Missä käytte vauvan kanssa?

Mitäs te vauvalliset puuhastelette vauvojenne kanssa? Missä ja miten vietätte aikaa?
Mulla on muutaman kuukauden ikäinen vauva, ja käyn hänen kanssaan kerhoissa ja muskarissa. Usein (tai no, aina!) olen ainoa, jolla näin pieni vauva mukana. Ei se nyt sinänsä haittaa, itseni vuoksihan noissa käyn, ja noin pienethän ei vielä toisten seuraa edes kaipaa, vaikka omani onkin innoissaan kun ympärillä on menoa ja meininkiä. Mut mietityttää, että missähän ne muut vauvojen äidit oikein aikaansa viettää? Onko teillä niin paljon vauvallisia kavereita, että vietätte aikaanne heidän kanssaan? ( Mun ystävillä siis ei ole vielä lapsia.) Jossain on varmaan joku salainen vauvaseura, josta en ole kuullutkaan, ja jossa kaikki muut tän kaupungin tuhansien vauvojen äidit käy toisiaan tapaamassa...

 

Me oltiin aika lailla kotona siihen asti kun vauva oli 3 kk. Oli itkuinen tapaus, eikä mua huvittanut lähteä itkevän vauvan kanssa mihinkään... Kaupungilla käytiin joskus, kun vauva nukkui vaunuissa. 3 kk iästä ollaan käyty äiti-vauva-kerhossa kerran viikossa. Sitten 8 kk iästä aloitettiin muskari. Nämä kaksi "kerhoa" meillä on. Muuten käydään kahvittelemassa mun ystävien kanssa, tai tavataan mun kahta lapsellista kaveria jompien kumpien luona. Mut sitä kyllä tooooosi harvoin, ehkä parin kuukauden välein. Lapsettomia ystäviäni näen paljon useammin siis esim. kahvilassa. Ei mitään salakerhoja ainakaan täällä meillä...

 

Mekin olimme kotosalla kolmen kuukauden ikään saakka, mutta ostoksilla on käyty äiti-lapsi kerhossa, muskari aloitettiin seitsemän kuukauden ikäisenä. Aika paljon päiväsaikaan kotosalla, kun kaverit oli kaikki töissä, mutta iltaisin kyläiltiin enemmän. Siis ihan vauva-aikana. Mutta noissa äiti-lapsi kerhoissa ja perhekahviloissa kannattaa käydä, niissä on varmasti äitejä lapsineen. Mutta luulisin, että aika menee arjen pyörittämiseen kotosalla suurimmalla osalla.

 

Kaupungilla Helsingissä (siellä kahviloissa, kaupoilla ostamatta mitään kuitenkin, näyttelyissä jne.), vaunulenkeillä meren rannoilla eli ulkoilemassa, kahvilla kavereiden kanssa ja joskus kotonakin. Hoidan jopa "asioita" (kosmetologi jne.) vauvan nukkuessa vaunuissa.

Menemme ja tulemme paljon kaksikuisen kanssa! Kerhoihin ei näin pienen kanssa vielä pääse, joten menemme omilla ehdoillamme.

Kotona seinät kaatuisivat päälleni, pakko päästä ihmisten ilmoille. Toisaalta meillä onkin pieni asunto, joten kotona ei koko ajan viitsi oleskella. Mutta minun on saatava tuntea olevani osa tätä yhteiskuntaa

 

Kiitos vastauksista! Täytyy vaan sit jatkaa kerhoilua ja toivoa, et sinne jonain päivänä tulee lisää junioriluokkaa, tai vastaavasti vauva ehtii kasvaa. Ois niin kiva nähdä, millaisia muiden vauvat on tässä iässä. Jo vuoden vanhojen lasten vanhemmat ei enää muista, mikä kuuluu mihinkin ikään, ja vertaistukea ois kiva saada.

