N
nyt harmaana
Vieras
Mä oon ihan pirstaleina..kaikki kaatuu päälle.
Meillä kotona kaks pientä eikä synnytyksestä ole kuin 5 vk. Arki on hirveetä rumbaa koko ajan ja miehen kanssa alkaa sukset menemään ristiin.
Odotusaikana riideltiin raivosasti ja silloin jo aavistelin että tää aika tulee olemaan helvettiä. Ja niinhän siinä kävi.
Me ollaan sairastettu enemmän tai vähemmän ja öitä on valvottu ja paljon. Apua ei kummemmin saa..
Tuntuu että mies ei tajua mitään ja jos jotain valitan (syystäkin) niin heti räjähtää. Tänään riidelty rajusti ja kumpikin sanottiin tosi pahasti. Tuli huudettua ja mies haukku mut totaalisesti kun herätin vauvan huudollani. En tahallani huutanu,ääntä korotin kun toinen ei kuuntele eikä kato ees silmiin jku puhun sille. Vastaa vaan kyllästyneesti jaa-jaa ja tuijottaa seinään.
Tiedän että hormoonit hyrrää ja väsymys painaa mutta vituttaa kun mies ei voi ottaa kainaloon ja sanoa että kaikki järjestyy. Mistään ei puhuta ja mä joudun alottaa kaikki keskustelut niinkun esim ristiäisetkin. Ihan kuin kaikki olis mun harteilla ja mun pitäs jaksaa kaikki tehä ja järjestää.
Tästä kun mainitsin niin mies ilmotti että mulle ei voi mitään puhua..kyllä voi jos kokeilis joskus keskustella rakentavasti eikä aina töksäyttää ja ilmottaa yksoikosesti että asiat menee näin ja näin!
Typerää varmaan jonkun mielestä itkeä täällä...pitäs puhua miehen kanssa ja oma moka kun lapset tehty niin tiheään. Mutta nyt tuntuu että tulee seinä vastaan..varsinkin kun mies sano että Ei tästä mitään tule..kun ei siedetä toisiamme. Kiva kun kerto ettei siedä mua!! Mitä mä sitten tässä teen???Tuskin se tota peruu ja pyytää anteeks..se on ihminen joka ei anteeks pyytele. Jos pyytää niin se pitää erikseen "pyytää".
Tekis mieli pakata kamat ja lähtee mutta ei ole paikkaa mihin mennä. Ei oo oikeen ketään kelle puhua. Kelle sitä kehtaa myöntää että ei tästä mitään tule ja että ei meistä olekkaan perheeksi.
Mä olen ainakin yrittäny..olen kertonu tunteista ja näyttäny ne. Mutta vastakaikua en ole pahemmin saanu muuta kuin ruinaamalla. En muista koska mies olis sanonu rakastavansa..joskus sano se usein.
Vittu mulla on paha olla..meillä on kaks kaunista ja tervettä lasta enkä osaa iloita niistä. Päivä päivältä suhde miehen kanssa muuttuu kylmemmäks eikä sillä tunnu olevan mulle mitään hyvää sanottavaa. Eikä kait mullakaan sille.
Nää ajatukset on pyöriny mulla jo kauan mielessä mutta oon oottanu että menis ohi..eipä mee. Kun tulee vastoinkäymisiä niin huomaan ja muistan kuinka ärsyttävä ja kusipää mies on..ei osaa tukea eikä kannustaa.
Meillä kotona kaks pientä eikä synnytyksestä ole kuin 5 vk. Arki on hirveetä rumbaa koko ajan ja miehen kanssa alkaa sukset menemään ristiin.
Odotusaikana riideltiin raivosasti ja silloin jo aavistelin että tää aika tulee olemaan helvettiä. Ja niinhän siinä kävi.
Me ollaan sairastettu enemmän tai vähemmän ja öitä on valvottu ja paljon. Apua ei kummemmin saa..
Tuntuu että mies ei tajua mitään ja jos jotain valitan (syystäkin) niin heti räjähtää. Tänään riidelty rajusti ja kumpikin sanottiin tosi pahasti. Tuli huudettua ja mies haukku mut totaalisesti kun herätin vauvan huudollani. En tahallani huutanu,ääntä korotin kun toinen ei kuuntele eikä kato ees silmiin jku puhun sille. Vastaa vaan kyllästyneesti jaa-jaa ja tuijottaa seinään.
Tiedän että hormoonit hyrrää ja väsymys painaa mutta vituttaa kun mies ei voi ottaa kainaloon ja sanoa että kaikki järjestyy. Mistään ei puhuta ja mä joudun alottaa kaikki keskustelut niinkun esim ristiäisetkin. Ihan kuin kaikki olis mun harteilla ja mun pitäs jaksaa kaikki tehä ja järjestää.
Tästä kun mainitsin niin mies ilmotti että mulle ei voi mitään puhua..kyllä voi jos kokeilis joskus keskustella rakentavasti eikä aina töksäyttää ja ilmottaa yksoikosesti että asiat menee näin ja näin!
Typerää varmaan jonkun mielestä itkeä täällä...pitäs puhua miehen kanssa ja oma moka kun lapset tehty niin tiheään. Mutta nyt tuntuu että tulee seinä vastaan..varsinkin kun mies sano että Ei tästä mitään tule..kun ei siedetä toisiamme. Kiva kun kerto ettei siedä mua!! Mitä mä sitten tässä teen???Tuskin se tota peruu ja pyytää anteeks..se on ihminen joka ei anteeks pyytele. Jos pyytää niin se pitää erikseen "pyytää".
Tekis mieli pakata kamat ja lähtee mutta ei ole paikkaa mihin mennä. Ei oo oikeen ketään kelle puhua. Kelle sitä kehtaa myöntää että ei tästä mitään tule ja että ei meistä olekkaan perheeksi.
Mä olen ainakin yrittäny..olen kertonu tunteista ja näyttäny ne. Mutta vastakaikua en ole pahemmin saanu muuta kuin ruinaamalla. En muista koska mies olis sanonu rakastavansa..joskus sano se usein.
Vittu mulla on paha olla..meillä on kaks kaunista ja tervettä lasta enkä osaa iloita niistä. Päivä päivältä suhde miehen kanssa muuttuu kylmemmäks eikä sillä tunnu olevan mulle mitään hyvää sanottavaa. Eikä kait mullakaan sille.
Nää ajatukset on pyöriny mulla jo kauan mielessä mutta oon oottanu että menis ohi..eipä mee. Kun tulee vastoinkäymisiä niin huomaan ja muistan kuinka ärsyttävä ja kusipää mies on..ei osaa tukea eikä kannustaa.