Missä lapsesi ovat matkustaneet?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Harmaavarpunen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Harmaavarpunen

Vieras
Tällainen kysymys tänään :). Missä (ulkomailla) lapsesi ovat matkanneet ja minkäikäisistä kyse? Pidätkö tärkeänä, että näkevät muita kulttuureja ja miten eri maissa eletään?
 
2,5-vuotias on matkaillut kotimaassa, Ruotsissa Haaparannan verran. Mieleenjäävin kokemus on "merenranta" Valkeakoskella, jossa piipahdimme kesällä Apian seikkailupuistossa.

Minusta tärkeintä lapselle on oppia kohtaamaan ja sietämään erilaisuutta ihan omassa tutussa ympäristössään. En ole itse mikään rantalomailija, joten sellaista ei ole toteutettu eikä edes suunniteltu. Olisihan lapsen kanssa kiva matkustella vaikkapa Roomassa sitten kun antiikin aika häntä kiinnostaa.
 
Virossa moneen otteeseen, ekan kerran kaksikuisena
Egyptissä vauvana
Kiinassa 1-vuotiaana
Saksassa vauvana
Monessa kohteessa Espanjassa hieman isompana
Poika on nyt 4 v.

Matkailu avartaa kaiken ikäisiä...
 
Mun Anton poikaa odotin kuudennella kuulla kun hän pääsi Leville vaeltamaan, Norjaan, Ruotsiin, Belgiaan syömään suklaatia, Saksaan, Palestiinaan ja Israeliin reppuselkämatkaamaan jänniin hostelleihin ja kaupunkeihin.

Aiomme pitää saman linjan kun taas palaan töihin aikanaan taaperoiän jälkeen. Eli olemme matkusteleva perhe. Se on harrastuksemme ja ollut jo ennen lapsia.
 
Minusta ainakin on tärkeää ja onkin hienoa, että koulut voivat saada EU:lta kieliprojektiin rahaa ja lähteä tutustumaan kiinnostavaan maahan kieltä ja kulttuuria. Tyttäreni oli Puolassa luokan kanssa ja siitä hän jaksaa puhua vieläkin. Yksi syy miksi matka oli erilainen oli se, ettei vanhempia ollut mukana, vain oppilaat, ja opettajia oli ja terveydenhoitaja. Tyttö koki paljon ja sai paljon ystäviä.
 
5v ja 1v ovat olleet vain ruotsinlaivalla, eikä menty edes sinne Ruotsiin. Tietty Suomessa ollaan matkusteltu. Kyllä välillä harmittaa, ettei ole mahdollista viedä lapsia etelänmatkoille. Itse oon lapsena vanhempien kanssa matkustanu monet maat ja ihania muistoja niiltä matkoilta on jäänyt.
 
2v ja 5v eivät ole käyneet kotimaata kauempana. Mun mielestäni alle 5-vuotiaan matkustaminen on lähinnä sitä, että muksu on pakko raahata mukana kun vanhemmat haluavat matkustaa. Ei siitä reissusta lapselle juuri muistikuvia jää. 5v:n ja sitä vanhemman kanssa matkustamisessa alkaa jo olla jotain itua, ja lapsikin saattaa jo silloin saada matkasta jotain irti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja x:

Sinulla on toki oikeus mielipiteeseesi, mutta ei kuitenkaan ole käytännön kokemusta. Voin kokemuksesta sanoa, että lapsen riemu polskiessa hotellin uima-altaassa kaiket päivät on vailla vertaa. Ja riemu siitä, että saa juosta rannalla paljain varpain, tehdä hiekkalinnoja sun muuta. Siitä on lapsen raahaaminen mukaan vanhempien nautinnon vuoksi kaukana...Meillä on nyt matkailu muuttunut täysin ns. lapsen ehdoilla tehtäväksi, ja koko perhe nauttii yhteisestä reissusta.
 
"Ainahan" nuo ovat olleet mukana, muutaman kuukauden ikäisistä, Thaimaassa, Indonesiassa, Malesiassa, Singaporessa, Ruotsissa, Saksassa...

