S
sosiaalisesti kyvytön
Vieras
Minulla on Aspergerin syndrooma ja koen olevani arjessa ja sosiaalisissa suhteissani äärimmäisen avuton.
Tietäisikö joku, mistä löytää minulle joku hyvä tukihenkilö? Minulla menee hyvin silloin kun mulla on joku tukihenkilö joka jotenkin onnistuu pitämään elämäni kasassa. Jos sitä ei ole, niin sillon jään sosiaalisten taitojen puutteeni takia syrjään ja sivulliseksi kaikesta. Vaikka olisinkin ihmisten seurassa ja vaikka elämääni kuuluisi säännöllinen työ tai opiskelu, niin silti koen kaiken keskellä jääväni sivuun ja syrjään enkä pääse sosiaalisiin tilanteisiin enkä osallisuuteen kiinni jos mulla ei ole tukihenkilöä. En osaa ottaa omaa tilaani enkä saa ääntäni kuuluviin ja olen aina laitapuolen ihmisiä joka paikassa missä olenkin ja saatan kaikkien aktiviteettienkin ja ryhmienkin keskellä syrjäytyä ja olla mukana vaan ja tehdä mitä käsketään ja olla näkymätön ja sivullinen tai jos yritän tuoda itseäni esiin niin minut koetaan häiriköksi. Koen että elämä ei anna mulle mitään ja oon vaan erilläni muista eikä mulla oo yhteyttä mihinkään eikä keneenkään.
Mutta aina kun minulla on joku järjestetty oma henkilö jota voin tavata säännöllisesti, nämä ongelmat rauhoittuu ja elämä jotenkin pysyy kasassa. Näin se on ollut koko elämäni ajan. yksin en saa mitään otetta elämästäni vaan aluksi jään sivuun ja syrjään ja vähitellen käytökseni muuttuu yhä kiusallisemmaksi ja jopa aggressiiviseksi. tämä on sairaudestani johtuvaa sosiaalista avuttomuutta ja kuuluu sairauteeni ja pyytäisin että joku etsisi mulle jonkun tukihenkilön tai jos mahdollista, alkaisi tukihenkilöksi itse. Voisiko Ultsi olla mulle se tukihenkilö? tai joku tuttu hoitaja tai lääkäri?
Kuka vaan ei siihen sovi vaan sellainen jonka kanssa kykenen olemaan oma itseni. kun mulla oli ekan kerran tukihenkilö, en kokenut häntä omakseni ja menin tunteitteni kanssa lukkoon enkä osannu hänelle näyttää mitään tunteitani enkä saanut katsekontaktia häneen eikä äänensävytkään vaihtuneet vaan oli yksi ja sama äänensävy. minusta tuntui että hän painosti minua ja vaati jotakin mihnin en kykene ja siksi menin täysin lukkoon. Mutta erään lääkärini kanssa en ainakaan lukkoon menisi.
Kerron nyt kaiken siitä, mistä tämä kaikki sai alkunsa:
Olin mukana poliittisissa tilaisuuksissa vuonna 2003 ja siellä tutustuin muun muassa kansanedustajaehdokkaaseen, johon kiinnyin ja joka sitten antoi ymmärtää olevansa minun ystäväni. Olin kovin nuori ja kokematon elämässä, enkä ymmärtänyt sitä, että se ystävänä oleminen oli vain vaalijippo, jotta saisi itsensä hänkin vaaleissa läpi ja äänestäjiä itselleen. Luulin sitä aidoksi ystävyydeksi ja olin yksinäinen, turvaton, juuri omilleen muuttanut 20-vuotias nuori nainen jolla ei juurikaan ollut ystäviä ja olin hyvin yksinäinen ja ilman ketään joka oikeasti minusta välittäisi. olin silloin se hiljainen, kiltti ja kaikessa sivuun ja paitsioon jäänyt näkymätön tyttö jota kukaan ei huomannut eikä huomioinut. Olin tosi otettu, kun kerrankin joku oli minkä luulin olevan minun ystävä.
