Missä vaiheessa kerroitte raskaudesta?

  • Viestiketjun aloittaja hölösuu
  • Ensimmäinen viesti
hölösuu
Otsikossa kysymys tulikin jo, eli mihin asti olette jaksaneet odottaa raskauden kertomisen kanssa ystäville ja sukulaisille? Mulla tää raskaus on vielä ihan alussa, vasta viikko 5 aluillaan.Tekisi mieli kertoa jo kaikille mutta km pelottaa. :S
 
lorra
80% varhaisista alkuraskauksista keskeytyy.

Itselläni yksi tuulimuna ja yksi keskenmeno takana enkä todellakaan kerro tästä raskaudesta ennen kuin ollaan käyty 12-viikon ultrassa. Nyt rv8 ja kaksi viikkoa sitten ultrassa todettiin syke ja kaikki hyvin. Viimeksi keskenmeno kylläkin vasta rv14.
 
Utelias kyselijä jatkaa..
Laitan tässä itse jotakin ensihätään, edelleenkin kuitenkin kaipailisin ´lorra´lta tarkennusta tuohon 80% väitteeseen...

Duodecim
1998;114(22):2295

Spontaanit keskenmenot ovat useiden perheiden tragediaa mutta terveydenhuollon yleistä arkipäivää. Kovasti toivotun raskauden keskeytyessä yllättäen pariskunnan on joskus vaikea ymmärtää, että sikiö useimmiten ei olisi ollut elinkelpoinen. Noin viisitoista prosenttia kliinisistä raskauksista päättyy spontaaniin keskenmenoon.

Mikä mahtaakaan olla raskauksien spontaanien keskeytymisten todellinen määrä, kun moni raskaus saattaa keskeytyä ilman, että nainen huomaa mitään kuukautisten mahdollisen pienen epäsäännöllisyyden lisäksi? Englantilaisryhmä hankki asiasta lisäselvyyttä tutkimalla raskausmuodostuman lääkeaineella aiheutetuista keskeytyksistä (mifepristonin ja misoprostolin yhdistelmä) (BMJ 1998; 316, 1712). Tutkimusasetelmassa ei ole odotettavissa mitään lääkityksen vaikutuksia lopputulokseen, koska alkiot syntyivät 72 tunnin kuluessa lääkityksen aloittamisesta. Kaikkiaan 506 keskeytyksestä saatiin 206 ehjää alkiota tutkittavaksi. Naisten keski-ikä oli 25 vuotta (vaihtelu 16–41 v). Raskausten kesto oli alle yhdeksän viikkoa.

Tutkijat päättelivät löydöstensä perusteella, että 34 % raskauksista olisi mahdollisesti keskeytynyt itsestään rakennepoikkeavuuden tai muun elinkyvyn esteen takia (ei alkiota, sikiöpussi rikkinäinen tai alkio resorboitumassa).

Tulos on yllättävä. Virhemahdollisuuksia ajatellen totuus saattaa olla vielä dramaattisempi. Emme pysty tämän tutkimuksen pohjalta arvioimaan, kuinka paljon "kemiallisista" raskauksista päättyy jo implantaation ja kliinisen raskauden välissä. Luonto on rakentanut tiheän laatuseulan, joka toimii aikaisempaa arviota useammin tietämättämme, ilman pettymystä ja surua aiheuttavaa kliinistä keskenmenoa. -POL
 
lorra
Totta, että ristiriitaista tietoa on paljon. Eri lähteiden mukaan prosentit vaihtelevat todella paljon. Juuri nyt luen erään suomalaisen tutkijamiehen kirjaa, joka kertoo että 40% alkuraskauden keskenmenoista päätyy keskenmenoon. Erään toisen lähteen mukaan jokainen nainen, jolla on kaksi elävää lasta, olisi tietämättään kokenut kaksi keskenmenoa. Tuo tietenkin tarkoittaa niin varhaisia keskenmenoja, että edes kuukautiset eivät ole myöhässä eli ei edes epäile raskautta.

Tuo 80% on erään lääkärin tutkimuksesta. En muista tutkimusta nyt, enkä viitsi arvailla nimeä, mutta etsin sen huomenna.

Gynekologi, jolla kävin hoidoissa sanoi myös luvun 80%. Mutta useimmin luku on paljon pienempi mm. mediassa ja yleisissä keskusteluissa. Mielipiteitä on monia.

