Minun mielestä jotenkin "ÄLLÖTTÄVÄÄ" !!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Annette-79
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Minulla on 4lasta ja jokaista käsittelen, kasvatan, selitän asioita eritavalla, koska jokainen heistä on erilainen. Vanhin on se, jolle on voinut puhua aina asiat kunnonlailla, ilman tuhansia esimerkkejä. Toinen on todella herkkä lapsi ja liian kiltti, hälle on pitännyt esitellä maailmaa erilailla. JNE.
Kyllä olen pystynyt näkemään, millä osa-aluilla tulee olemaan vaikeuksia ja niitä asioita olen vahvistanu.
Mutta nyt en ymmärrä, miksi aloit syyttämään minua kieroksi ja vastasit, että osui ja uppos?
Oliko se jonkunlaista veettuilua?
 
Alkuperäinen kirjoittaja J:
Alumiini, kyse taitaa olla siitä, että sormella osoitetaan, jos joku lapsi saa katsoa jotain, missä tapahtuu 'pahoja'. Kieletään jopa enää olemasta kaveri. Mitä me opetetaan tuollaisella toiminnalla lapsille?

Ei meillä ainakaan kaveruutta riistetä erilaisten rajojen vuoksi. Mutta voi olla toisille hyväksikin huomata, ettei kaikilla sallita kaikkea. Sikälikin, että voi itsekin vaikka tunnustaa, ettei saa muuten meilläkään.
Sukulaiseni teinitytölle kaverit mesettivät kuorossa, että "välittäispä munkin vanhemmat noin", kun valitti rajoistaan. Joten kyllä ne sitä sisällään kuitenkin useimmiten toivovat, ettei (pelottava) vastuu tekemisistä ole vain heillä itsellään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Isä -:
Alkuperäinen kirjoittaja J:
Alkuperäinen kirjoittaja Annette-79:
Alkuperäinen kirjoittaja elmeri-meri:
No niin on, mutta kuka osaa suoraan sanoa 8 vuotiaasta, että hän ei tule olemaan kieroon kasvanut? Että juuri tuolle kahdeksanvuotiaalle ei tule näyttää tappofilmejä tai antaa hänen pelata verenroiskumis-pelejä? Mistä kukaan teistä tietää, että juuri se oma kullannuppu on se tervejärkinen, joka ymmärtää todellisuuden ja fiktion eron ja joka ei niistä räiskintäfilmeistä "hätkähdä"?

Ehkä tuntemalla lapsen?

Kyllä sen tavan normivanhempi lapsestaan näkee, että ymmärtääkö se noista filmeistä fiktion ja faktan eron. Kahdeksanvuotiaitakin on niin moneen lähtöön, toiset herkkiä ja toiset vielä herkempiä - ikä ei sano tässä yhteydessä mitään.

Mutta lapsia kyllä ei pitäisi minusta suojella kaikelta maailman pahalta. Mitens sitten niille käy aikanaan, kun ei olekkaan ketään suojelemassa?

Mutta eikös kahdeksan vuotias ole vielä niin lapsi, että ei tarvitsisi ihan kaikkea paskaa nähdä?

Turha kiistellä näemmä... on niiiin erilaisia kasvatustyylejä ja näemmä hieman liian suvaitsevaista porukkaa vanhempina niin kuin minun ajatusmaailmaan verrattuna, että tästä ketjusta ei taida kehittyä muuta kuin tappelua. Joten olkoon. En siltikään ymmärrä mitä se sitä lasta hyödyttää tai opettaa jos hän katsoo tappamista tai mikä pahempaa; fiktiivisessä mielessä harjoittaa sitä itse pelien välityksellä. Mut kai se sitten hyväksi on kun täällä sitä niin kovin kannatetaan :whistle: ;) :wave:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Annette-79:
Alkuperäinen kirjoittaja Isä -:
Kyllä sen tavan normivanhempi lapsestaan näkee, että ymmärtääkö se noista filmeistä fiktion ja faktan eron. Kahdeksanvuotiaitakin on niin moneen lähtöön, toiset herkkiä ja toiset vielä herkempiä - ikä ei sano tässä yhteydessä mitään.