Reissaajalapsen ei tarvitse tietoisesti opetella ymmärtämään erilaisten kulttuurien olemassa oloa tai sitä, että meitä on moneksi. Osittain olemme kulttuurimme summa, mutta pohjimmiltaan kaikki ovat ihmisiä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja x:
2v ja 5v eivät ole käyneet kotimaata kauempana. Mun mielestäni alle 5-vuotiaan matkustaminen on lähinnä sitä, että muksu on pakko raahata mukana kun vanhemmat haluavat matkustaa. Ei siitä reissusta lapselle juuri muistikuvia jää. 5v:n ja sitä vanhemman kanssa matkustamisessa alkaa jo olla jotain itua, ja lapsikin saattaa jo silloin saada matkasta jotain irti.

Samaa mieltä. Itse odotan myös että nuorempikin tuon 5 ennenkuin suunnitellaan menoa.Saatan olla itsekäs ja mukavuudenhaluinen, mut minusta vaan mukavampi mennä kun lapset ei enää ole ihan pieniä. Syövät hyvin itse, keksivät tekemistä, ovat "sisäsiistejä" jne. En itse nyt nauttisi siitä ettämennään, nuorempi 2v ja sitä pitäs hauka lailla vahtia ihan kaikkialla, vahtaa kakkavaippoja hankalissa oloissa. Eikä tuo sitäpaitsi vihtyisi kitisemättä tunteja lentokoneessa, eikä edes tajuaisi missä ollaan ja miksei pääse kotiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja x:
2v ja 5v eivät ole käyneet kotimaata kauempana. Mun mielestäni alle 5-vuotiaan matkustaminen on lähinnä sitä, että muksu on pakko raahata mukana kun vanhemmat haluavat matkustaa. Ei siitä reissusta lapselle juuri muistikuvia jää. 5v:n ja sitä vanhemman kanssa matkustamisessa alkaa jo olla jotain itua, ja lapsikin saattaa jo silloin saada matkasta jotain irti.

No toi on vain SUN mielipide. Mun 3 vuotias on hyvinkin eri mieltä. Innoissaan selittää Rhodoksesta ja Mallorcasta ja joka viikko ehdottaa, että mennää taas lentokentälle ja matkustetaan sinne lämpimään uimaan.

Eikä häntä ole minnekään raahattu, nätisti pidetty sylissä tai vieressä lentokoneessa;luettu, piirretty, juteltu tai silitelty uneen. Lasten tahtiin ja rytmin mukaan ollaan aina eletty, oltiin sitten ulkomailla, kotona, mökillä tms. Uniajaoista pidetty huolta ja aina rauhassa omassa vuoteessa, ruoka-ajat myös täsmälliset. Pelkkää nautintoa on meidän lomat olleet ja lapset tykkää kovasti.

Eli meillä lapset ovat matkustaneet:
Bulgariassa
Ruotsissa
Virossa
Rhodoksella ja
Mallorcalla
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huom:
Alkuperäinen kirjoittaja x:
2v ja 5v eivät ole käyneet kotimaata kauempana. Mun mielestäni alle 5-vuotiaan matkustaminen on lähinnä sitä, että muksu on pakko raahata mukana kun vanhemmat haluavat matkustaa. Ei siitä reissusta lapselle juuri muistikuvia jää. 5v:n ja sitä vanhemman kanssa matkustamisessa alkaa jo olla jotain itua, ja lapsikin saattaa jo silloin saada matkasta jotain irti.

