroamista saatettais pitää erikoisena.

Oikeasti ? Kuulostaa uskomattomalta, valtaosa omasta tuttavapiiristä (25-35 vuotiaita) ei kuulu kirkkoon. Huomasithan että nyt on vuosi 2013, ei 1913?