Mutta lapsia kyllä ei pitäisi minusta suojella kaikelta maailman pahalta. Mitens sitten niille käy aikanaan, kun ei olekkaan ketään suojelemassa?

Mutta eikös kahdeksan vuotias ole vielä niin lapsi, että ei tarvitsisi ihan kaikkea paskaa nähdä?

Tietenkään 8-veelle ei pidä näyttää kaikkea paskaa!
Hitto miksi oi miksi on aina pakko vetää ääripäästä toiseen??? Onhan TÄSSÄKIN asiassa aina välimuoto olemassa.
:headwall:

Alkuperäinen kirjoittaja Alumiinikuu:
Alkuperäinen kirjoittaja J:
Alumiini, kyse taitaa olla siitä, että sormella osoitetaan, jos joku lapsi saa katsoa jotain, missä tapahtuu 'pahoja'. Kieletään jopa enää olemasta kaveri. Mitä me opetetaan tuollaisella toiminnalla lapsille?

Ei meillä ainakaan kaveruutta riistetä erilaisten rajojen vuoksi. Mutta voi olla toisille hyväksikin huomata, ettei kaikilla sallita kaikkea. Sikälikin, että voi itsekin vaikka tunnustaa, ettei saa muuten meilläkään.
Sukulaiseni teinitytölle kaverit mesettivät kuorossa, että "välittäispä munkin vanhemmat noin", kun valitti rajoistaan. Joten kyllä ne sitä sisällään kuitenkin useimmiten toivovat, ettei (pelottava) vastuu tekemisistä ole vain heillä itsellään.

Mutta tuota ystävyyden rikkomista ap nimenomaan teki. En syytä sinua.
Ja on ihanaa, että uskalletaan pitää lapsille rajoja, meillä on turhaa kinuta joka hemmetin konsolia, vaikka kavereilla on. Vanhimmasta olen ylpein. Tyttö on kerännyt itse rahaa moniinkin juttuihin. Mutta nyt meni jo ohi topicin. Haluan vain kuuluttaa sitä, että onko nämä asiat niitä, joilla perustein vanhempi saa kieltää kaverisuhteen?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Isä -:
Alkuperäinen kirjoittaja J:
Alkuperäinen kirjoittaja Annette-79:
No niin on, mutta kuka osaa suoraan sanoa 8 vuotiaasta, että hän ei tule olemaan kieroon kasvanut? Että juuri tuolle kahdeksanvuotiaalle ei tule näyttää tappofilmejä tai antaa hänen pelata verenroiskumis-pelejä? Mistä kukaan teistä tietää, että juuri se oma kullannuppu on se tervejärkinen, joka ymmärtää todellisuuden ja fiktion eron ja joka ei niistä räiskintäfilmeistä "hätkähdä"?

Ehkä tuntemalla lapsen?

Kyllä sen tavan normivanhempi lapsestaan näkee, että ymmärtääkö se noista filmeistä fiktion ja faktan eron. Kahdeksanvuotiaitakin on niin moneen lähtöön, toiset herkkiä ja toiset vielä herkempiä - ikä ei sano tässä yhteydessä mitään.

Mutta lapsia kyllä ei pitäisi minusta suojella kaikelta maailman pahalta. Mitens sitten niille käy aikanaan, kun ei olekkaan ketään suojelemassa?

Onkos niille meidän iseille ja äideille käynyt jotenkin, kun ei ole ollut telkkaria ja pelikoneita juuri ollenkaan?
Kyllä se maailman pahuus esittäytyy ihan riittävän suurissa määrin niillekin, joille sitä ei ehdoin tahdoin esitellä.
 
Joo, ja meidän ekaluokkailainen kertoi että hänen luokkatoveri seuraa pakoaja aina sitte koulussa kertoo että ketä siinä on tapettu :o .

