mistä tiedän vieläkö rakastan?

[dinosaurus poks]

olen kamppaillut tunteideni kanssa jo jonkin aikaa.
välillä haluan miestäni, tahdon läheisyyttä ja kaipaan kosketusta..
toisaalta taas joskus en voi sietää koko ihmistä missään muodossa. tänään on taas jälkimmäinen päivä. taas tuntuu sille, etten halua jakaa tulevaisuutta hänen kanssaan. mies halasi ennen töihin lähtöään ja se ei herättänyt minussa mitään tunteita.

mistä tiedän rakastanko vielä, vai onko moiset tunteiden muuttelut normaaleja ailahteluja. suhdetta takana viisi vuotta, ei lapsia.

 

["hmm"]

Ensimmäisenä tulee mieleen, että onko sulla käytössä hormonaalinen ehkäisy?

 

[dinosaurus poks]

[QUOTE="hmm";24315945]Ensimmäisenä tulee mieleen, että onko sulla käytössä hormonaalinen ehkäisy?[/QUOTE]

ei ole, kondomia käytämme sillä nuo hormonaaliset tuotteet ei sovi minulle :/

 

[siivu]

Mulla on samanlaiset tunteet. Kun katselen valokuvia hänestä, jotka olen itse ottanut viimeisen 3 vuoden ajalta, aiheuttaa enemmän inhotusta, että tommosen kanssako mä seurustelen.
Eikä hänen reipas kaljanjuonti ainakaan auta tunteitani.

 

["hmm"]

Pahus. Jos olisi ollut hormonaalinen ehkäisy, olisin syyttänyt sitä; mulla nimittäin vaikuttaa just noin omassa parisuhteessani. :/ Onko jotain erityistä syytä, miksi et voi sietää miestä vai tuleeko vain sellainen tunne?

 

[dinosaurus poks]

minusta tuntuu, että mies on vähän vässykkä, enkä sen takia enää niin välitä hänestä.. mietin, millaista olisi jos olisin jonkun toisen miehen kanssa. saisinko enemmän romantiikkaa osakseni kuin nykyään tai hoituisiko monta muuta asiaa sujuvammin. mies ei saa mitään aikaiseksi: jos pyydän vaikka täyttämään pyykkikoneen, siitä täytyy sanoa 10krt ennenkuin mies sen tekee. ei tule ihmisten kanssa toimeen jne...enkä toisaalta edes viitsi ottaa miestä mukaan esim. baariin, sillä aina saan hävetä hänen kännisikailua..mielummin menen yksin.

mutta toisaalta, tämän viiden vuoden aikana olemme kokeneet niin paljon asioita yhdessä, etten osaisi hänestä irtautuakkaan. välillä muistelen sitä aikaa kun olimme tosi onnellisia ja halusimme toisiamme koko ajan. puhuimme asioista ja suunnittelimme tulevaisuutta. niinä päivinä rakastan miestäni ja itkettää ajatuskin siitä, että eroaisimme..

 

[poopi]

Rakastaminen on tahdon asia, rakastuminen on tunne. Sen takia pappikin kysyy naimisiin mentäessä että TAHDOTKO rakastaa. Se asia siis päätetään, vaikka välillä ei tuntuisikaan miltään.

 

["hmm"]

Okei. No entäs hyvät asiat? Luettele vaikkapa viisi syytä, miksi rakastat miestäsi (niinä päivinä kun siltä tuntuu)?

 

[dinosaurus poks]

mies on turvallinen, ei ole koskaan tehnyt henkistä tai fyysistä väkivaltaa. ei hermostu mistään..
on hauska ( aina kun sille päälle sattuu ) ja saa minut nauramaan aidosta ilosta.
lohduttaa ja tukee minua asioissa, on siis ymmärtäväinen...

