Mistä ihmeestä 1,5v saanut OKSENNUSTAUDIN??????

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Appuuva
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

Appuuva

Vieras
Mua kyllä ihmetyttää, että mistä meidän 1,5vuotias on saanut rajun oksennustaudin. Ei olla nyt ainakaan 1,5 viikkoon vierailtu missään, ei olla käyty kerhoissa, ei avoimessa päiväkodissa. Meillä ei ole käynyt ketään. Kaupassa lapsi on aina hanskat kädessä eikä nuole mitään. Ja kotiin tulessa pesemme kädet. Eikä siis ole vielä päivähoidossakaan.

Tulee jo mieleen, että onko tämä jotain vaarallista, vaikka ihan tavalliselta oksennustaudilta se vaikuttaa. Ei ole ennen meidän perheessä tätä tautia ollut.

Onko muille tullut (vain lapselle) oksennustauti tuosta vain ilman mitään tietoa alkuperästä?
 
Oksennustauti tarttuu ihan hengitysilman kautta. Lisäksi on luultavaa, että joku taloudestanne on liikkunut kodin ulkopuolella ja mahdollisesti tuonut taudin. Mutta tosiaan ei siihen vaadita kuin hengittämistä otollisessa paikassa niin taudin saa.
 
No kyllähän se tarttuu herkästi. Voi tulla vaikka siitä, että sinä kosket kaupassa johonkin, johon juuri on virusta kantava koskettanut. Sitten sinä kosketat itseesi tai lapseen, vaikkapa kasvoihin. Ja siinä se sitten on. Osa vatsatautia aiheuttavista viruksista leviää myös pisaratartuntana. Mainitsemasi menetelmät (mm. hyvä käsihygienia) toki vähentävät riskiä sairastua vatsatautiin, mutteivät poista sitä kokonaan.
 
oletteko ostaneet kaupasta elintarvikkeita? Joku oksennustautinen on koskenut esim leipäpussiin, mutta laittanutkin sen takaisin hyllyyn. Sitten sinä olet ostanut sen pussin. Menette kotiin ja pesette kädet. Sitten kosket siihen leipäpussiin ja teet lapselle leivät. Oksennustautia aiheuttavat virukset siirtyvät lapseesi sinun käsiesi kautta (tultuaan ensin sinun käsiisi siitä pussista). Tällä kertaa vastustuskyky ei riittänyt tuhoamaan niitä. Lapsi sairastuu.

Tauteja tulee ja menee. Steriiliä elämää on vaikeaa viettää kotioloissa.
 
kaikkea edellä lukevaa jne....Ja luulenpa että teillä on kaupassa/asioilla kengät jalassa ja kotiin tullessa riisutte ne jonnekin eteiseen... kuljette sukkineen eteisessä.... muksu saattaa käydä koskemassa kenkiä jne..
 

Similar threads

L
Viestiä
2
Luettu
1K
Aihe vapaa
Lapsen ravinto 6:sta 24:n kuukauden ikään.
L

Yhteistyössä