Sinulla on toki oikeus mielipiteeseesi, mutta ei kuitenkaan ole käytännön kokemusta. Voin kokemuksesta sanoa, että lapsen riemu polskiessa hotellin uima-altaassa kaiket päivät on vailla vertaa. Ja riemu siitä, että saa juosta rannalla paljain varpain, tehdä hiekkalinnoja sun muuta. Siitä on lapsen raahaaminen mukaan vanhempien nautinnon vuoksi kaukana...Meillä on nyt matkailu muuttunut täysin ns. lapsen ehdoilla tehtäväksi, ja koko perhe nauttii yhteisestä reissusta.
Rannalako ei voi juosta kesällä Suomessa? Itse henk.koht kaipaan matkalta muutakin kuin ylihinoiteltua rantaelämää joka toistuu samana viikon jokaisena päivänä.
 
jaa , kyllä me löydetään to iriemu ihan kotimaassakin; saimaan rannoilla, kotikylän pulkkamäessä, mustikka-ja sienimetsässä ym.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huom:
Alkuperäinen kirjoittaja x:
2v ja 5v eivät ole käyneet kotimaata kauempana. Mun mielestäni alle 5-vuotiaan matkustaminen on lähinnä sitä, että muksu on pakko raahata mukana kun vanhemmat haluavat matkustaa. Ei siitä reissusta lapselle juuri muistikuvia jää. 5v:n ja sitä vanhemman kanssa matkustamisessa alkaa jo olla jotain itua, ja lapsikin saattaa jo silloin saada matkasta jotain irti.

Sinulla on toki oikeus mielipiteeseesi, mutta ei kuitenkaan ole käytännön kokemusta. Voin kokemuksesta sanoa, että lapsen riemu polskiessa hotellin uima-altaassa kaiket päivät on vailla vertaa. Ja riemu siitä, että saa juosta rannalla paljain varpain, tehdä hiekkalinnoja sun muuta. Siitä on lapsen raahaaminen mukaan vanhempien nautinnon vuoksi kaukana...Meillä on nyt matkailu muuttunut täysin ns. lapsen ehdoilla tehtäväksi, ja koko perhe nauttii yhteisestä reissusta.

Pointti olikin siinä, että pikkulapset polskivat ihan yhtä riemuissaan vaikkapa oman kotikaupungin kylpylässä. Eivät he tajua olevansa jossakin ulkomailla, eivätkä osaa nostaa hotellin uima-allasta mitenkään hienommaksi kokemukseksi kuin oman kylpylän uima-allasta. Pienet lapset saavat ihan yhtä suuria kiksejä kotimaisistakin elämyksistä, joten siinä mielessä kauas matkustaminen on heidän kanssaan turhaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Huom:
Alkuperäinen kirjoittaja x:
2v ja 5v eivät ole käyneet kotimaata kauempana. Mun mielestäni alle 5-vuotiaan matkustaminen on lähinnä sitä, että muksu on pakko raahata mukana kun vanhemmat haluavat matkustaa. Ei siitä reissusta lapselle juuri muistikuvia jää. 5v:n ja sitä vanhemman kanssa matkustamisessa alkaa jo olla jotain itua, ja lapsikin saattaa jo silloin saada matkasta jotain irti.

Sinulla on toki oikeus mielipiteeseesi, mutta ei kuitenkaan ole käytännön kokemusta. Voin kokemuksesta sanoa, että lapsen riemu polskiessa hotellin uima-altaassa kaiket päivät on vailla vertaa. Ja riemu siitä, että saa juosta rannalla paljain varpain, tehdä hiekkalinnoja sun muuta. Siitä on lapsen raahaaminen mukaan vanhempien nautinnon vuoksi kaukana...Meillä on nyt matkailu muuttunut täysin ns. lapsen ehdoilla tehtäväksi, ja koko perhe nauttii yhteisestä reissusta.
Rannalako ei voi juosta kesällä Suomessa? Itse henk.koht kaipaan matkalta muutakin kuin ylihinoiteltua rantaelämää joka toistuu samana viikon jokaisena päivänä.

No hankalaa se on keskellä talvea juosta rannalla paljain jaloin...
Me ei juurikaan matkusteta kuin talvella. Tekee kummasti terää kaikille saada vähän valoa vuoden pimeimpänä aikana.

Ylihinnoiteltu rantaelämä: noh, ihan maksutonta se rannalla oleminen kyllä viimekin reissulla oli. Mitä nyt jäätelöt käytiin välillä kaupasta ostamassa, ihan normihintaan.
 
Yhteistyössä