ähh.. en keksi enempää. olenkohan vain niin kiintynyt mieheen, etten osaisi olla ilmankaan!? hyvänen aika! nyt kun tosiaan piti miettiä syitä miksi rakastaisin, ei se ollutkaan niin helppoa!
voi itku..

 

[äiti 45 v]

olen kamppaillut tunteideni kanssa jo jonkin aikaa.
välillä haluan miestäni, tahdon läheisyyttä ja kaipaan kosketusta..
toisaalta taas joskus en voi sietää koko ihmistä missään muodossa. tänään on taas jälkimmäinen päivä. taas tuntuu sille, etten halua jakaa tulevaisuutta hänen kanssaan. mies halasi ennen töihin lähtöään ja se ei herättänyt minussa mitään tunteita.

mistä tiedän rakastanko vielä, vai onko moiset tunteiden muuttelut normaaleja ailahteluja. suhdetta takana viisi vuotta, ei lapsia.

Ihan normaalilta tunteiden ailahtelulta kuullostaa ainakin minun korvaani.

Minä tuon tuosta inhoan ja jopa vihaankin miestäni, mies tuntuu joskus niin sietämättömältä että en voi kuvitella jatkavani yhteistä elämää hänen kanssaan. Sitten se menee ohi. En minä ainakaan koko ajan "rakasta" omaa äijääni. Niinpä voin kuvitella että muillakin on näin ilman, että olisi kyse mistään sellaisesta minkä vuoksi tarvitsisi "ryhtyä toimenpiteisiin".

 

[¨¨¨¨]

Joo, tunteet ailahtelee muissakin parisuhteissa, ja riippuu kai vähän niiden kestosta, milloin on syytä ruveta harkitsemaan muutosta. Jos näitä on jatkunut jo pitkään, niin olisko mahdollista että koettaisit varovasti puhua miehes kanssa näistä?

 

["mä"]

minusta tuntuu, että mies on vähän vässykkä, enkä sen takia enää niin välitä hänestä.. mietin, millaista olisi jos olisin jonkun toisen miehen kanssa. saisinko enemmän romantiikkaa osakseni kuin nykyään tai hoituisiko monta muuta asiaa sujuvammin. mies ei saa mitään aikaiseksi: jos pyydän vaikka täyttämään pyykkikoneen, siitä täytyy sanoa 10krt ennenkuin mies sen tekee. ei tule ihmisten kanssa toimeen jne...enkä toisaalta edes viitsi ottaa miestä mukaan esim. baariin, sillä aina saan hävetä hänen kännisikailua..mielummin menen yksin.

mutta toisaalta, tämän viiden vuoden aikana olemme kokeneet niin paljon asioita yhdessä, etten osaisi hänestä irtautuakkaan. välillä muistelen sitä aikaa kun olimme tosi onnellisia ja halusimme toisiamme koko ajan. puhuimme asioista ja suunnittelimme tulevaisuutta. niinä päivinä rakastan miestäni ja itkettää ajatuskin siitä, että eroaisimme..

Kannattaa olla hetki erossa ja käydä vieraissa
Oikeesti, meillä menee tosi loistavasti kun tajuttiin kuinka kallisarvoisia olemme toisillemme!!!

 

[dinosaurus poks]

Joo, tunteet ailahtelee muissakin parisuhteissa, ja riippuu kai vähän niiden kestosta, milloin on syytä ruveta harkitsemaan muutosta. Jos näitä on jatkunut jo pitkään, niin olisko mahdollista että koettaisit varovasti puhua miehes kanssa näistä?

mies on tosi herkkä kuulemaan kritiikkiä itsestään ja ottaa sen sitten vakavasti kun jotain kuulee. jopa nii vakavasti, että mököttää sen jälkeen pitkän aikaa...
olen esimerkiksi romantiikan puutteesta sanonnut jo varmaan vuosi taaksepäin ekan kerran, mutta siihen ei tunnu tulevan muutosta ei sitten millään..

