O
Omenakaneli
Vieras
Olen tätä pitkään pohtinut. Tällä palstalla yleisimmin annettu neuvo on parisuhdeterapia. No, kaikki varmaan tietää, että naimattomalle, lapsettomalle parille ainoa vaihtoehto on käytännössä yksityinen sektori. Lapsiperheet ajavat tärkeysjärjestyksessä ohi julkisella puolella, ja heitäkin on ruuhkaksi asti. Tässä tulee jossain vaiheessa talous vastaan.
Mutta kuinka kauan kannattaa hakata päätä seinään, jos suksi ei vaan ala luistamaan? Meillä ero tuli ensimmäistä kertaa puheeksi puolitoista vuotta sitten. Silloin sovittiin, että vielä yritetään. Tästä noin vuosi eteenpäin, eli viime kesänä, sovittiin että lokakuuhun asti yritetään, sitten haetaan ulkopuolista apua. No, ei haettu. Miehen mielestä mitään ei ole sovittu, oli vaan puhetta asiasta. No näin sitten.
No tässä ollaan nyt, ihan samojen ongelmien parissa edelleen. Puolitoista vuotta. Kauanko tässä enää on mielekästä "yrittää", jos asia ei ole edennyt metriäkään? Mikä on se mielekkyys?
Monesti sanotaan että jos mies ei hakkaa, juo, tai lyö, niin pitäisi olla vaan tyytyväinen. Entä jos ei näiden lisäksi myöskään puhu, kuuntele tai halua viettää aikaa yhdessä? Onko silloin sama olla yksin, vaikka kuinka molemmat rakastaa? Vaikka kuinka kovasti rakastaisin, onko se sen arvoista että sisintä nakertaa toisen välinpitämättömyys päivästä toiseen? Loukkaa asenne, jossa minä olen se pikkurouva jota aina välillä pitää muistaa käyttää ulkona tuulettumassa?
Niin. Miehen mielestä ongelmaa ei oikeastaan ole, tai jos jotain pitäisi sanoa niin seksiä sais olla enempi...
Mutta kuinka kauan kannattaa hakata päätä seinään, jos suksi ei vaan ala luistamaan? Meillä ero tuli ensimmäistä kertaa puheeksi puolitoista vuotta sitten. Silloin sovittiin, että vielä yritetään. Tästä noin vuosi eteenpäin, eli viime kesänä, sovittiin että lokakuuhun asti yritetään, sitten haetaan ulkopuolista apua. No, ei haettu. Miehen mielestä mitään ei ole sovittu, oli vaan puhetta asiasta. No näin sitten.
No tässä ollaan nyt, ihan samojen ongelmien parissa edelleen. Puolitoista vuotta. Kauanko tässä enää on mielekästä "yrittää", jos asia ei ole edennyt metriäkään? Mikä on se mielekkyys?
Monesti sanotaan että jos mies ei hakkaa, juo, tai lyö, niin pitäisi olla vaan tyytyväinen. Entä jos ei näiden lisäksi myöskään puhu, kuuntele tai halua viettää aikaa yhdessä? Onko silloin sama olla yksin, vaikka kuinka molemmat rakastaa? Vaikka kuinka kovasti rakastaisin, onko se sen arvoista että sisintä nakertaa toisen välinpitämättömyys päivästä toiseen? Loukkaa asenne, jossa minä olen se pikkurouva jota aina välillä pitää muistaa käyttää ulkona tuulettumassa?
Niin. Miehen mielestä ongelmaa ei oikeastaan ole, tai jos jotain pitäisi sanoa niin seksiä sais olla enempi...
