Minulla on koko ajan nälkä!! :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja oimiksimiksi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

oimiksimiksi

Vieras
Ei ole nyt yhtään mukava juttu. Syön mitä vaan tai millon vaan, niin nälkä kalvaa mahaa ja mieltä. Ja pelkään ihan hysteerisesti lihoamista, niin tämä tuntuu ihan tuskaiselta. Kuitenkin syön, kun muuten olen huonolla tuulella.
Tänään olen vetänyt kebabissa pitsan (okei, reunat jätän aina syömättä), kaks palaa leipää päällysteillä, kaksi pullaa ja kaksi riisisuklaa keksiä. Illalla tehdään lämpimiävoileipiä, niin luulis kuitenkin noilla eväillä jaksavan. Mutta tuntuu, että nälkä vaan on ja pysyy. Juon kyllä ihan riittävästi.

Ja jos syön niin, että on aamupala, lounas, iltapäivällä joku ruoka ja iltapala niin tulee syötyä määrällisesti ihan liikaa, kun sitä vaan syö ja syö. Inhottavaa!
Sanokaa, että tämä on nyt ohi menevä kausi ja loppuu kyllä!! Niin ja kun tässä eilen ja toispäivänä olen syömisten päälle vetänyt pienen pussin karkkiakin. Tuollaiset kaikki turhat pitäis ensinnäkin saada kokonaan pois. Mutta kun en haluis ihan kaikkea kieltää itseltäni. Alkuviikosta ma,ti ja ke ei ollut mitään tällaistä. Nälkä lähti syömällä ja olo oli hyvä.
 
[QUOTE="hmmm";26884273]kannattais varmaan kokeilla syödä vähän tervellisemmin, niin ei haittaa vaikka on kokoajan nälkä... missä kasvikset???[/QUOTE]

Syön kyllä kasviksiakin ja paljon. Eiliset syömiset koostui näin.. aamupalaks kaks palaa leipää ja activia jogurtti, päivällä kinkkukiusausta, välipala puolikas rinkeli, iltapalana salaattia ja kaks pihviä. Sit tuo mainitsemani napostelu pussi.

Yleensä syön päivässä jonkun hedelmän tai kaksi. Leipää menee se pari palaa, yks lämmin ruoka ja sit iltasella puuro tai murot tai pihiviä ja salaattia tai pelkkää salaattia. Välipaloja en syö tai jos syön niin jotain todella pientä. Lämpimiä ruokia tosiaan yleensä vain se yks, koska kahdesti tuntuu liian paljolta.

Kyllä normaalisti ruoat ovat ihan ok, Että siis löytyy kasviksia ja hedelmiä myös. Samoiten ihan kunnon kotiruokaa. Nyt on vain joku ihme juttu, tuntuu etten täyttyisi mistään mitä söisin. Joutuu taistelee sen kanssa, että en syö sitten mitään!
 
Mikä tuo iltapalapihvi on? Itse olen todennut, että jos illalla syö tuhdisti, niin on aamulla tosi kova nälkä. Koita syödä vaikka mieluummin kaksi kunnon lämmintä ateriaa päivässä ja sitten aamulla ja välipalaksi rahkaa, niin kyllä pysyy nälkkä kurissa.
 

Yhteistyössä