Nyt kun näkyy olevan tällainen valitusaamu, niin minäkin hyppään mukaan..
Olen vähän alkanut miettiä miehen rahankäyttöä. Laskuihin menee jatkuvasti melkein koko tili ja sitte ostetaan ruat visalla. En ymmärrä miksei se voi kysyä vaikka joltaki lainaan muutaman kympin, kyllä silläki sais vaika viikon ruat kun oikein pihiksi aletaan, mutta ei. kun pitää saada pyöreä satanen nostettua visalta että voi esittää olevansa niin hyväpalkkainen kuin kaikki luulee. :headwall: Kyllä minä osaisin ruokarahoissa säästää, olinhan minä yhteen väliin yh.kin ja sain 20 riittämään viikoksi. Antas vaan mulle viiskymppiä jonka joltaki lainaa niin ihan hyvin sillä syötäis pari viikkoa. Alettas vauvalleki antamaan pikku hiljaa samoja ruokia. Niin että kyllä toi on ihan idooti raha-asioissa. Ihana kun se haluaa olla niin vastuullinen perheen elätyksessä, mutta minusta nyt keinot väärät...
Ja siitä empatian puutteesta. Ei se ainakaan minua ikinä ajattele. Tulee töistä niin ensinnä menee paskalle, sitte päiväunille hetkeksi ja sitte pelaa tai on koneella siihen asti että lapset menee nukkumaan. Ja minähän en saa mennä torkuille missään vaiheessa iltaa, vaikka täällä kukun vauvan kanssa 23-01 asti ja koitan pitää sen hiljasena että työssäkävijä saa nukkua. Pomppaan yöllä ylös kuin vieteriukko, että mies ei ehdi herätä kun vauva itkee. Nousen sitten seitsemältä ylös joka jumalaton aamu katkonaisten unien jälkeen. En sitten univelkojeni takia jaksa olla lapsille läsnä ja illalla kun oletan jotneki kummasti että mies voisi kans kattoa vähän lasten perään ku koneella istuu, niin tämä äijä alkaa mulle räyhäämään pari kertaa illassa, että "kato nyt mitä lapset taas teki, kun en katsonut niiden perään".. :headwall:
Ja mies on se joka kehtaa valittaa univelkojaan minua enempi! :kieh: Hyvähän niitä on valittaa, kun nukkuu joka yö 7-8 tuntia aika rauhassa. Viikonloppuna kun saisi nukkua univelkojaan, tämä pelaa pelejään vähintään aamukahteen, usein viiteen saakka. Ja sitten onki erinomainen syy maata krapulassa seuraavaan iltapäivään asti. Vaikka eihän hän tietenkään ole juonu kuin pari kaljaa pelatessa! :saint: :headwall:
Kyllä mulla alkaa olla sen verran univelkaa ja pimenevät illat ja viilenevät ilmat saa kaamosmasennuksen nostamaan päätään, että alan taas pikku hiljaa hautoa ajatuksia erosta. Vaikka enhän minä tietenkään mihinkään lähde. Montaa asiaa se parantais, mutta järki sanoo, että tämä nyt vain kuuluu tähän pikkulapsiaikaan. Ja kun rakkautta kerran on niin eiköhän me molemmat tästä vielä muututa entisiksi ihaniksi :saint: itseksemme jahka nämä kasvaa.. Nykyään annetaan liian helposti periksi parisuhteessa. En haluaisi liittyä siihen sakkiin toista kertaa..