seksiä meillä on suht. usein ( ainakin siihen nähden, kun jotkut kirjoittavat seksiä harrastettavan 2krt vuoteen ).. joskus menee pari viikkoa ilman mitään, joskus taas saattaa olla parikin kertaa viikossa. minulle tuo seksin määrä on ongelma, sillä oon aina ollut jotenkin todella seksuaalinen ja kaivannut tyydytystä useasti viikossa. mies ei vaan halua..

tänäänkin nämä mietteet sai alkunsa siitä, että mies ei viitsinyt ennen töihin lähtöä tyhjentää astianpesukonetta tai laittaa pyykkikonetta pyörimään vaikka kuinka nätisti pyysin. eikä myöskään siivonnut lattialta työkalupakkiaan, mikä on siinä ollut jo viikonpäivät. viimeyönä ilmaisin haluni seksiin, mutta kuten arvata saattaa, ei sitä herunut illalla eikä myöskään aamulla..

 

[dinosaurus poks]

nostan vielä, jos joku haluais kommentoida..

 

[valdemaria]

Ehkä yksi tapa on miettiä sitä, voisitko kuvitella häntä (ja itseäsi) toisen kanssa. Sattuisiko, jos hän kertoisi rakastavansa toista, enemmän. Ja näetkö itsesi hänen kanssaan vielä vanhana, tulevaisuudessa. Vaikea kysymys, jota useimmat kai joskus miettivät, siis se vieläkö rakkautta on.

 

[dinosaurus poks]

Ehkä yksi tapa on miettiä sitä, voisitko kuvitella häntä (ja itseäsi) toisen kanssa. Sattuisiko, jos hän kertoisi rakastavansa toista, enemmän. Ja näetkö itsesi hänen kanssaan vielä vanhana, tulevaisuudessa. Vaikea kysymys, jota useimmat kai joskus miettivät, siis se vieläkö rakkautta on.

mies on kerran yöpynyt toisen naisen luona. heidän sanojen mukaan mitään seksuaalista ei tapahtunut.. tästä on aikaa ehkä 3v. silloin raivostuin aivan järkyttvään paljon ja kostin miehelle. kumpikin meistä on antanut toisillemme anteeksi. silloin oli sellainen kriisivaihe, jossa näemmä koeteltiin suhdetta ja siitä pääsimme yli..

nyt en tiedä suuttuisinko, vai olisinko vain iloinen, että mies kykenee läheisyyteen jonkun toisen kanssa. tietäisinpä ainakin, että mies edelleen on mies ja haluaa seksiä muutenkin kuin pakottamalla.
itse luulisin, että kykenisin pettämään miestäni, mutta tietäisin myös kuinka se murskaisi mieheni. en usko, että kykenisin hajottamaan elämää niin julkealla tavalla, joten kai niitä tunteita sitten on, jotka kehoittavat ajattelemaan puolison parasta.

 

[....]

mies on turvallinen, ei ole koskaan tehnyt henkistä tai fyysistä väkivaltaa. ei hermostu mistään..
on hauska ( aina kun sille päälle sattuu ) ja saa minut nauramaan aidosta ilosta.
lohduttaa ja tukee minua asioissa, on siis ymmärtäväinen...

ähh.. en keksi enempää. olenkohan vain niin kiintynyt mieheen, etten osaisi olla ilmankaan!? hyvänen aika! nyt kun tosiaan piti miettiä syitä miksi rakastaisin, ei se ollutkaan niin helppoa!
voi itku..

Mä aloin yks ilta miettiä että mitä hyvää mun miehessä on. Niin en oikeesti keksi kun muutaman hyvän asian hänessä, mutta mä tiedän että rakastan häntä.

