S
surullista
Vieras
Siksi, että lapsettomat ja muut ovat heti valittamassa, jos pienet lapset eivät ole koko ajan hiljaa.
Ja siksi, että taas pienten lasten perheet ovat heti valitamassa vähän isommille lapsille, ihan sama mitä tekevät.
suomessahan ei esim. 7-10-vuotiaat koululaiset liiku läheskään niin paljon kuin muualla (tällä viikolla reiman tutkimus) . Enkä ihmettele, pikkulapsiperheet eivät salli isompien leikkiä puistoissa, heti ollaan huutamassa ja valittamassa vähn raisummista leikeistä. Ja kaupungeissa on pihat pienet, joten sitä mahdollisuutta leikkiä ja liikkua on isommilla tosi vähän. Sellaiset taaperot mahtuvat pienemmässäkin tilassa liikkua, mutta juuri isommat lapset tarvitsisivat ne puistot.
Ja jostain syystä suomessa on alemmat ikärajat kuin muualla kaikkiin leikkipaikkoihin.
Miksi suomessa lapset joutuvat aikuisten käskystä lopettaa leikkimisen ja liikkumisen varhain?