 

Aloitimme vauvamuskarin, äiti-vauva joogan, äiti-vauva pilateksen ja perhekerhon, kun vauva oli 2kk. Nyt 4kk. Lisäksi usealla läheisellä ystävällä on vauvoja, joten useana päivänä käymme lounaalla tms. Muskari oli jo ihan pienenä hitti. Juuri sen 45 min jaksoi olla aktiivinen, kun asennot vaihtui. Välillä liikuttiin, tanssittiin, siliteltiin yms. Tietenkin pieni reagoi eri tavalla kuin muutamaa kuukautta vanhempi, mutta ainakin meillä parikuinen oli jo tosi tarkkaavainen. Kolmen kuukauden kohdalla muuttui vielä tosi paljon aktiivisemmaksi ja kotonakin aina hymyili, kun laulsekelimme ja leikimme vauvamuskarissa oppimiani juttuja. Joogan ja pilateksen ajan vauva usein nukkui ikkunan ulkopuolella rivissä muiden vauvojen kanssa. Jos heräsi, jaksoi lopputunnin aina makailla ja katsella äidin touhua tai muita vauvoja. Sen jälkeen imetys ja rentouttava teellä istuskelu muiden äitien kanssa. Kutakuinkin joka päivä jotain ohjelmaa ja se on tarkoittanut samalla pitkiä unia ja tyytyväistä vauvaa. Nyt jalkani telottuani olemme olleet jo pari viikkoa kotona ja kitinä on lisääntynyt, kun on tylsää... Suosittelen vauvan kanssa menemistä.

 

Ihmettelen välillä onko kaikkien "pakko" mennä aina jonnekin vauvan kanssa. Miksi koti ei kelpaa ja se tavallinen arki vauvan/lapsien kanssa? Itse nautin suuresti ihan vain arjesta kotona, rutiineista, ruoan laitosta ja vauvan kanssa leikkimisestä. Tottakai mekin joskus käymme "jossain", kaupoilla ja kavereilla. Mutta enimmäkseen olemme vauvan kanssa kotona, ulkoillen ja leikkien. Eli ei kaikki pienten lasten äidit käy aina jossain kerhoissa tai muissa salakerhoissa, kotonakin voi olla kivaa ja nauttia lapsestaan. Muutaman vuoden päästä ehtii taas käydä vaikka missä kun lapsellakin on jo omia menoja.

 

Kotona olemisesta nauttiva; no ei tietenkään ole pakko! Mut minä taas nautin ihmisten seurasta ylipäänsä, ja uusien ihmisten tapaaminen on aina mielenkiintoista. Lastakin voi hoitaa niin eri tavalla ja asenteella, että saahan siitä itsekin aina miettimisen aihetta. Minua (ja vauvaakin) harrastaminen virkistää, se ei ole suorittamista eikä niihin mennä sellaisian päivinä, kun ei huvita.

 

On hienoa, jos nauttii kotona olemisesta. Ja ihan yhtä lailla hienoa, jos nauttii siitä, että on menossa. Olen onnellisempi, pirteämpi ja innostuneempi, kun olen menossa enkä vain kotona. Olin viikon kokonaan kotona telottuani jalan ja sen jälkeen oli pakko päästä johonkin. Menimme taksilla koko perheen voimin muutaman ystävän kanssa ravintolaan syömään. Aamupäivät olemme yleensä vauvan kanssa kotona. Silloin hänellä myös aktiivisinta aikaa. Meillä vauva on myös selkeästi hyväntuulisempi ja nukkuu paremmin, kun olemme olleet jossain. Viime viikko oli tosi rankka osittain myös siksi, että vauva kitisi paljon, nukkui huonosti ja kaipasi vain syliin. HÄn on nauravaisempi silloin, kun olemme vähän olleet jossain liikenteessä. Silloin hänelläkin on enemmän katseltavaa ja mietittävää ja toisaalta sitten taas mukavaa olla kotona omissa kuvioissa. En itse jaksaisi ellen olisi aktiivinen ja kävisi erilaisissa jutuissa tai vain kaupungilla pyörimässä tms. Tärkeintä varmasti, että jokainen löytää sen itselleen parhaan tavan olla vanhempana. Joku on menossa ja joku kotona.

 

LIsäänpä vielä. En ole koskaan oikein tykännyt "kotirutiineista" kuten siivoiluista, pyykeistä tms. Ruokaa on kiva laittaa välillä, mutta ei joka päivä. Sama puolisollani. Siinä meillä onkin haastetta sitten, kun lapsi rupeaa syömään kunnon ruokia. Ruokaa on tehtävä joka päivä...