Miehen lemppari sarja ja aina katsoo sen ja sanoi mulle että luokkatoverin sepostukset pitää paikkansa..huh huh..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Isä -:
Alkuperäinen kirjoittaja J:
Alkuperäinen kirjoittaja Annette-79:
No niin on, mutta kuka osaa suoraan sanoa 8 vuotiaasta, että hän ei tule olemaan kieroon kasvanut? Että juuri tuolle kahdeksanvuotiaalle ei tule näyttää tappofilmejä tai antaa hänen pelata verenroiskumis-pelejä? Mistä kukaan teistä tietää, että juuri se oma kullannuppu on se tervejärkinen, joka ymmärtää todellisuuden ja fiktion eron ja joka ei niistä räiskintäfilmeistä "hätkähdä"?

Ehkä tuntemalla lapsen?

Kyllä sen tavan normivanhempi lapsestaan näkee, että ymmärtääkö se noista filmeistä fiktion ja faktan eron. Kahdeksanvuotiaitakin on niin moneen lähtöön, toiset herkkiä ja toiset vielä herkempiä - ikä ei sano tässä yhteydessä mitään.

Mutta lapsia kyllä ei pitäisi minusta suojella kaikelta maailman pahalta. Mitens sitten niille käy aikanaan, kun ei olekkaan ketään suojelemassa?[/quote]

Lapsia saa ja pitää suojella. Onhan niillä nyt aikaa tajuta ettei se maailma olekaan ihan niin ruusuinen paikka. Mut sen ehtii tajuamaan vanhempanakin. Jos annettas lasten olla niitä lapsia sen aikaa kun ne on..
 
Alkuperäinen kirjoittaja r u u s a:
Alkuperäinen kirjoittaja Annette-79:
Alkuperäinen kirjoittaja r u u s a:
Kyllä mäkin katsoin tuonikäosenä Bondeja.

Eikä ällöttänyt silloin, eikä ällötä nyt.

Siis ihan täyttä paskaahan ne Bondit on... yliluonnollista skeidaa, eikä ole kyllä soveliasta lasten katsottavaksi. Minun mielestä ne ikärajat on tarkoitettu noudatettaviksi, tietysti muutaman vuoden voi joustaa varsinkin jos aikuisen seurassa katsoo, mutta että 8 vuotias katsoo k-18 leffoja ja sen tulisi olla vielä hyväksyttävää :o :headwall: Idioottimaista!

Öh. Kyllä mä niistä lapsena pidin. Nyt ovat vähän turhan vauhdikkaita laiskalle mielelleni. :saint:

Pidin myös lapsena Bondeista ;) ja mummolassa aina katselin niitä videoilta!

Alkuperäinen kirjoittaja J:
Alkuperäinen kirjoittaja Alumiinikuu:
Alkuperäinen kirjoittaja J:
Alumiini, kyse taitaa olla siitä, että sormella osoitetaan, jos joku lapsi saa katsoa jotain, missä tapahtuu 'pahoja'. Kieletään jopa enää olemasta kaveri. Mitä me opetetaan tuollaisella toiminnalla lapsille?

Ei meillä ainakaan kaveruutta riistetä erilaisten rajojen vuoksi. Mutta voi olla toisille hyväksikin huomata, ettei kaikilla sallita kaikkea. Sikälikin, että voi itsekin vaikka tunnustaa, ettei saa muuten meilläkään.
Sukulaiseni teinitytölle kaverit mesettivät kuorossa, että "välittäispä munkin vanhemmat noin", kun valitti rajoistaan. Joten kyllä ne sitä sisällään kuitenkin useimmiten toivovat, ettei (pelottava) vastuu tekemisistä ole vain heillä itsellään.

Mutta tuota ystävyyden rikkomista ap nimenomaan teki. En syytä sinua.
Ja on ihanaa, että uskalletaan pitää lapsille rajoja, meillä on turhaa kinuta joka hemmetin konsolia, vaikka kavereilla on. Vanhimmasta olen ylpein. Tyttö on kerännyt itse rahaa moniinkin juttuihin. Mutta nyt meni jo ohi topicin. Haluan vain kuuluttaa sitä, että onko nämä asiat niitä, joilla perustein vanhempi saa kieltää kaverisuhteen?