Mutta nyt kaiken mahdollisen kirjallisuuden lukeneena, voin sanoa (íhan oma mielipiteeni), että luvut riippuvat täysin subjektiivisesti, tietenkin, tutkijasta.
 
lorra
Tuo lainaamasi Duodemin teksti on hyvä. Mutta huomioikaa, että kun sanotaan että kliinisistä raskauksista menee kesken n. 15%, se "kliininen" tarkoittaa sitä, että syke on jo havaittu eli raskaus ei ole alkuviikoilla enää.
 
jemih
Itselleni kävi niin, että huomasin olevani raskaana lokakuun alussa ja ajateltiin miehen kanssa kertoa asiasta joulun tienoilla. Olin kuitenkin alavatsastani jo niin turvoksissa, että läheisimmät alkoivat jo epäillä, omaa äitiäni epäilytti myös muuttunut käytökseni ja etenkin kieltäytyminen alkoholista ja kahvista. Niinpä asia paljastui tulevalle mummolle jo ensimmäisen neuvolan jälkeen rv10, ja oli sitten tasapuolisuuden nimissä kerrottava toisillekin tuleville isovanhemmille. Muille kertomista pitkitettiin sitten niin pitkään että ensimmäinen ultra ja suurin keskenmenon riski olivat ohitse. Vähän itseä kyllä jännitti, että mitä jos ei kaikki menekkään hyvin kun sukulaiset niin jo iloitsevat asiasta ja millaista olisi kertoa jos jotain kävisikin, mutta mies siinä onneksi vähän toppuutteli että kerrottu mikä kerrottu ja murehditaan vasta sitten jos jotain tapahtuu. Nyt rv23+5 ja kaikki edelleen hienosti :)
 
Lilja-77
Me kerroimme lähipiirillemme vasta np-ultran jälkeen. Eli taisi olla raskausviikko 12 menossa. Muille tuttaville on kerrottu sitten kun ollaan nähty /oltu yhteydessä.
Mekin halusimme, että suurin keskenmenoriski on ohitettu ennen asian paljastamista.

Mutta jokainen tavallaan. Jos tuntuu, että haluaa kertoa heti alkuvaiheessa, niin se on jokaisen henkilökohtainen päätös. Onnea odotukseen!
 
Silkkimaki
Mikä siinä on, että raskaus pitää salata? Miksi keskenmenosta eivät muut saisi tietää? Miksei vauvahaaveistakaan voi kertoa? Itse teen toisin, olen viikolla 5+2 ja monet jo tietävät. Kerron niille joiden haluan myös tietävän jos raskaus päättyykin. Minulla ne ovat parhaat ystäväni, parhaat työkaverini, siskoni ja vanhempani.

Miksi keskenmeno pitäisi kestää yksin, ihan kuin se olisi joku häpeä?
 
jemih
silkkimaki: ei meillä ainakaan ollut kyse keskenmenon häpeämisestä tai yksin kestämisestä, vaan lähinnä ajattelin asian niin, että jos kerron raskaudesta ja meneekin kesken, niin moni muu ihminen meidän lisäksi joutuu suremaan asiaa. Halusin ehkä suojella sekä tulevia mummoja turhalta huolelta ja surulta, että itseäni muiden sääliltä ja voivottelulta jos jotain olisikin käynyt. En sitten tiedä olisinko kertonut asiasta ja hakenut lohtua siinä tilanteessa jos olisin kokenut keskenmenon, mutta siinä tilanteessa tuntui parhaalta pitää asia itseellään. Ja miehen kanssa tehtiin päätös kertomisesta yhdessä. Mies olikin sitä mieltä, että tuntui mukavalta pitää ihana pikku salaisuus vain meillä kahdella vähän aikaa.. :)
 
nyt rv. 37+5
Me kerroimme myös jo aika alussa, olisiko parhaille kavereille kerrottu n. viikolla 6-7. Toisaalta sekä ystävät, että suurinosa sukulaisista myös oli tietoisia meidän kahden ja puolen vuoden mittaisesta raskautumisen yrittämisestä, joten oli luonnollista kertoa tästä ilouutisesta heti kun tavattiin ja vaihdettiin kuulumisia. Ja myös koska monet olivat olleet jo mukana välillä epätoivoiseltakin tuntuneessa raskautumisen odotuksessa ja myös tiesivät adoptiohaaveistamme, niin olisi ollut meille täysin luonnollista kertoa myös mahdollisesta keskenmenosta.
 