Ellen useinmiten söisi lounasta jossain ulkona (useinmiten opiskelijaravintolassa) söisin tosi huonosti. Vaikka lounas on toki kallista verrattuna kotilounaaseen, säästän sillä paljon aikaa ja stressiä ja toisaalta syön kunnolla. (Onnistuin säästämään n. 40 lounaria työssäoloajalta...) Ihmiset ovat niin erilaisia. Vauvan kanssa voisin jutustella loputtomiin, mutta uskon, että hänellekin on parempi nähdä muitakin ihmisiä. JA pysyy vanhemmatkin täysijärkisinä, kun juttelevat muidenkin kuin vauvan kanssa.

 

Ihmettelen välillä onko kaikkien "pakko" mennä aina jonnekin vauvan kanssa. Miksi koti ei kelpaa ja se tavallinen arki vauvan/lapsien kanssa? Itse nautin suuresti ihan vain arjesta kotona, rutiineista, ruoan laitosta ja vauvan kanssa leikkimisestä. Tottakai mekin joskus käymme "jossain", kaupoilla ja kavereilla. Mutta enimmäkseen olemme vauvan kanssa kotona, ulkoillen ja leikkien. Eli ei kaikki pienten lasten äidit käy aina jossain kerhoissa tai muissa salakerhoissa, kotonakin voi olla kivaa ja nauttia lapsestaan. Muutaman vuoden päästä ehtii taas käydä vaikka missä kun lapsellakin on jo omia menoja.

Hyvä että sinulla näin. Minä ja vauvani viihdyimme myos kun kävimme pikkulenkeillä kodin ulkopuolella. Vauva hymyili, kun puettiin päälle ja kahvilassa tykkäsi katsella muita ihmisiä. Tosin hitusen erakkona liikuimme lapseni kanssa paljon kahdestaan (vaikka seuraakin olisi ollut) ja viikonloppuna isäkin oli mukana. Ehkäpä juuri kuten yllaoleva sanoi halusin nauttia vauvastani ja tutustua kunnolla. Mutta tämä on mielestäni enemmän vauvan äidin persoonasta johtuva kysymys. Eli en nyt tuomitsisi myoskään kaverikahvitteluja.
Etenimme toki vauvan ehdoilla eli pikkulenkkejä ja huoltoja unohtamatta. Kyllä vauvasta voi nauttia kodin ulkopuolellakin ja vauva myos!

 

Ei tullut ilmi missä kaupungissa ap asustaa, mutta ainakin Helsingistä löytyy perhetaloja, joissa järjestetään ilmaisia vauvamuskareita (2-6 kk ja 6-12kk) ja vauvakahviloita, sekä jumppia vähän vanhemmille, lisäksi näihin perhetaloihin voi mennä ihan muuten vaan vauvan kanssa leikkimään tai seurustelemaan. Lisäksi heillä on välillä aina eri teemoja eli milloin tulee kestovaippaesittelyä ja milloin jotain muuta. Kaupungin sivuilta löytyy lähin toimipiste. Suosittelen lämpimästi, henkilökunta on ihanaa ja meillä ollaan nautittu muskarista n. 4 kuukautisesta asti

 

mä en kaivaanu mitään kerhoja tms ennen ku vauva täytti vuoden.. Oltiin kotona ja ulkona ja kaupoissa ja kavereilla yms vaan.. useimmiten kotona. Mun mielestä menee liikaa aikaa siihen että pukee itelleen jotkut oikeet vaatteet ja meikkaa ja laittaa hiukset kun ei oikein jaksais tehdä mitään.. niin helpoimmalla päästiin olemalla kotona ja ulkona..

 

Meillä vauva täyttää pian vuoden ja kotona ollaan kyllä enimmäkseen oltu. Viihdyn loistavasti kotona ja aina keksin jotain tekemistä, joko vauvan kanssa tai yksin. Koti on vääränlainen ja väärässä paikassa, jos siellä ei viihdy...

Me on käyty n. 7kk iästä muskarissa ja mielestäni sinne ei kannata edes liian aikaisin lähteä. Meidän ryhmässä oli alkuun eräs, jolla oli 3kk ikäinen vava ja he lopettivat kesken, koska tuntui liian pieneltä, musta on paras, että vauva voi ensinnäkin jo istua.