Pakko kommentoida vielä.... Siis mitä minä tein.. rikoin ystävyyden??? :o No jopas jotain, melkoinen syytös. Kielsin menemästä sen kaverin luokse sisälle, ja sekö tarkoittaa sinun mielestäsi, että ei saa olla kaveri enää ollenkaan. Voi pyhä sylyvi! :laugh:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Alumiinikuu:
Alkuperäinen kirjoittaja Isä -:
Alkuperäinen kirjoittaja J:
Alkuperäinen kirjoittaja Annette-79:
No niin on, mutta kuka osaa suoraan sanoa 8 vuotiaasta, että hän ei tule olemaan kieroon kasvanut? Että juuri tuolle kahdeksanvuotiaalle ei tule näyttää tappofilmejä tai antaa hänen pelata verenroiskumis-pelejä? Mistä kukaan teistä tietää, että juuri se oma kullannuppu on se tervejärkinen, joka ymmärtää todellisuuden ja fiktion eron ja joka ei niistä räiskintäfilmeistä "hätkähdä"?

Ehkä tuntemalla lapsen?

Kyllä sen tavan normivanhempi lapsestaan näkee, että ymmärtääkö se noista filmeistä fiktion ja faktan eron. Kahdeksanvuotiaitakin on niin moneen lähtöön, toiset herkkiä ja toiset vielä herkempiä - ikä ei sano tässä yhteydessä mitään.

Mutta lapsia kyllä ei pitäisi minusta suojella kaikelta maailman pahalta. Mitens sitten niille käy aikanaan, kun ei olekkaan ketään suojelemassa?

Onkos niille meidän iseille ja äideille käynyt jotenkin, kun ei ole ollut telkkaria ja pelikoneita juuri ollenkaan?
Kyllä se maailman pahuus esittäytyy ihan riittävän suurissa määrin niillekin, joille sitä ei ehdoin tahdoin esitellä.

Nyt meinaat, että pahuutta ei tuotu ennen lasten ulottuville? Muistatko ollenkaan tapauksia, joissa saatettiin sanoa, että nyt kunnonlailla, tai paikallinen kylähullu vie sinut, tai varoiteltiin jostain talosta, kuin siellä on tapahtunut kauheuksia? Tai niitä tarinoita, missä kerrottiin jotain pahuutta tapahtuneen?
Meidän kylällä oli aikoinaan ampumistapaus ja myös piiritystilanne.. Kyllä me lapset tiiettiin siitä, ei vanhemmat sitä erikseen olleet kertomatta
 
TUNTUU ETTÄ PALSTAMAMMOILLA EI OLE SUURELLA OSALLA OMIA AIVOJA. JOKAINEN LAPSI ON YKSILÖ JA TOISET LAPSET VOIVAT KATSELLA KAUHUA VAIKKA KOKO IKÄNSÄ HÄIRIINTYMÄTTÄ. KYLLÄ HÄIRIINTYMISEEN TARVITSEE MYÖS NE PASKAT GEENIT JOITA VANHEMMAT AULIISTI LEVITTÄVÄT NUSSIEN IDIOOTTI MIESTEN/NAISTEN KANSSA JA YH. LAPSET KATSELEE SILMÄT KIEROSSA LEFFOJA KUN ÄITI CHATTAA TAI NORMIPERHEESSÄ KUN ISÄ JA ÄITI RIITELEE TURHISTA ASIOISTA.
 
Alkuperäinen kirjoittaja r u u s a:
Kyllä mäkin katsoin tuonikäosenä Bondeja.

Eikä ällöttänyt silloin, eikä ällötä nyt.

MÄkin katsoin, mutta en anna omieni, itellä ainakin liiallinen mielikuvitus esim yöllä yksin, mutta johtuuko juuri siitä... :xmas:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Annette-79:
Alkuperäinen kirjoittaja J:
Kun loppuu taito argunmentoida, otetaan tyyli; hyökätään, nimitellään ja viedään asiat ääripäästä toiseen. Mun 8vuotias poika tekee saman :)

Pistä tappoleffa pyörimään niin eiköhän se sillä aikuiseksi opi.

