Missä on Saga jostain maatalosta jostain Porvoon suunnalta???

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja T. Titta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

T. Titta

Vieras
Niin, löytyiskö Saga, joka oli kotiapulaisena Kalliossa 1950-luvun alussa? Saga oli kotoisin maalaistalosta jostain Porvoon läheltä. Hän olisi nyt ehkä jotain noin 80-vuotias.

Hänestä ei kukaan osaa sanoa yhtään mitään. Missä on siis Saga? Tuolloin hän oli kokonaan ruotisinkielinen.

Saga tunsi perheenjäseniä, joilla sellaisia nimiä kuin Elina, Eeva ja Lauri, S, J, H, E ja M sekä vielä yksi E ja sitten vielä I ja R.

Entä löytyisikö muita kotiapulaisia??? Nimetkään eivät ole jääneet muistiin paitsi Sinikka. Missä on Sinikka???

Olisiko todella mahdollista, että maalta pääkaupunkiin kotiapulaisiksi tulleet ovatkin aiheuttaneet jotakin ongelmaa? Ennen kait tultiin pääkaupunkiin, mutta nyt lähdetään au pairiksi vaikka minne tuntemattomiin olosuhteisiin. Apua! Aika hirveetä! Lopultakin saattaa onneksi kääntyä se, että se ei ollut kaikille sopivaa. Vai ovat ongelmanaiheuttajiana ehkä heidän tuttujaan tai jopa tuttujen tuttuja??? Mitä jälkeläisiä? JO ON AIKOIHIN ELETTY! Älkää vaan ehdottako, että näistä porukoista löytyisi jotain "petoja"...

Entä kuka oli kaunotar Petronella ja mikä oli oikein hänelläkin ongelmana? Kysykääs Tavjalta - tai tietäisikö Kallion kirkossa saarnannut Paavo Lipponen jotain, koska lähettää kännyviestejä nimellään allekirjoitettuna jostain salaisesta numerosta, että joku asia hoidetaan luottamuksellisesti ja diskreetisti. Mikä ihmeen asia???

Selvitetään nyt sitten kaikki sotkut, kun on alkuun päästy! Ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäkööt!

Entä keitä olivat pikkupojat, jotka kuulema leikkivät hississä ja kuolivat sinne? Muistaako kukaan semmoisia? Kysykää sitäkin Tavjalta, ehkä Paavolta ja ehkä Kalevi Sorsan haamulta! Miksi juuri tuossa eräässä rappukäytävässä? En ole koskaan unohtanut ja mietin yhä, että keitä he nyt siten olivat. Vielä kamalammalta kuulostaa, kun kuulee jotain kreisiä urbaanilegendaa, jota kerrotaan suoraan päin naamaa, että jopa rappukäytävässä olisi raiskattu - siis jotain tosi pieniä lapsia! VOI IDIOOTTIEN IDIOTTEJA, MITÄ KAIKKEA TE OIKEIN ESITÄTTEKÄÄN! MITÄ IHMEEN PORUKOITA JA PASKANJAUHAJIA TE OIKEIN OLETTEKAAN? Onhan se tietysti ongelmallista, jos piiat eivät voi pysyä pöksyissään kun on niin komeita miehiä, joita ei sitten kait ole edes voinut yrittää. Mutta nyt on maailma mennyt täysin päälaelleen: ensimmäiset ovat tulleet viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi - tämäkin sana NÄYTTÄÄ TOTEUTUNEEN!

Noista piioista on siis tullut varmaan niitä tämän maan koulutettuja ja tasokkaimpia rouvia, mutta heidän hoitamiansa muksuja ei enää taida olla juuri edes olemassakaan... ONPAS OMITUINEN JA ERIKOINEN JUTTU, JUU... Onko ne lapset ehkä kuopattukin jo??? Ja näiden nykyrouvien lapsia tai lastenlapsi hoitaa sitten mahdollisesti joku MLLn nimissä toimiva, syrjäytynyt ihminen vapaaehtoistöinä, palkkanaan ehkä 4 euroa tunti... ja sijoitettuna jopa Pähkinärinteeseen kaikista mahdollisista paikoista... muistaako kukaan enää mitä Pähkinärinteessä tapahtui??? Mitäs tuo MLLn kirjaimilla merkitty työmiesten auto täällä ajelee??? Onko niillä ehkä joku soluttautumis- tai peitetehtävä??? Enpäs tiennytkään, että MLL:lläkin on kaksoisorganisaatio - ja vielä, että tämmöinen työmiesten auto!!! Onko teillä jotain mielikuvitusta mihin tämmöisissä asioissa voisi tommoista autoa käyttää???

