Mistä saisi itsekuria ja kärsivällisyyttä painonpudotukseen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ei meinaa jaksaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

ei meinaa jaksaa

Vieras
Tiedän kyllä, että painoa pitäisi pudottaa hitaalla tahdilla ja pitkän ajan kuluessa, mutta mistä ihmeestä saa sen kärsivällisyyden ja itsekurin, kun tuntuu siltä, että se normaalipaino on ihan toivottoman kaukana ja että ei ikinä jaksa sinne asti.

Ja kun minulle joku kilon pudotus viikossa ei edes tunnu miltään motivoivalta. Minun painoni voi heitellä pari kiloa jo parin päivänkin aikana, joten tuo kilo viikossa ei oikein motivoi, kun ei sitä edes huomaa.

No, ajattelin vaan kysyä, että jos joku on tällaisessa pitkäkestoisessa laihdutuksessa onnistunut, niin mistä oikein löysitte ne tarvittavat itsekurin, käsivällisyyden ja uskon siihen, että homma kannattaa ja että tuloksia on tulossa, vaikka mitään ei tunnu tapahtuvan.
 
Noh, mulla auttoi kun kävin silloin tällöin kaupassa ahtaassa kopissa sovittamassa liian pieniä vaatteita. Kyllähän tuntui pahalta kahtoa peilistä, ja kun mikään ei ikinä ollut hyvä päällä. Se antoi motivaatiota aina joksikin aikaa. Lenkkeilin sitten hulluna. Ja paino tippui yli 70 kilosta alle kuutenkymppiin. Olen lyhyt eukko, joten mulle tuo on hurjan iso pudotus.
 
Tippuiskin kilon viikossa niin olisin onnellinen. Todella hidasta on ja viimeisen kahden viikon aikana olen laihtunut 0,5 kg, vaikka liikun 1,5 tuntia päivässä, käyn töissä ja syön n. 1500 kcal. Viime vuonna lähti 14 kg ja siinä meni aikaa 8kk. Välillä oli pakko vähän löysätä, kun ei jaksanut kituuttaa kuukausitolkulla ja varsinkin kun tulosta ei meinaa tulla.
 
Jutan gofatgo dietti on hyvä. Siinä saa syödä ja verensokeri pysyy tasaisena, lisäksi liikuntaa niin tuloksia tulee. Tätä jaksaa pitää, kun ei ole mitään kituuttamista.
 
Olen 3 kuukaudessa pudottanut 18 kg. Kolme viikkoa sitten alkoi pudotus junnaamaan, ei yhtään pudonnut viikossa. Sitten yks päivä vahingossa join liikaa, join vettä 2 ltr ja 0 kcal bonaquaa 2 ltr ja johan alkoi tapahtumaan, nyt on viikossa lähtenyt 2,3 kg ja tavoitteeseen on enää 1,3 kg :) Olen mukana ohjelmassa, jossa syödään noin 800 kcal/päivä, ei hiilihydraattia eikä rasvaa.
 

Yhteistyössä