Oletpa tyhmä :) Voi sinua ja sinun pientä maailmankuvaa. Tuollaiset äidit tulisi sterilisoida ajoissa,,,
 
Alkuperäinen kirjoittaja J:
Alkuperäinen kirjoittaja Alumiinikuu:
Alkuperäinen kirjoittaja Isä -:
Alkuperäinen kirjoittaja J:
Alkuperäinen kirjoittaja Annette-79:
No niin on, mutta kuka osaa suoraan sanoa 8 vuotiaasta, että hän ei tule olemaan kieroon kasvanut? Että juuri tuolle kahdeksanvuotiaalle ei tule näyttää tappofilmejä tai antaa hänen pelata verenroiskumis-pelejä? Mistä kukaan teistä tietää, että juuri se oma kullannuppu on se tervejärkinen, joka ymmärtää todellisuuden ja fiktion eron ja joka ei niistä räiskintäfilmeistä "hätkähdä"?

Ehkä tuntemalla lapsen?

Kyllä sen tavan normivanhempi lapsestaan näkee, että ymmärtääkö se noista filmeistä fiktion ja faktan eron. Kahdeksanvuotiaitakin on niin moneen lähtöön, toiset herkkiä ja toiset vielä herkempiä - ikä ei sano tässä yhteydessä mitään.

Mutta lapsia kyllä ei pitäisi minusta suojella kaikelta maailman pahalta. Mitens sitten niille käy aikanaan, kun ei olekkaan ketään suojelemassa?

Onkos niille meidän iseille ja äideille käynyt jotenkin, kun ei ole ollut telkkaria ja pelikoneita juuri ollenkaan?
Kyllä se maailman pahuus esittäytyy ihan riittävän suurissa määrin niillekin, joille sitä ei ehdoin tahdoin esitellä.

Nyt meinaat, että pahuutta ei tuotu ennen lasten ulottuville? Muistatko ollenkaan tapauksia, joissa saatettiin sanoa, että nyt kunnonlailla, tai paikallinen kylähullu vie sinut, tai varoiteltiin jostain talosta, kuin siellä on tapahtunut kauheuksia? Tai niitä tarinoita, missä kerrottiin jotain pahuutta tapahtuneen?
Meidän kylällä oli aikoinaan ampumistapaus ja myös piiritystilanne.. Kyllä me lapset tiiettiin siitä, ei vanhemmat sitä erikseen olleet kertomatta

Tätä just tarkoitin, että ne pahuudet voi myös kuulla ja kuvitella oman mielen käsittelykyvyn mukaisesti mielessään. Kaikkea ei tarvitse tuoda lapsen silmien eteen valmiina raakana pakettina, että oppii maailman pahuudesta.

En minä erikseen istuta katsomaan tappoleffoja. Miksi viet asioita ääripäästä toiseen? Tuo mun poika tykkää todella paljon ulkoilla, ei hän paljoa istu telkkarin ääressä päivän, eikä illan mittaan
 
Alkuperäinen kirjoittaja Alumiinikuu:
Alkuperäinen kirjoittaja J:
Alkuperäinen kirjoittaja Alumiinikuu:
Alkuperäinen kirjoittaja Isä -:
Alkuperäinen kirjoittaja J:
Alkuperäinen kirjoittaja Annette-79:
No niin on, mutta kuka osaa suoraan sanoa 8 vuotiaasta, että hän ei tule olemaan kieroon kasvanut? Että juuri tuolle kahdeksanvuotiaalle ei tule näyttää tappofilmejä tai antaa hänen pelata verenroiskumis-pelejä? Mistä kukaan teistä tietää, että juuri se oma kullannuppu on se tervejärkinen, joka ymmärtää todellisuuden ja fiktion eron ja joka ei niistä räiskintäfilmeistä "hätkähdä"?