Hemppi
Minulla meni ensimmäinen raskaus kesken ja se huomattiin about viikoilla 12. Olimme käyneet alkuraskauden ultrassa, jossa näkyi sydämensyke ja tämän turvin olimme siis jo kertoneet useille. Itse henkilökohtaisesti yhtenä ikävimmistä asioista keskenmenossa koin sen, että kaikille kenelle olin kertonut ilouutisen oli nyt kerrottava suru-uutinen. Ei ollut mukavaa ja inhosin sitä säälin määrää mitä näiltä kyseisiltä henkilöiltä tuli. Helpompi asia olisi ollut kestää miehen kanssa kahden puiden. Mutta tämähän on vain minun kokemukseni ja mielipiteeni.

Nyt itsellä menossa vko 26 ja kaikki kunnossa=) Puolitoista vuotta meni keskenmenon jälkeen uudelleen raskautumiseen. Nyt kerroimme omille vanhemmillemme alkuraskauden ultran jälkeen (vko 8) ja lähimmille kavereille np-ultran jälkeen (vko 12). Töissä kerroin asian vasta, kun en sitä pystynyt piilottamaan (vko 20).
 
Silkkimakille
Alkuperäinen kirjoittaja Silkkimaki:
Mikä siinä on, että raskaus pitää salata? Miksi keskenmenosta eivät muut saisi tietää? Miksei vauvahaaveistakaan voi kertoa? Itse teen toisin, olen viikolla 5+2 ja monet jo tietävät. Kerron niille joiden haluan myös tietävän jos raskaus päättyykin. Minulla ne ovat parhaat ystäväni, parhaat työkaverini, siskoni ja vanhempani.

Miksi keskenmeno pitäisi kestää yksin, ihan kuin se olisi joku häpeä?
Itse olin kertonut raskaudesta aika aikaisessa vaiheessa, ja sitten kun sain keskenmenon rv 10 niin olisin mieluummin halunnut hetken surra rauhassa ja "sulatella" asiaa yhdessä miehen kanssa, mutta oli heti pakko ryhtyä selostamaan asiaa mummoille ja ystäville, koska kerran tiesivät raskaudestakin. Tuntui että itse ei ehtinyt asiaa käydä rauhassa läpi, kun piti yrittää lohduttaa muita ja lisäksi kertoa heille yleistietoa keskenmenosta (esim. aika monet eivät tiedä, että keskenmeno usein johtuu sikiön kehityshäiriöstä eikä sitä ei yleensä voi itse aiheuttaa esim. kantamalla liian painavia tavaroita tai tekemällä liikaa töitä, kuten meillä mummot epäilivät tapahtuneen). Myös se säälittely tuntui aika ikävältä, harva osaa tuossa(kaan) tilanteessa sanoa mitään mikä oikeasti lohduttaisi. Olisin kyllä kertonut varmasti keskenmenosta läheisillekin, mutta olisin itse halunnut valita ajankohdan kun olen jo vähän rauhoittunut...
 
Silkkimaki
Joo ymmärrän kyllä tuonkin kannan ja itse kerronkin raskaudestani vain ihmisille jotka tietävät raskauden riskit tässä vaiheessa. He esim. eivät kysy tavatessamme, että "mitä oot hankkinut vauvalle", vaan kysyvät, onko kaikki mennyt edelleen hyvin. Joten jos joutuisin kertomaan keskenmenosta, riittäisi vain tieto siitä että tämä raskaus ei jatkunutkaan.
 
ei nyt ihan noinkaan
Hieno idea kertoa vain niille jotka ymmärtävät km:n ja tuulimunan mahdollisuuden. Mutta ehän tuo noin mene! Raskausuutiset leviävät nopeammin kuin valo. Eli jos kerrot vain 10 ihmiselle jotka ymmärtää alkuraskauden riskit, niin todellisuudessa raskaudestasi tietää noin 50 ihmistä. Onko kivaa kun puolitutut tulee onnittelemaan kadulla, kun yrität selvitä keskenmenosta ja hoitaa asioita kaupungilla itkemättä?
 
hölösuu
Kiitos vastauksista! En mäkään keskenmenoa mitenkään häpeä mutta en haluaisi puhua siitä välttämättä kovin monen ihmisen kanssa. Olen luonteeltani sellainen että mielummin käsittelen surua mun miehen kanssa kahden kun monen ihmisen kanssa. Mulla myös viimeinen raskaus päättyyi ihan alkuvaiheessa keskenmenoon (pari päivää plussan jälkeen). Taidan minäkin odottaa sinnen ensimmäiseen ultraan, täällä Espoossa tehdään kuulemma np-ultra nykyään jo viikolla 10...
 
