Mistä niitä kavereita saa?

["huoh"]

Omat ympäri Suomea ja ne vähäisetkin muuttamassa pois. Työkaverit aivan eri ikäluokkaa, salilta ei kaveria mukaan tartu. Ne muutamatkin kaverit tuntuu karttelevan, aina kieltäytyvät ties mihinkä syyhyn vedoten. Täällä me ollaan, minä, mies ja 2 lasta n. 200km päässä isovanhemmista, ilman tukiverkkoa. Kaksistaankin päästään ehkä 3-4xvuodessa kun kuskataan lapset hoitoon ja haetaan takasin.

Miten te muut, joilla tukiverkko muualla, pärjäätte? Mistä niitä kavereita saa, missä tutustua uusiin ihmisiin? Onko muutto ainut vaihtoehto (sitäkin mietitty, ois uudet kuviot, työt ja ehkä sitä myötä kaverit ja piiritkin)?

 

[........]

Varmaan harrastuksista, jos jaksaa olla kamalan aktiivinen ja sosiaalinen. Ei onnistu esim. minulta ujolta ja hitaasti lämpenevältä.

 

["Piika-äiti"]

Ystävä voi olla eri ikäisen ja eri elämänvaiheessa olevan ihmisen kanssa. Itselleni nämä ystävyyssuhteet joko itseäni olennaisesti nuorempiin tai vanhempiin ovat olleet valtavan antoisia ja avartavia.

Minun ystävät on peräisin harrastusympyröistä, opiskelu- tai työelämästä, erilaisista järjestökuvioista, naapureista tai sitten lasten kavereiden vanhemmista.

Ja kyllä se kärsivällisyyden ja ajan lisäksi jonkinlaista aktiivisuutta ja aloitteellisuutta vaatii, sekä ystävystyminen että sen hauraan tutustumisalun tukeminen. Joku on sanonut, että pyytämällä pientä arkista palvelusta, kiittämällä aikanaan siitä kunnolla ja aina silloin tällöin uusimalla avunpyyntönsä voi saada ystävyyden alulle.

 

[Miiuska harmailee]

eipä oo viel tähänpäiväänkään asti kuulunu, sellaista joka oikeasti voisi olla kaveri- kyll löytyy syitä ettei tartte nähdä. -hmph!

itse kaipailen myös kaveria- jotakuta jonka kanssa rupatela niitä näitä ja vaikka kaffitella mut aika kiven alla taitaa olla :/

 

[apollo harmaana]

Niin, kertokaa viisaammat? Ei niitä saa jos ei ole aktiivinen ja kerro paljon itsestään ja omaa jo hyvää ihmis/kaverituntemusta. Sellaista se on. Jotkut jää yksin niinkuin laumassa on tapana. Ystävät hakeutuvat niille joilla jo on paljon ystäviä ja sitten hilaiset/yksinäiset ei kohtaa.

 

[Ujotus]

Mullekin saa sitten vinkata jos joku keksii hyvän reseptin... Nyt nelisen vuotta parisuhdetta takana kera lapsien ja sinne on pikkuhiljaa kaverit hävinneet parempiin, jännempiin kuvioihin. En ole sellainen ihminen, joka kahvilassa tuppautuu yksinäisen pöytään istumaan, kyselemään, jotta saako liittyä seuraan...

 

[huoh -ap]

Niin. Mä koen että perheen perustamisen hinta oli ystävien menetys. Lupasin itselleni etten muutu, lähden illanviettoihin yms. Mutta kaverit muuttu, enää ei kutsuttu. Ja jos nytkin jonnekin menen, huomaan aina itse kutsuneeni itseni. (Olen kysynyt mentäskö, kaveri ilmoittaa että olen jo menossa, tuu mukaan. Ei ois kysyny jos en ois sattunu kysymään...)

Mulla on muutama hyvä ystävä mutta he tosiaankin asuvat eri paikkakunnilla. Lasten kavereiden vanhemmat.. Joo-o, tämä pitänee hyödyntää jahka lapset hieman kasvavat. Arjessa työ ja salilla käynti, ei siihen enää kauheasti harrastuksia mahdu kun mieskin käy omissa harrastuksissaan, tällöin toinen aina kotona lasten kanssa. Juttelen kyllä paljon pienessä porukassa, isommassa porukassa taas olen ehkä enemmän se sivustaseuraaja.
Ei kai se auta ku yrittää niistä vähäisistä kontakteista jotain ja sitten kun lapset kasvaa niin jos sitten sitä myötä...

 

[erakko]

muutin viime syksynä eron jälkeen takaisin entiseen kotikaupunkiini, en ole koskaan ollut niin yksinäinen kuin tämän kuluneen vuoden aikana:/ lähes kaikki entiset ystävät hajallaan ympäri suomea ja muutamat jotka vielä täällä asuvat ovat niin kiinni omissa perheissään ettei heillä ole koskaan aikaa tavata.

Yhden kerran tässä vuoden aikana olen käynyt kaverin kanssa ulkona syömässä..siinä minun sosiaalinen elämäni! Töistä ei kavereita löydy kun työskentelen yksin.. koirapuistossa käynti on ainoa "harrastus" ja siellä sentään pääsee puhumaan ihmisten kanssa, vaan siihen se jää! Joskus voi olla etten ole pariin päivään puhunut kuin koiralle ja kaupan kassalle..vaan ei tämä tilanne murehtimalla parene..jospa se joskus joku ystävä löytyisi.. se vaan on tullut tässä todettua ettei ihmistä ole näin yksin tarkoitettu olemaan..

 

[gggggg]

Mä taas sain ystäviä vasta perheen perustamisen myötä. Lasten myötä oli helppo tutustua naapuruston samassa elämäntilanteessa oleviin äiteihin. Tämä tietysti toimii vain pienten lasten äideillä hyvin, kun luuhaa puistoissa joka tapauksessa.

 

[huoh -ap]

Mä taas sain ystäviä vasta perheen perustamisen myötä. Lasten myötä oli helppo tutustua naapuruston samassa elämäntilanteessa oleviin äiteihin. Tämä tietysti toimii vain pienten lasten äideillä hyvin, kun luuhaa puistoissa joka tapauksessa.

Täällä taas ei kun naapurit täynnä vanhemman ikäluokan ihmisiä tai jo kouluikäisiä lapsia. :/ Jos menemme kauempaan puistoon, siellä on vain yksi äiti lapsineen jos sitäkään. Tällä alueella pienten lasten äidit ei joko ulkoile tai ulkoilevat omissa pihapiireissään (omakotitalo) tai ovat kaikki työelämässä tai jotain. Tai sitten piirit on vain niin pienet että me alle vuoden tällä kaupugin laidalla asuneena emme tiedä missä ne piirit on ja miten niihin ehkä voisi päästä.

 

["vieras"]

Minusta tuntuu etten nyt enää kaipaa lähellä asuvaa ystävää. Oma perhe ja 3 lasta vievät ison ajan. Sitten kun tavataan ystävien kanssa niin voi pitää kunnon laatuaikaa pari päivää putkeen tms. (en tarkoita viinaa tms. vaan yhdessä oloa sen ajan).
Tuntuu ettei minulla enää olisi aikaa läheisille lähellä asuville ystäville.