Ehkä tuntemalla lapsen?

Kyllä sen tavan normivanhempi lapsestaan näkee, että ymmärtääkö se noista filmeistä fiktion ja faktan eron. Kahdeksanvuotiaitakin on niin moneen lähtöön, toiset herkkiä ja toiset vielä herkempiä - ikä ei sano tässä yhteydessä mitään.

Mutta lapsia kyllä ei pitäisi minusta suojella kaikelta maailman pahalta. Mitens sitten niille käy aikanaan, kun ei olekkaan ketään suojelemassa?

Onkos niille meidän iseille ja äideille käynyt jotenkin, kun ei ole ollut telkkaria ja pelikoneita juuri ollenkaan?
Kyllä se maailman pahuus esittäytyy ihan riittävän suurissa määrin niillekin, joille sitä ei ehdoin tahdoin esitellä.

Nyt meinaat, että pahuutta ei tuotu ennen lasten ulottuville? Muistatko ollenkaan tapauksia, joissa saatettiin sanoa, että nyt kunnonlailla, tai paikallinen kylähullu vie sinut, tai varoiteltiin jostain talosta, kuin siellä on tapahtunut kauheuksia? Tai niitä tarinoita, missä kerrottiin jotain pahuutta tapahtuneen?
Meidän kylällä oli aikoinaan ampumistapaus ja myös piiritystilanne.. Kyllä me lapset tiiettiin siitä, ei vanhemmat sitä erikseen olleet kertomatta

Tätä just tarkoitin, että ne pahuudet voi myös kuulla ja kuvitella oman mielen käsittelykyvyn mukaisesti mielessään. Kaikkea ei tarvitse tuoda lapsen silmien eteen valmiina raakana pakettina, että oppii maailman pahuudesta.

Monikaan ei varmaan erikseen tuo, mutta jos sattuu näkemään?
Ei me voida lasta kokoaika olemaan pumpulissa. Silloin on hyvä, että lapselle osataan asiat selittää, ei lässyttämällä ja väheksymällä asioita
 
Alkuperäinen kirjoittaja VIIMEINEN SANA:
TUNTUU ETTÄ PALSTAMAMMOILLA EI OLE SUURELLA OSALLA OMIA AIVOJA. JOKAINEN LAPSI ON YKSILÖ JA TOISET LAPSET VOIVAT KATSELLA KAUHUA VAIKKA KOKO IKÄNSÄ HÄIRIINTYMÄTTÄ. KYLLÄ HÄIRIINTYMISEEN TARVITSEE MYÖS NE PASKAT GEENIT JOITA VANHEMMAT AULIISTI LEVITTÄVÄT NUSSIEN IDIOOTTI MIESTEN/NAISTEN KANSSA JA YH. LAPSET KATSELEE SILMÄT KIEROSSA LEFFOJA KUN ÄITI CHATTAA TAI NORMIPERHEESSÄ KUN ISÄ JA ÄITI RIITELEE TURHISTA ASIOISTA.

Mä tiedän muuten ihan oikeasta elämästä yhden tällaisen perheen, jossa äiti oli aika häiriintynyt (on edelleen), lapsista kaksi taitaa olla ihan kunnollisia, mutta yksi on / oli aikoinaan melkoisen sekopää... että KYLLÄ, geenesitä löytyy ja kasvatustyyleistä myös ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Valon kantaja:
Lapsia saa ja pitää suojella. Onhan niillä nyt aikaa tajuta ettei se maailma olekaan ihan niin ruusuinen paikka. Mut sen ehtii tajuamaan vanhempanakin. Jos annettas lasten olla niitä lapsia sen aikaa kun ne on..

Tottakait näin. Minusta vaan sitä "maailman pahuutta" pitää tuoda lapselle pikkuhiljaa, ehdottomasti lapsen kehitystaso huomioiden.