Olen kertonut
Olen kertonut äidilleni heti plussasta. Ensimmäinen raskaus meni kesken, ja koin, että silloin vasta olikin tärkeä puhua asiasta saman kokeneen naisen kanssa - äidilläni on myös ollut keskenmeno. Äitini ymmärrys auttoi enemmän kuin miehen myötätunto; eihän raskaus ollut miehelle vielä mitenkään todellista, vaikka hän parhaansa yrittikin lohduttaa.

Toisella kerralla kerroin myös heti. Ja menin heti myös varhaisultraan, kun se oli mahdollista. Varhaisultrassa selviää heti, onko kyse tuulimunasta,miten sikiö voi, sykkiikö sydän jne, ja sieltä saa myös viitteitä siitä, onko keskenmenoa odotettavissa. Kaikki oli hyvin, ja säästyin heti isolta stressiltä ja arvailuilta; suositelen sitä kaikille. Turha rasittaa itseään epäilyksillä viikokausilla, kun ne voi kumota tai varmistaa ultrassa muutamassa minuutissa!

Parhaille ystäville on tullut myös kerrottua, ihan käytännön pakosta; en ala valhetelemaan ja venkoilemaan, miksi saunaolut ei maistu. Perheellisten ystävien ilo ja tuki on ollut mahtavaa, ja on tärkeä saada puhua äitien kanssa siitä, mitä ihmettä tässä voikaan olla edessä. He ovat aidosti iloisia, mikä rohkaisee ja auttaa itseäkin orientoitumaan siihen, että on täältä vauva oikeasti tulossa.

Jos tässä tulee keskenmeno vielä jostain syystä, niin sitten tulee. Sitten sen surun kanssa on elettävä ja se on käsiteltävä. Elämässä tapahtuu ikäviä asioita, keskenmeno on yksi niistä. Iloitaanhan häissäkin alkavasta avioliitosta, vaikka niistä puolet päättyy eroon.;)
 
riemastunut
Kerroimme mieheni kanssa kummankin vanhemmille ja sisaruksille heti samana päivänä, kun teimme raskaustestin. Kumpikin kerroimme myös parille läheisimmälle ystävälle silloin saman tien. Kyllä kaikki ymmärtävät, että keskenmenon riski on silloin vielä suuri. Ajattelimme, että lähimmille ihmisille on kivaa kertoa heti alkuinnostuksessa. Silloin hekin voivat olla heti iloisia. Myös mahdollisen keskenmenon sattuessa on ihmisiä, joiden kanssa voi jutella ja jotka ovat saaneet kokea myös ilon emmekä jää surun kanssa kahdestaan.

Meillä on kummallakin läheiset perheet ja läheisiä ystäviä ja olisi lähinnä tuntunut kummalliselta olla kertomatta asiasta, joka on meille tosi iso ja iloinen.

Töissä ja monille kavereille ja puolitutuille emme ole kertoneet vielä, joitain poikkeuksia lukuunottamatta. Meillä on vasta kahdeksas viikko menossa. Pikkuhiljaa np ultran jälkeen ajattelimme kertoa avoimesti eteenpäin. Mulla on vatsa myös niin turvoksissa, että huomaan jo nyt töissä katseiden kääntyvän välillä vatsan suuntaan. Kovin montaa viikkoa ei voi olla kertomatta.

Oli ihanaa voida kertoa heti lähimmille ihmisille silloin, kun meillä oli ensimmäinen riemu eniten pinnassa. :)
 
meillä näin...
"Erään toisen lähteen mukaan jokainen nainen, jolla on kaksi elävää lasta, olisi tietämättään kokenut kaksi keskenmenoa. Tuo tietenkin tarkoittaa niin varhaisia keskenmenoja, että edes kuukautiset eivät ole myöhässä eli ei edes epäile raskautta."

No mulla on kaksi lasta eikä varmasti keskenmenoja koska olemme olleet mieheni kanssa ilman ehkäisyä tasan kaksi kuukautta (hyvä onnistumisprosentti meillä siis...). Joo mutta asiaan. Lähimmille ystäville kerroin rv9 kun olimme käyneet alkuraskauden ultrassa ja n rv16 sitten pikkuhiljaa muillekin. Sukulaisille jotka asuivat kauempana vasta rv20 jälkeen.
 