Mun mielestä kaikki lähteminen on muutenkin niin työlästä, että en ikikunapäivänä jaksais olla noin paljon menossa kuin jotku mainitsi! Kauheeta pakkaamista ja laittamista kokoajan! Tottakai mekin joskus käydään kavereilla tai asioilla, tai että kaverit piipahtaa meillä, mutta ei läheskään joka päivä. Eikä mun mielestä pieni lapsi kaipaakaan kuin sitä tavallista arkea, jossa tietyt rutiinit toistuu...

Nautin myöskin yksinolosta ja on ihana vaan kävellä vaunuja työntäen jotain hiljaista metsätietä...

 

Mun mielestä kaikki lähteminen on muutenkin niin työlästä, että en ikikunapäivänä jaksais olla noin paljon menossa kuin jotku mainitsi! Kauheeta pakkaamista ja laittamista kokoajan!

Tässä se oikeastaan tuli: lähteminen on jaksamisesta ja viitsimisestä kiinni eikä siitä, että "kotona olisi paras". Pieni lapsi ei todellakaan tajua, missä se hänen köllimispeittonsa tai lavuaari on eli ollaanko kotona vai kylässä.

 

"okl:Mutta tämä on mielestäni enemmän vauvan äidin persoonasta johtuva kysymys."

Juuri näin. Eihän meistä kukaan muutu persoonana, vaikka lapsen saisikin. Yksinolosta pitävät pitävät edelleen eniten yksinolosta, ja seuralliset seurasta. Musta on vähän surullista, että tästäkin pitää yrittää vääntää jotain hyvä äidin normia. Minä käyn noissa kerhoissa ihan itseni vuoksi. Minusta on ihana laulaa, nauraa, hassutella, rupatella, keskustella ja viettää aikaa erilaisten ihmisten kanssa, joihin äitiyden myötä saa tutustella. Ja esikoisen äitinä on mielenkiintoista seurata, miten muut äidit kommunikoivat lastensa kanssa. Monet vauvaa naurattavat lorut olen oppinut muilta ihmisiltä.

 

Kyllä mä oon sitä mieltä, että se jatkuva lähteminen ja meneminen tuo lapzsellekin jonkinlaista stressiä! Varmaan osa syy nykyaikaiseen levottomuuteen, mutta niihän se levottomuus on aikuisillakin, jos pitää koko ajan olla menoa ja meinikiä. Ja siis enhän mäkään niin kirjoittanut, että olisin koko ajan kotona, mutta PALJON! Melkein joka päivä LÄHDETÄÄN mm. lenkille, jolloin vauva vetelee päikkäreitä. Mutta kyllä mun milestä on tosi ihmeellistä ja vähän hirvittävääkin ajatella, että nykyään ihmisillä pitää olla koko ajan jotain "retkutusta" meneillän, jopa pienillä vauvoilla. Ja kyllä se vauva tietää, että ollaanko kotona vai ei. Ja missä välissä teette kotitöitä, jos ootte koko ajan harrastamassa ja kyläilemässä?

 

Me käydään kerran viikossa muskarissa ja pari-kolme kertaa kaupassa (pakko mennä vauvan kanssa, kun olen yh), muuten vaunuillaan joka päivä pari kertaa (ei nuku kuin vaunuissa) ja ollaan kotosalla.

Kun on käyty jossain, niin ainakin meidän ylivilkkaaseen vauvaan vaikutus on positiivinen eli on ihan erilailla pirteä ja kitisee vähemmän, kun on nähnyt muitakin kuin äidin naamaa, johan se vauvakin kyllästyy aina samoihin ympyröihin ja välillä on nähtävä vähän maailmaa. Joten ei ne kaikki vauvatkaan nauti pelkästä kotona olosta.

Eiköhän tämä ole temperementti kysymys niin vauvoilla kuin äideilläkin eli ujommat viihtyy paremmin kotona ja sosiaalisemmat tarvitsevat muutakin vuorovaikutuista.

On aivan naurettavaa alkaa tästäkin mututuntumalla syyllistämään niitä äitejä, jotka kaipaavat muutakin kuin neljä seinää ympärilleen.. Ja jos ne vauvakerhot on niin vahingollisia lapsille, niin miksi niitä sitten niin kovasti järjestetään ja ihan ammatti-ihmisten toimesta?