Lähtökohtaisesti jo se fakta pitää osata pienenä, että kaikki aikuiset eivät tarkoita hyvää. Namusedät ja -tädit kun on olemassa... :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja hahah:
Alkuperäinen kirjoittaja Annette-79:
Alkuperäinen kirjoittaja J:
Kun loppuu taito argunmentoida, otetaan tyyli; hyökätään, nimitellään ja viedään asiat ääripäästä toiseen. Mun 8vuotias poika tekee saman :)

Pistä tappoleffa pyörimään niin eiköhän se sillä aikuiseksi opi.

Oletpa tyhmä :) Voi sinua ja sinun pientä maailmankuvaa. Tuollaiset äidit tulisi sterilisoida ajoissa,,,

Minusta taas sellaiset äidit tulisi steriloida, joilla ei ole mitään vastuuta tai älyä siinä, mitä ne lapset tarvitsee/ ei tarvitse. ;)

Mut menen ulos, suosittelen teillekin :wave:
 
Alkuperäinen kirjoittaja J:
Alkuperäinen kirjoittaja Alumiinikuu:
Alkuperäinen kirjoittaja J:
Alkuperäinen kirjoittaja Alumiinikuu:
Alkuperäinen kirjoittaja Isä -:
Alkuperäinen kirjoittaja J:
Alkuperäinen kirjoittaja Annette-79:
No niin on, mutta kuka osaa suoraan sanoa 8 vuotiaasta, että hän ei tule olemaan kieroon kasvanut? Että juuri tuolle kahdeksanvuotiaalle ei tule näyttää tappofilmejä tai antaa hänen pelata verenroiskumis-pelejä? Mistä kukaan teistä tietää, että juuri se oma kullannuppu on se tervejärkinen, joka ymmärtää todellisuuden ja fiktion eron ja joka ei niistä räiskintäfilmeistä "hätkähdä"?

Ehkä tuntemalla lapsen?

Kyllä sen tavan normivanhempi lapsestaan näkee, että ymmärtääkö se noista filmeistä fiktion ja faktan eron. Kahdeksanvuotiaitakin on niin moneen lähtöön, toiset herkkiä ja toiset vielä herkempiä - ikä ei sano tässä yhteydessä mitään.

Mutta lapsia kyllä ei pitäisi minusta suojella kaikelta maailman pahalta. Mitens sitten niille käy aikanaan, kun ei olekkaan ketään suojelemassa?

Onkos niille meidän iseille ja äideille käynyt jotenkin, kun ei ole ollut telkkaria ja pelikoneita juuri ollenkaan?
Kyllä se maailman pahuus esittäytyy ihan riittävän suurissa määrin niillekin, joille sitä ei ehdoin tahdoin esitellä.

Nyt meinaat, että pahuutta ei tuotu ennen lasten ulottuville? Muistatko ollenkaan tapauksia, joissa saatettiin sanoa, että nyt kunnonlailla, tai paikallinen kylähullu vie sinut, tai varoiteltiin jostain talosta, kuin siellä on tapahtunut kauheuksia? Tai niitä tarinoita, missä kerrottiin jotain pahuutta tapahtuneen?
Meidän kylällä oli aikoinaan ampumistapaus ja myös piiritystilanne.. Kyllä me lapset tiiettiin siitä, ei vanhemmat sitä erikseen olleet kertomatta

Tätä just tarkoitin, että ne pahuudet voi myös kuulla ja kuvitella oman mielen käsittelykyvyn mukaisesti mielessään. Kaikkea ei tarvitse tuoda lapsen silmien eteen valmiina raakana pakettina, että oppii maailman pahuudesta.

Monikaan ei varmaan erikseen tuo, mutta jos sattuu näkemään?
Ei me voida lasta kokoaika olemaan pumpulissa. Silloin on hyvä, että lapselle osataan asiat selittää, ei lässyttämällä ja väheksymällä asioita

:D Itkeäkö vai nauraa.... Vahinkoja sattuu aina ja kaikille. Nyt puhuttiin pelien ja filmien katselun SALLIMISESTA, jos olen keskustelusta sitten yhtään mitään ymmärtänyt.
 
Similar threads

Yhteistyössä