Minun mielikuvitus, vai ylireagointia?

[Marsupilami--]

Niin just. Eli kaadat tämän minun niskaan, vaikka ehkäpä olen ainoa, jokaon koittanut auttaa poikaa sopeutumaan meille, ja et hyväksy sitä, että minäkin olen VAIN ihminen, jolta voi loppua voimavarat.
Kiitos. Apusi oli korvaamaton :'(

Hei, hetkonen!! Miten niin MINÄ kaadan tämän sinun niskaasi? Minähän olen vain ulkopuolinen nettipersoona, enkä millään tavalla perheessäsi mukana! =)

Sinä kirjoitat murheistasi nettipalstalle ja pyydät mielipiteitä. Minä kerroin omani ja toivoin, että saisit vähän uudenlaista näkökulmaa asiaan. Vai oliko tämä niitä aloituksia, joihin pitää vastata kaikkien vain tietyllä tavalla...?

Jos olet noin loppu, eikö sinun pitäisi saada miehesi ryhdistäytymään asiassa?

Anteeksi. Otin liikaa itseeni.
Jostain syystä vain tuntuu, että joka puolelta kuuluu SINUN PITÄÄ SINÄ ET TEE OIKEIN jne jne..

Olet oikeassa siinä, että miehen pitäisi tajuta tilanne, mutta en tajua, miksi hän ei näe, vai eikö halua nähdä, mikä kaaos täällä on.

 

[Jj]

Mä luulen, että miehesi ei oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Mä ehdottaisin myös perheneuvolaa tai jotain ulkopuolista apua vaikka olettekin sitä jo kokeilleet.

 

[Rouva]

Kuten joku aiemmin ehdottikin, hankkikaa apua koko perheen voimin, äiti, isäpuoli, isä, äitipuoli, sisarukset... Perheneuvola on varmasti oikea osoite.

Kyllä se vielä hyväksi muuttuu! =)