 

Korjaus edelliseen, ei siis nuku päikkäreitä muualla kuin vaunuissa.

 

Varmaan osa syy nykyaikaiseen levottomuuteen, mutta niihän se levottomuus on aikuisillakin, jos pitää koko ajan olla menoa ja meinikiä. - - -Mutta kyllä mun milestä on tosi ihmeellistä ja vähän hirvittävääkin ajatella, että nykyään ihmisillä pitää olla koko ajan jotain "retkutusta" meneillän, jopa pienillä vauvoilla. Ja kyllä se vauva tietää, että ollaanko kotona vai ei. Ja missä välissä teette kotitöitä, jos ootte koko ajan harrastamassa ja kyläilemässä?

Kuka sanoi että koko ajan? Minä teen kotityöt - eli pyykit, tiskit, ylläpitosiivouksen - aikaisin aamulla kun vauva vielä nukkuu tai sitten myöhään illalla. Miksi ihmeessä lähteminen on sinusta "retkutusta"? Hei kuules, et viitsisi syyllistää muita jos et itse "jaksa" lähteä ja "viitsi" pakata. Olet heti syyttämässä levottomuudesta heitä, jotka haluavat muiden ihmisten seuraa. Miksi?

Kyllä sinä saat olla kotihiiri ihan rauhassa, ei sinua taas kukaan siitä syyllistä. Tämä taisi osua arkaan paikkaan?

 

Olen kyllä jollakin lailla samoilla linjoilla kuin muualla hyvä, kotona paras. Ja itse siis käyn kyllä nelikuiseni kanssa kerran viikkoon muskarissa, silloin tällöin kahvittelemassa esim. kahviloissa ja melkein päivittäin vaunulenkillä. Olen aika sosiaalinen ihminen ja jonkin verran ihan hillitsen menohalujani vauvan kanssa koska olen myös sitä mieltä, että mitä pienempi vauva, sitä vähemmän tarvitsisi olla ns. ylimääräisiä touhuja. Mun mielestä alle kolmikuista on edes turha viedä esim. muskariin. Me aloitettiin kahden kuukauden iässä ja ekan kuukauden vauva lähinnä nukkui koko tunnin ajan. Vasta siinä kolmen kuukauden iässä hänkin alkoi kiinnostua touhusta. Ja huom. ennen kuin joku tästäkin herneen vetää nenuun, ne ovat tietenkin vauvakohtaisia juttuja nämäkin!

Mutta mitä ajan takaa tällä on se, että isompana sitä mennään melkein minuutti aikataululla harrastuksesta toiseen. Sitä ehtii kyllä sittenkin. Ja pienet vauvat tykkäävät rutiineista. Meidänkin vauvasta huomaa joskus, että hän ns. häiriintyy jostakin menosta, joka esim. rikkoo hänen pitkiä päikkäreitä. Ja ylipäätään pienet vauvat eivät nyt kamalasti ja joka päivä hirveitä määriä ärsykkeitä tarvitse.

 

Niin eivat vauva tarvitse hirveesti arsykkeita, mutta jos meidan vauvalle ei (3-4 kk eteenpain), jotain jannaa nayta/ ainakin vaunuttele, niin karttyisaksi tulee, tai sitten pitaa olla kotona nayttamassa uutta juttua kaiken aikaa (ja kylla leikin, laulan, peilittelen ryomittelen etc kotona). Kotityot teen jutellen ja laulellen lapsen kanssa niin, etta vauva on mukana lattialla tai sitterissa. Olen muuten vahentanyt niiden tekemiseen minimiin ja siirtanyt viikonlopuille, kun mieskin on paikalla auttamassa. En siis tietenkaan koko paivaa reissaile. Kylla minun mielestani vauvan kanssa saa muutakin tehda kun vaunutella kodin ulkopuolella. Ja kuten sanoin meidan vauva viihtyy kahviloissa istuen sylissa ja katsellen ihmisia (mm. silmiin katsominen) ja kaymme myos museoissa ja shoppailemassa, ulkona syomassa (aikaisia illallisia, kun vauva on viela virkea), brunsseja, kaveritapaamisia. Aamulla ja illalla lellitellaan sangylla ja paivalla tutustutaan maailmaan. No ehkapa tama on meidan vauvan "rytmi".
Mitaan minuutti aikatauluja en ole harrastellut, kun en itse jaksa aikataulutella vaan mieluummin luen vauvan jaksamisia. Tosin uimakoulua vahan mietin, kun tykkaa meidan vauva kovasti kylpemisesta...
Jos joku viihtyy kotona niin hyva niin mutta uskon, etta eivat laheskaan kaikki reissuvanhemmat lapsiaan ylikuormita: siita muuten jo yleensa seuraa parku.
Ai niin meidan vauva ei muuten itke juurikaan, yleensa kitisee lattialla turhautumistaan, muuten ei itke (kun syotan ja nukutan ajoissa, on kylla myos helppo vauva).