Psykiatri ei vaalien jälkeen enää jaksanut minua noteerata eikä olla kanssani juurikaan tekemisissä. Masennuin, ahdistuin ja menetin itsehillintäni ja jouduin mielisairaalaan suljetulle osastolle kun raivostuin ja suutuin hänelle siitä kun hän ei minusta välitä. Kirjoittelin hälle muun muassa uhkaavia viestejä. Sitten jouduin mielenterveystoimiston asiakkaaksi paiholassa hoidossa olon jälkeen. Minulla meni hyvin siellä aluksi ja kaikki sujui ihan ok mutta sitten minulla oli erilaisia pelkoja ja ahdistustiloja joiden vuoksi päädyin taas mielisairaalaan. Sen jälkeen minun asioissa järjestettiin palaveri, jossa olivat hoitaja ja psykiatri ja hoitaja kertoili siinä palaverissa siitä, kuinka yksinäinen olin eikä mulla ollut silloinkaan kavereita ja menin hoitajan pihaan nyt vuorostaan hoitajasta etsimään sitä kaveria. psykiatri ei ymmärtänyt pahaa oloani eikä sisäistä tuskaani eikä sitä, kun minulla ei ole ystäviä. eikä hän ymmärtänyt sitä kuinka minä kärsin siitä kun ei ole läheistä ystävää. psykiatri syyllisti ja moralisoi ja tuomitsevasti minulle puhui ja aloin hällekin raivota ja vihaa osoittaa sähköpostitse. kun hän ei ymmärrä mitä helvettiä on elämä kun ei ole yhteyttä muihin. mulla ei oo ikinä ollu mitään yhteyttä kehenkään vaan tunnen olevani kaiken keskellä ypöyksin ja vaikka on ihmisiä ympärillä, tuntuu että ei ole niihin sitä yhteyttä ja siitä kärsin. olen yksin vaikka paikalla olis miljoona ihmistä. silti olen yksin.
Tuossa vaiheessa aloitin ensimmäisen kerran laittamaan viestejä hoitotahoille. sitä ennen sellainen ei ollut minulla tapana.
Vähitellen tilanne rauhoittui kun koulussa sain kuitenkin käydä hoitajaa tapaamassa säännöllisesti ja sain hoitajalta tarvitsemaani tukea ja mahdollisuuden kertoa asioistani ja tuntui kevyemmältä olla ja elää. Ei ollut ongelmia ja se tunne että olen "kaiken keskellä yksin" ja sivullinen ja osaton kaikesta yhteisestä, väheni ja rohkenin osallistua ja tutustua uusiin ihmisiin ja sain joitakin kavereitakin jopa.
Se runo missä sanotaan, että "Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin. Yksin sinun syntyä täytyy ja yksin sinun kuolla pitää" on aina pitänyt erinomaisesti paikkansa minun kohdallani.
Vuodet vierivät ja minulla meni kohtalaisen hyvin. Netissä eräs henkilö tuli minulle ystäväksi ja oli aluksi hyvä ystävä, mutta lopulta hän ei minua ymmärtänyt ja välit meni poikki. hän ei jaksanut sitä kun aina kyseenalaistan asioita ja teen asiat omalla tavallani. se nettituttu halusi järjestystä, kuria ja ojennusta enkä minä voinut hyvin siinä kun eräs nettituttu oli ystäväni. hän oli hirveä kontrollifriikki johon katkasin sitten välit.
Minulla on aina ollut runsaasti luovuutta ja mielikuvitusta. Tykkään eläimistä ja myös muitten ihmisten auttaminen on mulle tärkeää ja sydäntä lähellä <3. Koska näin on, hakeuduin opiskelemaan palveluavustajaksi ja käyn nyt sitä koulua tällä hetkellä. Haaveenani on päästä esim vanhuksia auttamaan jossain elämän vaiheessa. Olen myös uskossa ja se antaa mulle paljon voimia arkeen.
