Missä iässä teillä on lapset alkaneet olla yksin kotona?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja umbrella-
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

umbrella-

Aktiivinen jäsen
01.03.2006
8 489
1
36
Meillä poika oli ekoja kertoja yksin eskarin kevätpuolella, kun mä kävin vauvaa nukuttamassa pikku vaunulenkillä, vajaa puol tuntia alkuun. Poika halusi siis ite olla yksin, eli koki olevansa valmis siihen, mutta silti sitten vielä aina soitin, että onko kaikki hyvin, kunnes poika alkoi itse ihmetellä et miks mä sille soittelen...

Nyt vuosi jälkeen päin on ollut yksin maksimissaan kaksi tuntia, kun ollaan muu perhe käyty kaupassa tms. eikä hän ole halunnut tulla mukaan.
 
6-vuotiaana meilläkin. Ja ihan omasta halustaan. Ollaan käyty just vaikka kaupassa ja poitsu on ollut yksin. Ja pari kertaa nyt alkuvuodesta poika oli lähes 3 tuntia yksin kun mä menin töihin ja mies tuli töistä myöhemmin. Silloin mä jätin puhelimeni pojalle ja me soiteltiin miehen kanssa hälle vuorotellen.

Hyvin on mennyt ja me harjoiteltiin siis sitä että koulun alkaessa poitsu joutuis olemaan yksin. Vaan nytpä ei tarvi kun oon ite kotona äippälomalla silloin.
 
n. 5-vuotiaana tyttö halusi jäädä silloin tällöin katsomaan lastenohjelmia kun kävin kaupassa 30-60min.
Nyt typy ekaluokalla ja hyvin harvoin enää lähtee kauppareissuille mukaan. On ollut tutejäkin yksin kotona.
 
Eskari ikäisinä ehkä sellaisen 20min olivat kaksin...ekalla luokalla iltapäivästä tunti maksimi ja nyt tokalla voivat olla koulun jälkeen jo useampia tunteja eikä mulla ole sydän kurkussa töissä koko aikaa.
Ollaan menty lasten tahdissa pikku askeleilla, tyttö on kovin itsenäinen ja reipas mutta poika vielä ekalla saattoi alkaa vähän pelätä yksin kotona(eivät aina pääse samaan aikaan,siskon kanssa ei pelännyt) ja muutenkin stressari että tulee roistoja tms. mutta itse tokan alkaessa kysyi voisiko lopettaa ip-kerhon ja olla enemmän kotona ja nyt ei ole kertaakaan tässä vuoden aikana pelännyt olla yksin kotona.
 

Yhteistyössä