mistä apua äidinvaistottomalle äidille

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
mun keinot on ny loppu ja joka kerta ku jotain hänelle yritän neuvoa ( vauva 4 kk) saan itse kauhean jälkimasisken ja tuskan itselleni kun tajuan ettei musta o apua sen vauvalle ( siis et äiti alkais oppia lukemaan sen viestejä)
he saivat vauvan liki 40 vuotiaina keksittyään krapuloissaa et heil on vauvakuume ja heti raskaaksi ( seuraavia kuukautisia ei enää tullut)ettei ehtinyt edes asiaan "kasvaa".
imettää hän jaksoi viikon ja sit totesi ettei hän jaksa enää yrittää, kun ei ollut varma saiko vauva tarpeeksi maitoa, sitä kun ei tisseistä nää ja vauva oli itkuinen ja on ollut sitä koko tämän 4 kk vaikka nyt siis pullo ruoalla.
maitoa olimielestäni vaiks muille jakaa( tai ainakin rinnat valui maitoa).
Hän vaikuttaa tyytyväiseltä vain kun vauva nukkuu, muuten hänen mielestään on helvettillistä vauvan kanssa.
Synnytyksen jälkeisetä masennustakin olen miettinyt, mut kohdistuisiko se vain vauvaan vai oisko kaikki huonosti?
mä oon itse ihan kriisissä tän asian kans, varsinkin kun hän avoimesti puhuu tuskastaa ja ahdistuksestaa, mikä on kyl sinänsä ihan hyvä et myöntää tilanteen mut mä alan vaan olla niin loppu,itselläni 2 pientä lasta, muuten oisin jo lähtenyt viikoks katsoo heidän vauva arkeaan , nyt olen vain ollut päivisin ja illaksi palannut et omat pääsee nukkumaan kotiin.
hän ei siis ed. osaa lukea haluaako vauva ruokaa, nukkua , kuivan vaipan vai syliä tai mitä nyt sit ikinä vauvat haluakin ( meillä ainakin on kova seurustelemaan ollet molemmat lapset vaikka muuten ovatkin eriluontoisia)
hän ei ed. puhu vauvalle hoitaessan häntä vaik olen sitäkin koittanut neuvoa, vauva hierontaa olen neuvonut ja liinan käyttöä.
he nukuttelevat lasta sekä päivisin että öisin tunti tolkulla kun ilm. tarve saada vauva nukkuu on todella kova, sitäkin olen sanonut ettei elämä sasi olla yhtä vauvan nukutusta.
mut tosiaan alan jo olla epätoivoinen ja varsinkin kun asia pyörii mielessäni päivin ja nykyään yösyöttöjen jälkeen en tahdo saada unta kun jään miettimään ystäväni ongelmia.
itse en muuten pidä vauvaa mitenkään poikkeavan itkuisena enkä ainakaan koliikki vauvana!

vinkkejä otetaan kiitolla vastaa, omat aivot alkaa jo lyödä tyhjää!
 
Jos juttu on totta niin kyllä se on lastensuojelun asia auttaa pientä lasta saamaan turvallisen lapsuuden,ellei vanhemmat edes osaa ja ymmärrä mistään apua hakea.Kuinka edes ns."normaali" ihminen voi ihan noin hukassa olla tuolla iällä.Eikä tuo juttu muutenkaan vaikuta miltään normaalilta pieneltä hapuilulta ensivanhemmuudessa.Aloittajan pitäisi tehdä velvollisuutensa ja tehdä ilmoitus lastensuojeluun,he auttavat sitten perhettä kokonaisvaltaisesti.Jonkun pitää ottaa vastuu lapsen tulevaisuudesta tekemällä se ilmoitus.Eihän sinun velvollisuutesi ole huolehtia päivittäin toisenkin lapsesta.
 
