Mistä saisin voimia eroon?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja surullinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

surullinen

Vieras
Ensinnäkin, toivon että kerrankin kukaan ei vastaisi tähän topikkiin epäasiallisesti.

Mieheni oli baarissa, ja oli sitten kotiin tultuaan yöllä virtsannut vieraspatjallemme. Hän suhtautui tähän naureskellen tyyliin "minkä sille voi". No minä sitten kielsin häntä menemästä nukkumaan sänkyymme, jolloin hän ärsyyntyneenä läimäytti minua jalkaan niin kovaa, että siihen tuli punainen käden kuva. Sitä ennen hän huitaisi minua naamaan päin nyrkillä, kuitenkin niin, että "löi" tarkoituksella ohi. Mies vaan sanoi,että ärsytin häntä liikaa, niin siksi teki noin.

Tiedän, että ero on ainut viisas ratkaisu. Mutta mistä löydän voimia siihen?? Olo on oikeasti ihan kirjaimellisesti lyöty. Meillä on kaksi pientä lasta, ja olen muuttanut miehen ja työasioiden perässä paikkakunnalle, jossa minulla ei ole omasta puolesta tukiverkkoa. En kehtaa kertoa tästä tapahtuneesta kenellekään, hävettää. :'(
 
Olisiko mahdollista, että muuttaisit lasten kanssa jollekin sellaiselle paikkakunnalle, jossa sinulla on tukiverkko? Löytäisitkö joltakin sellaiselta paikkakunnalta töitä tai muun toimeentulon?
 
Päätöksestä saa voimia.. Kun tekee vakavan ja kunnolla harkitun päätöksen niin siitä saa myös voimaa... Jos on epävarma ja jossittelee niin ei ole valmis eroon. Tukiverkosta sen verran että soittele sukulaisille, kavereille vaikkei ne lähellä olisikaan ja jos tilanne on erittäin vakava niin viranomaisverkosto on tänä päivänä hyvä ja auttaa varmasti, se vain on hidas reitti. Itse erosin 18vuotisesta liitosta 7 vuotta sitten enkä ole katunut,,, siinäkin 10 vuotta jaksoin miettiä ja pähkäillä mistä voimia mutta luja päätös oli se voimanlähde ja tietty rukous myös. Mutta mieti tarkkaan ja aina ensin puhu puhu ja puhu ja kerro tarkkaan miehellesi miltä sinusta tuntuu, mutta jos ei auta niin ero taitaa olla parasta lastenkin kannalta. Äläkä häpeä puhua asiasta muille koska se usein avaa sinulle eri näkökulmia ja ratkaisuja.. Ei vaikea suhde ole häpeä asia, se vain on sattunut menemään niin , eikä edes syyllisiä kannata etsiä, siihen menee energiaa liikaa eikä se auta ketään. Ainoa tärkeä asia on huominen, tulevaisuus, mitä tehdä tästä eteenpäin??
Voimia sulle! Ja halaus myös..
 
Alkuperäinen kirjoittaja surullinen:
Ensinnäkin, toivon että kerrankin kukaan ei vastaisi tähän topikkiin epäasiallisesti.

Mieheni oli baarissa, ja oli sitten kotiin tultuaan yöllä virtsannut vieraspatjallemme. Hän suhtautui tähän naureskellen tyyliin "minkä sille voi". No minä sitten kielsin häntä menemästä nukkumaan sänkyymme, jolloin hän ärsyyntyneenä läimäytti minua jalkaan niin kovaa, että siihen tuli punainen käden kuva. Sitä ennen hän huitaisi minua naamaan päin nyrkillä, kuitenkin niin, että "löi" tarkoituksella ohi. Mies vaan sanoi,että ärsytin häntä liikaa, niin siksi teki noin.

Tiedän, että ero on ainut viisas ratkaisu. Mutta mistä löydän voimia siihen?? Olo on oikeasti ihan kirjaimellisesti lyöty. Meillä on kaksi pientä lasta, ja olen muuttanut miehen ja työasioiden perässä paikkakunnalle, jossa minulla ei ole omasta puolesta tukiverkkoa. En kehtaa kertoa tästä tapahtuneesta kenellekään, hävettää. :'(

Onko miehesi aiemmin käyttäytynyt väkivaltaisesti? Kauan olette olleet yhdessä?

 
Minun olisi asuttava täällä päin vielä n. 3-4 vuotta työkuvioiden takia.

Ja mieheni on joskus aiemminkin ollut humalapäissään uhkaava, sekä käyttäytyy humalassa muutenkin inhottavasti minua kohtaan. Yhdessä ollaan oltu vajaa 5v. Pahinta asiasta tekee ehkä se, että tuntuu ettei toinen loppujen lopuksi juurikaan edes kadu tekojaan, vaan aina syy on minussa, olen ärsyttämällä häntä aikaan saanut tilanteen. Pyytää anteeksi, mutta tuntuu ettei se ole vilpitöntä.

Niin, ja ei tämä tilanne tästä oikein mitenkään korjaannu, en usko siihen enää. Mietin vaan miten jaksan yksin, kun tosiaan vanhempikin lapsi on vasta alle 2,5vuotias. Tosin hoitovastuu on tähänkin saakka ollut paljolti mulla.. Kuitenkin yksinhuoltajana olisi varmasti melko rankkaa näin pienten kanssa.
 
Päätöksen tekeminen on se vaikein ja raskain vaihe. En lähde nyt mitään kommentoimaan siihen mitä sun pitäisi tehdä koska sen sä voit tietää vain itse, päätös on sinun. Mutta tosiaan... omasta kokemuksesta voin sanoa, että pienten lasten kanssa se päätöksen tekeminen oli se tuskaisen vaikea asia mutta kun päätös oli tehty iski ihan suunnaton helpotus. Toki niitä helvetillisiä päiviä on edelleen ja tulee moneen kertaan olemaankin, mutta päätöstäni en ole missään vaiheessa katunut ja nyt mun on parempi olla kuin pitkään aikaan. Voimia :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Minun olisi asuttava täällä päin vielä n. 3-4 vuotta työkuvioiden takia.

Ja mieheni on joskus aiemminkin ollut humalapäissään uhkaava, sekä käyttäytyy humalassa muutenkin inhottavasti minua kohtaan. Yhdessä ollaan oltu vajaa 5v. Pahinta asiasta tekee ehkä se, että tuntuu ettei toinen loppujen lopuksi juurikaan edes kadu tekojaan, vaan aina syy on minussa, olen ärsyttämällä häntä aikaan saanut tilanteen. Pyytää anteeksi, mutta tuntuu ettei se ole vilpitöntä.

Niin, ja ei tämä tilanne tästä oikein mitenkään korjaannu, en usko siihen enää. Mietin vaan miten jaksan yksin, kun tosiaan vanhempikin lapsi on vasta alle 2,5vuotias. Tosin hoitovastuu on tähänkin saakka ollut paljolti mulla.. Kuitenkin yksinhuoltajana olisi varmasti melko rankkaa näin pienten kanssa.

Jos sulla on musta nikki ja haluat niin laita Y:tä... mä olen kaksi kuukautta sitten eronnut ja lapset on nyt 3v ja 2kk
 

Yhteistyössä