Kallio oli 1950-luvulla vielä kuin pieni kylä kuten kerrottiin telkkarissa ohjelmassa, jossa haasteatlettin Tavjaa. Omituistahan se olisi jos kukaan ei nyt tietäisi yhtään mitään ja kukaan ei olisi koskaan tuntenut ketään. Jotain täyttä paskaako siis? No, eikös siellä jossain oli jopa Sörnäisten vankila, joten???

Kerrankin joku puhuu asiaa! Asioista on osattava keskustella niiden oikeilla nimillä.
 
Vaikenivatko kaikki siis? Menikö teillä koirilla joku luu ehkä kurkkuun? Mitä mieltä muuten olisitte siitä, että erään kuoleman syynä ei olisikaan tupakasta johtunut kurkkusyöpä vaan suoraan sanoen KURISTAMINEN! Kohtauksia oli ollut jokunen ennen kuin kuoli... on se omituista, että eräistä ihmisistä ei edes mistään arkistoista ole saatavissa tietoa. Minne jotkut ihmiset voivat olla niin täysin haihtuneita - vielä ukko joka tässä maassa on pitänyt monet uudenvuodenpuheet kansalle. Kertokaa, vai ettekö pysty kun koiranluunne takertui kurkkuun.

Kyllä jotain Elisaan liittyvää on aika varmasti olemassa, mutta nyt koirat lähtee vetämään - ei ketään oikein huvita tulla esille, mutta jos Tavja ja Paavo ja Sorsan haamu, vaikka - edes jotain??? Mikä se juttu on muuten, että suomalaisella ei saisi olla eläimen nimeä sukunimenä, pitääkö paikkansa??? Eikös Sorsa ole eläin vai onko todellakin tarvetta johonkin foliohattuun? Muuten sinne Kallion kirkkoon on rakennettu se 2000 uurnan hauta, mutta ne ovat vain määräaikaisia hautoja... eli 2000 mahtuu... ja sitähän sanotaan, että kun ruumis polttohaudataan, niin DNA tuhoutuisi. Pitääkö paikkansa??? Kuka haluaa että hänen ja hänen kavereidensa ja sukulaisten DNA tuhotaan kuoleman jälkeen?
 
Oliskohan se niin, että siellä Kalliossa on asunut joku, joka on puhunut sellaisia asioita, joita muut eivät ole ymmärtäneet ja hänestä on tehty joku "Kellokosken prinsessa"? Onko noita rinsessoja enemmänkin? Lähdettäiskös ihan joukolla niitä vapauttamaan ja pelastamaan??? Niitä on voitu luulla vaikka keneksi sen takia, että ovat asuneet jossakin tietyssä osoitteessa, vaikka ovatkin olleet vain jotain kotiapulaisia. Siis paljonkos tämmöistä porukkaa oikein olisi??? Ei niille nyt sentään mitään diagnoosia kuuluisi laittaa, vaan asiat olisi pitänyt selvittää. Ovatkin tainneet tulla rikollisten hyväksikäyttämiksi! Missä on Sinikka? Eikös ole joku Sinikkakin, joka on kuollut ihan Bodom-tyyliin? Kuka hän oikein on???
 
[QUOTE="Ketjuntappaja";26673267]Miksi te ihmiset olette vaienneet totaalisesti? Tavjaako odotatte palstalle vierailemaan?[/QUOTE]

Ohjeita keskustelijoille:
1. Kirjoita vain otsikon asiasta ja lyhyesti (max. 2000 merkkiä välilyönteineen).
2. Älä kopioi laajoja osia aikaisemmista viesteistä tai muista dokumenteista omaasi.
3. Esiinny vain yhdellä nimimerkillä per keskustelu. Älä omi muiden nimimerkkejä.
 
Kuka määrää että pitäisi käyttää vain yhtä nimimerkkiä. Sun tekstiäsi ei ymmärrä kukaan. Mitä tarkoitat kopioida muiden tekstejä jonnekin? Omat tekstit voivat sopia useampaankin kuin yhteen paikkaan.
 
Täällä ei makseta mitään yhtään mistään tämmöisestä. Miksi pitäisi maksaa? Tulkoot itse esille, jos haluaa. Tuskin näillä ihmisillä on salaisia numeroita, joten kait se Saga voi soittaa, jos haluaa. Ulkonäöltä sitä tuskin kukaan tuntee, joten jonkinlaista pientä ongelmaa on. Ehkäpä löytyisi kuitenkin joitakin, jotka pystyisivät sanomaan, että onko Saga todellakin etsitty henkilö nimeltä Saga vai joku huiputtaja. Karmeeta ajatella, että Sagalla olisi maatilakin, joka olisi sitten häneltä riistetty. Siis missä on Saga? Kysymys elää yhä!
 
Yhteistyössä