No, yritin etsiä itselleni läheistä ystävää myös psykiatrista että minä ja psykiatri oltas ystäviä ja psykiatri olis minun tukihenkilö. Aloin soitella psykiatrille työpaikalle ja jutella hänen kanssa ja minulla alkoi mennä elämässä tosi hyvin kun oli joku joka minusta välittää ja minua tsemppaa. Mutta sitten hänkin jäi äitiyslomalle.
En tiedä mikä minuun meni kun aloin hänelle kirjoitella vauvasta. Ei ollu vauva-asiat minulla mitenkään erityisemmin edes mielessä ennen vuotta 2009 jolloin psykiatri jäi äitiyslomalle. Toki olin pitänyt vauvoja sylissö ja jopa hoitanutkin joskus sukulaisten vauvoja. Luulin psykiatrin olevan mulle läheisempi kun mitä hän onkaan ja kirjoittelin hälle vauvasta ja vauvahaaveista ja hän laitto mulle lähestymiskiellon.
Siitä vuosi eteenpäin niin mulle laitettiin ihan järjestetty tukihenkilö. Mutta ei ollu erityisen kiva tuo eka tukihenkilö. ja minulle tuli pakkomielle vaan jankata vauvoista kun tuntui että hänellä on kielteinen mielipide minusta hoitamassa vauvaa, vaikka oon minä saanu sukulaisten vauvoja hoitaa ja työharjottelussakin nuorempana sain hoitaa eikä ollu siinä ongelmia. yllättävän hyvin siitä selvisin, mutta ensiommäinen tukihenkilö diagnoosini perusteella alkoi minua tyosta yrittää kieltää ja minulle tuli kauhee pakkomielle jankata vauvoista koko ajan monen vuoden ajan pitkin internetin foorumeita ja myös vihan ja raivon tunteita tuli niitä kohtaan joista ajattelen, että "tuo ei antas minun hoitaa vauvaa". kirjoittelin jopa tappouhkauksia ja ydinpommiuhkauksia. sekä pommiuhkauksia että ydinpommiuhkauksia ja uhkauksia että hakkeroin missä sijaitsee ne palstalaiset ja niille viritän niitten kotiin itse tekemäni kotitekoisen pommin. Minua niin raivostutti se, kun ihmiset jotka ei tunne minua, haluaa minulta kieltää vauvanhoidon vaikka OLEN hoitanu sukulaistenkin vauvoja niihin aikoihin kun suvussa oli vauva ja hyvin meni. Nuo ydinpommilla uhkailut aiheuttivat sen että nuo henkilöt alkoivat pitää minua suorastaan vaarallisena ja alkoivat toivoa että minua ei koskaan eläessäni päästetä enää yhdenkään alle 18v ikäsen lähelle.
Tässä on muutamat viestiketjut siitä kun minä riehuin taas siellä netin foorumeilla
Minkä tahansa diagnoosin omaava voi osata hoitaa vauvaa! - Aihe vapaa - Keskustelu - Vauva
Voiko terapeutit yms ammattilaiset olla tosiaan noin väärässä? - Aihe vapaa - Keskustelu - Vauva
Lukekaa huolella nuo viestiketjut ja miettikää, mitä tekisitte minulle nyt ja mihin on tarvetta. Tätä viestiä lukee muun muassa terapeutti, psykiatri, ensihoidon ylilääkäri, pari gynekologia ja useita sairaanhoitajia sekä psykiatrian että myös perussairranhoitajia sekä muutama kirurgi jolla myös yleislääkärin pätevyys. niillekin tän lähetin.
Voisiko joku auttaa minua jotenkin, kun on niin kauhea olo ja HÄTÄ suorastaan kun on taas menneet asiat solmuun noitten nettikirjoittelujen takia ja minua ahistaa jutut netissä nyt niin paljon että oon alkanu kuvittelemaan myös kaikkee ihan olematonta.