 

Pienellä paikkakunnalla ei paljon tarjontaa, avoin perhekerho... No esikoinen käy seurakunnan kerhossa 4-vuotiaiden ryhmässä 2 krt/vko, muuten ei "harrasteta" mutta kylätellään sukulaisissa ja laitetaan ruokaa yhdessä tuttavien kans ja saunotaan jne... Enkä sitäpaitsi usein jaksakaan, kun voimat menee yhettömiin kolmen lapsen kanssa kotona, siellä kun sitä tekemistä riittää ! Keskeneräiset rakennukset, pihatyöt, kotityöt, välillä loppuu tunnit kellosta, ja joskus sitä ihan nauttii kun ei tarvitse lähteä kotoa mihinkään! Useimmiten "harrastajaäidit" taitaakin olla juuri yhden vauvan äitejä...? Kyllähän sitä itsekin silloin esikoisen kanssa jaksoi vielä mennä ja harrastaa...

 

Meidän perhekerhoissa käy kyllä paljon monen lapsen äitejä, jotka ovat kotona. Mut monen lapsen äideillä yleensä on jo äitiystäviä riittävästi; se työ, joka esikoisen kanssa pitää tehdä, että tutustuu muihin äiteihin, on silloin jo tehty. Ei tarvi mennä kerhoihin heitä tapaamaan, kun heitä voi tavata kotonakin.

Mun mielestä ei voida puhua siitä, että lapsi kuormittuisi perhekerhoissa ja kahviloissa käymisestä.(Eiköhän ne ole äidit, jotka tästä touhusta voivat kuormittua, jos alkavat siitä stressaamaan...) Siellähän ei ole voimakkaita ärsykkeitä,tai ainakin meidän kerhoissa on aika rauhallista, ja kerhot rytmittyy mukavasti just vauvan päikkäreiden väliin. Ei mun lapselle voi mitenkään olla traumaattista istua sylissä ja kuunnella normaalilla puheäänellä käytyjä keskusteluja. Vaikka nämä ihmiset ovat aluksi hänelle outoja, niin he kuitenkin ovat niitä tulevia kavereita ja kavereiden äitejä, jotka jo parin vuoden päästä muodostavat lapsen sosiaalisen ympäristön kodin ulkopuolella. Pieni vauva saa ainakin meidän kerhoissa myös paljon myönteistä huomiota; siellä on äitejä kroonisessa vauvakuumeessa,ja aina heiltä liikenee hymyä ja huvitusta minunkin pienelleni. Hän on siitä yleensä ihan innoissaan, ja flirttaa takaisin minkä ehtii. Eikä näytä ollenkaan kärsivältä.

 

Nämä ovat mielestäni ihan yksilökohtaisia juttuja. Jos äiti tykkää mennä paljon, niin yleensä hän sitten myös haluaa mennä vauvankin kanssa.

Itse olin juuri sellainen "kotona möllöttäjä" useastakin syystä: vauva nukkui todella huonosti ja kärsin sen vuoksi pahasta univelasta, joten kun on väsynyt, ei oikein jaksa. Lisäksi vauvan rytmi häiriytyi helposti, joten jos päiväunet katkesivat, niin koko loppuilta oli kärttyistä itkemistä. Olen aina viihtynyt kotona omissa oloissani, joten en kokenut, että olisi pakko mennä mihinkään. En myöskään pitänyt hyvänä ajatuksena käydä paikoissa, joissa vauva voisi sairastua esim. flunssaan, sillä ne ehtii sairastamaan ihan riittävän monta kertaa elämänsä aikana.