Mistä tietää, että infektioastma kääntyy kroonisen astman puolelle? (lapsilla)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "joku"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

"joku"

Vieras
Mun lapsella todettiin infektioastma 2-vuotiaana, jota hoidettiin infektioiden yhteydessä babyhalerilla ja joskus kortisonilla. Oli aika ajoin tosi pahakin ja jouduttiin ventolineista huolimatta käymään päivystyksessä tyjymmillä annoksilla, jotta henki saatiin kulkemaan.

Nyt on mennyt jo 9 kuukautta edellisistä hengen ahdistuksista ja olen ajatellut että jes, meidän lapsen infektioastma parani! Nyt parin viikon ajan olen kuitenkin hoksannut, että lapseni yskii ja rykii, varsinkin iltaisin. On juuri sellaista kuivaa, hieman käheää yskimistä. Tänään itse tuli sanomaan, että henki on ahtaalla. Ollaan oltu tosi pitkään tänään pihalla ja juoksi ja pelasi siellä aika paljon. Tämän jälkeen alkoi tuo yskiminen. Kaivoin babyhalerin taas kaapista ja otettiin kaksi kertaa kaksi painallusta. Eipä juuri ole auttanut...

Voiko tämä olla merkki siitä, että astman puolelle ollaan kääntymässä? Nyt vasta heräsin miettimään, että on jo parin viikon ajan iltaisin yskinyt ja selvitellyt kurkkuaan.
Lapsi on nyt 4-vuotias.
 
Onko teillä milloin lastenlääkäriin kontrolliaika?

Meillä alkoi infektuoastma n. 1v6kk iässä ja nyt 7 v. ei avaavaa lääkettä ole enää tarvinnut vuoteen. Kortisonia käytettiin viimeisen kerran n. 5 vuotiaana.
 
Meillä alkoi ko astma jo alle vuodenikäisenä, aikansa meni ennen kuin todettiin jokapäiväisen lääkityksen tarve, sen jälkeen alkoi homma sujumaan, muksu nyt 10v ja ollut elokuun alusta kokonaan ilman lääkitystä.

10 vuotiaana on se pahin pikki ja sitten alkaa helpottamaan, näin meilläkin.
Tähän asti siis lääke aamuin illoin/joka päivä.

Pakkasia odotellessa... ne on olleet meillä aina vaikeita, heti -4 alkaen.
 
Onko lapsella atooppista ihottumaa, heinänuhaa, ruoka-aineallergioita? Onko kummallakaan vanhemmalla astmaa? Iso osa pikkupihisijöistä paranee, mutta osalle kehittyy allerginen astma. Riskitekijöinä pidempiaikaiseen oireiluun ovat lapsen oma atopia ja vanhempien astma.
 
[QUOTE="vieras";24839428]Onko lapsella atooppista ihottumaa, heinänuhaa, ruoka-aineallergioita? Onko kummallakaan vanhemmalla astmaa? Iso osa pikkupihisijöistä paranee, mutta osalle kehittyy allerginen astma. Riskitekijöinä pidempiaikaiseen oireiluun ovat lapsen oma atopia ja vanhempien astma.[/QUOTE]

Atopiaan taipuvainen iho. Siis vaatii talvella tehokasta rasvausta, mutta ihan käsikaupparasvoilla vielä ollaan selvitty. Astmaa ei ole kummallakaan vanhemmista. Raaka tomaatti aiheuttaa ainakin allergiaoireita, muita en ole selkeästi havainnut. Silloin tällöin nousee nokkosihottumaa, mutta en osaa sanoa mikä sitä aiheuttaa.

Ei meillä kukaan ole kontrolloinut tuota astmaa lapselta. Ollaan päivystyksessä aikanamme rampattu hengenahdistusten vuoksi ja sieltä myös diagnoosi ja reseptit ventolineen saatu. Ei kukaan ole puhunutkaan mistään kontrolleista.

Onneksi kohta neljävuotisneuvola ja siellä myös lääkärintarkastus. Pitää tehä oikein lista ja kysellä kaikki mahdolliset läpi. :) Lapsi on myös tosi huono syömään ja varsinkin raudan saanti mietityttää kun ei suostu syömään juuri lainkaan lihaa.
 

Yhteistyössä