Ei nyt välttämättä kannata ensimmäisenä lastensuojeluun ilmottaa. Voi käydä niin, että ystäväsi siitä herkässä tilassa suuttuu ja asiat menevät huonompaan jamaan. Yritä saada äiti puhumaan asiasta neuvolassa, josko sieltä saisi perhetyöntekijän auttamaan ja ennalta ehkäisemään tilanteen vaikeutumista.
 
aiko onko vain liian vaativa ja kriittinen itseään kohtaan?? mulla oli pitkään sellanen ongelma että vaikka muut ei olleetkaan täydellisiä ätei niin mun piti olla ajattelin että mitä vähemmän vauva itkee sen paremmin olen äitinä pärjännyt ja jos sitten itkikin niin että mikään ei auttanut(ilmavaivoja näin jälkikäteen ajateltuna) niin mä olin ihan maassa yms yms .

sittenmin olen luopunut täydellisyyteen pyrkimisen ja ymmärtänyt paljon asioita.

jos hänkin n täydellisyyden tavoittelija?ja siksi tuntee ettei osaa mitään?`. tai masentunut,masentunuthan ei kykene lukemaan vauvan viestei.
 
Joillakin kasvu äitiyteen kestää kauemmin kuin toisilla. Kun sain esikoisen, niin enpä minäkään 4kk iässä käyttänyt liinaa, pahemmin jutellut vauvalle, en ihmeemmin rakastanut häntä, olin onnellinen oikeastaan vain silloin kun vauva nukkui. Tosin meillä oli koliikkia. Nyt lapsia kolme, nuorin vuoden ja rakastan lapsiani yli kaiken, hassuttelen heidän kanssa, hoidan hyvin ja saan usein kiitosta miten hyvä äiti olen. Ei siis ole ihan tavatonta että on käynnistymisvaikeuksia äitiydessä, ettei vauvavuosi ole se ihanin aika elämässä. :) Eikä se tarkoita että olisi lastensuojeluasia.
 
no en kyl ala lastensuojeluun yhteyttä ottaa , kun eihän lapsella mitään hätää ole,kyllähän hänen kaikki perustarpeet tyydytetään ja onhan hänen elämässään muitakin ihmisiä kuin hieman hukassa oleva äiti, jotka siis juttelevat ja hoivaavat häntä( isä, mummot.pappa ja muu suku ja ystävät)
mut ihana kuulla et muillakin on ollut vastaavia alkukangerteluja
 
No minä ainakaan en osannut esikoisen "viestejä" lukea, olin ihan ihmeissäni kun multa kysyttiin, miksi vauva itkee? En ole mikään ajatustenlukija! Ensimmäiset puoli vuotta ei ollut hajuakaan, miksi vauva itki, ja sehän itki koko ajan. Annoin ensin ruokaa, tarkistin vaipan, pidin sylissä. Kun vauva vieläkin itki niin ihmettelin muiden lailla, miksi.

Olin masentunut, ja kyllä ainakin mulla se kohdistui vauvaan, koska oli vauvan "syy" että olin masentunut. Kun vauva nukkui, olin suht iloinen, mutta heti kun vauva heräsi.. Ensimmäinen ajatus oli, nyt se taas herää huutamaan ja vaatimaan, enkä saa olla hetkeäkään rauhassa.

Voi hyvinkin olla että ystäväsi on masentunut. Hänen itsensä pitäisi se ottaa puheeksi neuvolassa, eihän häntä muuten voi auttaa. Tosin itse en saanut neuvolasta mitään apuja. Kun sanoin, että tekisi mieli paiskata vauva parvekkeelta alas kun se huutaa, niin vastaus oli :"niin kauan kun et tee sitä kaikki on hyvin." Ai jaa?? No selvisin onneksi masennuksestani ihan itse, vauvakin lopetti huutamisen ja elämä kirkastui. Toivon että myös tuttavasi pääsevät alkukangertelun yli pian ja alkavat nauttia vauvastaan.
 

Yhteistyössä