T
Tapan itseni!
Vieras
Synnytin monen vuoden odottamisen jälkeen viimeinenkin poikavauvan, josta olen unelmoinut niin pitkään kun menin mieheni kanssa naimisiin. Siis heti kun menimme naimisiin, niin aloin unelmoida, että jonain päivänä synnyttäisin miehelleni pojan suvun, nimen ja miehen työn jatkajaksi. Kun toive toteutui, niin se oli elämäni onnellisin päivä ja miehenikin oli poikkeuksellisesti minua kohtaan ystävällinen, rakastava ja hellä.
Tuota onnea ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä poika kuoli tuntemattomasta syystä melko pian syntymänsä jälkeen. Se oli elämäni hirvein hetki ja mieheni oli sen tapahtuessa todella raivoissaan. Hän lähti pois eikä ole vieläkään tullut takaisin, vaikka siitä on jo pari viikkoa. Nämä päivät ovat olleet yhtä painajaista minulle. En ole osannut juuri muuta kuin maata sängyssä itkemässä tauotta kaikista rakkaimpani eli oman poikani kuolemaa.
Kaikkein pahinta tässä tilanteessa ovat kuitenkin nuo minun 3v ja 1½v tytöt, jotka vain kiukuttelevat, itkevät, huutavat, tappelevat ja häiritsevät minua. He eivät edes anna minun surra rauhassa kun he ovat koko ajan kimpussani. Äskenkin kun makasin sängyssä itkemässä, niin nuorempi tyttö tuli rääkyen repimään minua hiuksista ja vanhempi tyttö heitti minua lelulla päähän vaatien ruokaa ja puhtaita vaatteita.
Minulla ei kerta kaikkiaan ole enää mitään syytä elää, kun poikani on kuollut, mieheni on poissa ja nuo tytötkin ovat täysiä hirviöitä. Tekisi mieleni heittää nuo tytöt ovesta tuonne pihalle häpeämään ja tappaa itseni sen jälkeen :-(
Tuota onnea ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä poika kuoli tuntemattomasta syystä melko pian syntymänsä jälkeen. Se oli elämäni hirvein hetki ja mieheni oli sen tapahtuessa todella raivoissaan. Hän lähti pois eikä ole vieläkään tullut takaisin, vaikka siitä on jo pari viikkoa. Nämä päivät ovat olleet yhtä painajaista minulle. En ole osannut juuri muuta kuin maata sängyssä itkemässä tauotta kaikista rakkaimpani eli oman poikani kuolemaa.
Kaikkein pahinta tässä tilanteessa ovat kuitenkin nuo minun 3v ja 1½v tytöt, jotka vain kiukuttelevat, itkevät, huutavat, tappelevat ja häiritsevät minua. He eivät edes anna minun surra rauhassa kun he ovat koko ajan kimpussani. Äskenkin kun makasin sängyssä itkemässä, niin nuorempi tyttö tuli rääkyen repimään minua hiuksista ja vanhempi tyttö heitti minua lelulla päähän vaatien ruokaa ja puhtaita vaatteita.
Minulla ei kerta kaikkiaan ole enää mitään syytä elää, kun poikani on kuollut, mieheni on poissa ja nuo tytötkin ovat täysiä hirviöitä. Tekisi mieleni heittää nuo tytöt ovesta tuonne pihalle häpeämään ja tappaa itseni sen jälkeen :-(