 

["vieras"]

Mä alan olla myös kypsä tähän olemiseen miehen kanssa. Mä en varsinaisesti vihaa tai edes inhoa, olen välinpitämätön. jos tuo olisi toisen naisen kanssa tai peräti sanoisi rakastavansa toista, olisi se mulle aivan sama, evvk. En kaipaa läheisyyttä (omalta) mieheltä, enkä siedä sen laimeita ja nyttemmin hyvin harvoja lähestymisyrityksiä. Ero tuntuisi helpotukselta, ennemmin olisin yksin ja harrastaisin irtosuhteita vaikka kuin jatkaisin tätä kituuttamista.

 

[dinosaurus poks]

[QUOTE="vieras";24316728]Mä alan olla myös kypsä tähän olemiseen miehen kanssa. Mä en varsinaisesti vihaa tai edes inhoa, olen välinpitämätön. jos tuo olisi toisen naisen kanssa tai peräti sanoisi rakastavansa toista, olisi se mulle aivan sama, evvk. En kaipaa läheisyyttä (omalta) mieheltä, enkä siedä sen laimeita ja nyttemmin hyvin harvoja lähestymisyrityksiä. Ero tuntuisi helpotukselta, ennemmin olisin yksin ja harrastaisin irtosuhteita vaikka kuin jatkaisin tätä kituuttamista.[/QUOTE]

rakastatko miestäsi kuitenkin?

minä en uskalla lähteä miehen luota pois. :/ en tiedä pärjäisinkö yksinkään, vaikkei tässäkään suhteessa ole helppoa. ja saattaisin katua lähtöäni kuitenkin. ei tässä oikeasti ole mitään hätää ja painavaa syytä erota.. siksi tämä tuntuukin niin vaikealle: uskoako rakkauteen ja pysyä yhdessä, vai antaa kaiken hyvän unohtua ja erota..

 

["vieras"]

rakastatko miestäsi kuitenkin?

minä en uskalla lähteä miehen luota pois. :/ en tiedä pärjäisinkö yksinkään, vaikkei tässäkään suhteessa ole helppoa. ja saattaisin katua lähtöäni kuitenkin. ei tässä oikeasti ole mitään hätää ja painavaa syytä erota.. siksi tämä tuntuukin niin vaikealle: uskoako rakkauteen ja pysyä yhdessä, vai antaa kaiken hyvän unohtua ja erota..

En löydä mitään rakkautta vaikka tunteitani kaivelen. Aloimme seurustella kun olin nuori (ja tyhmä ) ja kokematon, siitä aikaa 15v. Ei meilläkään varsinaista hätää, en vain halua elää loppuelämääni tällaisessa tunteettomassa ja joutavassa suhteessa. Valitettavasti kuviossa myös lapsia joiden takia niin vaikea tehdä lopullista päätöstä

 

[dinosaururs poks]

[QUOTE="vieras";24316818]En löydä mitään rakkautta vaikka tunteitani kaivelen. Aloimme seurustella kun olin nuori (ja tyhmä ) ja kokematon, siitä aikaa 15v. Ei meilläkään varsinaista hätää, en vain halua elää loppuelämääni tällaisessa tunteettomassa ja joutavassa suhteessa. Valitettavasti kuviossa myös lapsia joiden takia niin vaikea tehdä lopullista päätöstä [/QUOTE]

en kyllä ymmärrä miten jotkut ihmiset voivat elää avioliitossa onnellisesti vaikka 60v. miten sitä rakkautta edelleen riittää ja ainakaan niin, että pari olisi uskollinen toisilleen..

tahtoisin niin paljon kokea romantiikkaa ja hellyyttä, tunteiden paloa.. niinä päivinä kun tunnen miestäni kohtaan suunnatonta läheisyyden kaipuuta ( vaikka hän olisikin läsnä ) mies yleensä on se torjuva osapuoli. olenkin miettinyt, onko normaalia ikävöidä miestään, vaikka seisoisi hänen vieressä!? onko normaalia ikävöidä sitä ihmistä, johon alunpitäen ihastui ja lopulta rakastui. nyt siitä ihmisestä ei ole jäljellä kuin muistot.. :/