Ei hyvää päivää
Taidat olla vähän yksinkertainen. Olen kuullut samasta tutkimuksesta, siis että jokaista raskautta kohti naisella olisi yksi keskenmeno, joko tietäen tai tiedostamattaan. Sehän tietenkin edellyyttää ilman ehkäisyä olemista. Jos olet ollut vain kaksi kuukautta ilman ehkäisyä, miten voit edes verrata itseäsi tuohon? Eihän se koske sinua millään lailla! Tyhmempikin tajuaa että tutkimuksessa tarkoitettiin raskaaksi yrittäviä naisia.
 
---neito--
Missä vaiheessa raskaudesta yleeensä kerrotaan töissä? Tai siis pomolle suullisesti vai kirjallisesti? Ettei vaan tulisi irtisanotuksi ja sitten pomo sanoisi ettei tiennyt minun olevan raskaana? (ehkä vähän äärimmäiseen varautumista , mutta kuitenkin)
 
Pikkukakkonen tulossa
Esikoisen odotuksesta kerroimme isovanhemmille, kun olimme käyneet vk 8 varhaisultrassa ja olimme itse nähneet vauvanalun ja sykkeen. Oma äitini tiesi myöskin, että olimme kärsineet lapsettomuudesta ja raskaus ei ollut alkanut ihan helposti. Muille kerroimme sitten pikkuhiljaa sitä mukaa, kun tapasimme ja asia luontevasti tuli puheeksi. Viimeisimpänä taisi kuulla miehen veljen perhe viikolla 22, kun ei niin kovin tiiviisti tule yhteyttä pidettyä.

Nyt tästä toisesta odotuksesta kerroimme isovanhemmille heti uutena vuotena, kun plussatesti tehtiin jouluna. Molemmat isovanhemmat kun olivat sopivasti kuulolla samassa paikassa (; Silloin sovimme, että pidetään vielä muuten salassa, kun mitä vaan voi sattua. Nyt on 12 viikko alkamassa ja varhaisultrassa käyty viikolla 7. Odotus on vieläkin suht pienen piirin uutinen. Omat sisarukseni tietävät (miehen veli ei jälleen tiedä) ja muuten asia on "lipsahtanut" muutamalle tutulle ja mies on halunnut kertoa parhaille kavereilleen.

Itse en arastele kertomista niinkään keskenmenoriskin vuoksi. Kyllä läheisimmät varmasti naamastakin näkisivät huonot uutiset, jos keskenmeno tulisi, olisi raskaus ollut tiedossa tai ei. Ja elämää se vaan olisi - ei siis mikään salaisuus. Toki voisi olla raskasta kertoa keskenmenosta isolle joukolle, myös puolitutuille, jos uutinen olisi ehtinyt levitä. Oma syy lykätä vauvauutisten kertomista on se, että haluan ensin tulla itse "tutuksi" vauva-ajatuksen kanssa. Alkuraskaudesta kun koko odotus on vielä sen verran epätodellinen juttu, vaikka toivottu raskaus onkin. (;
 
vielä jaksaa yrittää
Olen itse kokenut sekä tuulimuna- raskauden, että kaksi keskenmenoa. Tuulimunan kohdalla ehdimme kertoa jo vanhemmille, sisaruksille sekä ystäville. Isäni uusi vaimo oli humalassa soittanut asiaa pitkin Suomea ja koko isän puolen suku tuntui tietävän asiasta ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Kun sitten vk 10 tuli keskenmeno ja itse olin ihan maassa, oli inhottava tavata seuraavalla kerralla sukulaisia, jotka onnittelivat iloisesta perhetapahtumasta, vaikka olin pyytänyt lähimmäisiäni olemaan asiasta vielä vaiti. Voi sanoa, ettei suhde "äitipuoleen" ole sen jälkeen ollut mikään kukoistava. Nyt on uusi yritys menossa, mikä on saatu IUI-toimenpiteellä aikaan ja rv on 12. Np-ultrassa on jo käyty, pari parasta kaveria tietää asiasta, muille ei ole vielä kerrottu. Suunnitelmissa on, että nyt alamme vähitellen kertoa asiaa vanhemmille, tosin isälle kertomista mietin vieläkin, vaikka vesseli tuntuu olevan sangen elinvoimainen ja voimistelee jokaisessa ultrassa niin voimakkaasti, että hoitajatkin ihmettelevät. =) Itse olen sitä mieltä, että jokainen kertokoon, milloin tahtoo. Minusta on iän ja kokemuksien myötä tullut varovainen. Turvallista odotusta kaikille!
 

Yhteistyössä