Tietäisikö joku, mistä löytää minulle joku hyvä tukihenkilö? Minulla menee hyvin silloin kun mulla on joku tukihenkilö joka jotenkin onnistuu pitämään elämäni kasassa. Jos sitä ei ole, niin sillon jään sosiaalisten taitojen puutteeni takia syrjään ja sivulliseksi kaikesta. Vaikka olisinkin ihmisten seurassa ja vaikka elämääni kuuluisi säännöllinen työ tai opiskelu, niin silti koen kaiken keskellä jääväni sivuun ja syrjään enkä pääse sosiaalisiin tilanteisiin enkä osallisuuteen kiinni jos mulla ei ole tukihenkilöä. En osaa ottaa omaa tilaani enkä saa ääntäni kuuluviin ja olen aina laitapuolen ihmisiä joka paikassa missä olenkin ja saatan kaikkien aktiviteettienkin ja ryhmienkin keskellä syrjäytyä ja olla mukana vaan ja tehdä mitä käsketään ja olla näkymätön ja sivullinen tai jos yritän tuoda itseäni esiin niin minut koetaan häiriköksi. Koen että elämä ei anna mulle mitään ja oon vaan erilläni muista eikä mulla oo yhteyttä mihinkään eikä keneenkään.
Mutta aina kun minulla on joku järjestetty oma henkilö jota voin tavata säännöllisesti, nämä ongelmat rauhoittuu ja elämä jotenkin pysyy kasassa. Näin se on ollut koko elämäni ajan. yksin en saa mitään otetta elämästäni vaan aluksi jään sivuun ja syrjään ja vähitellen käytökseni muuttuu yhä kiusallisemmaksi ja jopa aggressiiviseksi. tämä on sairaudestani johtuvaa sosiaalista avuttomuutta ja kuuluu sairauteeni ja pyytäisin että joku etsisi mulle jonkun tukihenkilön tai jos mahdollista, alkaisi tukihenkilöksi itse. Voisiko Ultsi olla mulle se tukihenkilö? tai joku tuttu hoitaja tai lääkäri?
Kuka vaan ei siihen sovi vaan sellainen jonka kanssa kykenen olemaan oma itseni. kun mulla oli ekan kerran tukihenkilö, en kokenut häntä omakseni ja menin tunteitteni kanssa lukkoon enkä osannu hänelle näyttää mitään tunteitani enkä saanut katsekontaktia häneen eikä äänensävytkään vaihtuneet vaan oli yksi ja sama äänensävy. minusta tuntui että hän painosti minua ja vaati jotakin mihnin en kykene ja siksi menin täysin lukkoon. Mutta erään lääkärini kanssa en ainakaan lukkoon menisi.
Kerron nyt kaiken siitä, mistä tämä kaikki sai alkunsa:
Olin mukana poliittisissa tilaisuuksissa vuonna 2003 ja siellä tutustuin muun muassa kansanedustajaehdokkaaseen, johon kiinnyin ja joka sitten antoi ymmärtää olevansa minun ystäväni. Olin kovin nuori ja kokematon elämässä, enkä ymmärtänyt sitä, että se ystävänä oleminen oli vain vaalijippo, jotta saisi itsensä hänkin vaaleissa läpi ja äänestäjiä itselleen. Luulin sitä aidoksi ystävyydeksi ja olin yksinäinen, turvaton, juuri omilleen muuttanut 20-vuotias nuori nainen jolla ei juurikaan ollut ystäviä ja olin hyvin yksinäinen ja ilman ketään joka oikeasti minusta välittäisi. olin silloin se hiljainen, kiltti ja kaikessa sivuun ja paitsioon jäänyt näkymätön tyttö jota kukaan ei huomannut eikä huomioinut. Olin tosi otettu, kun kerrankin joku oli minkä luulin olevan minun ystävä.
