A
"a.p"
Vieras
Rakastan miestäni ja olen onnellinen hänen kanssaan. Minua häiritsee kamalan paljon se, että kuitenkin huomaan tahtovani myös muilta miehiltä ihailua, tosin vain katseet riittävät. Heikko itsetuntoko?
Mutta se mikä eniten häiritsee. Tälläkin hetkellä on eräs mies, johon tunnen voimakasta seksuaalista vetoa, en kuitenkaan muussa mielessä ole hänestä kiinnostunut. Haaveilen kaikenlaista, vaikka en tahtoisi, ja yritän karkottaa ajatuksia päästäni. Tämä on todella epämiellyttävää, sillä tunnen tekeväni jo ajatuksen tasolla väärin. Tämä veto on jopa niin voimakasta, että en luottaisi itseeni, jos humalassa olisin kyseisen miehen seurassa, ja olisi tilaisuus tehdä jotain.
Itse tuomitsen pettämisen, enkä ikimaailmassa halua pettää tai tulla petetyksi. Mistä nämä tunteet siis kumpuavat, kun kyse ei ole mistään ihastuksesta.