Psykiatri ei vaalien jälkeen enää jaksanut minua noteerata eikä olla kanssani juurikaan tekemisissä. Masennuin, ahdistuin ja menetin itsehillintäni ja jouduin mielisairaalaan suljetulle osastolle kun raivostuin ja suutuin hänelle siitä kun hän ei minusta välitä. Kirjoittelin hälle muun muassa uhkaavia viestejä. Sitten jouduin mielenterveystoimiston asiakkaaksi paiholassa hoidossa olon jälkeen. Minulla meni hyvin siellä aluksi ja kaikki sujui ihan ok mutta sitten minulla oli erilaisia pelkoja ja ahdistustiloja joiden vuoksi päädyin taas mielisairaalaan. Sen jälkeen minun asioissa järjestettiin palaveri, jossa olivat hoitaja ja psykiatri ja hoitaja kertoili siinä palaverissa siitä, kuinka yksinäinen olin eikä mulla ollut silloinkaan kavereita ja menin hoitajan pihaan nyt vuorostaan hoitajasta etsimään sitä kaveria. psykiatri ei ymmärtänyt pahaa oloani eikä sisäistä tuskaani eikä sitä, kun minulla ei ole ystäviä. eikä hän ymmärtänyt sitä kuinka minä kärsin siitä kun ei ole läheistä ystävää. psykiatri syyllisti ja moralisoi ja tuomitsevasti minulle puhui ja aloin hällekin raivota ja vihaa osoittaa sähköpostitse. kun hän ei ymmärrä mitä helvettiä on elämä kun ei ole yhteyttä muihin. mulla ei oo ikinä ollu mitään yhteyttä kehenkään vaan tunnen olevani kaiken keskellä ypöyksin ja vaikka on ihmisiä ympärillä, tuntuu että ei ole niihin sitä yhteyttä ja siitä kärsin. olen yksin vaikka paikalla olis miljoona ihmistä. silti olen yksin.
Tuossa vaiheessa aloitin ensimmäisen kerran laittamaan viestejä hoitotahoille. sitä ennen sellainen ei ollut minulla tapana.
Vähitellen tilanne rauhoittui kun koulussa sain kuitenkin käydä hoitajaa tapaamassa säännöllisesti ja sain hoitajalta tarvitsemaani tukea ja mahdollisuuden kertoa asioistani ja tuntui kevyemmältä olla ja elää. Ei ollut ongelmia ja se tunne että olen "kaiken keskellä yksin" ja sivullinen ja osaton kaikesta yhteisestä, väheni ja rohkenin osallistua ja tutustua uusiin ihmisiin ja sain joitakin kavereitakin jopa.
Se runo missä sanotaan, että "Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin. Yksin sinun syntyä täytyy ja yksin sinun kuolla pitää" on aina pitänyt erinomaisesti paikkansa minun kohdallani.
Vuodet vierivät ja minulla meni kohtalaisen hyvin. Netissä eräs henkilö tuli minulle ystäväksi ja oli aluksi hyvä ystävä, mutta lopulta hän ei minua ymmärtänyt ja välit meni poikki. hän ei jaksanut sitä kun aina kyseenalaistan asioita ja teen asiat omalla tavallani. se nettituttu halusi järjestystä, kuria ja ojennusta enkä minä voinut hyvin siinä kun eräs nettituttu oli ystäväni. hän oli hirveä kontrollifriikki johon katkasin sitten välit.
Minulla on aina ollut runsaasti luovuutta ja mielikuvitusta. Tykkään eläimistä ja myös muitten ihmisten auttaminen on mulle tärkeää ja sydäntä lähellä <3. Koska näin on, hakeuduin opiskelemaan palveluavustajaksi ja käyn nyt sitä koulua tällä hetkellä. Haaveenani on päästä esim vanhuksia auttamaan jossain elämän vaiheessa. Olen myös uskossa ja se antaa mulle paljon voimia arkeen.
No, yritin etsiä itselleni läheistä ystävää myös psykiatrista että minä ja psykiatri oltas ystäviä ja psykiatri olis minun tukihenkilö. Aloin soitella psykiatrille työpaikalle ja jutella hänen kanssa ja minulla alkoi mennä elämässä tosi hyvin kun oli joku joka minusta välittää ja minua tsemppaa. Mutta sitten hänkin jäi äitiyslomalle.
En tiedä mikä minuun meni kun aloin hänelle kirjoitella vauvasta. Ei ollu vauva-asiat minulla mitenkään erityisemmin edes mielessä ennen vuotta 2009 jolloin psykiatri jäi äitiyslomalle. Toki olin pitänyt vauvoja sylissö ja jopa hoitanutkin joskus sukulaisten vauvoja. Luulin psykiatrin olevan mulle läheisempi kun mitä hän onkaan ja kirjoittelin hälle vauvasta ja vauvahaaveista ja hän laitto mulle lähestymiskiellon.
Siitä vuosi eteenpäin niin mulle laitettiin ihan järjestetty tukihenkilö. Mutta ei ollu erityisen kiva tuo eka tukihenkilö. ja minulle tuli pakkomielle vaan jankata vauvoista kun tuntui että hänellä on kielteinen mielipide minusta hoitamassa vauvaa, vaikka oon minä saanu sukulaisten vauvoja hoitaa ja työharjottelussakin nuorempana sain hoitaa eikä ollu siinä ongelmia. yllättävän hyvin siitä selvisin, mutta ensiommäinen tukihenkilö diagnoosini perusteella alkoi minua tyosta yrittää kieltää ja minulle tuli kauhee pakkomielle jankata vauvoista koko ajan monen vuoden ajan pitkin internetin foorumeita ja myös vihan ja raivon tunteita tuli niitä kohtaan joista ajattelen, että "tuo ei antas minun hoitaa vauvaa". kirjoittelin jopa tappouhkauksia ja ydinpommiuhkauksia. sekä pommiuhkauksia että ydinpommiuhkauksia ja uhkauksia että hakkeroin missä sijaitsee ne palstalaiset ja niille viritän niitten kotiin itse tekemäni kotitekoisen pommin. Minua niin raivostutti se, kun ihmiset jotka ei tunne minua, haluaa minulta kieltää vauvanhoidon vaikka OLEN hoitanu sukulaistenkin vauvoja niihin aikoihin kun suvussa oli vauva ja hyvin meni. Nuo ydinpommilla uhkailut aiheuttivat sen että nuo henkilöt alkoivat pitää minua suorastaan vaarallisena ja alkoivat toivoa että minua ei koskaan eläessäni päästetä enää yhdenkään alle 18v ikäsen lähelle.
Tässä on muutamat viestiketjut siitä kun minä riehuin taas siellä netin foorumeilla
Minkä tahansa diagnoosin omaava voi osata hoitaa vauvaa! - Aihe vapaa - Keskustelu - Vauva
Voiko terapeutit yms ammattilaiset olla tosiaan noin väärässä? - Aihe vapaa - Keskustelu - Vauva
Lukekaa huolella nuo viestiketjut ja miettikää, mitä tekisitte minulle nyt ja mihin on tarvetta. Tätä viestiä lukee muun muassa terapeutti, psykiatri, ensihoidon ylilääkäri, pari gynekologia ja useita sairaanhoitajia sekä psykiatrian että myös perussairranhoitajia sekä muutama kirurgi jolla myös yleislääkärin pätevyys. niillekin tän lähetin.
Voisiko joku auttaa minua jotenkin, kun on niin kauhea olo ja HÄTÄ suorastaan kun on taas menneet asiat solmuun noitten nettikirjoittelujen takia ja minua ahistaa jutut netissä nyt niin paljon että oon alkanu kuvittelemaan myös kaikkee ihan olematonta.
